perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kasvihuone huviin ja hyötyyn

Kasvihuonekuumetta on ilmassa. Se on vain kasvanut talven mittaan. Onneksi meillä molemmilla miehen kanssa, mikä povaa hyvää hankkeen toteutumiselle. Toivomme pääsevämme viljelemään hyötykasveja, kuten yrttejä, salaatteja ja tomaattia koko kesän ja vielä pitkälle syksyynkin.

Miksi juuri kasvihuone eikä pelkkä avomaa, johtuu useammastakin seikasta. Ensinnäkin peurat ja puput popsivat viljelykset taatusti parempiin suihin. Lisäksi kasvihuone toimii pienenä huvimajanakin, jonne voi asettaa pari tuolia ja pöydän, ja jonka ulkopuolelle voi asetella kauniisti myös ruukkukasveja yms yms. Ajatelkaa nyt, eikö kuulosta ihanalta istua iltaa idyllisessä kasvimajassa vaikkapa syysmyrskyillä? Ja kolmas perustelu on luonnollisesti viljelyskauden pidentäminen. Laskimme, että parissa vuodessa kasvihuone maksaa itsensä takaisin säästettyjen kauppakassien ja polttoaineiden muodossa.

Asiaa edistääkseni olen tehnyt viisi operaatiota:

1. Selvitin kunnalta, että rakennuslupaa ei tarvita alle 10 neliön kasvihuoneeseen, vaan pelkkä toimenpideilmoitus riittää. Hyvä!

2. Paikasta olemme päässeet keskenämme yksimielisyyteen: päätalon viereen aurinkoiselle kalliolle. Tämä on iso edistysaskel.

3. Lähetin kyselyn ruotsalaisfirmaan, joka toimittaa AIIIIVAN mielettömän kauniita kasvihuoneita, että toimittavatko myös Suomen saaristoon. Vastaus oli 'kyllä toimittavat'! Tällaista siis havittelen - kunnon muurattua, lasista (ei pleksistä) rakennettua kasvihuonetta:


Kuva: Vansta Trädgård AB

4. Pahinta viljelys- ja kasvatuskuumetta lievittääkseni hankin Saila Roution uuden kirjan Puutarha laatikoissa, joka tupsahti tänään postilaatikkoon. Jes, kivaa lukemista viikonlopuksi! Kirjassa minua kiinnostavat erityisesti laatikkoviljely- ja kasvihuoneosiot. Puutarhaa en aio laittaa, koska pihapiiri on niin iso ja muutenkin työläs hoidettava.

5. Istuttelin myös ruukkuihin yrttejä ja yritän pitää niitä hengissä, jotta ne pääsisivät saareen kasvihuoneeseen! Pitääkö yrteille antaa jotain ravinnetta vai riittääkö pelkkä vesi ja aurinko?? Osaisikohan joku vastata tähän.





Intoillen kohti viikonloppua,


34 kommenttia:

  1. tiiätkö?miulle ei oo mahtunu mielen viereenkään tollasen kasvihuoneen luvan kysyminen kunnalta :O hups..no onneksi ei oo vielä ruvettu tuumasta toimeen XD eikä näillä näkymin ruveta ainakaan tänä kesänä..mie ku oon aina luullu, että tollaset leikkimökit ja kasvihuoneet menee ihan iliman mittään...mutta hyvä tietää kysellä meidän kunnan tilanne jos sikseen sattuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillekin lupaasia tuli oikeastaan mieleen siinä vaiheessa, kun alettiin miettiä tällaisella muuratulla perustuksella olevaa. Kunnan nettisivuilta rakennusvalvonnasta sain itse asiassa kaiken oleellisen selville, mutta soitin vielä perään varmistaakseni, että olen ymmärtänyt oikein. Ranta-alueella pätee eri säännöt kuin kuivanmaan tontilla, haja-asutusalueella erit kuin taajamassa. Eli kannattaa selvittää etukäteen, niin saa pytingistä 'virallisen' jos kyse on vähänkään isommasta rakennuksesta kuin teltta.

