sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Varmat kevään merkit

Kevään seuraaminen minulla alkaa, kun rupean odottelemaan Idurin istuttamien narsissimättäiden puhkeamista kukkaan. Tänä vuonna nuput ilmaantuivat noin kuukausi sitten, pääsiäisen jälkeen.


Ja pari viikkoa sen jälkeen alkoi kukkaloisto.



Juuri nyt narsissit alkavat vähitellen kuivua, mutta muuten vihreät lehdet ovat ilmaantuneet joka puolelle.







Venehommat kuuluvat kevääseen ja onneksi Seniori jaksaa huolehtia veljesten yhteisestä veneestä.


Mutta uskotte varmaan, että kun alkaa ilmaantua uutta rakennusmateriaalia ja pientä nakuttelua kuulua, se on viimeistään varma kevään merkki. Uusi kausi on nyt avattu :)



Viime vuonna hieman jäänyt tuvan lattia tuli valmiiksi.



Nyt on kaikissa varsinaisissa huoneissa jo lattia, eli enää on jäljellä eteinen. Sieltä raivattiin vähän maa-ainesta pois ja tästä sitten jatketaan seuraavaksi. Ei puutu enää montaa neliötä!


Seniori on viettänyt täällä paljon aikaansa, mutta Juniori, jota ei ole täällä näkynyt, vilpittömän kiinnostuneena ja tietämättömänä vastikään tiedusteli, joko talo on valmis. Heh. Hän kuulemma tulee sitten, kun se on. Okei, hyvä tietää! :)) Siinä meille vähän porkkanaa, kun kovasti olemme häntä toivoneet (turhaan) myös tänne. Minuakin kaikki alkeellisuus on alkanut vähän nyppiä, varsinkin, kun nyt olemme täällä olleet niin paljon ja pääosaa ovat näytelleet sisäsiistit päivätyöt. Olisi ollut kiva jo voida kokata lämpimässä tuvassa. Sympatisoin siis nuorimmaistani tässä kyllä!

Nooh, kyllä tämä tässä ainakin etenee,

tuumailee,





lauantai 18. huhtikuuta 2020

Asettuminen

Yhteiskunnan poikkeustila mahdollistaa sen, mistä olemme pitkään haaveilleet: voimme asua täällä yhtäjaksoisesti pidemmän aikaa. Tila tuntuu entistä enemmän kodilta, kun arki ja päivätyöt rullaavat tässä ohessa. Suunnittelemme jo tulevaisuudessakin asuvamme täällä aiempaa enemmän - ainakin näin keväisin. Olen vakuuttunut, että työpaikallani varsin luontevasti omaksutut etätyö- ja videokokouskäytännöt ovat tulleet jäädäkseen. Paradoksaalisesti tähän tarvittiin kriisi nimeltä korona. Eihän etätyön sujuvuus ole kiinni vain itsestä, vaan edellyttää yleistä työkulttuurin muutosta, eli digitaalisten yhteyksien luontevaa käyttöönottoa. Mikolla yrittäjän työt ovat jo tähän mennessäkin kulkeneet mukana paikasta riippumatta. Esimerkiksi viime kesänä hän teki useita työpäiviä täältä käsin.



Etätoimisto on perustettu kuistille, koska mäen päällä olevalla talolla verkkoyhteys toimii parhaiten. Parin viikon ajan näkymä on kypsyttänyt ajatuksen hieman avarammasta takapihasta ja karsittavista puista. Iso hyväkuntoinen pihakuusi saa jäädä. Kuulin maalla asuvalta työkaveriltani, että pihakuusi suojelee vanhojen talojen pihapiiriä :). Oletteko te "tienneet" tätä?


