Blogia harvakseltaan seuraavat puolitutut kyselevät usein, missä rakennuksessa oikein yövymme. Rantasaunan vieressä oleva mökki on makuuhuoneemme ja näin ollen oleilemmekin siellä pelkästään nukkumaanmenosta aamuun. Kaikki muu aika kuluu joko pihalla, keittiövajassa ja venevajassa päivän puuhissa tai iltasaunassa.
Mökin vakiovarusteiksi on kelpuutettu sängyn, pöydän ja kahden tuolin lisäksi vain pieniä löydöksiä tilalta tai muuta vähäistä tarpeistoa - kuten vaikkapa kirpparilta hankkimani kasariaurinkolasit.
Lukemistoa pitää olla sadepäivien, iltojen ja aamukahvien varalle. Naulakon tein kauniiseen muotoon veistetystä, löytyneestä puunpalasta, jolle oli pakko keksiä käyttöä.
Tossut ovat ehkä epäromanttisin lahja, mitä olen Mikolta saanut. Tai... vedänkin äskeisen takaisin. Veneen pelastusrengas n. 15 v. sitten oli vielä hieman epäromanttisempi ;). Hymähdämme aina molemmat Mikon lahjavalinnalle, kun laitan tossut jalkaan, joten ainakin näistä on ollut paljon iloa.
Mökin sydän on kamiina, niin iltaisin kuin aamuisin.
Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on näkymä ulos. Sisältä käsin tulee usein seurattua luonnon elämää. Kun vetäydymme mökkiin ja Mauronkin kohkaaminen on pihalla tauonnut, uskaltautuvat metsän eläimet paikalle.
Tänä kesänä lahden on vallannut (ei vain hanhiperhe vaan) hanhisuku. Olisikohan syynä se, että lampaita ei ole nyt ollut niityllä? Aikamoisia jätöksiä ovat nämä hanhet meidän pellolle jättäneet - ihan yhtä paljon siivottavaa kuin pässien jätöksissä!
Tämä minimirakennus on juuri sopiva paikka käpertymiseen ja ison maailman poissulkemiseen. Jotenkin näinä päivinä sitä osaa entistä enemmän arvostaa omaa piilopaikkaansa...
Mökkiterveisin,
Ihana tunnelma välittyy :)
VastaaPoistaVoi kiitos :)
PoistaTunnelmallinen paikka köllötellä ja nukkua yöunia. Tuolla luonto on läsnä ihan seinän takana. Voin kuvitella sateen ropinan peltikatolle ja lintujen laulun aamuisin alkukesästä. Oikea paratiisi.
VastaaPoistaNimenomaan, parasta on luonto lähellä!
PoistaTossutko muka epäromanttinen lahja! Hän on ajatellut että sinun jalkasi eivät saa paleltua, vaan tarvitsevat jotain pehmeää ja lämmintä.
VastaaPoistaKodikas on mökkinne ja kamina lämmittää.
Hee, ok, ehkä minulla on väärä käsitys romanttisuudesta ;)). Kiitos Kristiina, kodikkuus minustakin kohdillaan!
PoistaMillaisia lahjoja sä sitt yleensä mahdat saada...? :-D Söpöllä naamalla varustetut pörrösukat lie romanttisinta mitä mä oon koskaan saanut mieheltäni ja olen Kristiinan kanssa ihan samaa mieltä, että mies osoittaa största möjliga romanttisuutta huolehtiessaan naisensa jalkojen lämpimyydestä <3
PoistaMinulla on selvästikin tarkistamisen paikka omissa käsityksissäni, mutta pörrösukathan on ihan eri asia! Ne vertautuvat yhteen punaiseen mekkoon, jonka olen joskus saanut :). Ehkä kyse on nyt siitä, että nämä harmaat huopikkaat jalassa näytän Kalevalaismummolta. Kuten sanottu, pelastusrenkaaseen verrattuna kyse toki on astetta romanttisemmasta ajatuksesta, mutta ihan oikeesti, mies tietää itsekin, että osti minulle leveät tallurat! :))
PoistaTeillä on siellä kaiki tarvittava suloisiin päiviin, suuren maailman ulottumattomissa.Juuri sitähän pieni nykyihminen kaipaa,minä ainakin.
