maanantai 4. maaliskuuta 2013

Suunnitelman muutos


Edellisellä saarireissulla aloimme automatkalla jutella tulevan kesäkauden asumismukavuudesta. Kun päätalo on remontissa - ties kuinka monta vuotta - tarkoittaa se, että majailemme tässä kuvassa näkyvässä rantamökissä. Sisältä se on semisiisti, mutta heräsimme tietoisuuteen, että pidemmän päälle viihtyvyytemme tulee olemaan koetuksella 60-luvun muovimaton ja jossain vaiheessa kostuneiden tapettien keskellä.

Jos epäesteettinen asumismuoto aiheuttaa meissä kärvistelyä kesän mittaan, voi pahimmillaan päätalon pitkällinen remontti alkaa stressata. Niinpä syntyi keskustelu siitä, josko sittenkin aloittaisimme kaiken pikkumöksän remontoimisesta?! Jos sen saa jo alkukesästä valmiiksi ja viihtyisäksi, voimme ihan eri tavalla nauttia remonttipäivien jälkeen elosta ja olosta pikku mökissämme... ja aikaisin aamulla silmien avautuessa nähdä muovin ja lastulevyn sijaan kauniita materiaaleja ja itse laitetun sisustuksen. Ajatus alkoi houkuttaa meitä molempia ja niinpä ryhdyimme mittailemaan mökkiä ja tehdä remonttisuunnitelmia sen varalle. Kyllä, näin se menee: Möksä valmistuu taatusti nopeasti. Sitten  nautitaan myös elämästä ja ulkoverhoillaan päätaloa siinä lomassa!

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, päätyikkuna on nykyisellään ikään kuin väärässä paikassa. Sen voisi siirtää keskelle. Sen yläpuolelle voisi laittaa pienen pyöreän ikkunan lisää valoa tuomaan.

Mökissä on pieni vintti. Välikaton voisi purkaa ja tehdä mökistä korkeamman. Joo, jee, niin me tehdään.



Alla kuvia mökistä nykyisellään.Vai mitä, että jos ei nyt ihan pahimmasta päästä, niin ei ihan päätä huimaavan viihtyisääkään näillä pintamateriaaleilla?




Pari söpöä tavaraa löytyi pikkumökistä. Niistä kuvat ja Hyvä mieli -blogin lähettämän haasteen vastaukset seuraavassa postauksessa.
  
   
Koirakin ihan innoistui jäällä kotiin päin palattaessa. Oltiin kai uuden idean saaneina niin innostunutta seuraa!

Valoa päin,


34 kommenttia:

  1. Hyvä idis, tuosta saa lempeä startin suurenpaan remppaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on, lempeää pikkuremppaa on kivampi tehdä kuin otsa hiessä isoa! ; )

      Poista
  2. Varmaan hyvä päätös - jossain vaiheessa voi alkaa tympiä jo se lähteminen sinne saareen, jos ei viihdykään möksässä. Miten sen yllätyksenä löytyneen pikkumökin kohtalo - joko on selvinnyt, kenelle se kuuluu?
    Mukavaa viikkoa sinne suunnitelmien keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan!

      Täyttä varmuutta ei metsäladosta meillä vieläkään ole. Viimeksi vertailtiin taas kartan rajoja ja maaston muotoja sillä paikalla. Näyttäisi, että se voi juuri ja juuri olla meidän tontin puolella - siinä raja tekee kartassa pienen mutkan - mutta varmuus tulisi rajamerkit löytämällä, eli lumien sulamisen jälkeen ryhdytään etsimään niitä.

      Poista
  3. Loistava idea, tuosta tulee herkku :) *sanoo pikkumökkeilijä*

    - ja tuonne ylöshän sais melkeinpä samanlaisen jättipedin joka Lillaan just valmistui.....tosin pikkuisen pitää pinnoille tehdä jotain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule sinun mökkisi oli vähän niinkuin mielessä, että toimiihan se pienikin, jos vaan on kiva. Tämä tosin on puolet pienempi! : )

      Poista
    2. Pieni on kaunista :)

      Poista
  4. Varmasti hyvä idea. Itse olen asunut monesti remontin keskellä ja kyllä siihen pitemmän päälle tuskastuu. Pikkumökki ei näytä lainkaan niin huonokuntoiselta, etteikö sen varmasti saisi nopeastikin hyvään asumiskuntoon. Kiva, että suunnitelmat alkaa muotoutua käytännön tekemiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovit ulos ja maalia pintaan, se on siinä! Melkein ; )

      Poista
  5. Siis tuosta tulee ihUna! Loistoajatus laittaa tuo pikkuinen valmiiksi ja käydä sitten isomman kimppuun. On paikka missä nauttii jo kahden keskeneräisen sijaan.

