sunnuntai 27. elokuuta 2017

Keräilyä



Vaikka on ihan jo syksyn tuntu ilmassa, innostun yhä enemmän tästä ajankohdasta. Saisi se kesä tietty elokuun loppuun kestää, mutta minkäs teet, kun luonto päättää muuta. Mikään ei kuitenkaan ole ihanampaa kuin samoilla syksyisessä metsässä ja ihastella sen väritystä. Saarella samoilun myötä olen oppinut kiinnittämään kaikkiin kauniisiin yksityiskohtiin paremmin huomiota kuin ennen. Aiemmin kesän loppu tuntui niin masentavalta, mutta onneksi ei enää muutamaan vuoteen. Tämän oman pläntin ansiota!



Tämän vuoden viljelmät olivat yrttejä ja sipuleita lukuunottamatta totaalinen floppi, mutta sitä iloisempaa oli avata tänä viikonloppuna tattikausi. Kanttarellit syötiin ja yksi kuivurillinen saatiin tatteja talteen talven varalle. Keräsin myös nokkosta ja mustikoita. Puolukoitakin olisi jo vähän ollut.  


Tänään etsiskelin vielä uuden satsin tatteja ensi viikon ruokia silmällä pitäen. Silppusin ne valmiiksi litran pusseihin. Tattipiirasta, -risottoa ja -keittoa taitaa olla luvassa :)


Ja sitten pieni katsaus muihin asioihin. En lakkaa hämmästelemästä ihmisten hyväntahtoisuutta. Eräs blogin lukija, jonka ristin Anne Anteliaaksi, lähetti meilin, että haluaa lahjoittaa minulle noita Iittalan purnukoita, joista aiemmin postasin. Kävin Annen kauniissa kodissa keskiviikkona ja hän oli pakannut lasit kivaan koriin. (Lähdin heti sen kanssa sienimetsälle.) Sain siis Annelta tuon mahtavan purnukkatäydennyksen, joka komeilee alla olevassa kuvassa. Anne, voi sinua ihanuutta, tulet mieleeni joka kerta, kun otan noista purkeista jotain!


Lisäksi löysin puoli-ilmaiseksi Billnäsin kirppikseltä viime viikonloppuna nuo lasit, joita meillä on entuudestaan. Muutamiin omiini oli tullut säröjä, joten täydennystä oli kiva saada.

Yksi käyttömukavuutta lisäävä fiksaus tuli saunassa tehtyä, kun lisäsimme sinne uuden tukevan tason, jossa voi säilytellä pesuämpäreitä tai vaikka lekotella itse, jos haluaa nautiskella vähän alemmalla tasolla leppoisammista löylyistä.

Tilanne ennen:


Ja tilanne nyt. 2,5-metrinen lisälaude pienessä saunassa tuo paljon käyttömukavuutta.


Ainiin, halkohommilta vältyimme, kun seniori, eli pojista vanhempi, viime viikonloppuna teki kaverinsa kanssa ison homman hakkaamalla halkoja ja täyttämällä liiteriä ihan urakalla. Tämä oli varsin mieluinen yllätys.


Keräily jatkuu, kuin myös muut pienimuotoiset puuhat. Jossain vaiheessa täytyy laitella juttuja talviteloille, mutta ehei, ei nyt ihan vielä sentään. Voi kunpa aurinkoinen syksy jatkuisi tooosi pitkään!

Satoisaa syksyä!


18 kommenttia:

  1. Vau mikä määrä sieniä. Minä en taida tunnistaa kuin kantarellin ja pari muuta sientä. Satoa on aina kiva kerätä talteen ja vielä mukavampi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä linkki Arnon kirjan arvosteluun:
      https://paivanpesanelamaa.blogspot.fi/2017/04/arno-kasvi-palstalta-parempaa.html

      Poista
    2. Tämä on mulle vasta alkua! Eli aion kerätä vielä paljon sieniä :). Tulee käytettyä niitä tosi paljon ihan jo pelkästään mausteena silloinkin, kun joku muu ruoka-aine on pääosassa. Kiitos arvostelulinkistä!