Pääsiäisenä vaihdoimme toimistotyöt ulkotöihin. Seniori tuli avuksi ja seuramieheksi ja onkin varsin reipas nuorimies painamaan hommia. Tosi ihanaa, että hän viihtyy täällä aina päivän pari ja osoittaa kiinnostusta tällaiseen tekemiseen. Junioria ei (vielä?) näy mailla ei halmeilla... :)


Karsimme tältä alueelta pienehköä puustoa ja komeat satavuotiaat saaristolaismännyt saatiin esiin.  Suunnittelemme tälle paikalle jossain vaiheessa kasvihuonetta. Perustuskivet löytynevät maastosta.



Poltimme kuusi kokollista risuja ja talon huonokuntoisia purkulautoja.


Aurinkoisina päivinä on jo syöty ulkona. Seniori yllätti tullessaan itse tekemillään lämpimäisillä <3, mikä olikin aivan ihana yllätys, koska meillähän ei täällä vielä uunia ole. 




Mielikin on asettunut parempaan päin, koska täydellisen hämmästyksen vallassa olemme saaneet todistaa Mauron voinnin paranemista! Vain hetki sitten olimme vähällä lopettaa sen elämän ja nyt tilanne on tämä, huh. En olisi voinut uskoa, että lääkkeet ja hoito toimivat: kipu ja ilmeisesti tulehdus ovat taittuneet, minkä seurauksena se on alkanut liikkua paremmin ja on muutenkin virkeämpi. Liikkumisen myötä se on myös laihtunut vatsan ympäriltä, mikä helpottaa nivelrikkoisen kuormitusta. Toki meno on yhä ontuvaa, eli pakkolepohetket ovat edelleen käytössä :)


- Noniin, on on painoni tippunut. Kuvaamisen voit nyt lopettaa, lähdetään metsään.
- Oikeasti, pitää komentaa, vai? Lähdetääs jo!


Niin tosiaan, Mauro ei ole yli vuoteen juuri jaksanut enää komentaa, joten tämä on hyvä merkki :). Toinen hyvä merkki Mauron toipumisesta oli pieni episodi tässä yhtenä iltana: se karkasi myöhään illalla, kun päästimme sen iltapissalle, mutta sitä ei kuulunut pitkään aikaan takaisin. Huolestuimme ja pelkäsimme sen kuukahtaneen jonnekin kallionkoloon. Mikko lähti otsalampulla etsimään ja löysi Mauron alla olevan kolon ääreltä täydessä touhussa kaivamassa suuaukkoa isommaksi. Se osoittautui ketun pesäksi. Totesimme, että nyt lepoa on ollut jo liikaa ja koira alkaa turhautua, kun pitää keskellä yötä lähteä yksikseen metsälle.

Kun kuljemme tästä ohi, se työntää päänsä tuonne syvälle koloon ja haistelee, josko siellä oltaisiin kotona.




Työnteon lomassa maistuu itse tehty, raikas ja terveellinen kombucha. Tästä pisteet kuuluvat yksinomaan Mikolle, joka opetteli sitä tekemään. Menossa on jo toinen erä, josta hän teki vähän ensimmäistä satsia kirpeämmän ja vähemmän makean. Suosittelen!

Pirteänä,




perjantai 10. huhtikuuta 2020

Kevätmuutto: vene- ja koirakuulumiset


Aloimme viime viikolla valmistella muuttoa saareen ja ensimmäisenä asiana oli Espoon pursiseuralle toimitetun uuden veneen siirto omalle venepaikalle Tammisaareen. Heitin Mikon ja pojan, mallia Seniori, EPSille ennen auringonnousua. Luvassa oli tuuleton päivä 50 merimailin matkan taittamiseen. Päälleen he pukivat toppatakit ja pilkkihaalarit. Lähtiessä oli pari pakkasastetta ja jääriitettä, mutta jo pian heidän lähtönsä jälkeen sain kauniita kännykkäkuvia auringonnoususta. Loppumatkasta tuli hurjia videoita sakeasta lumipyrystä!