    Ylättävän tilavakin tuo on. Ensimmäisessä kuvassa pikkutalo näyttää kuvakullmasta johtuen ihan leikkimökiltä ;D

    VastaaPoista
  6. Eikun yhden valmiin sijaan vain 6 keskeneräistä ; )

    14 neliön minimimökki se on, ei siis järin suuri, mutta lisäikkunalla ja katon avaamalla saisi vähän lisää tilan tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on möksänä 16m2 entinen rantakioski. Hyvin ollaan mahduttu ja vieraitakin on ollut. Tuo katon avartamismahdollisuus on tosi herkkua. Se tosiaan avaa tilan ihan eri tavalla. Tsemppiä tuon ja viiden muun projektin kanssa ;)

      Poista
  7. Käypä kurkkaamassa kuinka pienessä tilassa me ensimmäinen kesä saaressa vietettiin, hyvin pärjättiin, jääkaappikin saatiin vielä mahtumaan sisälle kun kaasupullo sijoitettiin ulos. Grilli sivukeittimellä ulkona. Se on asennekysymys ennenkaikkea miten ja missä viihtyy kun tietää, että parempaakin on tulossa. Paras kesä ikinä!!!! (toi Ikean sänkysohva on paras, laatikot syö tosi paljon vaatteita ja sänky on levitettynä tosi mukava)
    http://saaressajakaupungissa.blogspot.fi/2012/02/sai-tumman-varin-pintaansa-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ammari ja kiitos kannustuksesta - tulen kurkkaamaan!

      Pieni tila ei ole meille kynnyskysymys - purjeveneessä on totuttu olemaan sillit suolassa kaikki kahdeksassa neliössä ja vielä joskus vieraat päälle : ) Se on tosiaankin, niin kuin sanot, asennekysymys ja ennen kaikkea järjestelykysymys, että kaikki toimii.

      Poista
    2. Joo eikö ole jännä kun me purjehtijat ollaan totuttu siihen pieneen tilaan ja tiukkaan järjestykseen, jota "ulkopuoliset" ei aina ihan ymmärrä.

      PikkuVillan lattia saatiin valkoiseksi valkoisella lakalla, tai lakkaan sekoitetulla valkoisella, nyt lyö tyhjää, ei ihan muista mutta pinta ei ollut niin hyvä kuin mökissä.

      Mökissä laitettiin ensin valkoista petsiä 2 kerrosta(löytyy useita eri valkoisen sävyjä) ja päälle lakkaa 2-3 kerrosta. Siitä tuli hyvä kun puun syyt jää näkyviin ja petsin valkoisella sävyllä ja kerrosten määrällä pystyy lopputulosta säätämään.

      Poista
    3. Kiitos Ammari!!

      Poista
  8. Tuostahan tulee ihan sellainen satumökki kun laitatte sen kuntoon. Siinä sitten hyvä asustella isomman mökin kunnostuksen ajanb. Onnea muutokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Kyllä, ja myöhemmin toimii poikien omana valtakuntana tai vierasmökkinä.

      Poista
  9. Loistava idea tuo pikkumökin käyttö. Pieniä tiloja on mukavaa remontoida kun saa nopeasti valmista. Lähtisin etsimään inspistä remonttiin siirtolapuutarhamökeistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, kunhan ei vaan olla taas itsellemme tyypilliseen tapaan yltiöoptimistisia tämänkään remontin etenemisvauhdista!

