tiistai 5. helmikuuta 2013

Aterintutkimus ja -täydennys



Hankin punavuorelaisesta antiikkiliikkeestä pari viikkoa sitten unelmieni hopea-aterinsarjan (veitset, haarukat, lusikat) erittäin edullisesti. Olen selvitellyt mallin alkuperää ja nimeä, ja löytyihän siitä tietoa vähän kaivelemalla. On kiva tietää edes hiukkasen taustoja siitä, mitä omistaa. 

Malli on English King (Pattern) ja sitä on valmistettu Englannissa 1800-luvulla. Sitä tyylillisesti lähellä on monta muuta englantilaismallia. Lukemani mukaan monet hopeasepät ovat käyttäneet tätä traditionaalista English King -mallia, ja se on levinnyt myös Skandinaviaan jo 1830-luvulla. Samaa mallia on valmistettu ainakin 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle asti. Omat aterimeni ovat leimoista päätellen eri tekijöiden, ja siten hyvin todennäköisesti myös eri vuosikymmenten tuotteita. Haarukoissa ja veitsissäni on esimerkiksi englantilaisia leimoja, kun taas lusikat ovat kai pohjoismaista uudempaa tuotantoa. Nettihuutokaupoista löysin samanlaisia aterimia. Joidenkin kuvien kohdalla alkuperästä oli kerrottu enemmän, toisten vähemmän. Ostosteni tarkka ajoitus jää näiden tietojen pohjalta varmentamatta, mutta tämä riittänee silti minulle. 

MUTTA, minä tyhmä jätin samaan sarjaan kuuluvat isot salaatti- tms. ottimet liikkeeseen. Ne jäivät todella vaivaamaan. Mitä ihmettä oikein pihistelin, kun en ostanut niitä samalla??  Koko sarjahan oli todella kohtuullisesti hinnoiteltu ja sitä paitsi mistä muualtakaan tätä saisin, kun netissäkin ovat niin hinnoissaan?! 

Eilen oli pakko palata kauppaan ja huh, ottimet olivat vielä siellä odottamassa. Kaappasin ne äkkiä mukaani ja sain mielenrauhan. Ottimet ovat ilmeisesti lusikoiden tavoin pohjoismaista tuotantoa, koska niissä englantilaista ARG-leimaa ei ole. No, näiden lausuntojeni kanssa voin hyvinkin mennä ihan metsään, joten päätän spekulointini tähän ja nautin vain setin täydentymisestä. 




Tässä salaattiottimet komeilevat kotona tason päällä, mutta eivät tule käyttöön kuin vasta saaressa joskus spesiaali-illallisilla. Eivät sovi ihan kodin tyyliin.

Eräs hopea-asiantuntija jossain nettijutussa tosin kommentoi, että hopea-astioita kannattaa käyttää joka aterialla, koska näin paitsi kattaus on kauniimpi, myös ruoka maistuu paremmalta. Jahas, onkohan tuossa viisaudessa perää?  ; )

Viisastuneena viikkoa eteenpäin,


22 kommenttia:

  1. Ihanat. Kadehdin löytöjäsi. Pitäisi ehtiä Helsingin antiikkiliikkeisiin seikkailulle. Sitä lähtökohtaisesti olettaa, että kaikkien hinnat ovat järisyttäviä.

    a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Minäkään en tunne Helsingin liikkeitä superhyvin, pitäisi ottaa joskus ohjelmaan kiertää vartavasten. Tähän yhteen liikkeeseen, josta postasinkin aiemmin, osuin sattumalta ja oli positiivinen yllätys, koska hinnat olivat selvästi 'suuntaa-antavia' :) ja tavara haluttiin mieluummin laittaa kiertoon kuin pantata sitä.

      Poista
  2. Mahdottoman kauniit aterimet oletkin löytänyt, aivan varmasti ruoka kun ruoka maistuu paremmalta noilla nautittuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilma, joo kauniit ovat munkin mielestä. Pitää sittenkin kai testata, miltä ruoka niillä maistuu ; )

      Poista
  3. kauniit on noiden varrenpäät, kivat koristelut. Teit hienon ostoksen!

    VastaaPoista
  4. Ja kun käyttää, pysyy hopeakin kobdiksessa :)
    Arvaas onko omat ottimet jossain laatikon kätköissä....

    Loistavat ostokset kaikkinensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että näitä pitäis mieluummin käyttää kuin pölyttää!

      Poista
  5. Oletko jotenkin putsannut noita löytämiäsi hopeita? Kaikenlaisia aineitahan on olemassa mutta onko sinulla joku erityiskeino?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä en ole putsannut mitenkään, olivat aika kirkkaat, joten ehkä liikkeessä ovat sen tehneet. Aineita ja konsteja on tosiaan kaikenlaisia. Aiemmin olen käyttänyt ihan kaupasta saatavaa hopeankiillotusainetta, mutta ehkä kotikonstit ovat edullisempia, parempia ja hopeaystävällisempiä.

      Poista
  6. Minäkin löysin juuri hopeisia aterimia kierrätyskeskuksesta. Ne ovat niin juhlavia arkenakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, onnittelut. Aatella, että joku on luopunut ilmaiseksi omista hopeistaan, mutta kiva, että saivat teiltä uuden kodin! Pitäisköhän munkin ottaa arkikäyttöön...

      Poista
  7. Tuollaiset minäkin haluaisin... meillä ei ole kuin sekalainen valikoiman uusia ja vanhoja aterimia, muutama kauniisti koristeltu vanhakin, mutta haluaisinpa juuri tuollaisen kokonaisen sarjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kyllä sekalainen sarjakin on omalla tavallaan kaunis ja sellaista itse asiassa suunnittelinkin alun perin. Tähänkin sinänsä isoon sarjaan tulee varmasti tehtyä muun mallisia täydennyksiä. Lusikoita ei ollut yhtä montaa, ja sitten on tietysti vaikka mitä muuta vielä, mitä täydellisen kattauksen näkökulmasta tarvittaisiin...

      Poista
  8. Tällaista se on meilläkin. Remppa ihan vaiheessa ja emäntä jo tilaa tuvan täyteen tavaraa ;)

    VastaaPoista
  9. Meiltä löytyy tuota samaa, mutta alpakkana, eli köyhäinhopeana ja ne ovat just kirrätyskeskuksesta ostettuja. Muutenkin olen pehmona vanhoihin aterimiin. Eniten ehkä pidän niistä köyhänmiehenhopeisista. Omistuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita kun ovat, iskee heikkous täälläkin. Hintatietoinen pitää silti olla.

      Poista
  10. Ihanat vanhaa aikaa henkivät aterimet. Tuo on kyllä niin tuttua, että tulee kitsasteltua väärässä paikassa. Onneksi ottimet odottivat vielä oikeaa omistajaansa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kitsastelu on hyväksi oikeassa paikassa : )

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...