sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pieniä asioita

Minua on vaivannut pienenpieni alakulo. Yhtä syytä ei ole, vaan monta pientä, kuten karitsan menettäminen, ajatusten kääntyminen kesästä syksyyn, työmaan pienoinen junnaaminen paikallaan ja niin edelleen ja niin edelleen. Venevajan kunnostuksessa vallitsee pikemminkin organisointi- kuin tekemisvaihe, mikä ei ole kaikkein mielekkäintä. Tuntuu, että päivätöissä saan organisoida ihan riittävästi, joten muuna aikana tekisin mieluummin jotain muuta.

Mutta. Tällaisten ajatusten vallatessa mielialaani yritän kääntää katseen pieniin asioihin, jotka tuottavat iloa. Moni pienistä kivoista jutuista ansaitsee tulla huomioiduksi. Villa Idurin taival kun ei ole isojen asioiden ilotulitusta, vaan pieniä askelia, ulkopuolelta tullut pieni apu, jokin hetkellinen tunnelma tai isossa kuvassa pikkuinenkin eteneminen.

Kuten vaikkapa Mikon äidin tuoma uusi kuparipannu,


Mikon isän rikkoutuneen tilalle tekemä uusi kaivokauha,


Siisti halkopino,


Kahden vuoden aikana rakentunut kesäkeittiön porraskivetys


Maalatut ikkunanpokat paahteisella etelärinteellä,


Poisheittämiseltä säästynyt, kitsinen metsotarjotin kuistilla,


Ruuanlaitto ystävien kanssa ja mojitot omista mintuista,


Aamiainen vadelmilla,


Katse merelle,


Pienikin sato,


"Uusi" säilytyshäkkyrä emalikupeille,


Tikanheitto vailla paineita :)


Pienistä puroista sitä syntyy vaikka mitä…

Iloa sunnuntaihin,



40 kommenttia:

  1. Näinpä! Aina se ei ole suurensuurta, vaan ilo löytyy pienestä;) Ja kaikki pienempikin tehty, on kuitenkin sitten tehty ja pois. Jotkut asiat junnaa välistä hitaasti eteenpäin ja saattaa tulla olo, ettei mitään tapahdu;) Isommat tulokset saattaakin sitten tulla suurempina ryöpsähdyksinä, melkein yllättäen vauhdillaan;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Kun kokoaa pienet asiat yhteen, hämmästyy itsekin. Ja meillä ainakin moni pienenpieni juttu on iso askel siisteyden ja siten kokonaiskuvan kannalta aika tärkeässä osassa loppujen lopuksi.

      Poista
  2. Tuossahan niitä oli ilon pipanoita vaikka kuinka paljon. Porraskivetyskin oli vain rakentunut, ei rakennettu. Ihania paikkoja teillä on siellä! Tämä on hyvä tekniikka, kun se alakulo aina kumminkin joskus yrittää saada vallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se yrittää saada vallan, vaikkei oikeasti olisi suurensuurta aihetta :).

      Kivetys - ja moni muukin asia - rakentuvat tosiaan ohimennen ja huvikseen puuhailun lomassa. Se on parasta tekemistä, mutta aina ei huomaa, että tulipas tehtyä! Joten ei muuta kuin kooste blogiin, niin näkee asiat itsekin :)

      Poista
  3. Pienistä iloista riittää eväitä pitemmäksikin aikaa - ja jos on noin hienoja ilonaiheita, voi vaikka pistää tanssiksi tuolla polulla;)
    Nautitaan vielä näistä elokuun päivistä ja illoista - se on kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, välillä kannattaa pistää tanssiksikin ;). Nautin ihan täysillä elokuu-kesästä; itse tykkään tästä ajasta kovasti, mutta samaan aikaan ilmassa on pientä alakuloa. Kaihoisa, mutta kaunis syksyn tuulahdus viilenevässä kesäillassa…you know.

      Poista
  4. Ihania pieniä, suuria ilonaiheita kaikki tyynni!
    Edessä elokuun ihanat samettisen pehmeät illat,
    saa hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvannurkkaan
    villasukat jalassa.
    Tsemppiä tulevaan viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Teija - kiitos! Niissä on taikaa, nautitaan siitä :)

      Poista
  5. Olen pahoillani karitsaisen menetyksestä. Ei ihme että vetää alakuloiseksi. Minä en ole ollenkaan syksyihmisiä. Vaikka nautin sadonkorjuusta, oman pihan herkuista niin auttamattomasti takaraivossa on ajatus siitä, että kohta se syksy on täällä. Ja kesäloma on loppu. pellolla humisee jo puimurit ja kai tässä on valmistauduttava itsekin syystöihin. Haluja ei vaan ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ♥. Nautin periaatteessa kaikista vuodenajoista, tästä loppukesästä erityisesti, mutta syksy on luonnollisesti eniten haikea ja sisältää monenlaista luopumista. No, vielä ei tarvi ajatella syksyn hommia, mutta niihin on välillä myös minulla vaikea orientoitua.