VastaaPoistaIhanaa oli kurkistaa mökkinne kauniisiin yksityiskohtiin.<3
Kiitos Mirjam-Matilda! Nyt vähän vilautin, vaikka tämä onkin pakopaikkamme :)
PoistaMukavanoloinen kammari. Ei minustakaan söpöt, lämpimät tossut ole lainkaan epäromanttinen lahja.
VastaaPoistaOk, yritän orientoitua tossuihin armollisemmin! :)
PoistaVaikka aika aktiivisesti blogiasi luen niin jotenkin oletin teidän nukkuvan siellä venevajan yläkerrassa mihin sen huoneen teitte:) Oli kiva saada tietää tuon pikkumökin tarkoitus:) Teidän keittiövaja on kyllä kaunein ruokailupaikka minkä tiedän.
VastaaPoistaKiitos kun pidät tätä blogia ja jaat hetkiä elämästänne, jollain tapaa tunnen aina virkistyväni kun luen tekstiäsi saaren touhuista ja katselen kuvia sieltä. Sisämaan kasvattina kaipuuni merelle on ääretön ja onneksi täältä Seinäjoelta ei ole kuin tunnin matka rannikolle:)
Voi että, ihana kommentti - kiitos Jaana. Juu, mökki on jäänyt vähemmälle huomiolle. Pojat nukkuvat tuolla venevajan vintillä, mutta mehän olemme päättäneet, ettemme taida täältä mökistä edes muuttaakaan, vaikka päätalo tulisi joskus valmiiksi ;).
PoistaTeidän nukkumamökki on kyllä niin tunnelmallinen <3 Ihania otoksia! Voi kyllä teitä nyt koetellaan; jos lampaat pitävät hanhet sekä peurat pois, on niillä todella jo hyötyarvoa :)
VastaaPoistaVoi kiitos! Ihan totta, lampaat pitävät näköjään aika hyvää reviiriä, mitä emme olleet ymmärtäneetkään.
PoistaIhanasti kirjoitettu toi " .. juuri sopiva paikka käpertymiseen ja ison maailman poissulkemiseen". Sellaiselle on tottatotisesti näinä päivinä tarvetta.
VastaaPoistaLainasin eilen kirjan "Feng Shui ja suomalainen koti", joka osoittautui heti alun perusteella tosi mielenkiintoiseksi. Ja heti bongasin näistä sun kivoista tunnelmakuvista tuon seinälle ripustetun verkon, joka voisi hyvin olla tarkoituksella ripustettu nostamaan hyvää qi-energiaa ylöspäin :). (Kirjan mukaan näkyvissä olevat kattopalkit painavat energiaa alaspäin ja sitä kompensoimaan käytetään feng shuin oppien mukaan jotain pystysuuntaista kuten esim. bambuhuiluja :)). Mutta siis tää nyt meni taas sivuun aiheesta, mutta ehdin sen verran heti ensilukemalla innostua aiheesta, että varmaan tulee tarkkailtua kaikenlaista uusin silmin jahka kirja etenee. Ainakin meidän makkari on omiaan tuhoamaan hyvät yöunet ja ihan vakavissani harkitsen asioiden muuttamista ihan vaikka vaan koemielessä.
Oli kiva lukea tätä. Terkkujaaaaa <3
Mahtavaa, kiitos Annukka. Olipa hauskaa (ja yllättävää) kuulla, että ihan fengshuin-oppien mukaan mökissämme on asiat kohdallaan. Moni ei fengshuihin usko, mutta minä uskon, että on olemassa parempia ja huonompia mittasuhteita ja sijoittelutapoja. Eli niitä positiivisia puolia, jotka lisäävät huonetilassa viihtymistä. Mutta olemme niin kovin usein miettineet, mikä ihme tästä pienestä mökistä tekee niin hyvän olla, kun mitään ihmeellistä siinä ei ole. Yksi selitys, minkä olen keksinyt, on juuri nuo kattopalkit ja avaruus niiden yllä, mikä ei kuvista ehkä tule esille. Ja se luonnonläheisyys, eli mökki on monella tapaa kokoaan isompi.