Heidän päivänsä kuitenkin selkiytyi perillä ja pihapiirissä oli ollut näin kaunista ja kirkasta.



Tulin hakemaan miehistön autolla vielä kotiin, jotta saisimme kevätmuuton toteutettua kunnollisten  markettikäyntien kautta.


Viime viikonloppuna lumet olivatkin enää muisto vain. Lastasimme usean viikon tarpeistot mukaan.



Muutama sana veneestä. Se on juuri sellainen kuin tarvitsemme: käy tavaroiden ja rakennusmateriaalien kuljettamiseen - ja puolikuntoisen koiran :), eli huomannette alas laskettavan maihinnousukeulan. Hankimme veneen lattialle tarttuvapintaisen maton, jotta Mauro pystyy kulkemaan siinä liukastelematta ja se oli hyvä ratkaisu myös omien jalkojen alle. Pojat ovat jo vitsailleet, että Mikkokin pystyy sitten vanhoilla päivillään kulkemaan veneeseen rollaattorin kanssa.



Kotimainen Faster 545 vene on muuten käsityönä valmistettu. Aika hienoa, että tällaista valmistusta meillä vielä on.

Sitten kuulumiset koiran tilanteesta. Mauro oli jotakuinkin ok, kun teimme siirtymistä ja ilahduimme, kuinka innoissaan se oli jo venerannassa. MUTTA, eihän sitä pidättele mikään ja niinpä se pulahti tavalliseen tapaan uimaan jääkylmään mereen. Sen seurauksena siltä meni taas kropan takaosa alta. Seuraavana päivänä metsässä sillä oli ihan hullunkiilto silmissä ja se yritti "juosta" jalkojaan holtittomasti raahaten. Mietin jo, että tänne tulo oli sittenkin huono päätös. Se oli sydäntäsärkevää. Olimme ensimmäisen vuorokauden aivan murheen murtamia ja suoraan sanottuna itkeskelimme vähän väliä ja teimme luopumista Maurosta. Kävimme niin syvällä pohdinnoissa, että Mikko valmistautui tekemään lopun sen vaivalloisesta elämästä. Annoin jo siihen luvan. 


Päivän murehtimisen jälkeen yritimme koota itsemme ja rationaalisesti ajatella, mitä tilanteessa  kannattaisi tehdä. Mietimme, että katsotaan vielä yksi tai kaksi päivää ja annetaan sen lähteä tästä maailmasta vaikka keskiviikkona, jos mitään edistystä ei tapahdu. Sitä ennen olisi kuitenkin järkevää seurata, tehoavatko vasta vajaa viikko sitten saadut lääkkeet. Samalla pitäisimme Mauron poissa vedestä (VAIKKA VÄKISIN) ja korkeilta kallioilta (VAIKKA VÄKISIN) sekä pakottaisimme sen pysymään suurimman osan päivästä aloillaan (VAIKKA VÄKISIN), kun joka tapauksessa itsekin teemme täällä päivät etätöitä ja olemme aloillamme. 

Nyt on perjantai ja Mauro on edelleen saanut pitää henkensä. Sen piteleminen aloillaan on ollut vaikeaa, mutta kuin ihmeen kaupalla pakkolepo, lämpö ja lääkkeet ovat tehneet siitä hieman parempivointisen. Se lenkuttaa edelleen toista jalkaansa ja väsyy nopeasti, mutta esimerkiksi se hyppää jo itsenäisesti tälle kuistin divaanille ja vie paikkani, joten siirryn tietokoneineni siitä muualle :). 


- Tässä voidaan ihan hyvin. Kunhan nyt vain pääsisi jahtaamaan metsän hajuja...

Maanantaina, kun oli kaikkein murheellisin päivä, ajattelimme, että koiran päivät ovat yhden käden sormilla lasketut, mutta nyt taas uskallamme ajatella, että mennään ehkä "viikko kerrallaan". Voitte arvata, että koira on ihmeissään, kun se saa jatkuvia halauksia, rapsutuksia, suukkoja ja kannustavia kehuja jonkun pienen nyppylänkin sulavasta ylittämisestä :).

