Olemme siirtyneet työstämään talon seinäpintoja, kun kattojen maalaus tuli valmiiksi. Ihmeellistä! Levytys, mikä on meille ihan uutta, näytti lähtevän käyntiin vaivattomasti. Päädyimme hengittävään huokolevyyn. Se soveltuu talvisin kylmänä pidettävään taloon ja mahdollistaa tapetoinnin.
Selvittelimme, mistä tuvan puolipanelointiin tulevat helmiponttipaneelit sekä jalka-, ikkuna- ja kattolistat saadaan. Tänään kävimme Karjalohjalla sijaitsevalla, sata vuotta vanhalla Enäjärven sahalla, jota puualan ammattilaistuttavamme meille suositteli.
Meillä oli käynnillä mukana omia mallikappaleita talosta löytyneistä koristelistoista. Kymmenet, ellei sadat erilaiset profiilit, joita heiltä löytyi, osoittivat, että olemme tulleet oikeaan paikkaan ja valikoimasta löytyy meille alkuperäisiä vastaavat. Niinpä vakuutuimme, että täällä tiedetään kaikki tarpeellinen koristelistoista ja ilmoittauduimme jossain määrin pitkäkestoisiksi asiakkaiksi :).
Satavuotias bisnes oli ihailtavan leppoisaa - kuin olisi siirtynyt ajassa taakse päin. Voi tietysti olla, että näin perjantaina oli jo viikon työt paketissa ja verkkainen jutustelu oli mahdollista. Toivon ainakin, että heillä on sopivan kiireistäkin joskus :).
Teimme jo ensimmäisen tilauksenkin helmiponttipaneeleista, jotka sahataan valmiiksi oikeaan mittaan tuvan puolipanelointia varten. Jippii! Olen vähän ennalta pelännyt, että koristelistojen teettäminen tulee olemaan kallis kakku, mutta mitä nyt ynnäilimme tilaamaamme paneelimäärää, vaikuttaisi tavara olevan varsin kohtuullisen hintaista verrattuna rautakauppojen paneeleihin ja listoihin. Olin ajatellut, että käsityönä tehdyt maksaisivat enemmän, mutta ei, eli hyvä näin!
Mukaan valitsimme myös muutamia mallipaloja katto- ja jalkalistoista sekä ovien ja ikkunoiden koristelistoja, joista voimme tehdä päätökset myöhemmin.
Aurinkoa viikonloppuun, toivottelee,
vau, komeita! Vähän ovat toista kuin peruskaupan listat!
VastaaPoistaJoo, niinpä :)
PoistaIhana löytö 💚
VastaaPoistaOn, onneksi tuttumme tiesi paikan ja osasi suositella :)
PoistaHienoa! Sahoilla tavara on aina halvempaa JA hienompaa, outoa kyllä!
VastaaPoistaNäin on. En ollut tullut ajatelleeksi, että meni näin päin!
PoistaNäyttää muikean hienolta paikalta. Ja sahoilta saa paljon parempaa tavaraa kuin rautakaupoista ja yllättävän kilpailukykyiseen hintaan. Ja puulaatukin on monesti paljon paljon parempaa.
VastaaPoistaKyllä, kiva, että löysimme paikan, koska mielellään asioin tällaisen sahan kanssa ja etäisyyskin on meiltä saaresta hyvä. Se vielä bonuksena.
PoistaKotimaista käsityötä kannattaa käyttää jos vain mahdollista. Ihana että teit postauksen, pistän mieleen jos tulee tarvis itsellä tai tuttavalla <3
VastaaPoistaJoo ajattelinkin, että nyt voi suositella paikkaa eteenpäin, kun itsekin nimenomaan löydettiin paikka hyvän suosituksen ansiosta :).
PoistaMahtava sahalöytö teille!Upeista patinoituneista ovista voi tosiaan laskeskella bisneksen ikää.Onkohan tämä niitä isältä pojalle.
VastaaPoistaJa tuo kyltti!😁
Hikoilin itse kerran kerrostalon kylppäripalon(lähti kylvyn aikana poltetun kynttilän kipinästä potpourrimaljassa)jäljiltä uuden ikkunan teettämisen hintoja pääkaupunkiseudulla.Kunnes saimme vinkin Nummi Pusulassa sijaitsevasta pikku yrityksestä.Ikkuna,joka solahti valmiiksi maalattuna paikoilleen kuin hanska käteen,tuli kustantamaan n.1/5 muiden hinnoista.
Kyllä, isän ja pojanhan kanssa siellä neuvoteltiin tilauksistamme :).
PoistaKävipä sielläkin hyvä tuuri ja niin paljon mukavampaakin asioida näiden pienten asialleen omistautuneiden yritysten kanssa! Eivätkä kisko asiakkaitaan ihan kuiville :)
Ihana löytö, oikea helmi. Nyt tiedän minne lähteä kuntulee listan tai panelin tarvetta.
VastaaPoistaKiva, suosittelen :)
PoistaMulla alkaa hetimiten ideariihi ideoimaan, mitä kaikkea noista laudan- ja puunpalasista saisikaan aikaiseksi. Kiitti vinkistä, tänne täytyy mennä, jos tulee tarvetta vaikka tuolle iki-ihanalle helmipaneelille.
VastaaPoistahehee :). Kyllä, mielelläni suosittelen tätä sahaa!
PoistaNo nyt on koristelistoja joka lähtöön! Itsekin olen miettinyt, että uudet listat olisi kivat ja toisivat vähän piristystä vanhaan taloon, jossa on pientä pintaremonttia luvassa ensi kesänä. Tuohan on kätevää, että saa mallipaloja mukaan niin voi kotona testailla. Onko materiaali kotimaista puuta?
VastaaPoista