      Poista
    2. no sitähän minä kun mekin asutaan 500metrin sisällä rannasta. eli rantarakentamisesta puhuttiin mm.kun imeytyksiä tehtiin uusia :/

      Poista
    3. Meillä kasvihuone pitää sijoittaa 40 rannasta ja 5 m naapuritontista, eli rajoitukset jättävät kyllä hyvin omaa harkinnanvaraa.

      Poista
  2. Anonyymi7.38

    Kasvihuone on ihana - mutta maksaako se koskaan itseään takaisin, hmmm... no ehkä teillä, jos ajattelee, että jokainen salaattiruukku käydään saaresta bensaa käyttäen erikseen ostamassa kaupassa. Meillä on sellainen rautakaupan halpismuovikenno kasvihuone nyt ollut joitain vuosia, mullat omasta pellosta ja komposti myös. Kovasti tulee kurkkua ja tomaattia, mutta just siihen aikaan, kun ne kaupassa ja torillakin ovat tosi halpoja :-) Mutta toki ihan hirrrveän paljon parempia ne ovat kuin kaupassa :-)

    Kauhean sitova kasvihuone kyllä on. Meillä on toki automaattinen tuuletus, mutta ei kunnollista automaattista kastelua (en tiedä, mitä sellainen maksaisi?) Ilmoista riippuen pitää kastella kerran tai kaksi päivässä jokaikinen päivä. Jos olemme olleet matkalla muutaman päivän, olemme laittaneet nurmikon sadettajan ajastimella kasvihuoneeseen sadettamaan aamulla ja illalla jonkun aikaa, mutta se on sitten sellaista hakuammuntaa, kun ei tiedä ilmoista varmaksi etukäteen. Jos onkin kauhea helle, olisi pitänyt kastella enemmän, mutta jos on kylmä, niin sitten kasvit saavat liikaa vettä.

    Sisarellani oli kasvihuone pari kesää, mutta homma loppui sitten siihen, että yhden viikonloppureissun aikaan koko kasvihuone kuivui niin perusteellisesti, että kaikki kevään taimikasvatukset ja kesäkuun uurastukset menivät tyystin hukkaan ilman mitään satoa. Hän kuulemma ei halua sitoa itseään koko kesää olemaan joka päivä kotona, joten kasvihuoneharrastus jäi siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi!! Tämä oli erittäin hyvä kommentti tällaiselle asiaan hurahtaneelle - eri näkökulmat on todellakin tässä vaiheessa syytä ottaa huomioon.

      Meitä kasvihuone kiehtoo, koska joka kesä on oltu purjehtimassa ja niin ihanaa kuin se onkin, sen huonoin puoli on, ettei saaristosta aina saa tuoreita vihanneksia ja jos saakin, ne ovat pienissä kyläkaupoissa kolminkertaisia hinnaltaan. Käytämme myös paljon yrttejä, joten jo viikoittainen kustannus kaupasta ostettuna voi nousta melkoiseksi. Kustannustekijä ja saatavuus ovat siksi meille oleellisia.

      Mutta, pitää perehtyä vielä paremmin itse viljelyyn ja sen asettamiin vaatimuksiin. Ainakin tulevana kesänä olemme kuin tatit saaressa, joten siinä mielessä ei pitäisi tulla ongelmaa. Ehkäpä emme sittenkään valitse sitä kaikkein aurinkoisinta paikkaa etelärinteessä...

      Poista
  3. Minäkin haaveilen kasvihuoneesta, se on varmasti kannattava hankinta, sehän on yksi huone lisää :) Jos ei ole aina paikalla kannattaa hankkia kastelujärjestelmä, niitä on sellaisiakin, jotka eivät vaadi vesijohtoa. Joku vast'ikään blogissaan tuumaili sellaista. Yrttien kasvattamisesta löytyy hyvää tietoa: http://www.yrttitarha.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ensinnäkin tuosta saittivinkistä ja toiseksi, kyllä varmaan mekin jonkinlainen kastelujärjestelmä tarvitaan. Ja nimenomaan juuri sellainen, joka ei vaadi vesijohtoa; kaivoveden varassa kun ollaan.