Kiitos, kun myötäelätte meidän ja Mauron vaiheita. Myötätunto ja vertaistuki liikuttaa ja lohduttaa!

Kiitollisena,





lauantai 4. huhtikuuta 2020

Lääkitys kohdilleen

Jos olisin kuullut jonkun tuttavani kertovan, että hänen koirallaan on diagnosoitu seuraavat asiat, kysyisin, että "sekö siis lopetettiin?": pikkuaivojen rappeuma, horjuva kävely, kivessyöpä, nivelrikko ja alkava hammaskivi. Pam!


Kyllä, luit ja arvasit aivan oikein. Maurostahan tässä on kyse. No, lääkäri oli toiveikkaampi kuin me ja koska olimme varautuneet pahimpaan saman tien, lähdimme käynniltä kotiin yllättävän kevein mielin. Nyt meihin valettiin toivoa, jonka en usko olevan koiralle kärsimykseksi, vaan se saa nyt hoitoa akuutteihin vaivoihinsa.

Seuraavat 2 kk näyttää, saadaanko pahimmat asiat kuntoon, eli tuo aivorappeuman alku ja nivelrikko joko pysähtymään tai hidastumaan lääkkeillä. Jos näin käy, voi Maurolla hyvällä tuurilla olla vuosi, pari elinaikaa jäljellä ja hoidetaan siinä tapauksessa myös kivessyöpä pois päiväjärjestyksestä (kastraatio). Niin, ja mennään hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa sen kanssa :). Nyt juuri ei kuitenkaan hammasröntgen ole ensimmäisenä listalla.

Jos kahden kuukauden sisällä Mauron tilanne huononee ja kohtaukset uusivat, ei kannata hoitaa näitä pienempiä asioita, vaan hyvästelemme rakkaan Mauron ♥️.

Saimme myös muita hoito-ohjeita ja yksi parhaista oli lääkärin kannustus, että lähdettäisiin vaan pian  saareen, jossa Mauro voi kulkea ilman hihnaa omaan tahtiinsa ja muutenkin liikuntaa tulee enemmän. Mauro määrättiin myös 5 kg:n (!) laihdutuskuurille. Se on aika paljon, kun katsoo tuota alla olevaa tuoretta kuvaa, jollainen se on, mutta aiomme ihan oikeasti tiputtaa siltä ainakin 3 kg - olipa se itse  mitä mieltä tahansa.



Nyt toivon, että pääsemme tästä pian "muuttamaan", ja että metsäkylpy, hermo- ja kipulääkkeet tehoavat. Olisimme kiitollisia, jos saisimme vielä yhden aktiivisen kesän sen kanssa.

Huh, aikamoinen diagnoosi viime hetkiin asti täysin terveen oloiselle koiralle, mutta nyt ainakin tiedetään, missä mennään. 

Parempia päiviä toivoen,



lauantai 28. maaliskuuta 2020

Happea, kiitos!



Maailma tarvitsee nyt hyvää happea, kun määrittelemätön huoli ympärillä painaa ja piinaa. Ajattelin etukäteen, että kun vuosien odotuksen jälkeen saamme uuden veneen neitsytmatkalle, tunne on mahtava. Vene saatiin viikolla ja tänään lähdimme Mikon, seniorin ja tyttöystävänsä kanssa koeajelulle Gåsgrundet-nimiseen kauniiseen saareen. Retkitunnelma vain oli kaikkea muuta kuin mahtava. Ei sillä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Juuri tällainen viikonloppu olisi normaalisti täynnä toivoa ja iloa keväästä.



