Niukasta luksusta

Kotiuduimme maanantai-illalla kisoista takaisin saarelle. Venevajan vintin rakennus jatkuu - tällä hetkellä Mikko nakuttaa sinne lankkulattiaa. Olen ollut apuna välipohjan tekemisessä, johon on tarvittu neljä kättä, mutta pääasiassa Mikko rakentaa ja minä takaan tällä hetkellä ruokahuollon toimivuuden ja paikkojen siisteyden. Lisäksi olen kulkenut ahkerasti nenä maassa sienien ja marjojen perässä. 

Näin kasvukautena tulee mietittyä entistä enemmän sitä, mikä on ruuan lähde, mitä saarelle kannattaa kantaa ja voisiko sitä edes osittain itse hankkia. Nyt olen ehkä hieman aiempaa enemmän ehtinyt paneutua ruuanlaittoon ja tähän koko pohdintaan. Olemme ylipäänsä vähän höllänneet muuta työtahtia tänä kesänä. Tasapaino alkaa löytyä.

Maailman suurinta sienisaalista en ole löytänyt - itse asiassa täältä saarelta vain vähän - mutta muualla käydessämme olen poiminut kanttarelleja tänä kesänä arviolta kuutisen litraa. Ihan kelpo satsi hyvin vähän sienestäjänä kunnostuneelle henkilölle ;). Kanttarelli on parempaa tuoreena kuin pakasteena, joten olen kehitellyt erilaisia sieniruokia voidaksemme syödä poimitut sienet saman tien. Näin ollen täällä on syöty sieniä useana päivänä peräkkäin.

Tänä kesänä olemme kalastaneet ahkerammin ja syöneet enemmän kalaa kuin edellisinä vuosina. Kalaa on myös tullut helpommin suhteessa käytettyyn aikaan, mikä ilahduttaa kovasti! Jonkin verran olemme jopa saaneet sitä pakkaseenkin. Muistin keväällä, että Idurin navetassa on melko uusi pakastin (kai kalastajan aivan loppuaikojen hankinta), ja roudasimme sen alas venevajaan - paitsi kalasaaliin toivossa, myös muun varautumisen vuoksi: Kun käymme kaupassa, tuomme mukanamme kerralla enemmän ruokaa, eli pakastamme osan ruuista välttääksemme turhia kauppareissuja. Tämän lisäksi olemme tuoneet omat viime kauden loput karitsanlihat saareen.

Mikon bravuuri on lampaan lapa tai potka kevyesti savustettuna ja sitten nuotiolla kasvisten kera haudutettuna.

Kesälampaista saatava liha ei yksin aivan riitä meille vuodeksi, mutta noin 3/4-vuodeksi sentään. Viime vuoden viimeisiä paloja viedään juuri nyt. Menestyksekäs linnustus- ja metsästyskausi voi vuosittain täyttää tuon puuttuvan tarpeen. Muutoin turvaudumme markettiin.

Merestä eniten on tullut haukea. Jossain vaiheessa aloin epäröidä, kannattaako sitä kilokaupalla pakastaa, mutta sitten eräs ystäväni vinkkasi haukipullista. Hän kuulemma kehittelee haukipulliin aina erilaisia makuja joko kotimaisilla yrteillä tai jopa itämaisilla mausteilla. Hyvä idea ja tätä aion kokeilla!

Mikko on loistofileoija. Taito periytyy jo aiemmilta vuosilta.

Jokunen sopivan kokoinen ahvenkin on tarttunut syöttiin.

Useana päivänä ruokapöydässämme on kasvisruokaa. Liha- ja kala-aterioillakin lautasen täyttää tähän aikaan vuodesta pääasiassa salaatti. Yrttien lisäksi sitä on saatu hyvin omasta takaa.

Tämän kesän kasvisruokahitti on ollut italialainen perinteinen pastaruoka - burro e salvia - eli pastaa salvian, voin, öljyn, valkosipulin ja parmesaanin kera. Salviapuskani rehottavat, joten tätä reseptiä on hyödynnetty nyt joka viikko kesän alusta lukien :). Jostain syystä en vielä viime vuonna tajunnut, että salviaa pitää alkaa syödä heti, kun se aloittaa kasvunsa. Olinpas tyhmä, tajuan nyt, kun uutta puskee ylös koko ajan ja viimevuotisia kuivattujakin on vielä jäljellä!

Nyt on mustikka-aika käsillä, sitä ennen saimme vähän ahomansikoita ja sitä ennen raparperiä. Ämpärikaupalla en pysty mustikkaa keräämään, mutta tämän viikon keräysannoksesta on jo muutama litra saatu pakkaseen sen lisäksi, että ahmimme mustikkaa aamiaisjugurtin lisukkeena. Aika isoja, iloisia molluskoja on metsässä tänä vuonna :)) ja sieltä täältä löytyy aina jokunen sieni.

Tämä herkkuaamiainen (mustikkakiisseliä, mustikoita, jugurttia, hunajaa ja mysliä) on eiliseltä - aurinkokin porotti koko päivän kivasti.

Ruoka on erittäin tärkeä osa-alue elämässä ja ruokailun voi järjestää niin monin eri tavoin. Pidemmän päälle en pidä siitä, että vain hutaistaan remonttiateriat mahan täytteeksi, mihin meilläkin on usein syyllistytty. Toivottavasti nyt vähenevässä määrin. Ruuasta pitää pystyä nauttimaan ja kun sitä on itse hankkinut, on nautinto vieläkin suurempi! Pienikin omavaraisuus tuntuu oikealta, kun siihen on tällainen mahdollisuus. Se, että olemme vähän "eristyksissä" eikä kaupassa käydä kovin usein, ei saa minun mielestäni merkitä ruuan tason laskua, vaan päinvastoin; hyvät raaka-aineet, vaikkakin vähäiset, voivat tehdä arkisesta päivästä luksusta. Niukkuudeksi sitä voi myös kutsua, mutta tunnen, että se tekee ainakin meille pelkästään hyvää.

Seuraavaksi lupailen palata venevajapäivityksellä. Nyt sade näytti taukoavan, joten taidan suunnata mustikkametsälle. Pieni keräämishimo tuntuisi olevan nyt päällä, joten hyödynnän sitä!

Nautiskellen,