Säät eivät paljoa lupailleet, kun lähdimme Idurista kyläreissulle. Sade taukosi juuri ja juuri menomatkamme ajaksi ja pääsimme kuivin nahoin perille kauniiseen Dalkarön saareen.
Valmistauduimme asianmukaisesti pimeää enteilevään paluumatkaan, mikä tarkoitti valonheittimen tehoa mukailevan otsalampun mukaan ottamista, pattereiden tarkistusta ja oikean kompassisuunnan muistiin laittamista etukäteen.
Nauttiessamme ystävien luona pitkällistä illallista häipyi ruokapöydästä merelle antava näkymä, ilta musteni yöksi, rankkasade ropisi voimalla peltikattoon ja ulkona salamoi. Tove Janssonin myrskykuvaelmat - ja Ressu-sarjakuvahahmon siteeraama lause (otsikossa) - nousivat mieleen. Niissä puhutaan juuri tällaisista pimeistä, syksyisistä öistä.
Olimme ennakoineet kotimatkaa myös pyytämällä naapuriltamme luvan saada jättää myrskylyhty heidän laiturilleen osoittamaan paluun suuntaa. Myrskylyhty näytti ihme kyllä valonsa parin merimailin päähän aukon toiselle puolelle asti. Kun olimme hiljaksiltaan hetken matkanneet, näimmekin oman merimerkkimme. Salamointi ja myrskyäminen olivat onneksi loppuneet, mutta sade vihmoi kasvoja ja heikensi osittain näkyvyyttä. Onneksi olimme hieman illan aikana nauttineet lämmikettä, mutta huom. paino sanoilla vain hieman, koska näissä oloissa - eikä missään - ole syytä vesillä riskeerata valppauttaan.
Kävimme nappaamassa lyhdyn naapurin laiturilta ja totesimme päässeemme turvallisesti perille.
Kotilahdessa nimittäin venevajan valaistus tekee rantautumisesta yhtä helpon kuin päivän valossa. Juuri tällaisia tilanteita varten nuo valot asennettiin! :).
Kotona odotti superinnokas Mauro, joka ei täällä ole tottunut juuri yksin olemaan. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta se touhotti niin kovin mökistä vapautuessaan ja meidät nähdessään, ettei näillä yön valotusajoilla siitä menosta mitään kuvaa saanut :).Kotilahdessa oli ihana, tyyni yö, mutta suhmuraisesta tähtitaivaasta ennustin, että aamullakin olisi luvassa suhmuraa. Vielä en ryhdy tähdistä ennustajaksi, sillä päinvastoin pääsimme aamulla nauttimaan sienimetsälle auringosta. Nautimme myös kauden viimeisistä omista sadoista, eli aika omavaraisesti sujui taas tämäkin viikonloppu. Kuten kuvasta näkyy, Idurissa syödään uusia perunoita syyskuussa!
Lampaatkin saivat osansa, eli yhden haavan, jonka kimppuun ne mennä löntystelivät hetimiten.
Ihan kaikkia haapoja ei meidän kuitenkaan kannata kaataa, sillä haavanpunikkitatti viihtyy täällä varsin hyvin. Jos löydätte näitä, muistakaa kypsentää kunnolla. Jätimme tuon jättitatin syömättä (halkaisija yli 20 cm), koska suositus on hyödyntää vain kiinteät, nuoret yksilöt.
Haavanpunikkitattiperhe
Syksy on oikeastaan aika mukava vuodenaika...
Onneksi selvisitte naapurista kotisaareen, huh. Vesillä pimeä on tosi pimeää ja itsensä tuntee siellä kyllä pieneksi.
VastaaPoistaVenevaja näyttää upealta yön pimeydessä valaistuna. Herkkuantimia olette syöneet! Metsään tekisi mieleni mennä puolukkaan ja sieneen, mutta nyt illat ovat venyneet töiden parissa melkoisesti. Josko sitä tulevana pyhänä ehtisi...
Mukavaa viikkoa sinne :)
totta, pieneksi kyllä itsensä tuntee, mutta etukäteissuunnittelu oli kaiken a ja o - sekä tietysti tuttu reitti! Puolukkaan tekisi minunkin mieleni, mutta sienestys on vienyt toistaiseksi kaiken ajan. Toivottavasti ehdimme, ja sinäkin, pian puolukkametsälle :)
PoistaKauniin värsisiä tatteja vaikkakin minulle ihan outoja. Minä olen niin arka vesillä että tuo matka ei olisi minulta onnistunut :)
VastaaPoistaJoo, nämä haavanpunikkitatit ovat ihmeen oransseja ja tiiviin kauniita tatteja, joissa on paljon syötävää. Vesillä auttaa aina kompassi, ilman sitä ei kyllä nyt olisi päästy perille! Ja koko yöseikkailu oli mahdollinen vain tutulla reitillä, uusille vesille ei ole tällaisessa pimeydessä asiaa.
PoistaHienoja kuvia!