      Poista
    3. Nyt muistankin, että olet puhunut kirjasta aiemminkin, arvostelustasi varmaan sain alkuperäisen idean etsiä se käsiini. No, on jäänyt itseltä hankkimatta, mutta putkahtanut mieleen monessa kohtaa. Pitää ryhdistäytyä!

      Poista
  2. Voi miten kauniita syksyn värejä siellä on. Sienimetsään mieli täälläkin halajaa. Veneellä ollessa kantarelleja löysin, mutta ne syötiin saman tien. Ensi viikonloppuna menen metsään, jos flunssa on siihen mennessä mennyt pois.

    Ihana tuo lahja jonka Annelta sait, kuten myös nuorison halkolahja <3
    Saunasta tuli varmaan tuon piene muutoksen jälkeen toimivampi. Hyvältä näyttää!

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit luonnossa ne tästä vaan yltyvät, joten nyt kannattaa pitää silmät auki :). Toivottavasti pääset metsään, pidän täällä peukkuja!

      Juu, molemmat lahjat ilostuttivat kovasti!

      Poista
  3. No onpas kaikkea mukavaa tapahtunut ja saatu aikaan! Ihana ihminen tuo Anne Antelias - kuka lieneekään :-) Voi kun meidänkin pihalla kasvaisi jotain syömäkelpoisia sieniä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ihmeellistä, että hän vain tupsautti viestin inboxiini :).

      Aloin opiskella, mitä sieniä voikaan syödä, kun kanttarellit ovat pihalla harvinaisuus. Joka vuosi on tullut repertuaariin uusia sieniä. Hauska harrastus ennen kaikkea!

      Poista
  4. Syksy tosiaan on ihana vuodenaika! Kotona salaa myhäilen pimeitä iltoja ja ekoja takkatulia, mies suree samalla kesän loppua.
    Miksiköhän en ikinä kerää noita tatteja?(!!) Niitä tuntuu tänä vuonna olevan aika paljon, mutta omaan koriin päätyy vaan kanttarelleja ja suppiksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tunne, kun on oppinut nauttimaan syksystä, eikö? Nyt Jonna mars, tattimetsään. Mielestäni tatti on paljon parempi sieni kuin kanttarelli, mutta okei, se on tietysti makuasia!

      Poista
  5. Ihana Anne Antelias <3. Ja vitsit, mikä tattisato! Minähän en siis edes tunnista tatteja (kai), enkä enää mitään muitakaan sieniä, joten olen arka lähtemään mitään edes etsimään. Mutta kaikenlaisia havaintoja sitä kyllä tulee metsän antimista tehtyä samalla, kun tulee jalkauduttua sinne haeskelemaan väyliltä karanneita pieniä valkoisia palloja.

    Houkuttelevan näköisiä on kyllä noi sienipussukat ja koska tiedän, että osaat loihtia niistä vaikka mitä, niin sitä enemmän ne houkuttaa.

    Seniorille ja kaverilleen tulee täältä peukut! Kunnon poikia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tunnistanut tatteja vielä muutama vuosi sitten, mutta tatit on kaikkein helpoimpia tunnistaa, ihan totta, kun missään muussa sienessä ei ole pillistöä. Joten ihan pelkkä tekosyy tuo :). Nooh, ymmärrän, että valkoinen pallo motivoi enemmän, mutta itse olen vaan ihan totaalisen hurahtanut. Voi sitä lapsen riemua joka kerta, kun yksikin tuttu sieni löytyy :). Kuka meistä hurahtaa mihinkin!

      Juu, niin kunnon poikia minustakin! :)

      Poista
  6. Syksy ja sen kaikki upeat värit... ja sienet, ne kyllä maistuvat talvella!
    - Toivotaan oikein kaunista syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tästä se värikirjo vain vielä syvenee!!

      Poista
  7. Mahtava määrä sieniä!

    VastaaPoista
  8. Tämä on vasta alkua :)

    VastaaPoista
  9. On upeaa, että metsät ovat täynnä ruokaa! Onnea suuresta sienisaaliista ja myös tulevista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kiitos, ei saalis saa jäädä tähän :)

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...