Käytin sängynpeitteen pohjana uutta tikkipeitettä, joka löytyi etsinnän jälkeen ihan S-ketjun Prismasta. Toinen puoli on tumman ja toinen vaalean ruskea, joten ompelun alkaessa voisin valita, kumpi on parempi. Alunperin suunnitelmissa oli ostaa kangaskaupasta puuvillakankaalla päällystettyä tikkikangasta, mutta ne olivat yllättävän hintavia, minkä lisäksi valikoimasta ei löytynyt juuri oikeaa sävyä. Jossain vaiheessa jo huokailin, ettei koko projekti onnistu lainkaan, mutta sitten oivalsin, että valmis parivuoteen päiväpeite alla on paitsi vaivattomampi toteuttaa, myös edullisempi vaihtoehto.
Alkuperäinen suunnitelma siitä, miten ompelisin tikkikankaan päälle ostamiani kahta kukkakangasta, löytyy täältä: klik.
Ompeluinspiraation synnyttivät saamani pitsit, joista viimeksi postasin. Juoksumetrejä oli runsaasti - kiitos Merenneidon mummon! Makutuomarina toimi seniorin tyttöystävä, jonka kanssa sovittelimme pitsejä kahden kukkakuosin kanssa vierekkäin vuoroin peitteen tummalle puolelle, vuoroin vaalealle. Lopulta hylkäsimme kokonaan tummanruskean kukkakankaan ja totesimme, että vaalea kukkakangas, päiväpeitteen vaalea puoli ja pitsit tekevät peitteestä kesäisen raikkaan. Oiva päätös, tartuin innolla työhön.
Asettelin kankaan peitteen keskelle ja aloin huristella. Kankaan reunassa näkyy siinä käytetyt sävyt - reunimmainen sävy on aivan sama kuin ostamassani päiväpeitossa!
Sitten ompelin pitsit kankaan reunoille, ne taitavat riittää juuri ja juuri…
Perheen miespuolisesta väestä vain Mauro osallistui ompeluun - sekin hieman kyllästyneen oloisena.
- Kestääkö vielä kauan?
- Voisitko pliis olla kuvaamatta ja mieluummin mahdollisimman nopeasti ommella tuon täkin loppuun
- Eihän tarvitse purkaa, Mauro? Yritin tehdä tarkkaa työtä.
Pitsiä jäi yli vain parikymmentä senttiä :). Ruskea kukkakangas, jota en käyttänyt lainkaan, jää muihin ompeluksiin. Alla on muutama detaljikuva valmiista peitteestä; kokokuvia sitten lisää, kun peite pääsee oikealle paikalleen venevajan vintille.
Kauniisti aaltoilevat pitsit antavat minusta kivan, elävän säväyksen peitteeseen.
- Miikkooo, tilaan sulta yhden 160 x 210 cm:n sängyn juhannukseksi! Tulee vieraita!
Talvi-iltoina on hauska väkertää,
Tulipa siitä upea! Terveisin nimimerkki "Jo edelliseen kotiin ostettu päiväpeittokangas odottaa yhä tekijän inspistä".
VastaaPoistaVoi voi, mistä saataisiin sinullekin ompeluinspiraatio!?? :) Kiitos!
PoistaIhanille piseille löytyikin nopsasti käyttöä.Tuo kukkakangas on kyllä lumoavan kaunis.Kaunis peitto tuli! <3
VastaaPoistaJuu, kun näin pitsien määrän, tämä idea tuli heti mieleeni. Voi kiitos!
PoistaVoi miten kaunis! Olet kyllä todella taitava. Minä olen ompelukoneen kanssa ihan käsi. Asiasta kukkaruukkuun. Liityin blogisi lukijaksi mutta kuvani ei tule tuonne jäsenet galleriaan. Olen huomannut että sama on tapahtunut jo jonkin aikaa kun olen liittynyt muihinkin blogeihin. Mistä kummasta mahtaa olla kyse? Onko sinulla mitään ajatusta ikään kuin bloggaaja konkarina <3!