VastaaPoistaSyksy on ihanaa aikaa!
Mukavaa illan jatkoa!
Ihania kuvia ja tunnelmia. Minä olen kovin arka menemään merelle hämärässä saatikka pilkko pimeässä. Olitte tosi rohkeita =D. Vaan kaippa se on niin, että saaristossa kun elää niin kaikkeen tottuu ja rohkeus kasvaa. Ihanaa viikon jatkoa!
VastaaPoistaPilkkopimeää tosiaan oli, mutta reitti oli tuttu ja oikean suunnan ottaminen onnistuttiin varmistamaan. Varmistelun ansiosta ei kyllä pelottanut yhtään, eli oli ihan tilanne hallinnassa -tunne :)
PoistaNyt täytyy kyllä ensiksi korjata sun kirjallisuussitaattisi lähde. Tove Jansson teki monenlaista, mutta tuota lausetta hän ei kirjoittanut. Tenavien Ressuhan se aloitti kirjansa noin. Ja sitäkään Ressu ei itse keksinyt (kappas) vaan lainasi Edward Bulwer-Lyttonilta, joka on näköjään myös kirjoittanut "kynä on miekkaa mahtavampi" https://fi.wikipedia.org/wiki/Edward_Bulwer-Lytton
VastaaPoistaMutta hui mikä kotimatka teillä, onneksi teidän "majakka" näkyi ja ukkonen taukosi!
Aivan totta - kiitos! Tämä osoittaa todeksi sen, että elämässäni olen kärsinyt pahasta muistihäiriöstä vuosina, jolloin pojat olivat pieniä: nyt meni sekaisin Muumipapan uroteot ja Ressun höpinät, joita on luettu ja naurettu samaan aikaan. Nuo vuodet ovat pelkkää sumua mielessäni, joten eihän sitä väsynyt äiti kaikkea muista, mutta nytpä muistan tämän loppuelämäni ;).
PoistaKotimatka oli etukäteen ajatuksena ja kertomuksena onneksi jännittävämpi kuin tosiasiassa :)
Editoin tekstinkin tältä osin, etten tulisi levittäneeksi eteenpäin virheellistä muistikkuvaani :)
PoistaRessun ja Pikku Myyn vois sekottaa, samanlaisia söheltäjiä ;-)
PoistaOn teillä kyllä ihana paikka!
VastaaPoistaVoi kiitos Minna!
PoistaHuiii, olipas pimeää. Ja niinhän se merellä välillä on, etenkin jos tähtitaivaskin on pilvien peitossa. Ilmankos sitä asentelee mieluusti valoja tai kaikenlaisia aurinkokennotuikkuja ja -lyhtyjä vähän sinne sun tänne; niin mekin omassa saaripaikassa.
VastaaPoistaItseäni hirvittävät kaikkein eniten syysöiset vessareissut, kun ruohikossa ja varvikossa ripisee ja rapisee. Ja yhtenä yönä tuli iso kauris ihan pihapiiriin! Kun emme tienneet niitä saaressa edes olevan, arvaa vain, miten säikähdin.
Parina kesänä olen löytänyt useita herkkutatteja niiltä alueilta, minne vuosia sitten nostettiin rannan ruoppausmassoja. Ihmetellä täytyy, ovatko sienirihmastot eläneet siellä meren pohjamudissa vai mistä ne itiöt ovat tuonne uuteen maaperään oikein lentäneet. Joka tapauksessa komeita ovat tatit ja hyvät muhennokset niistä on nautittu. Omavaraistaloutta kohti selvästi ollaan menossa, mekin. Sangollinen puolukoita oli mennäviikonlopun saalis eikä menny poimimisessa kauaakaan.
Kuulaita syyspäiviä sinne.
Kyllä, aivan pilkkopimeää. Mielestäni epämiellyttävintä on yöllisellä vessareissulla huomata silmäparin tuijottavan. Näinkin on käynyt, mutta onneksi ei sydän sentään pysähtynyt ;))
PoistaAi että, minunkin täytyy lähteä puolukkaan! Äitini kunnostautuu siinä hommassa aina niin hyvin, että vähän itse siksi siinä lepsuilen, mutta aurinkoinen viikonloppu näyttäisi olevan tulossa, joten kyllä sitä jokunen kupinpohjallinen pitää käydä keräämässä!
Aikamoinen kotimatka!
VastaaPoistaNiinpä :)
PoistaVenevaja on mahtavan upea yövalaistuksessa(kin)!!
VastaaPoistat. Tanja
Voi kiitos!!
PoistaIhana seikkailu! Edetessäni postaustasi olin ihan Muumifiiliksissä!Pystyin hyvin kuvittelemaan koko Muumilaakson porukan tähyämään pilkkopimeässä myrskyssä kohti kotirannan valopilkkua. <3 Eka kuva ihana, kuin myös tuo valaistu venevajanne.
