Välikohtaus

Olin eräänä rauhallisena iltapäivänä Mauron kanssa mökissä lueskelemassa, kun kuulin pahaenteisen lokin kirkaisun. Jostain selkäytimestä rekisteröin, että tuo ääni oli taatusti kutsuhuuto, ei sellainen tavallinen kirkuna, jota yksittäiset lahdelle pistäytyvät lokit päivittäin pitävät. Tulin ulos ja näin yhden lokin kiertelevän siinä. Ja eipä aikaakaan, kun lokkeja oli kolme… 

Lähdin katsomaan grillipaikalle, jossa odotteli poltettavia roskia, josko sinne olisi jäänyt jotain lokkeja houkuttelevaa, ruuantähteitä tai muuta, mutta sitten huomasinkin, että ne kaartelevat lammaslauman yllä. Voi pahus! Mikä ihme tässä nyt on, mietin. Ja pian ilmassa kaarteli jo ainakin kaksikymmentä lokkia, ellei ylikin, sillä koko ajan niitä saapui kaumpaa lisää, hirveää meteliä pitäen. Iiks ja ääksi, ihan kuin jostain kauhuelokuvasta! Linnut ovat kivoja pieninä annoksina, mutta eivät aggressiivisena parvena.

Ja kas, kauhuelokuva sai karmean käänteen, kun huomasin, että yksi lammas on puoli naamaa veressä!!

Usutin Mauron hätistelemään lokkeja loitommalle. Se teki työtä käskettyä: juoksenteli ja haukkui pellolla ympäriinsä. Lokit nousivat pari metriä ylemmäs aina siksi ajaksi, kun Mauro jaksoi hyppiä ja räksyttää niille.

Tätä näytöstä kesti puolisen tuntia, mutta se tuntui ikuisuudelta. Veri lampaan kasvoilla alkoi kuivahtaa ja lokit palasivat merelle kalastamaan.

Ja sitten jäi vielä selvitettäväksi, mistä verentulo johtui ja pitäisikö huolestua enemmänkin. Onko lampaalla ohimollaan kenties syväkin haava, mikä vaatisi seurantaa ja lääkitsemistä? Syy selvisi, kun pääsin lähempää tutkimaan veristä lammaspoloa: toinen sarven alku oli irronnut aivan juurestaan. Veri oli roiskunut myös toisen vaalean päälle.

Voi parkaa, mietin, mutta onneksi asianosainen ei tuntunut olevan millänsäkään. Lauma oli kuitenkin vähän peloissaan uhkaavasti käyttäytyneistä linnuista. Silloin, kun ne pelkäävät, ne suojautuvat menemällä tiiviiseen nippuun. Leppoisassa tilanteessa ne ovat erilläänkin.

Sairastamisen sijaan veripää jatkoi lajitovereidensa puskemista myöhemmin illalla ja oli joka kerta aloittavana osapuolena. Sarventynkä oli siis irronnut tappelussa. Sellaista on olla murrosikäinen pässi. Nyt, kun meillä on näitä puolivuotisia pässejä, saamme tottua uusiin, vähän rajumpiin leikkeihin. Yön aikana kaveri oli peseytynyt metsässä ja sarvikohdassa oli siisti rupi. Toistaiseksi ei ole sattunut uusia telomisia.

Elokuvien ja tv:n katselun sijaan meillä on ollut mahdollisuus tämän näytöksen lisäksi seurata urheilukilpailuja. (Komediankin lajityypin parina iltana katsomamme juoksukilpailut täyttävät.) Lampaat ovat ravanneet huvin vuoksi rantaa edes takaisin, selvästi kilpaa. Sama valkoharmaa yksilö on aloittanut nekin :)). Jopa Mauro on jännittyneenä jäänyt paikoilleen seuraamaan, miten kisat päättyvät eikä ole tapansa mukaan rynnännyt mukaan. Eli, leikki on ollut kaukana! Me olemme nauraneet kippurassa ja harmitelleet vain, ettei ole ollut kameraa sillä hetkellä ulottuvilla. Valkoharmaa on voittanut noin kymmenestä lähdöstä ainakin kahdeksan. Onnittelut, rämäpäisyys on tietysti urheilumenestyksen edellytys. Lampaiden perusluonne kuitenkin takaa sen, ettei häviäjääkään yhtään harmita.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää. Mitäköhän ne esittävät ensi viikolla? Perus märehdintätuokiotkin ovat toki mielekkäämpää seurattavaa kuin nykyiset tv:stä tulevat reality-ohjelmat, joten Iduriin ei edelleenkään kaivata televisiota.

Mukavaa uutta kesäviikkoa kaikille - toivottavasti myös enenevässä määrin tämänsuuntaista säätä:

eikä tätä sateenpitelyä:

Toivottelee,