Olemme pysyneet terveinä, mutta kurkkua kuristaa. Töissä on ollut yksi haastavimmista viikoista koskaan: jouduin käynnistämään työpaikkamme yt-neuvottelut ja tulevalla viikolla tehtävänäni on päätöksiä, joilla voi olla seurauksia muiden toimeentuloon. En pysty kuvailemaan tunnetta, ja ehkä parempi niin. Sanat kuulostaisivatkin pelkältä helinältä. 



Hengittäminen meri-ilmassa ylipitkien työpäivien jälkeen olisi kaikesta huolimatta pieni henkireikä kaiken kurjan keskellä, ajattelin. Mutta ikään kuin työhuolissa ei olisi riittämiin: Mauro oli alkanut jo viikko takaperin oireilla lonkkaansa ja tänään rantauduttuamme sen lonkka yhtäkkiä petti. Se läähätti eikä hetkeen meinannut pysyä pystyssä. En kestä katsoa eläimen kärsimystä enkä Mauroa tuollaisena, koska jos se ei pysty olemaan aktiivinen, se on niin kaukana omasta itsestään kuin vain voi. Siitä näki, että sen teki mieli lähteä loiskuttamaan vesirajaan, mutta se varoi ensi kertaa elämässään.



Rauhallisella rantakalliolla jolpotellessa se vähän rentoutui ja tilanne ehkä hieman parani, mutta ei auttanut kuin lähteä kiireesti takaisin tasaiselle olohuoneen lattialle. Ei meillä kellään ollut enää ulkoiluhaluja emmekä puhuneet juuri mitään toisillemme koko retken aikana. Jätimme ruuat valmistamatta ja pakkasimme ne takaisin veneeseen. Mauro ei ole kunnossa.



Istuin paluumatkan sen kanssa keulan lattialla ja pyyhin tuulessa kyyneleitä poskiltani. Kaikki raskaat asiat maailmassa, joihin minulla ei ole mitään hyvää ratkaisua, kietoutuivat yhteen.





Tässä ja nyt -hetkessä, jota niin monesti olen peräänkuuluttanut, on joskus vaikea elää, jos on huoli huomisesta.   

Mietteliäänä,


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kysymyksiä elämästä



Sain vuosi sitten (!!!) haasteen Kotonasi-blogin Annukalta vastata 24 kysymyksen haasteeseen. Se oli minusta niin kiva, että aloitin vastailun, mutta hei, 24 kysymystä, onhan se paljon, joten kun 12 kk on kulunut, olen saanut jopa vastattua muutamaan kysymykseen kuukaudessa, heh. Okei okei, vähän laiskaa, mutta tässä vihdoin postaus! P.S. Kuvat ovat alkuvuodesta ennen veneen myyntiä, eli eivät tältä viikonlopulta, vaikka veikkaan, että saaressa näyttää juuri nyt tältä.

Mitä rakastat?

Tehdään heti selväksi se, että perhe on suurin rakkauteni, joten jotta säästyn sen jankuttamiselta jatkossa, se on sanottu nyt hyvin painokkaasti. Ei ole mitään muuta tärkeämpää, ja luulen, että se on blogista jo aiemminkin välittynyt :).



Missä olet tosi hyvä?

Uskoakseni olen nopea oppija. Aiemmin kuitenkin myös unohdin nopeammin, koska ruuhkavuodet ja koska ylikuormitus kaikessa. Nyt on onneksi parempi tilanne ja oppiminen on kiva perusvire elämässä. Tarvitsen oppimiseen kuitenkin äärimmäisen paljon motivaatiota. Jos päätän jotain oppia, uskon siihen, että tietoa keräämällä voin omaksua asioita helposti ja omaa harkintaani käyttäen voin soveltaa uutta tietämystä käytäntöön.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Populismi ja mielipideasioiden sokea oikominen saa sydämeni lyömään tiheämmin kiukusta. Tennispeli puolestaan jatkuvine spurtteineen on älyttömän hyvää sykkeennostatusta. Mutta jos puhutaan sellaisesta positiivisesta sydämenlyönnistä, niin vaikkapa se, kun näen jonkun ihanan ihmisen pitkästä aikaa, sukulaisen tai ystävän. Minulla on lähtökohtaisesti ollut viime aikoina liian vähän aikaa sosiaalisille suhteille, minkä aion nyt korjata, kun ruuhkavuodet ovat ohi.

Kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Kyllä se on rakas aviomieheni - silloin kun ei onnistu kaivamaan esiin kiukku-Pilviä ;). Mikko on aina kannustanut ja tukenut ja saanut minut loistamaan kohdissa, joita olen pitänyt itselleni vaikeina haasteina. Hän on suuri apu ja tuki, koska epävarmuuden hetkinä hän palauttaa uskoni itseeni.



Mitä haluaisit oppia?

Olen miettinyt, että jossain kohtaa olisi kiva ottaa uusi harrastus ja keramiikan tekemisen kiinnostaisi. Mutta elämä yleensäkin on jatkuvaa oppimista ja haluaisin oppia vielä paremmin olemaan tässä ja nyt. Etenkin silloin, jos jokin asia ei ole omassa "vallassani" enkä voi sille mitään, olisi kaikkein parasta osata silloin päästää irti ja olla vaan.

Mistä haluaisit tietää lisää?

Luin juuri kirjan telomeereistä ja siitä, miten ihminen voi solutasolla vaikuttaa terveyteensä. Juuri nyt olen kiinnostunut lukemaan tutkimuskirjallisuutta terveydestä. Myös sähkö- ja biokaasuautoista haluaisin tietää lisää, mutta en jaksaisi oikeastaan opiskella asiaa itse. Olisi hauskaa, jos joku luennoisi lyhyesti ja ytimekkäästi faktat näistä ;).

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

Sillä on kyllä väliä, mitä viiden vuoden päästä elämässäni on. Toivottavasti ainakin kaikkein tärkein on tallella, jos ei muuta.



Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Suurin unelmani on ollut jo parisenkymmentä vuotta elää siten, että joka hetki tuntuisi olevan parempi kuin mennyt. Nuorempana huomasin erään ystäväni haikailevan menneisyyteen ja päätin, että yrittäisin itse elää tietoisesti siten, että huominen tuntuu aina eilistä paremmalta. Tämän unelman olen mielestäni yleisellä tasolla saavuttanut, eli en tietenkään päivittäin ajattele tätä ja vertaa yksittäisiä päiviä toisiinsa. Olen kuitenkin elämässäni stressannut ihan liikaa, jo lapsesta asti ja olen halunnut muuttaa tämän. Fiiliksen parantuminen ajan myötä on seurausta oman ajatteluni kehittymisestä, ei todennettavasta kehityksestä kohti parempaa. Elämässäni olen läpikäynyt monia vaikeita vaiheita (joista hyvin harva tietää), mutta niistä kaikista huolimatta olen kokenut aina riittävässä määrin kiitollisuutta enkä sillä hetkellä ole täysin musertunut ongelmien alle. Olen onnekas, kun olen selvinnyt. Ajattelen niin, että tänään on hyvä, mutta vuoden päästä vasta onkin :). Tämä ajatus saa minut pysymään kiitollisena elämästä ja nousemaan sängystä huomennakin sekä olemaan katsomatta liikaa peruutuspeiliin.

Missä tilanteessa olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?

Vuosi sitten olin toiveikas, että perheessämme asiat järjestyvät muutaman sitä edeltävän stressaavan vuoden jäljiltä (niin, en ole täällä blogissa halunnut valottaa elämämme matalia pohjavireitä tai niiden syitä pitääkseni blogin ja oman mieleni lipun korkealla, mutta kaikki on hyvin nyt) ja että oppisin entistä paremmin fokusoimaan hyviin asioihin eteen tulevista haasteista huolimatta.