      Poista
  6. Jestas miten uskomaton paikka teillä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina ja kiva, kun eksyit tänne!

      Poista
  7. Anonyymi16.07

    Olette saaneet niin paljon valmista ja nyt on ilmeisesti "tyyni hetki ennen myrskyä", elikkä kun esim. venemaja tulee valmiiksi niin mikä koko tontin ilmeen muutos siinä tapahtuukaan. Nyt vaan malttia ja luvan edestä elokuun illoista ja syksyn väreistä nauttimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa ollakin ;).

      Totta, venevajan kanssa on vielä suuri ponnistelu ja muutos edessä, mutta sen jälkeen… no, en uskalla vielä ajatellakaan, että mitä sitten, heh. Huokaisemme ainakin helpotuksesta!

      Poista
  8. Pienien murheiden vastapainoksi olet kasannut pieniä kivoja asioita :-)
    Tasapainoa siis.
    Tämä kesä on ollut jotenkin niin kuuma, että olen vaan hikoillut...monta pikkuasiaa pänninyt, juurikin tänään. Sitten ystävän puhelinsoitto ja hänen pikainen piipahdus kylässä -ja päivä on pelastettu-.
    Pieniä, mutta niin tärkeitä juttuja.

    Teillä on Idurissa niin suuret muutokset, että ne ottavat aikansa! Paljon olette kuitenkin saaneet aikaan! Pitkää pinnaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasapaino on oikea sana, aina ei jaksa hihkua ilosta, vaan mieli viistää lähempänä maata ja juuri nuo pikkuasiat pännivät - sama täällä! Mutta toisaalta on monta syytä olla perusonnellinen ja se riittää silloin kantamaan harmitusten yli. Pinnaa kasvattaen :)

      Poista
  9. Tuollainen pieni alakulo iskee aina välillä, vaikka kuten toteatkin, mikään ei oikeastaan ole kauhean huonosti. Vaikka tykkään syksystäkin, niin siihen tulee aina kuitenkin mukaan jonkinlainen luopumisen tunne. Ehkä se johtuu siitä, kun kohta ei enää asuta mökillä, niin kuin nyt kesällä. Tai siitä, kun muistelee niitä touhukkaita aikoja, kun lapset asuivat kotona ja koulut alkoivat, tuoden mukanaan yhtä ja toista. Nyt olen lopettamassa elämäni viimeistä kesälomaa ja vaikka odotan eläkkeelle pääsyä, niin on sekin eräänlainen pohdinnan paikka: mitä sitten, kun työ ei enää rytmitäkään arkea, eikä tapaa niitä ihania työkavereita? No eiköhän jotain uutta ja mukavaa tule tilalle :) Paljon olette tosiaan saaneet aikaan ja ihanalta näyttää Idurinne. Oikein mukavaa loppukesää sinne koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, sinulla on siis ihan erityinen syksy tänä vuonna. Uskon, että vapaa ja vilkas elämä ja mökillä oleilu vie sinut ihan täysillä mennessään sitten ensi vuonna :)). Jännää tämä syksyn odotuksen mukanaan tuoma haikeus. Tavallaan tämä on juuri tosi kivaa sadonkorjuun ja muun puuhastelun aikaa, jos totta puhutaan!

      Poista
  10. Oi voi, haikeus tekee kaiken lopulta kauniiksi ja varsinkin tuo kontrastia, että sitten ne iloiset ihanat hetket tuntuvat todella hyviltä! Minulla on sellainen tapa, että annan kaihon iskeä päälle ihan täysillä - sitten se menee myös nopeammin ohi ja voi taas nauttia. Halaus sinne! Ihanat kuvat ja tunnelmat teillä siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, just noin - kaihoon pitää syöksyä ja siitä pitää oppia nauttimaan! Yritän sitä :))

      Poista
  11. Voi kauneus mitä upeita kuvia! Suomen kesä on vaan niin kaunis ja nämä ovat todella taidokkaasti otettu. Ihanat kauniit kuvat joita sitten marraskuun loskassa katselee ja saa voimaa niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa, kiitos. Itselle kun näyttää omat nurkat välillä niin tavallisilta. Mutta marraskuussa on toinen ääni tosiaan kellossa, kun näitä katselee! ;)

      Poista
  12. Taitaa kai vähän kuulua suomalaiseen mentaliteettiin, että jossain vaiheessa syksyn korvalla alkaa mieli painua (paitsi selkeästi syysihmisillä) mutta kyl se siitä :)
    Ja sitähän se elämä on, pieniä iloja. Ne on niitä parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en ole vielä tunnistanut itseäni syksyihmiseksi, vaikka toisaalta syksy voi olla tunnelmallinenkin ja ulkoilu usein varusteista kiinni. Villapaitoihin ja -sukkiin on ihan kivakin kietoutua ja ei muuta kuin kumpparit jalkaan ja menoks.

