Toisinajattelua

Olen saattanut ainakin välillä välittää kuvaa, että täällä sitä vain painetaan hommia hiki päässä eikä paljon muusta väliä, mutta se on vain puoli totuutta. Olen raskaasta työstä riippumatta äärimmäisen virkistynyt ja siksi yllättynytkin, kuinka viime syksynä alkanut matkamme Villa Idurin kanssa on auttanut jaksamaan. En ole ennen tätäkään projektia ihan paikoillani pysynyt, mutta tuntuu, että nyt olen alkanut pureskelemaan haasteet pienissä palasissa ja iloitsemaan yksinkertaisista pienistä askelista. Vaikka vasta tänä kesänä työn kammottava laajuus on paljastunut meille ihan konkreettisesti, olen rauhallisempi kuin yltiöpositiivisena viime syksynä.

Ja mikä oudointa, huomaan, että ihan arkisissakin tilanteissa ja esimerkiksi töissä olen alkanut työstää asioita kuten Villa Idur on tähän mennessä opettanut. Ennen tavoittelin vain lopputulosta, mutta tämän työmäärän ääressä sen on ollut pakko muuttua. Nyt - ilman että olen tietoisesti käskenyt itseäni - olen alkanut pilkkoa asioita osiin ja teen niitä rauhallisesti ja viitseliäästi yksi kerrallaan pois. Samalla kun työtahti rauhoittuu, niiden eteneminen kuitenkin tehostuu. Sillä jos liikaa murehdin ison kuvan keskeneräisyyttä, en saa aikaan muuta kuin stressaantuneen mielen. Minä ainakin myönnän, että näin olen usein kokenut töideni osalta.

Arkinen esimerkki, milloin ihan konkreettisesti oivalsin, että jokin on muuttunut, oli tuossa taannoin matkalle lähtiessämme, kun piti päivässä selviytyä perheen matkajärjestelyistä, rästiin jääneistä pankkiasioista, ruokahuollosta ja pakkaamisista. Näiden lisäksi piti sekä saaressa että kotona jättää kaikki kiireessä sille mallille, että voi lähteä reissuun. Tuttu tilanne, mutta sen sijaan, että olisin hötkyillyt - kuten minulla ehkä aiemmin on ollut tapana - siitä, miten on kiire ja aika loppuu ja en ehdi tehdä kaikkea tarvittavaa, keskitin mieleni siihen, että 'juu-u, onpa paljon vielä asioita tekemättä, mutta sainpas edes jo tämän yhden tehtyä!' Päiväni oli täynnä pieniä onnistumisia ja etappien saavuttamisia. Se olikin hauska, antoisa päivä, siis! Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kyse on vain asennoitumisesta. Aiemmin olen yrittänyt ties miten pakottaa itseäni ajattelemaan ja tekemään niin tai noin. Nyt olen jotenkin vain sisäistänyt tämän huomaamatta. En keksi selitykseksi mitään muuta kuin Idurin ihanan piinallisen ja pitkällisen työmaan, joka pakottanut toimimaan toisin, on toden totta koulinut hermojani ja vieläpä löysyttänyt ne sopivan rennoiksi!

Leppoisasti kohti keskiviikkoa,