      Poista
  10. Into välittyi ihan "kotikatsomoon" saakka. Suunnitelma kuulostaa täydelliseltä. Tätä projektia on ilo jäädä seuramaan :)

    VastaaPoista
  11. Erittäin hyvä idea aloittaa tuosta! Remppajaksamista auttaa hyvinkin paljon se että näkee konkreettisesti jotain valmista ja esteettistä (minulla ainakin). Välikaton purkaminen kuullostaa myös järkevältä ja avaralta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä kuulla näitä mielipiteitä ja saada vahvistusta omiin ajatuksiin. Aina ei ole katsos niin varma, ovatko ne jotain hetken mielijohteita ; ) Mutta samaa juuri ajattelimme, että edes tämän kun saa valmiiksi, voi silmä levätä yhdessä kohdassa, kun toisaalla joutuu sietämään kaaosta.

      Poista
  12. Kyllä tuohon pikkumökkiin kannattaa laittaa kaikki efortti. Siitä tulee kiva vierasmökki kun päätalo valmistuu ja remontoinnin rankkuutta helpottaa huomattavasti viihtyisät taukotilat. Tuossa saa hyvin harjoiteltua rakentamista. Itsekin rakensin vierasmökin saareen ennen varsinaista taloprojektia. Sellaiset asiat on tullut matkan varrella opittua, että mikään ei mene koskaan niin kuin on suunnitellut ja kaikkeen menee paljon enemmän aikaa kun on ajatellut. Tuon kun hyväksyy, niin henkinen puoli helpottaa.

    Oman mökkiprojektin perusteella suosittelen autoteltan tai vastaavan ostamista sirkkelisuojaksi. Ei tarvitse korjata jokaisen sadekuuron alta pois. Ja hyvä työkaluhyllykkö on tärkeä. Muuten on työkalut pitkin lattioita ja ikinä ei löydä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista neuvoista, välitän ne työnjohtajalle : ) Totta on sekin, että näinkin pienen mökin laittaminen voi kestää. Anyway, nyt on suunnitelma saanut niin paljon kannatusta, että tästä se lähtee ja päästään nauttimaan edes jostain valmiista vähän aikaisemmin, kun ensimmäinen opettelutyömaa on kohtuullinen.

      Poista
  13. Ompa söpö mökki :-). Ehkä sen saa valmiiksikin suht nopeasti, mikä tuo lisää intoa muuhunkin remonttiin. Oi, pintamateriaalienkin mietintä on hauskaa :-).
    Jaksamisia tuleviin remontteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viherrys! Toivotaan, että näin käy. Nyt on mielessä lähinnä yksinkertainen tyyli, lue: lauta ja maali. Niilläkin tulee varmasti tosi nättiä.

      Poista
  14. Suunnitelmanne kuulostaa hyvältä ja on varmaan järkevä vaihtoehto! Hyvä vierasmökki sitten myöhemmin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, vieraatkin haluaa, että aloitetaan tästä! :))

      Poista
  15. Kuulostaa erittäin järkevältä suunnitelmalta. Vanhan taloa kun alkaa laittamaan, ei voi aina ottaa kaikkea eteen tulevaa huomioon etukäteen, eikä näin tiedä tarkalleen siihen menevää aikaa. Mukavasta vanhan talon laittamisesta tulee vieläkin mukavampaa, kun on paikka, jossa voi siinä ohessa sitten porukalla majailla ja tsempata toisiaan;)

    VastaaPoista
  16. Aikaisempi kommenttini hävisi taivaan tuuliin, kommentoinpa uudelleen...
    Erittäin järkevä idea, tuo pikkumökin laittaminen. Vanhaa taloa laittaessa, saattaa joskus tulla sellaisia asioita eteen, joita ei ole mitenkään pystynyt ottamaan huomioon etukäteen ja aikaa saattaakin mennä hieman suunniteltua enemmän. Silloin on hyvä olla paikka, jossa voi porukalla majailla ja tsempata toisiaan ja vietää siinä remontin lomassa hieman vapaatakin;)
    Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hyvä Mieli, tulin hyvälle mielelle ihan vaan siitä, kun sait mut miettimään sitä, että oleilemme mökissä ja pähkimme isoa remonttia. Voi kun se olis kivaa!

      Poista
  17. Järkevä uusi suunnitelma!
    Tuo pikkumökki näyttää ihan samanlaiselta, kuin meidän pihallamme oleva. Mekin heivasimme välikaton puruinen pois niin saatiin hengitystilaa mökkiin. No, alussa 40-luvulla se oli mökki, jossa asui 4-5 ihmistä. Sittemmin siitä tehtiin savusauna ja nyt se remontoitiin tyttärelle kesähuoneeksi.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...