VastaaPoistaKiitos! Ihan hirveästi tämä ei vaadi taitoa - kärsivällisyyttä ehkä, että menee suoraan eikä lipsu ;).
PoistaMinulle on käynyt joskus samoin. Blogger varmaan vaan bukittaa. Luulen, ettei liittymisesi ole tallentunut nyt lainkaan, eli jos viitsit, yritä joskus myöhemmin uudestaan!
Kaunis tuli ja pitsit täydentävät hienosti kokonaisuuden.
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla!
PoistaOi ihanuus! Tuosta tuli todella kaunis ja pitsit löysivät oivan käyttökohteen.
VastaaPoistaJee, kiva kuulla, että näyttää sinusta kauniilta. Itsestäni jopa tuntuu vähän siltä, että peitto on luonnossa vielä kauniimpi kuin näissä kuvissa. Vaivan jälkeen siis hyvä fiilis :)
PoistaTosi kaunis, ja tuo kangas oli kyllä nappivalinta. Upeat värit, oon näin keväisin aina ihan hulluna vedensävyihin :)
VastaaPoistaMahtava kuulla tämä sinulta. Ihan samaa ajattelen: vedenvärit ovat niin kiehtovia, puit ajatukseni sanoiksi. Hauska ajatus on, että kun venevajan vintiltä astuu portaisiin, näkyy alapuolella vesi juuri sen värisenä, millaisena sen aurinko kulloinkin valaisee :). Täytyy yrittää loihtia tätä tunnelmaa vinttihuoneeseen muutoinkin!
PoistaVoi elämä, miten kaunis siitä tulikaan!! Minulla oli pieni ajatus, että käyttäisit pitsejä juuri tähän :) ja nehän täydensivät kauniisti kokonaisuuden. Luulisin näin, että joka kerta, kun näet päiväpeiton - tulet hyvälle mielelle ja muistat lahjan antajan! Olet kyllä taitava :)
VastaaPoistaJes, kiitos Mia, arvostan niin mielipidettäsi tällaisissa asioissa! Sinäkin olit koko perheen voimin tämän kankaan kannalla, joten paineet saada lopputuloksesta niin hyvä kuin mahdollista, leijui ilmassa tätä tehdessä ;)). Sinäpä luit siis ajatukseni, heh, kun tiesit, että pitsit päätyisivät peittoon. Kummallisella tavalla minusta tuntuu, että kun katselen peittoa tulevaisuudessa, mieleen tulee kaikki ne, jotka suunnittelivat tätä yhdessä kanssani silloin kun pähkäilin kankaan kanssa. Ja vielä siihen päälle pitsit Merenneidon lahjana tuo ikuisesti hyvän mielen, olet oikeassa.
PoistaAivan ihana!! Ja voi ihme miten Mauro osaakin näyttää juuri siltä, että älä kuvaa siinä, vaan homma valmiiksi ja pian! :)
VastaaPoistaVoi kiitos. Mauro on niin seurankipeä, että se kyllä osaa näyttää harmistuksensa mille tahansa asialle, joka vie huomion siitä itsestään pois :).
PoistaMulla on tollanen tikkipeitto lojunu varastossa vaikka kuinka kauan. Ei oo tullut pieneen mieleenkään jalostaa sitä, loistava idea! Ja kangas on kaunis!
VastaaPoistaNyt jalostamaan, mars!! Hyvä, ettet ole heittänyt sitä pois ennen jalostusmahdollisuuksien tutkimista :). Kiitos, tykkään kans kankaasta ihan mielettömästi.
PoistaSiitä tuli todella kaunis! Aivan ihana tuo kukkakangas ja loistava idea toteuttaa päiväpeite näin. :) Tekisi mieli lainata ideaa. :)
VastaaPoistaLainaat ehdottomasti ideaa heti, kun tarve tulee! :)). Kiitos, on niin kiva, kun saa kehuja pienen uurastuksen jälkeen.
