sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Lajittelua ja kierrätystä

Olen jaotellut tavaraa erilaisiin kategorioihin. Kaikki aarteet ja mahdollisesti käyttökelpoiset -kategorioiden tavarat olen pakannut odottamaan kuistille, jonka remontointi tapahtuu todennäköisesti viimeisenä. Huonekalut olemme kärränneet liiteriin odottamaan niinikään talon valmistumista. Metallijäte odottaa talven yli venevajassa kevätkuljetusta mantereelle. 

Suuri osa tavarasta on mennyt sekajätteeseen, toinen suuri satsi nuotiolle. Kotiin olen tuonut kassikaupalla pikkusälää - pääasiassa astioita - jota en ole raaskinut heittää roskiin, koska joku saattaisi olla niistä kiinnostunut. Osan näistä olen lahjoittanut kierrätyskeskukseen ja Fida-torille, mutta vähän arvokkaammat tavarat päätin viime viikonloppuna viedä itsepalvelukirppikselle. Keräsin myös kotoa kaikkea ylimääräistä kamaa samalle myyntipöydälle. 

Melkein kaikki astiat olivat menneet kirppiksellä kaupaksi, koska laitoin niihin aivan naurettavat hinnat. Pääasia, että pääsin niistä eroon ja joku on saanut ne puolestaan halvalla. Arabian posliineihin laitoin vähän kovemmat hinnat, mutta nekin menivät melkein kaikki. Täytynee jossain vaiheessa vaikka arpoa loput, kun itseäni eivät juuri nuo sarjat kuitenkaan kiinnosta. 

Tänään pöytävuokrani päättyi ja kävin hakemassa myymättä jääneet tavarat pois. Hauskaa oli se, että pääsin vaihtamaan pari Potter-kirjaa toisen myyjän neljään sinivalkoiseen ruokalautaseen, jotka olisin varmaan muutenkin ostanut mukaani! Tein mielestäni kannattavan vaihtokaupan. Ja kun kuulin kokonaistuottoni, hellyin ostamaan itselleni vaivanpalkaksi toiselta myyntipöydältä tämän puolimetrisen laivan pienoismallin, joka sopii varmasti hienosti valmiin villan merenpuoleiselle ikkunalaudalle. 








Ilahduttavaa alkavaa viikkoa!




6 kommenttia:

  1. meilläkin vielä keväisen muuton jäljiltä lajittelu meneillään. Paljon on viety kaatikselle, kirpparille ja lajitteluun ja paljon myös säästetty. Ja aika paljon olen mieheltä kuullut kommentin:"poltin just semmoisen", kun olen haikaillut hankkia jonkin tietyn esineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä...kuulostaa NIIN tutulta tuo kommentti!

      Poista
  2. Hieno laiva, suorastaan täydellinen saaristolaistaloon! Eikä ollenkaan "hullunkauppoja", kuten Vaahteramäen Eemelillä aikanaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei hullunkauppoja tosiaan! Näytin laivalle vähän hiekkapaperia kuvaamisen jälkeen ja siitä tuli vieläkin kivampi. Ehkä se pääsee uudestaan kuvaan sitten lopullisella paikallaan : ) Tämä oli vähän tällainen kompromissiostos, näin nimittäin todella upean, ison ja vanhan katosta riiputettavan laivan eräässä vanhantavaran myymälässä, mutta 600 euron hinta erottaa meitä vielä toisistaan.

      Poista
  3. Aivan upea löytö tuo laiva!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...