Hankintapolitiikkaa

Tänään olen korjaillut ja tuunaillut vaatteitani uuteen uskoon, eli pidentänyt niiden käyttöikää. Sain Nainen talossa -blogin kiinnostavasta kirjoituksesta inspiraation pohtia henkilökohtaisia ostoksiani - ja ostamista ylipäänsä.

Minulla on kohteita, joissa aina pihistelen ja olen suoranainen kulutuspuritanisti. Kuinkakohan outo olen naiseksi, kun en millään pysty tekemään itselleni myönnytystä haksahtaa esimerkiksi kauneushoitoihin tai muihin itsensähemmottelujuttuihin? Pihistelen myös kosmetiikasta ja kampaajalla käynnistä. Meikkiä ja hajuvettä käytän, mutta en ole koskaan ostanut muita kalliita ihonhoitotuotteita. Kolmekymppiseksi asti ylsin ilman mitään kasvovoiteita. Mutta sittemmin tein myönnytyksen, koska läheinen ystäväni huudahti "kylläpä sulla on ryppyjä silmän ympärillä!". Kauhistuin ja pelkäsin ensin tulleeni vanhaksi, kunnes huomasin, että kuiva ihonihan se siinä kiristelee. Niinpä tästedes olen käyttänyt markettien halvinta kasvovoidetta ja rypyt poistuivat :).

Kyllä minäkin ostan asioita, mutta en vain pysty tuhlaamaan itseeni. Nii-in, joku kutsuisi sitä itseensä sijoittamiseksi, mutta minulle se on tuhlausta. Sijoitan itseeni toisella tavalla. Kauhistelen urheiluun meneviä kustannuksia, mutta lempiharrastukseeni katson tarpeelliseksi panostaa. Mutta jos tarvitsen uuden vaatekappaleen (huom tarvitsen - ei haluan), näen vaivaa, että vaate on just eikä melkein täydellinen. Se saa olla kalliimpi, kun kerrankin jotain itselleni hankin. Samalla yritän varmistua, että hankinta on pitkäikäinen.

Viimeisimmälle hankinnalleni tulee käyttöä ensi viikon työtilaisuudessa ja varmaan monena vuotena sen jälkeen. Plan B tekee kierrätys- ja hukkapalakankaista originaalivaatekappaleita. Minun mekkoni on verhokangaspalasta tehty eikä ostos tässä tapauksessa ollut onneksi kategoriassa "kallis". 

Useimmiten lasken tuotteelle vuosikustannuksen - usko tai älä. Se vain menee niin, että keinonahkalaukku tuhoutuu parissa vuodessa, kun ajaton nahkalaukku kestää ainakin kymmenen vuotta, joten suosin jälkimmäistä. Purjehdushousut ja -takki maksoivat aikoinaan törkeät 3000 markkaa, mutta asu on edelleen kuosissa ja käytössä. Se on ollut erittäin hyvä ostos.

Olen kaikkein iloisin niistä vaatehankinnoistani, jotka ovat vaikkapa 10 vuoden takaa. Ne sopivat minulle täydellisesti - ja on aika huippua, jos joskus joku huikkaa, että kylläpä sinulla on kaunis hame tai jotain vastaavaa, vaikka kyseessä on oikeasti ikäloppu vaate. Nämä tilanteet kannustavat entisestään tekemään todella pitkäikäisiä ja ns. loppuelämän hankintoja vaikka vähän hintavampiakin. Tällöin on tärkeää, että kankaan laatu kestää käyttövuodet.

Muoti muuttuu, mutta joitakin vaatteita voi muotoilla uudelleen. Tänään esimerkiksi kavensin kolmet housut.

Lisäksi pienensin sivusaumoista hupparia, jonka harmikseni olin ostanut alunperin hieman liian isona.

Silloin petyn, kun jokin pitkäikäiseksi tarkoitettu vaate - neule vaikkapa - kulahtaa puolessa vuodessa. Saan siitä taas muistutuksen, että ostin liian halvan ja laaduttoman tuotteen. Kaikkein ikävin tunne tulee, jos vaate on edelleen hyvässä kunnossa, mutta mennyt pois muodista. Silloin soimaan itseäni: miksen ostanut sellaista klassista juttua, joka ei muutu muodin mukana. Olen noin kymmenen vuoden aikana kehittänyt itselleni vähän sellaisen 60-luvun tyylisen, selkeälinjaisen karderoobin, koska kiinnostavat  leikkaukset sekä yksinkertaiset linjat ja värit sopivat minulle parhaiten. Tämä tyyli ei mene pois muodista, vaan näyttää ajattomalta ja persoonalliselta aina. Uuden vaatekappaleen on istuttava tähän kokonaiskarderoobiin.

Korjasin tänään myös pari paitaa, kuten tämän monta vuotta vanhan paidan ratkenneen sauman ja saan taas yhden lempivaatteistani käyttöön.

Jokainen tekee kai heräteostoksia. Minä ainakin. Heräteostokset näpäyttävät ja kolauttavat - todistavat, että olen tuhlannut. Ne tekevät entistä tarkemmaksi ja onneksi teen heräteostoksia vähemmän nykyisin kuin nuorempana. Heräteostokset liittyvät tilanteisiin, joissa olen kuvitellut, että vaikkapa jokin sellainen vaate sopii minulle, joka oikeasti on kaunis jonkun ihan toisen tyylisen ihmisen yllä. Turha on omaa tyyliään vastaan yrittää taistella. Jutun ydin on siinä, että pitää löytää se oma tyyli. Arvatkaapa, miten olen tehnyt eniten virheostoksia: lähes jokainen kirpparilta hankkimani vaate on ollut huti. Osaan löytää kirppareilta muuta, mutta vaatteet menevät ihan aina pieleen, joten se pitää lopettaa - nyt!