Viisi vuotta sitten murehdin jotain muuta: töihini liittyviä asioita ja tuolloin juuri päätin, että asioiden on muututtava: Minun tulee muuttaa työnteon tahtiani, ruokavalioni, opetella pysähtymistä ja palautumista, tuntea itseni paremmin ja nukkua paremmin, jotta jaksaisin paremmin ja pystyisin nauttimaan asioista tässä ja nyt enemmän. On hienoa huomata, että näiden asioiden työstäminen on todellakin tuottanut tulosta. Viisivuotinen on ollut isoa elämänmuutosta. Onneksi havahduin.



Mikä on sinulle todella tärkeää?

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Mitä vaan voi tapahtua ja olen valmis hyväksymään ikävätkin asiat, mutta epärehellisyys tai totuuden salaaminen saa minut menettämään arvostuksen ja kiinnostuksen tällaista tahoa kohtaan. Tuollainen "kauhuskenaario" on kohdannut minut ehkä joskus kauan kauan sitten. Minusta ainakin tuntuu, että itse toimimalla rehellisesti ja oikeudenmukaisesti saa samaa osakseen.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Hyppäisin benjihypyn. Mutta koska pelottaa ihan sikana, että se köysi katkeaa ja kuolen tuon epäonnisen tapahtuman seurauksena, en tule koskaan hyppäämään :).

Kenen mielestä olet kaunis?

Luultavasti Mauron, koska kukaan ei ilahdu niin systemaattisesti minut nähdessään kuin hän ;).



Kuka rakastaa sinua?

Uskon, toivon ja väitän, että pojat ja mies. Nuorten täysi-ikäisten poikien ja äidin hyvä suhde ei ole minulle itsestäänselvyys. Lukuisista pienistä, viikoittaisista asioista huomaan, että olen heille tärkeä :). Ja mitä aviopuolisoon tulee, kai se minua rakastaa, kun kenenkään ei tarvitse pakosta näinä päivinä olla yhdessä, jos lapsetkin on jo aikuiset :). Meillä on voittopuolisesti hauskaa yhdessä, jaamme asiat toisillemme, meillä on samansuuntaiset unelmat ja arvostamme samanlaisia asioita. Sielunkumppaneita ollaan. Avioliittovuosien aikana olemme oppineet Mikon kanssa katsomaan toistemme huonoja puolia läpi sormien ;).

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Kieltäisin näköalattoman someraivon, mustavalkoisen ajattelun ja ns. yksisilmäisen "oikeassa olemisen", johon sortuu niin konservatiivinen leiri kuin vihervasemmistokin. Fiksutkin ihmiset syyllistyvät käsittämättömään suvaitsemattomuuteen, kun alkavat laukoa jyrkkiä mielipiteitään. Moni ei pidä itseään populistina, mutta siihen maailma on mennyt. Missä on sivistynyt keskustelu? Sitä kaipaan, vaikka vastapuolella olisi eri tavalla asioista ajatteleva ventovieras.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Apua, miten vaikea kysymys. Ehkä siksi, että olen kiinnostunut asioista ja heittäydyn mielelläni monenlaisiin keskusteluihin: asia- tai tunnepitoisiin, vakaviin tai turhanpäiväisiin. Avaudun pienessä porukassa asioistani aika nopeasti. Perheen asioista kerron usein joidenkin hassujen kömmähdysten tai keskustelujen kautta. Takana voi olla jokin huolenikin - vaikka pojista - mutta pienen vitsailun lomasta voi lukea välittämiseni ja pääpointtini. En vain halua ladata asioitani pöytään "itkien" ja tunnelman pilaten, vaan henkilökohtaisiakin asioita on usein helpompi tarkastella vähän "etäältä", huumorin kautta. Vastauksena kysymykseen: keskusteltavaa varmasti riittäisi!

