keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pientä edistystä talolla

Työmaan näkökulmasta kesämme on ollut rikkonainen, eli asiat talolla etenevät hitaanpuoleisesti kuluneisiin kesäpäiviin nähden. Olemme olleet jonkun verran aiempiin kesiin verrattuna myös enemmän mantereella, eri syistä: Mikon töiden, selkäjumin, minuun iskeneen kuumetaudin, ihanien kesähäiden ja niin edelleen. Ja, ison lankku- ja villapaalimäärän kuljetus otti sekin useamman päivän ja on tavallaan "näkymätöntä" työtä.



Nyt, kun kaksi lattiaa on talolla kokonaan valmiina, sitä huomaa, että edistyyhän se! Lattioihin  laitoimme ensin kylmälle puolelle bitumipaperin, väliin ekovillaa ja päälle Paavo-ilmansulkupaperi / paikoin sanomalehtiä. Sen päälle lankku.

Esikoinen on ollut pariin otteeseen auttamassa lattialankkujen nakuttelussa. Oon kyllä aika ylpeä, että hän on niin reipas!


- Nyt pääsee sentään jo astumaan sisälle eikä tarvitse ulkona haukkua, kun koirahan ei pysty koolauksilla kävelemään. Kyllä oli tylsä vaihe!






Valmiista kamarin lattiasta Mauro vasta innostuikin. Se pyöri ympäri huonetta häntä heiluen ja osoitti, että hyvää työtä olette tehneet, nyt kelpaa koirankin tepastella tukevalla lattialla! Harmi, ettei ollut kamera siinä kohtaa lähellä :)).




Esikoisen kaveri tuli käymään ja nuoret miehet tarttuivat hommiin. Me vain siinä vaiheessa istuimme laiturilla Mikon kanssa ottamassa aurinkoa, kun mäeltä kuului ihana nakutus ja toisen kamarin lattia sillä välin valmistui. Ihan mahtavaa :).



Kolmas huone, eli tupa on myös jo paperoitu ja villoitettu, joten nyt uskallan toivoa, että saisimme kaikki lattiat valmiiksi ennen syksyn tuloa. 

Projektimme alussa olin yltiöoptimistinen ajankäytön suhteen ja aina luulin, että eri vaiheet vievät vain vähän aikaa, kun taas nykyisin olen varsinainen inhorealististi: kuvittelen kaiken olevan joka yksityiskohtaa myöden pitkäpiimäistä. 

Näiden kahden huoneen katot, joissa nyt on lattia, ovat odottaneet nyppijäänsä. Olen ajatellut sen ottavan ainakin neljä pitkää PÄIVÄÄ ja olevan ennen kaikkea äärimmäisen ärsyttävä työvaihe. Eilen iltapäivällä sain jostain ihmeellisen inspiraation ja aloitin kattopaneelien putsauksen nauloista ja niiteistä. 


Kun oikeat työvälineet lopulta löytyivät ja tekniikkani kehittyi, huomasin, että tämähän on ihan hauskaa näin suomipoppia radiosta kuunnellessa ja kaikenlaista meditoidessa. Kaiken kukkuraksi sain kaksi kattoa putsattua hämmästyttävän nopeassa ajassa - lopulta vain neljässä TUNNISSA. Kunpa olisin tiennyt, olisin siltäkin etukäteiskärvistelyltä säästynyt. 


Nyt en kyllä enää maalaile mitään ylitsepääsemättömiä mielikuvia ennakkoon, vaan otan tästä(kin) opikseni! ;)


Tällaisia mukavia edistysaskeleita - konkreettisia ja henkisiä :) - siis täällä, 
pohtii,



torstai 4. heinäkuuta 2019

Hormin tarkastus ja vanhan talon yllätys



Vanhat talot ovat tunnetusti täynnä yllätyksiä, kun niitä remontoi. Yleensä yllätykset ovat  epätoivottuja, koska ne väistämättä tietävät rahanmenoa. Mekin olemme yrittäneet henkisesti varautua vastaantuleviin asioihin väistämättöminä tosiasioina, jotka on vain jotenkin ajan kanssa hoidettava. Yksi tällainen kohde, jossa potentiaalisesti tulisi jotain kalliin puoleista uutista vastaan, on päätalon hormi. Pahimmillaan se pitäisi kokonaan purkaa ja uudelleen muurata, parhaimmillaan se olisi kunnossa. Ja kaikki tältä väliltä  - esim. hiushalkeamat - olivat oman arvauksemme perusteella todennäköisin skenaario. Hiushalkeamat muodostavat puutalossa kuitenkin ison riskin, joten pelko hanurin alla päästimme eilen tulleen nuohoojan tutkimustyöhön käsiksi.