Joskus mietin, miksen vain nauti ostamisesta: pieni ilo arjessa! Paitsi etten nauti, minä jopa soimaan itseäni, jos tarvitsen jotain uutta. En tiedä, miksi näin on. Sen vain tiedän, että nykyisin en enää pysty iloitsemaan ostamisesta, vaikka kyse olisi jostain minulle ihan täydellisesti, kauniista ja tarpeellisesta jutusta. Itse ostaminen nimittäin ahdistaa. Nuorempana minulla oli ihan ostamishimo. Oli pakko saada jotain ja voi, sitä mielihyvän tunnetta! Olen kyllä hyvin iloinen, että tämä himo-ilo -kierre on katkaistu. Nautinto on hyvä saada jostain muusta. Liittyyköhän se ikään, että nauttii ihan eri asioista? Vai onko se jokin muoti, että ostaminen ei ole hienoa? Sen sijaan hyvä ruoka on suuri nautinnon lähde. Voi olla, että olen vain trendien orja, mutta kestävän kehityksen kannalta tämä on ainakin hyvä. Minulle saunailta on iloa (maksaahan sekin, muttei paljoa) tai perheen kanssa tehty matka (ja se vasta maksaakin). Tällaisiin elämyksiin haluan satsata ja nauttia niistä.

Luulen, että yksi syy, miksi ostaminen ei tällä hetkellä tunnu kivalta, on tietenkin iso, hintava kunnostusprojektimme. Tiivis ja pitkäkestoiselta näyttävä avioliitto pankin kanssa tuo huolia, joten jonkin tavaran tai vaatteen ostamisen jälkeinen tunne on pikemminkin huoli kuin ilo. Sitä huolta ei halua kokea.

Yhdestä asiasta olen todella kiitollinen: pojat eivät elä kulutushysteriassa. No, jos ajatellaan, että lama alkoi vuonna 2008, ovat he suuren osan lapsuusajastaan olleet yleisten taloushuolien ympäröimä sukupolvi. Välillä pysähdyn ihmettelemään, miten vähän he haluavat lopulta mitään. Saman ikäisenä minua juuri vaivasi tavaran haluaminen (noh, vrt. 80-luvun nousukausi). Ehkä pojat ovat erilaisia kuin tytöt? Toivon, että he ovat onnellisia eivätkä ole pyytämättä asioita siksi, että olisivat kaamean puritanisti-äidin näkemysten, tai masentavan nykyajan, henkisiä uhreja. En usko, että he ovat. Tiedän, että he ovat saaneet isoja, tärkeitä asioita elämässään. Niitä on pyritty mahdollistamaan ja tingitty sitten muusta, kuten lelu- ja nuorisotrendeihin liittyvistä  jutuista.

Iduriin tulevien asioiden hankintapolitiikassa olen yrittänyt pitää tiukkaa linjaa. Se, mitä hankitaan, on lopullinen hankinta ja jääköön sinne ikiajoiksi! Huteja ei saa tulla eikä heräteperiaatteella saa hankkia. Mikko olisi pitänyt vieläkin tiukempaa linjaa, mutta minusta ostamattomuus olisi tarkoittanut paikkojen kuntoon laittamisen tarkoituksetonta viivästämistä. Onko tullut tehtyä virheostoksia? Hip hurraa, isommissa hankinnoissa ei ole, eli olen ainakin toistaiseksi pysynyt tavoitteessani. Peilit, taulut ja tuolit ovat varmasti pitkäikäisiä. Mutta myönnän, olen ehkä jokusen pienen jutun, kuten kirppariastian, ostamista katunut. Sellaisia en ole edes vienyt saareen, vaan ne täytyy realisoida eteenpäin.

Miksi sitä tavaraa ylipäänsä on nurkissa niin älyttömästi, vaikka olen mielestäni vähentänyt vuosi vuodelta? Tavaran määrästä päätellen en ole hirmu hyvin onnistunut toteuttamaan kestävää kuluttamista, vaan entisestään pitäisi niukentaa. Periaatteessa kaikki meillä oleva tuntuu tarpeelliselta, mutta tulisiko sitä vähemmällä toimeen? Varmasti. Tämän pohdinnan päätteeksi olen päättänyt ottaa yhden uuden hankintaperiaatteen käyttöön: aina, jos aion hankkia jotain, on sitä vastaava asia poistuttava ENSIN kodistamme. Sama koskee vaatekaappiani.

Lasten varusteiden osalta kauppa on aina käynyt hyvin netin kautta.  

Tähän asti olen kierrättänyt juttuja hankintojen jälkeen, mutta nyt olisi siis tavoitteena hankkiutua kestävästi edellisestä ensin eroon. Uskon, että tämä hillitsee vielä lisää ostamista. Kuka tietää, vaikka onnistuisin näin pelastamaan pienen palan maailmaa :). Hyttysen pissahan se on valtameressä, jos yksi ihminen vähentää ostoksiaan. Kannattaa se silti tehdä. Ja jo siksikin, että saan siitä iloa, jota aiemmin sain ostamisesta.

Täällä yksi hyvän mielen onnenonkija toivoo kaikille hienoa alkavaa viikkoa ja viisaita ostopäätöksiä,