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Reilu vuosi takaperin kävelin korkealla pelottavalla vuorella, jonne en olisi koskaan uskonut uskaltavani mennä, mutta meninpähän vain.


Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Toivon niin, koska yritän olla hyvä ihminen, mutta en ehkä aina onnistu tässä. Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, miten olen joskus kohdannut jonkun, mieli kiinni omissa kiireissäni. 

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

En keksi mitään! Elämässäni ei ole turhia ihmisiä, harrastuksia, velvoitteita, jyrkkiä mielipiteitä eikä juuri enää turhia tavaroitakaan. Omia elämäntapojani olen koulinut rankalla kädellä viitisen vuotta, joten mitään suurta pahettakaan ei tässä enää tule harrastettua. Yksinkertaisesti: haluan pitää kaiken, mitä elämässäni on. Se, miten asiat elämässäni muuttuvat, vaativat vastedeskin hienosäätöä, mutta ei täydellistä luopumista.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Työkalenterista pitäisi ehdottomasti raivata enemmän tilaa ajatustyölle, jolloin tulisi tunne, että saa tehdä työnsä edes joskus rauhallisella tahdilla.

Ketä varten pukeudut?

Ehdottomasti itseäni varten. Eihän tähän ole mitään muuta vastausta! Tai no... omalla pukeutumisella kunnioittaa tietysti myös vastapuolta, eli jos vaikka mennään juhlistamaan jotakuta, niin totta kai pukeudutaan asianmukaisella tavalla hänen vuokseen.


Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Itsevarmaksi olisi liian painokas sana, mutta se ensimmäisenä tuli mieleeni. Oikeastaan silti syvällisemmin koen niin, että osuva pukeutuminen saa minut olemaan sinut itseni kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Vaatteet ovat uniformu, jota vaihtelemalla solahtaa genrestä toiseen. Työtilanteissa pukeutuminen auttaa asian edistämistä, mutta yhtä lailla jumppatrikoot ja untuvatakki kauppareissulla ovat paras asu olla oma itseni siinä tilanteessa, vaikka vastaan kävelisi kuka.  

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Öö…tämä tapa elääkö? Jos kysymyksellä tarkoitetaan sitä, niin uskon kyllä, että joo. Kuljen tällä hetkellä eteenpäin omaa itseäni paremmin kuunnellen kuin ennen. Vai, tämä kyselykö? Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan omia mielipiteitään ja tämäkin kysely syvällisesti ajateltuna laittaa pohtimaan arvojaan. Eli tähänkin: kyllä.



Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Toivon, että kykeneväksi ja tärkeäksi. Haluan kannustaa lähelläni olevia ihmisiä näkemään asioiden valoisat puolet, omat kykynsä vaikuttaa asioihin ja sen, että he ovat kiinnostavia omana itsenään. Tämä on kyllä vaikea juttu, joten en todellakaan varma, onnistunko tässä yhtään, mutta ainakin kahdesti olen onnistunut, eli kasvattamalla terveen itsetunnon omaavat, itseensä uskovat lapset, jotka tietävät, että heistä välitetään.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

En usko juuri puhtaaseen sattumaan tai kohtaloon vaan siihen, että ihminen itse rakentaa elämänsä ainekset. Uskon, että valinnoillani on suuri merkitys siihen, mitä tapahtuu isossa kuvassa. Toki yllättäviäkin asioita tapahtuu, mutta ne eivät muuta isoa kuvaa ratkaisevasti, vaikka tapahtumahetkellä voisivat tuntua suureltakin ”jysähdykseltä”. Kaikella on tarkoituksensa siksi, että on juuri itse ollut kulkemassa jotain asiaa kohti.

Upeaa naistenpäivää ja alkavaa viikkoa kaikille,

toivottelee,

   

P.S Huomasin, että fontti on muuttunut postauksessa matkan varrella. Enpä taida osata sitä korjata, joten tällä mennään nyt!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...