Tilasimme häneltä hormin, piipun ja leivinuunin tarkastuksen ja nuohouksen. Ensimmäiseksi hän kipusi katolle piippua tarkistamaan ja totesi kaikista neljästä alkuperäisestä tulipesästä tulevan omat kanavansa ylös piippuun. Tämä olikin loistouutinen, koska nyt käyttämättömiä tulisijoja, kuten vaikkapa vintillä olevaa, ei tarvitse mitenkään tukkia eikä kipinöintiä pelätä. Toiseksi nuohooja huuteli, että "aivan loistavassa kunnossa sekä piippu että hormi". "Siis mitä sanoit", hieraisin korviani ???!

Säästymme siis kustannuksilta! Lisäksi säästyy kaikki vaiva! Hyvää tässä on myös se, että suojaputki, jota olimme ennakkoon miettineet yhtenä vaihtoehtona, mikäli löytyisi hiushalkeamia, voidaan unohtaa, jolloin lämmön varaavuus näin luomuna tulee olemaan  moninkertainen verrattuna putkitettuun hormiin. Pisteenä i:n päälle, kysyessämme piippuhatun tarpeellisuudesta, nuohoojan näkemyksen mukaan sitä ei tässä kohteessa tarvita. Piippu ja hormi on tehty laadukkaista materiaaleista eikä täällä ilmeisesti sada niin paljoa, että sitä tarvittaisiin nyt, kun ei ole tarvittu ennenkään. Siinä säästyi vielä bonuksena muutama satanen :).


Nuohooja siirtyi sisään tarkastamaan Högforsin leivinuunia ja totesi senkin olevan käyttökunnossa. Jippii. Yksi ruosteinen luukku jouduttiin avaamaan voimalla ja hapertuneen vesisäiliön nuohooja kehotti vaihtamaan tai muuraamaan umpeen, jos emme tarvitse sitä.  Siinä siis tulevat kustannukset kokonaisuudessaan. Leijumme ilmassa näiden tietojen siivittämänä; säästimme todella pitkän pennin.



Lisäksi hän antoi meille leivinuunin pikakäyttökoulutuksen: mihin minkäkin luukun avaaminen vaikuttaa jne. Aivan mahtava tyyppi. Päälle päätteeksi hän vaan kehui omaa hommaansa, että on tämä mukavaa työtä, kun kysyin, onko kovin kiirettä näin kesäisin ja kuulemma on. Ihana nuohooja!

Vanha talo pitää aina vähän jännityksessä, mutta nyt ehostamme sitä entistä kiitollisempana, kun se tällaisen yllätyksen meille tarjosi :).

Iloitsee,


perjantai 21. kesäkuuta 2019

Aurinkoista juhannusta!

Meillä ei ole milloinkaan ollut täällä vielä helteistä juhannusta, mutta nyt on, kun kevyt tuulikin tuntuu varsin kuumalta. Me odottelemme nuoriso-osastoa, eli poikia, kummipoikaa ja tyttöystäviä pian saapuvaksi ja sitten päästäänkin lipunnoston kautta ruokailemaan ja muuhun leppoisaan illanviettoon.



Lempikukkani juhannusruusu ei yleensä millään malta kukkia meillä(kään) juhannuksena, mutta nyt vielä viimeisiä viedään. Tänä vuonna yksi pensas pikku rantamökkimme takana kukki upeammin kuin koskaan aiemmin. Kera näiden kuvien - jotka otin täydessä kukkaloistossa viime sunnuntaina - toivottelen kaikille upeaa keskikesän juhlaa!





