perjantai 23. elokuuta 2013

Puolipyöreä pöytä



Kuvassa näkyvä pöytä oli yksi kesän sivuprojekteistani. Se löytyi verstaasta, sen pinta oli kolhiintunut ja useaan kertaan maalattu. Kodin huonekaluna sitä ei ole kai pitkään aikaan käytetty vaan työtasona ja  laskualustana. Jonkun mielestä se ei ole ollut yhtä sympaattinen kuin minun mielestäni, kun sille on annettu tällainen tehtävä. Höh.

Hioin pöydän maaliroiskeista ja maalasin pöytälevyn ohuelti sinertävällä. Vaalea alaosa sai yhden kerroksen kermanvalkoista pintaansa. Yhden maalauskerran jälkeen pöytä näytti minusta siltä, että se on valmis: aiemmat kerrokset pilkottavat sopivasti alta. Työhön meni vain kymmenisen minuuttia. Jos monessa muussa kohdassa aikaa on kulunut suunniteltua enemmän, tässä kohtaa kävi iloisesti toisin päin. Monen huonekalun kunnostukseen olenkin joutunut uhraamaan huomattavasti enemmän aikaa.



Huonekalut näyttävät meillä valmistuvan ennen kuin niitä pääsee minnekään sijoittelemaan. Mutta hyvä tietysti, että niitäkin on sitten valmiina, kun sisustelun aika tulee.

Ihanaa, että on perjantai, huomenna pääsemme taas saareen! 
Mukavia viikonloppupäiviä toivotellen, 


36 kommenttia:

  1. Kaunis pöytä!
    Oikein ihanaa viikonloppua sinne saareen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru ja toivottavasti siellä myös viikonloppu sujuu mukavissa merkeissä!

      Poista
  2. Ihana pöytä! Kyllä sinun kelpaa kun tuollaisia aarteita löydät "jostain tallin ylisiltä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostimme tilan irtaimistoineen, joten huonekaluja on yllin kyllin. Mutta huvittavaa on se, että kaikki mikä on meidän mielestä arvokasta, löytyy vinteiltä ja vajoista, kun taas päätalossa käytössä olleet uudemmat huonekalut ovat joutaneet heti nuotiolle tai kierrätykseen :)

      Poista
  3. Hieno pöytä, taisin itse asiassa nähdä tuon serkuksen hiljattain yhdellä nettikirpparilla. Mietin pitäisikö hankkia vaikka paikkaa sille kotona ei oikeastaan ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai - kiinnostavaa! Mikäköhän siinä mahtoi olla hintana, muistaisitko? Uteliaisuus heräsi heti :)

      Poista
    2. Oli kallis, 100 euroa pyyntö, siksipä jäin miettimään..

      Poista
    3. Oli kallis, 100 euroa pyyntö, siksipä jäin miettimään..

      Poista
  4. Ihana pöytä ja juuri sopiva viimeistely. Siisti ja häivähdys ajan patinaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda, tässä tapauksessa se ehti valmistua ennen kuin ehdin oikein edes suunnitella, että mitenköhän tätä nyt lähtisi maalailemaan :)

      Poista
  5. Oi se on hieno. Tosi kaunis tuo sinertävä kansi ja sen alta pilkahtelevat sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Itsekin taidan ihastua tähän koko ajan vain syvemmin. Voi kun sen saisi pian johonkin valmiiseen nurkkaan!

      Poista
  6. Ihana pöytä ja juuri noin kun olet sen käsitellyt, ihan huippu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi hyvä tuuri, että se sattui olemaan vain kroisin näköinen, mutta rakenteellisesti ihan tukeva ja hyvässä kunnossa. No, siksi se oli kai kelvannut verstaaseen :) Nyt sille täytyy keksiä huippupaikka, koska on minustakin huippukiva.