      Poista
  4. Hyvinhän nuo sinun yrttisi voivat ja kasvavat! Kasvihuoneesta minäkin unelmoin mutta sen toteutus jäänee jonnekin seuraaviin vuosiin. Hyvää intoiluviikonloppua suunnitelmien parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutukset ovat aika uudet, joten ihan vielä en hengähdä, että olisivat 100%:n varmuudella jäämässä henkiin ;) Kiitos Kaisu, ihanaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  5. Aivan ihastuttava tuo kasvari, oioi...siellä kelpaa kyllä viettää kesää yrttien ja muiden hyötykasvien kanssa vaikka kaffitellen :)
    Antoisaa suunnittelua ja remonttia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilma! Kävin myös blogissasi kurkkaamassa ja aikamoisia viljelmiä on sinullakin kasvamassa siellä! Sama täällä - ikkunalaudat notkuvat :)

      Poista
  6. Ihanan näköinen kasvihuone! Ehdotomasti kannattaa laittaa, mikään tomaatti ei maistu paremmalta kuin itse kasvatettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se komee, vaikkakin taitaa olla vähän tyyris. Nyt on tutkinta päällä :)

      Poista
  7. Tuollaisen kasvihuoneen ottaisin kyllä mielelläni itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tämä olisi mukava, kaunis lisähuone puutarhaan. Vaan voisikohan tällaista rakentaa itse..?

      Poista
  8. Ompa todellakin kaunis kasvihuone! Ei mikään sellainen tuulenvietävä muovihökkeli vaan kunnon rakenteet :)

    Voi hitsi, mä voisin kans ottaa tuollasen <3 …ja jonkun viljelemään sinne, iteltä kun puuttuu kaikki vihreät peukalot ja sellaiset :D

    VastaaPoista
  9. Nyt sulla on kyllä ihana haave. Tuo kuvan kasvihuone on mieletön. Itse en ole niin viherpeukalo, että kannattaisi virittää moista haavetta, mutta idyllinen ajatus kasvihuoneesta silti joskus nostaa päätään myös täällä :). Tyydyn pienimuotoiseen ruukkuviljelyyn...ellen sitten aivan muutu. Sekin on elämässä toki mahdollista :D.

    VastaaPoista
  10. Nuo kunnolliset ja kauniit kasvihuoneet on ihania - ja mulle ihan turhia ☺
    Jos olisinkin jonkun sortin hortonomi, niin jhaaveilisin myös!

    Käypä noukkimassa muutama kysymys matkaasi mun blogistani!

    VastaaPoista
  11. Taru, Nainen Talossa ja Pepi: nyt iski rimakauhu! Mistä ihmeestä päättelitte, että minä olisin yhtään sen enempää viherpeukalo kuin keskivertotumpelo!!?? Taidan ilmeisesti omata vääristyneen käsityksen itsestäni, kun haaveilen tällaisesta käytännössä lähes nollataidoilla ja -tiedoilla, mutta ajattelin oppia :)

    Mutta mutta, kuten sanottu, tällainen kaunis viherhuone houkuttelee vaan niin kovasti. Mitään muovihässäkkää en suostu edes ajattelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se juuri onkin! ;) Sinulla on tahtoa, silloin se onnistuu! Minä taas mielelläni kyllä ottaisin kasvimaan ja puutarhan, mutten innostu panostamaan siihen itse yhtään.. Hermo palaa melkein pelkästä kitkemisajatuksestakin :D

      Toisten viher-aikaansaannoksia on ihana katsella ja (kateellisena) seurata, odotan innolla mahdollisia kasvihuonekuulumisia Idurista! :)

      Poista
  12. Hei Pilvi, ottaisitko asap yhteyttä: prisca miukumauku kotoliving.fi . Olisi pieni ehdotus ja kysymys liittyen lehteemme ;)

    VastaaPoista
  13. Sullahan on siellä yrttejä menestyksekkäässä kasvussa vaikka muille jakaa!