Jouduin ihan tarkistamaan kielitoimiston sivulta, kirjoitetaanko juhannus toivotuksessa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Olisin sanonut, että perustekstissä pienellä, mutta tämänkin postauksen otsikossa, eli toivotuksessa isolla. Vaan kielitoimiston mukaan yleiskielisessä toivotuksessa myös pienellä. Oma vastakkainen uumoiluni taitaa juontua yleisestä käyttötavasta, joka on kielitoimiston vastainen, eli yleensä niin joulua kuin itsenäisyyspäivääkin toivotetaan isolla alkukirjaimella. Näin ei kuitenkaan kielitoimiston mukaan. No, tällä kertaa päätin kunnioittaa oikeakielisyyttä otsikossa, mutta tuossa edellä tekstissä ilmaisin toivotuksen kiertoilmaisulla ja tähän loppuunkin mieluummin selätän oman intuitioni ja säännön ristiriidan toivottamalla teille hyviä juhannuspyhiä ihan muilla sanoilla :). 

Aurinkoa ja iloa, 

toivottelee,


sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Hortoilua


Ah, mikä ihana kesä! Sen myötä heräsin, että nyt on lopultakin aika istutuksille! Taidan olla niiden suhteen vähän myöhäisherännäinen, mutta olen päättänyt tehdä vapaa-aikaan liittyvä asiat ilman pakkoa - sitten, kun on inspiraatio ja nyt oli. Todettakoon myös aiempien vuosien kokemuksella, että tänne on helpointa kylvää suoraan maahan (tai siis kasvatuslaatikkoihin). Esikasvatettujen taimien  kuljettaminen saareen isossa määrin on ollut aika hankalaa. Nyt maahan meni 10 riviä härkäpapuja, mikä täyttikin yhden laatikon kokonaan. Toiseen istutin kesäkurpitsaa harson alle. Lisäsin myös yrttipenkkiin minttua, jota kulutan paljon talven mittaan ja yksivuotisista yrteistä istutin basilikan. Tomaatin taimia aion ostaa. Ne on pakko kuljettaa, koska suoraan kylvettynä saa sadon vasta syksyllä.


Tämän kevätkesän hitti on ollut selvästikin kuusenkerkät. Tartun aiheeseen vähän jälkijunassa, kun tuntuu, että törmäsin pari viikkoa sitten joka kanavassa kuusenkerkkäintoiluun. Päätin itse asiassa jo viime vuonna, kun olin keräillyt kanervaa ja katajanmarjoja talteen, että seuraavaksi kokeilen kerkkiä. Meidän tontilla löytyy yhä täydellisiä, varjoisten paikkojen kerkkäkuusia, joten aika ei ole vielä mitenkään ohi.


Maku on itselleni uusi, joten päätin ryhtyä totutteluun enkä luovuta kerralla. Yritän kokeilla avoimin mielin, mihin kaikkeen kerkkä taipuu. Kaiken oudon makuisen kanssa menee aikansa. Mitä enemmän luonnosta saa antimia irti pienellä työllä, sitä parempi, eli tämä motivoi. Kuusenkerkässä itseäni kiinnostaa erityisesti sen ravintoarvot, mutta mietin myös, josko se sopisi riistaruokien mausteeksi. Tästä olen vähemmän löytänyt esimerkkejä, mutta jostain luin, että sitä voi käytää samoin kuin rosmariinia. 


Otin jo pari viikkoa sitten ensimmäiset kerkät talteen. Kuivatin osan, toisen osan laitoin oliiviöljyn sekaan maustumaan, kolmannen osan uutan tuoreeltaan teeksi tai heitän smoothien sekaan ja pienen määrän tein siirappia. Sitä en välttämättä tee jatkossa, kun sokerista siirappia ei oikein meillä kulu.

Miedon teen siemailulla pystyy totuttamaan makuhermojaan hyvin uusiin asioihin. Yrteistä uutettua teetä olen juonut viime aikoina yhä enenevässä määrin - aina siitä lähtien, kun lähdin kokeilemaan oman maan yrttiteetä, pakuriteetä ja  kanervateetä. Alla oleva teesihti jalustoineen löytyi muuten eurolla kirppikseltä. Oli oikeasti tuuri, että löysin tämän kokonaisuuden, sillä sihti ja jalusta olivat eri hyllyissä ja ihan sattumalta molemmat osuivat silmiini ja oivalsin osien joutuneen hukkaan toisistaan. 