PoistaHehheh... voi Mauro ja nuo ilmeet :D
VastaaPoista- Todella ihana lopputulos!!! Kyllä nyt kelpaa kesää odotella :)
Kyllä, huomasinkin oikein, että tästä lähti pieni odotus liikkeelle... ;) Kiitos Marru!
PoistaPeitosta tuli todella kaunis. Nuo pitsit kyllä kruunaavat sen. :)
VastaaPoistaEikö vaan - mitä olisinkaan tehnyt ilman niitä!
PoistaIhana peitto ja tuo kangasvalintasi on kyllä kerrassaan upea! Erilaiset kaupan valmiit peitot tulevat ihme kyllä edullisemmaksi kuin kankaan osto.
VastaaPoistaVoi kiitos, Linda! Joo, ihme kyllä valmiista tuunaamalla onnistuu edullisemmin - sen minäkin nyt tästä opin.
PoistaJuuri totesin blogissani etten ole törmännyt ainoaankaan kivaan päiväpeittoon, ilmeisesti täytyykin tehdä itse jos sellaisen haluaa! Sinulla ainakin onnistui hienosti :)
VastaaPoistaHyvä, jos sait tästä oivalluksen :). Minäkin olen niin kronkeli että itte pitää tehdä ;). Ja tietty on kiva kuulla, että pidit tätä onnistuneena! Pitää panostaa tällaisiin yksityiskohtiin, kun muutoin tavoitteenani on hyvin yksinkertainen staili vinttihuoneeseen.
PoistaJuuri totesin blogissani etten ole törmännyt ainoaankaan kivaan päiväpeittoon, ilmeisesti täytyykin tehdä itse jos sellaisen haluaa! Sinulla ainakin onnistui hienosti :)
VastaaPoistaMä tuun ihan hupsuksi ja hulluksi tuon Mauro-ihanuuden katseesta :-D :-D Ja päiväpeiton printtikangas on siis tosi kaunis. Mistä olitkaan sen siis tilannut? Voin tietty sen katsoa blogistakin. Laiskana kysele :-D
VastaaPoistaMauro osaa sanattoman kommunikaation ;).
PoistaKangas on minustakin ihana. Se on fabric.comista eli USA:sta. Sinä kun olet itsekin siellä, niin suosittelen erityisesti, koska valikoima on huippu ja säästyt tullimaksuilta!
Onpa kaunis ja tuntui lopulta työstyvän ihan vaivattomasti! Malttamattomana odotan kuvia vintiltä kun se on paikallaan.
VastaaPoistaMelko helposti syntyi: vähän huokailuja ja hartiasärkyä, mutta muuten meni hyvin ;). Samoin, loppusijoitusta odotan minäkin, koska uskon, että näyttää kivalta siinä ympäristössä.
PoistaNo ON hieno! Hauska laaduntarkkailijakoira Mauro :-) Mullekin käy välillä niin, että kun tarpeeksi kauan vetkuttaa johonkin hommaan ryhtymistä, tuleekin jokin uusi käänne ja lopputuloksesta tulee parempi kuin mitä alun perin tuli suunniteltua. Mitähän hienoa siitä ruskeasta kankaasta vielä syntyy...? :-)
VastaaPoistaÄlytöntä muuten, että tulee halvemmaksi ostaa valmis tikattu peitto kuin erikseen tikkikangasta! Onhan myös mielettömän paljon halvempaa ostaa valmis (tehdasvalmisteinen) villapaita kuin neuloa sellainen itse. Mihin tämä maailma on mennyt...? Hooh...
Kiitos! Tämä oli tarkoitettu odottamaan; kohtalo puuttui peliin ja laiskotti minua siihen päivään saakka, kun sain yllätyksenä pitsilahjoituksen.
PoistaOlen jo aikaa sitten ristinyt Mauron talouskoiraksi ja lopettanut kutsumasta sitä metsästyskoiraksi. Maurolta kun sujuu niin hyvin verhoiluihin, maalauksiin, istutuksiin, lampaankasvatuksiin yms yms. osallistuminen - puhumattakaan kaikki ne askareet, missä sitä ei kaivattaisi. Tässä on tullut jalostettua ihan uusi käyttörotu.