    Tuo kasvihuone on jumalainen katon koristeineen. Mitä tuollainen kustantaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule hinta on aika hurja, menee Ruotsista rahteineen 16.000 euroon, ja siitä syystä jäänee haaveeksi. Tosin - löysin eilen Rautanetistä hakusanalla 'viktoriaaninen kasvihuone' vastaavan, jonka hinta oli 12.000 ja risat. No, sekin kuulostaa vielä vähän liialliselta, joten olemme vakavissamme alkaneet miettiä teetättämistä jollain paikallisella kirvesmiehellä. Uskon, että sillä pääsee vielä puoleen hintaan tai allekin!

      Poista
    2. Anonyymi15.01

      "Laskimme, että parissa vuodessa kasvihuone maksaa itsensä takaisin säästettyjen kauppakassien ja polttoaineiden muodossa." Tulikohan laskettua ihan oikein???

      Poista
    3. No ei tämä kasvihuone tosiaankaan!! Mutta sellainen, mikä maksaa muutamassa vuodessa itsensä takaisin, voi jo tulla kyseeseen :)

      Ehkä olin postauksessani epätäsmällinen sen suhteen, että mitä haluaisin ja mihin sitten lopulta päädymme, eli kaksi eri asiaa.

      Poista
  14. Härregud! 16 000 euroa! Se on ihan huikean kallis ;D Apuaaah! Jos mä lasken nopsakkaan, että yhteen kasvihuoneeseen voisi mennä hmmmm-raks-raks-raks, vaikka 30 kierrätettyä ikkunaa a' 50,- + runko- ym matskut, ehkä 500,- se tekisi omavalmisteisena 2000,- + koristeosat alan varaosaliikkeistä ehkä 300,-, tuollaisen voisi saada kaikessa hulppeudessaan kasaan reilulla kahdella tonnilla.

    Mutta jumalaisen kaunis tuo on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin, että näistä ihanuuksista voi ottaa ideoita ja miettiä joku ihan toinen ratkaisu!

      Poista
  15. Kasvihuone kannattaa, jopa minullakin täällä Pohjoisessa. Kasvatan tomaattia, kurkkua, paprikaa, chiliä, salaattia ja alkukesästä kukkien tamia. No, eihän aina tarvitse miettiä mitä mikäkin maksaa. Haukkuu joskus hintansa, tai ei. Aikaa saa kulumaan ja kokeilujen katta yllätyksiäkin. Yrttien kasvattaminen helppoa köökissäkin, valoa ja vettä sopivassa suhteessa. Meillä täällä ei valoa tarvitse lisätä, kun tuo mollukka paistaa kohta läpi vuorokauden. No höpinät sikseen ja onnea uusille hankkeille ja sormet multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Eisku kokemuksistasi, eikä tosiaan kaikkea voi rahassa mitata, vaikka sitä tietenkin haluaisi ajatella myös kustannustehokkaasti. Kiitos siis kannustuksesta, kyllä mieli aika lailla polttelee viljelysten pariin ja sitä tietysti hillitsevät nykyiset keittiöviljelmät.

      Poista
    2. Kiitos vielä kerran, paketti tuli perille. Kenen tekemä amppeli on, singneeraus kyllä, mutta kenen? Kaunis on.

      Poista
    3. En tiedä tekijää, mutta amppeli on peräisin Joella-nimisestä arts and crafs -kaupasta Turusta. Voit ehkä kysyä sieltä!

      Poista
  16. Onpa ihana idea! Mää olen juuri tässä työkaverini kanssa haaveillut kasvihuoneesta mutta eihän tänne kerrostaloon sellaista tietystikään saa. Ainoa lohtu on joku pieni yrttiruukku veneen pentteriin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veneessä toimii hyvin amppeli!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...