      Poista
  13. Ihania asioita kaikki! Pientä alakuloa on ollut täällakin ilmassa. Minulla se taitaa olla luopumisen tuskaa, kesä oli ja meni. Sait minutkin virkistymään kuvillasi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että on kohtalotovereita, vaikka toivon toki, että niin sinulla kuin minulla lentää mieli taas pian korkealle :)

      Poista
  14. Pienet asiat ovat iloista parhaimpia:) Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - niillä elämän onnellisuus viime kädessä punnitaan.

      Poista
  15. Meillä oli miehen kanssa joskus tapana pakottaa toinen sanomaan viisi hyvää asiaa päivästä, joka oli ollut ihan paska. Kyllä niitä aina löytyy, kun vaan jaksaa miettiä. Sulla on ihania pieniä elämän ilostuttajia löytynyt noihin kuviin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä metodi. Täytyy ottaa itsekin käyttöön, jos joku päivä siltä tuntuu, ettei millään meinaa nähdä hyviä asioita ympärillään.

      Poista
  16. Tämä taitaa olla nyt toinen kerta kun vierailen blogissasi, mutta ensimmäinen kerta kun jätän kommenttia. Tykkään kovasti tästä postauksesta, ihanat kuvat ja juuri tällaisia mahtavia huomioita elämän iloisista yksityiskohdista ♥

    Minusta on ihanaa kun aurinkoisella säällä istuskelee pihamaalla ja katselee kuinka kanat mennä tepastelevat ympäriinsä, ankat vaakuttavat ja läträävät altaissaan, pupuille saa keräillä tuoreita luonnonantimia.. voi että, kohta tätä kaikkea tulee taas ikävä kun syksy ja talvi koittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marika, olipa kiva, että jätit nyt kommentin :). Sinulla tuntuukin olevan vilkasta siellä, kuulostaa ihan mahtavalta. Sehän se on, että kesässä jää kaipaamaan aika montaa juttua!

      Poista
  17. Tunnistan niin hyvin tuon alakulon, joka koostuu justiin monista yksittäisistä asioista tai sitten niistä, joita ei edes tunnista. Ei vaan ole niin hyvä ja iloinen mieli kuin toivoisi olevan. Järki kun sanoo, että asiat on kumminkin enimmäkseen hyvin ja elämä mallillaan.

    Mutta aivan ihania juttuja olit tuohon kuvasarjaan poiminut <3. Kaunis kuparipannu jo yksistään piristää :). Lisättynä kaikilla noilla muilla kivoilla jutuilla.

    Kyllä se Pilvi tästä taas iloksi muuttuu. Pakko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai muuttuuu… nooh, öhöm, ilma ei ainkaan juuri nyt hirveästi edistä asiaa - on nimittäin aikamoinen syysmyrksy ulkona, mutta eihän sekään voi ikuisuuksia kestää :)

      Poista
  18. Kaunis postaus <3 Ne on ne elämän pienet ilot, keskitytään niihin <3

    ❤: Lotta / My Happybubble

    VastaaPoista
  19. olipa kaunis ja tärkeä postaus: arjen onni tulee pienistä asioista. Kun mietin kesälomapurjehduksiammekin, niin parhaan mielen ovat lopulta tuoneet pienet yllättävät luontoelämykset, hetken hyvä tuuli ja vauhti, jokin söpö juttu jossain satamassa, pieni kiva keskustelutuokio naapuriveneen miehistön kanssa jne.

    Olette tehneet loistavaa työtä kaikilla rintamilla (kiinteistöjen kunnostus, sisustaminen, maisemanhoito, uuden elämäntavan muotouttaminen...) siellä Villa Idurissa, kauniin merenlahden rannalla. Kiitos, että olet kaiken uurastamisen keskellä jaksanut ilahduttaa meitä lukijoita näillä upeilla postauksillasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pikkujuttuja on tosi hyvä kuvata, koska niistä muistaa sen hetkisen tunnelman ja lukuiset pienet hetket ilman kuvia vaipuisivat ikuiseen unholaan.

      Kiitos kovasti kannustuksestasi - se ilahduttaa ihan älyttömän paljon!

      Poista
  20. Eikö olekin niin, että blogi auttaa näkemään nuo ihanat pienet asiat. Tai blogi ainakin tuo ne konkreettisemmaksi. Siinä ne nyt ovat, kerrottuna ja kuvattuna, kaikki kauniit ja kiitettävät. Hyvä lääke alakuloon. Vaikka kyllä alakuloakin välillä tarvitaan. Se on pysähtymistä ja mahdollisuus saada taas uusi suunta ja virta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, blogi on nimenomaan tässä tarkoituksessa tosi hyvä. Puetpa sinä tuon viisauden hyvin sanoiksi! Välillä täytyy olla suvantovaiheita, joista jaksaa taas ponnistaa.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...