VastaaPoistaJa taas niin herkullinen, omavarainen ateria! :) Näen myös sieluni silmin Mauron onnen, kun palasitte pimeästä yöstä.:)Elämisen makua! <3
Juu oli, syksyn tummuudessa on jotain kirjallista :)). Kiitos, Mirjam-Matilda, tämä viesti oli ihana saada!
PoistaVenevajan valaistus on paitsi todella, todella hyödyllinen, myös erittäin kaunis. Oikea turvasatama myrskyisänä syysyönä. Täällä mekin aina katsomme pieniä valopilkkuja, jotka liikkuvat merellä sysimustassa myöhäisillassa. Ja aina ajattelen, että olisin varmaan kauhusta kankeana, jos istuisin kyydissä.
VastaaPoistaSienet täälläkin ovat olleet viime aikoina mielessä, mutta en ole varmaankaan vielä törmännyt tuohon haavanpunikkitattiin. Tai niin ainakin luulen. :) Upeat lounasainekset teillä oli saatavilla, tuosta ei voinut muuta tulla kuin hyvää. Ensimmäinen kuvasi on kuin ihana maalaus! <3
Kiitos! Meistäkin vaja näyttää kauniilta yövalaistuksessaan. Vielä jaksamme innostua siitä siis itsekin :)
PoistaYstävien ihana puuvene oli niin romanttisesti vedetty rantaan, että sehän piti ikuistaa!
MIten upea varsinkin tuo eka kuva <3
VastaaPoistaKiitos Katja!!
PoistaSyksy on oikeasti todella ihanaa aikaa ❤️ Saariston pimeydessä on jotain aivan omaansa: oli sitten sadetta ja myrskyä tai kirkkaan kaunista syyskesän tähtitaivaan alla. Mutta pimeä on todella pimeää ja kokonaisvaltaista, mutta onneksi aina jossain loistaa valo joka ohjaa kotiin. Ihanaa syyskesää ihanaan Villa Iduriin!
VastaaPoistaSama täällä: satoi tai paistoi, syksyssä on tunnelmaa. Omista varusteista se vaan on kiinni, pärjääkö ja tuntuuko kivalta! Kiitos valkoisiahiutaleita kivasta kommentista.
PoistaSyksyssä on kieltämättä oma taikansa, mutta....kokonaisvaltainen pimeys aiheuttaa minussa jopa suoranaista pelkoa merellä liikkuessa, ja siksi sitä vältämmekin viimeiseen saakka.
VastaaPoistaTe olette toista maata, karaistuneita ja rohkeita saaristolaisia :) Ja tuskin enää voisi kauniimpaa näkyä pimeän keskellä olla, kuin upeasti valaistu venevajanne ♥
Pakko vielä sanoa että tuo ensimmäinen kuva on todella hieno!
Kauniita, kuulaita syyspäiviä teille sinne idylliseen Iduriin ♥
Ei mekään liikuta vierailla vesillä edes pienessä hämärässä. Mutta tämä reitti oli tuttu ja näillä aputoimenpiteillä mitään vaaraa ei päässyt sattumaan. Merellä täytyy tietää omat rajansa eikä kuvitella itsestään liikoja :). Kiitos Ansku!!
PoistaHui, miten pimeää siellä olikin! On se vaan totta, että pienikin valo näkyy pimeässä. Venevaja on hieno valaistuksessaan. :)
VastaaPoistaJust niin, ja kun myrskylyhdyn liekki ei ollut edes täysillä. Päivänvalossa, kun lähdimme, se ei näkynyt kuin viiden metrin päähän ;).
PoistaSyksy on! Ja ihan ajattelin Muumipappa ja meri -kirjaa joka meillä juuri iltasatukirjana.
VastaaPoistaSamoja tunnelmia!
PoistaHuh, Kylläpä onkin pimeää... Upea tuo venevaja valaistuja!
VastaaPoistaHuh, Kylläpä onkin pimeää... Upea tuo venevaja valaistuja!
VastaaPoistaKiitos, venevaja on hyvä majakka!
PoistaHieno seikkailu ja mielettömän upeat kuvat :) Kuolaan aina noita teidän lähes omavaraistalouden antimia. Minusta on tullut arka metsissä samoaja sen jälkeen, kun olen joka vuosi kerännyt itseeni vähintään yhden punkin. Kaipaan kyllä meren ohella myös metsiä ja käyn purjehdusretkillä saarissa saappaat jalassa tarkasti poluilla nuuhkimassa metsäntuoksuja. Sienestäminen ja marjastaminen olisi kyllä ihana - hyvä te urheat metsien gladiaattorit!
VastaaPoistaSienestys kyllä koukuttaa, jos siinä on onnekas - meikäläistä ei meinaisi enää millään saada pois metsästä, mutta tämä on varsin uusi harrastus itse asiassa. Saappaat jalassa kuljen minäkin aina, satoi tai paistoi ja olemme onneksi säästyneet punkeilta. Kop kop koputetaan puuta!
Poista