      Poista
  7. Kaunis! Ihanaa, kun se löytyi :) Meilläkin niitä tärkeimpiä huonekaluja ovat ne täältä löytyneet ja itse kunnostetut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep on se vaan niin, että jos vähänkin itse laittaa, niin huonekalusta tulee entistäkin tärkeämpi . Vaikkakin, itse yritän varjella, etten turhaa puunaa vanhoja huonekaluja, mutta silloin kun se on välttämätöntä, huonekalu saa kyllä työn jälkeen ihan eri merkityksen :)

      Poista
  8. Ihana että pöytä pääsee vielä kunnon tarkoitukseensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sen lupaan eikä tee tiukkaa :)

      Poista
  9. Yhteen aikaan kaikki kaupasta ostettu oli hienoa ja vanha sai väistyä. Onneksi eivät ole heittäneet pois. Esimerkiksi isäni pelasti aikoinaan vanhaa bilnäsiä muutamalla markalla kaatopaikkakuormasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osut naulan kantaan. Tämä meidän paikka on siitä malliesimerkki. Luulenpa, että juuri siksi, että paikka on saaressa, kaikki on heitetty vain vintille ja nurkkiin, koska se on ollut helpompaa kuin pois kuljettaminen. Huh, onneksi!

      Poista
  10. Suloinen pöytä. Monesti onkin parempi, ettei noita lähde "liikaa" kunnostamaan. Meillä on usein käynyt niin, että kunnostusta odottava huonekalu saakin jäädä entiselleen, kun silmä ajan myötä tottuu näkemään sen alkuperäiskuntoisena. Ja toki luontainen laiskuus edesauttaa tätä tyylisuuntaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut ihan saman! Kannattaa kaksi kertaa miettiä, että jaksaako/viitsiikö lähteä kunnostelemaan jotain. Ja jotain, mitä ei jaksa, alkaakin yhtäkkiä näyttää ihan superkivalta. Hyvä niin ja maltti on valttia!

      Poista
  11. Yksinkertaisesti Kaunis. Patina ja aika tekevät siitä vieläkin sievemmän. Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!! Kuvassa pöytä itse asiassa näyttää paljon silotellumalta kuin mitä se oikeasti on nykyisessä asussaan. Esimerkiksi valkoiset jalat ovat kivalla tavalla kolhiintuneet ja ohut maalipinta kuultaa toista valkoisen sävyä alta. Eli: patinan pitääkin näkyä tällaisissa kohdissa!

      Poista
  12. Kaunis ja erikoinen pöytä!
    Oikeassa ympäristössä patina on paikallaan eikä huonekalu näytä surkealta vaan elämää nähneeltä :)
    Kunnostan paraikaa tyttärelle hiukan samantyylistä,kokonaista pyöreää pöytää.Tytär halusi pöydästä valkoisen joten poistin vanhat maalikerrokset.Huh mikä homma,kolme kerrosta jotain miranolia ja paksusti.Päällimmäisenä kirkuva punainen :)Myös jalat olivat punaiset...Alta löytyi kaunis pöytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha on kaunista! Annetaan sen näkyä, eikö :)

      Poista
  13. IHANA! Ja millä taidolla tehty! :) kelpaa kantaa valmiiseen pirttiin sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se ihana, vaikken nyt taidoilla tässä viitsi kovasti brassailla :) Ihan oikeasti vetelin vain ohuin vedoin. Ja nyt mietin, että ehkä vähän voisi kiiltoa hioa vielä pois.

      Mutta kivaa on miettiä, että mihin tämän oikein siten asettilisi...

      Poista
  14. Oi miten kaunis pöytä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaana, kyllä se on yksi kauneimmista huonekaluista, mitä Idurissa on, minunkin mielestäni.

      Poista
  15. Ihana!! Ja juuri tuollaisena, että vanhat kerrokset kuultavat läpi.

    Aurinkoista viikkaria sinne teidänkin saareen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Voi nyt riittää aurinkoa niin, että tuntuu, että Idurissa on aina vaan kesä :)

      Poista
  16. ERITTÄIN kaunis pöytä! Ja juuri sopivan värin valitsit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos. Tykkään sävystä kovasti ja uskon, että sen myötä päytä sopii paikkaan jos toiseenkin. Voi tulla valinnan vaikeus! :)

      Poista
  17. Hieno tuli, todellakin!

    Muutin blogini uuteen osoitteeseen, käyhän kurkkaamassa:
    www.kotilablogi.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...