Älä muuta sano. Kun oivalsin, että kangas on kalliimpi, olin aika ylpeä innovaatiostani käyttää valmispeitettä, joskin yhtä lailla pettynyt, ettei perusmateriaalin hankinta enää kannata. Olisko tässä taas Suomen hintataso kyseessä, kun netistä tilattuna olisi muaalta kyllä saanut tikkikangasta halvallakin?
:D Kiitos!
VastaaPoistaValmispeitto on hyvä idea. Itse olen joskus ostanut puuvillakankaaksi lakanan, tulee halvemmaksi kuin kangas kangaskaupasta. Ihan hullua.
VastaaPoistaPeitto on kaunis!
Kiitos, kiva kuulla, että tykkäät :). Joo, täytyy käyttää tätä periaatetta jatkossakin, kun tulee kangastarve. Kirppareiltakin yritän välillä etsiä hyviä kankaita, mutta niitä harvemmin tulee eteen, eli ainakaan minulla ajatus käyttää vanhaa ei ole tuottanut tulosta.
PoistaOi miten ihanan peitteen oletkaan tehtaillut. Todella kauniisti toisiinsa sointuvat sävyt ja materiaalit =) Joskus on hyvä luottaa prosessiin ja antaa palasten loksahtaa itsestään paikoilleen =)
VastaaPoistaVoi kiitos, niin kiva kuulla :). Se on just näin!
PoistaAi että onpa kaunis <3
VastaaPoistaVoi kiitos :)
PoistaOnnekkaita sattumia ja tuloksena upea peite! Voin vain kuvitella, kuinka kaunis se on venevajan vintillä, kun kesäinen valo tulvii pariovista. :)
VastaaPoistaAh, ihanasti kuvattu - katseeni on yhtäkkiä peiton myötä väistämättä kääntynyt kevään odotukseen. Olen ihan malttamaton, että saadaan vintti kuntoon!
PoistaPäiväpeittohan siinä! :)
VastaaPoistaKaunis on, värit natsaavat ja tietty pitsit! Onpa mukava, että keksit niille heti käyttöä.
Niinpä, kiitos Saara!
PoistaSiinä ei kuono kauan tuhissut ja hyvältä näyttää! On paljon mukavampi katsella noita pitsejä uudessa peitteessäsi kuin hautoa niitä täällä varastossa. Toivottavasti saat vielä sängyn uudelle peitteelle...hihhh... Aika uskomatonta muuten, että tikkikangas on kalliimpaa kuin valmiiksi ommeltu pohjana käytetty tikkipeite. Niin ja nuo Mauron ilmeet ovat kyllä mahtavia :D
VastaaPoistaVoi kiitos! Ihana kuulla, että tykkäät :)). Juu, toivottavasti sänky saadaan. Mikko on niitä pari meille jo hyväksi havaitulla konstruktiolla tehnyt, joten eiköhän vielä yksi synny käden käänteessä ;).
PoistaOOOH! Miten ihana päiväpeitto! Niin oivaltavasti sait kaiken yhteen ja tavattoman näppärällä idealla! Tuo kangas on niin kaunis. Ihastelin sitä itsekin vielä pitkään, kun annoit sen linkin. Salin verhoinakin voisin nähdä juuri tuon/tuollaisen kankaan.
VastaaPoistaMauro <3 ;D Mauro Mainio!
Suurkiitos, niin kiva saada tällainen ihasteleva kommentti! totta, verhot vastaavasta kankaasta vois näyttää myös ihanalta. Pistäpä mietintään ;).
PoistaTulipa siitä kaunis!
VastaaPoistaMinäkin tein joskus tilkkupeiton ja yhdistin sen sitten vain valmiiseen tikkipeittoon, jonka kuosi ei niin miellyttänyt.
Aurinkoista viikonloppua!
Kiitti!! Joo, tämä oli kyllä hyvä idea, jota varmasti käytän jatkossakin - helposti kaunista :)
Poista