PoistaToivottavasti postaat näistä blogissasi lisää - kiinnostaa älyttömästi ja toivottavsti saat makuhuoneen energiat kohdalleen. Miten tärkeää se onkaan hyvien yöunien kannalta!
Oi miten ihana rantamökki, varmasti nukuttaa makoisasti tuolla!
VastaaPoistat. Tanja
Kyllä nukuttaa. Yleensä meitä ei meinaa herättää muu kuin koiran murahtelut, kun joku hiiri tai hanhi tepastelee seinän takana ;).
PoistaOlipa kiva kurkistaa makuusoppeenne. Ihanat tossut nuo ovat, arkielämän romantiikkaa. :)
VastaaPoistaKiva! Niinpä niin, sitäpä kai :))
PoistaAjattelinkin ennenkuin luin loppuun, että näinköhän te maltatte aikanaan päätaloon muuttaakaan nukkumaan. Yleensä nuo pienet mökit on ihan parhaita unipaikkoja. Menneessä elämässä olleella mökillämme nukuin aina parhaat unet pikkumökissä (joka alkujaan rakennettiin varastoksi) mutta myöhemmin rakennetussa en meinannut koskaan nukahtaa. Oli feng suit viturallaan! Sisällä nukuin vuosikaudet koiranunta. Minä muuten uskon myös feng suihin! Ei tulisi mieleenikään esimerkiksi omaa sänkyä enää pyöritellä, nyt on unet(kin) kohdillaan. Tämän asunnon fengsuit onkin jäänyt tutkimatta, täytynee perehtyä...
VastaaPoistaUskon, että juuri noin voi käydä uuden kanssa ja fengshuissa on ehdottomasti vinha perä! Tämän mökin hyviin puoliin kuuluu myös erittäin raikas ilma, eli sen kunnostus onnistui siinäkin mielessä täydellisesti. Katsotaan vaan, niin täällä punkataan vielä kymmenen vuoden päästäkin... ;).
PoistaVoi että miten ihana tuo teidän unitupanne onkaan ♥
PoistaJa millä paikalla! Aamu- ja iltapesu / -uintimahdollisuus ihan vieressä, eikä maisemissakaan ole mitään moittimista ;) Täydellistä, jos minulta kysytään :)
Jäin erityisesti miettimään tätä lausettasi: "juuri sopiva paikka käpertymiseen ja ison maailman poissulkemiseen."
Samankaltaisia tuntemuksia on nimittäin minulla itsellänikin aina kun asustelemme kelluvalla kesäkodillamme. Kipparin kanssa kahdestaan kellumme omassa "kuplassamme" minne eivät ikävät asiat pääse tunkeutumaan.
Mukanamme on kaikki mitä tarvitsemme, eikä mitään turhaa tarvitse kyydissä kuljettaa, eikä kyytiin edes ottaakaan. (ikävät ihmisetkin saavat jäädä rannalle ruikuttamaan ;))
ps. eivät nuo harmaat tallukat ole epäromanttiset, vaan istuvat täydellisesti paitsi jalkoihisi, myös rappioromanttiseen kokonaisuuteen ;)
Oma kupla se olla pitää :). Vene on juuri sellainen paikka ja varmaan osasyy siihen, miksi yhä kaipaan matkaveneilyäkin! Yritän ottaa uuden asenteen tallukoihin, hehee. Ihana viesti, kiitos Ansku.
VastaaPoistatodella ihana tunnelma kuvissa!
VastaaPoistaKiitti Sussi!
Poistaشركة مكافحة حشرات بالقطيف
VastaaPoista