Hortoilemisiin,


perjantai 31. toukokuuta 2019

Uusi vaihde

Terve, täällä ollaan taas hiljaiselon jälkeen! Olen aivan liikuttunut ja otettu saatuani muutaman kyselyn, että onhan kaikki ok, kun ei ole kuulunut mitään. Kaikki ihanat blogiystävät - olette ihan oikeasti olleet mielessäni sinä aikana, kun ei ole ollut päivitysinspiraatiota ja olin muutenkin pois somesta. Tauko venähti aiottua pidemmäksi, mutta se on kulunut pääosin tuiki tarpeelliseen motivaation keräilyyn (vrt. edellinen postaus). Ihan hauskaa vaihtelua tässä välissä myös oli, kun sain osallistua seniorin uuden ensimmäisen oman kodin sisustamisen suunnitteluun, ja siitähän lähti ketjureaktio pyörimään: juniori halusi meidän ykköskodissa isoveljensä vanhan huoneen, joka sitten myös stailattiin hänelle uudelleen ja tämän jälkeen juniorilta vapautuneesta huoneesta tuli n. 15 vuoden jälkeen jälleen työhuone, jonka päätin sisustaa oikein viihtyisäksi, mitä se ei ollut 15 vuotta sitten.

Saarityömaa on ollut siis konkreettisella tauolla, mutta kaikki on hyvin ja tarpeellinen tauko saa tuntumaan kivalta palata tämän äärelle.

Ihanaa, että ehdin nähdä rakkaan jättituomeni kukinnan!


Ihan kuin olisi uusi vaihde silmässä. Tältä EI tosin vielä tuntunut, kun keskiviikkona saavuimme ja torstaiaamulla mietin, että helkkari, mikä vaikea ja piinallinen työmaa tässä odottaa. Mutta sitten kun aloitimme päätalon alapohjan rakentamista, tekeminen olikin taas ihan hauskaa. Avustin Mikkoa ja kaksin homma taittui nopeammin kuin olin ajatellut. Olin jotenkin pitänyt lattian tekoa vaikeana, mutta tostaina saatiin koolausten alle tukilaudat ja tänään perjantaina olemme latoneet pohjalautoja paikoilleen. Kiitos rakennusfirman, joka toi paikalle nämä pohjalaudat meille viime syksynä valmiiksi! Superiso apu!





Nyt on myös hippirakentaminen taakse jäänyttä elämää ;), sillä viime viikonloppuna Mikko toi ja kokosi poikien kanssa työmaalle sirkkelin, jolla kaikki hoituu monin verroin nopsempaa kuin mihin on totuttu. Moni varmaan päivittelee, että olemmeko muka tähän asti ilman moista peliä ja naulapyssyä täällä nikkaroineet. Kyllä vaan ja ihan hyvin, mutta nyt sirkkelin ansiosta yli puolet nopeammin, mitä tervehdin ilolla!


Enää ei vaikuta yhtään niin epätoivoiselta, kun eteistä lukuunottamatta päätalon alapohja on sillä mallilla, että voi alkaa paperoida ja eristää. Reunoilla on vielä nysväystä vaativia kohtia, kun tarkoituksemme on saada alalaudoitus täystiiviiksi, etteivät hiiret pääse eristeisiin.

Tähän loppuun näytän vielä meitä hämmästyttäneen luonnonilmiön - ilmeisesti haapojen kukinnoista ja juuri tänne osuvasta tuulesta johtuvan "lumipeitteen" ilmaantumisen. Pari päivää on ollut aika raivostuttava höttösade, mikä menee hengitykseen ja tunkee ja tarttuu joka paikkaan sisällä ja ulkona. Viime yön sade onneksi rauhoitti tilannetta.



- mitä kummaa? Ei ole tällaista ennen täällä nähty.







Pikaisiin kuulumisiin, toivottelee, 


taas vähän paremmalla mielellä :)

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Terapeuttista tekemistä

Aurinko on hellinyt pääsiäisenä ihan kunnolla ja se on kyllä piristänyt minunkin jakomielistä oloani: Toisaalta on ollut ihana päästä pitkän viikonlopun aikana taas saarielämän rytmiin käsiksi ja välillä istahtaa ihanaan auringonpaisteeseen laiturille, mutta jostain kumman syystä joku pieni stressi kaikesta vaivaa mieltä. Eikä aina niin pienikään. Taisi olla lauantai-ilta, kun en halunnut puhua tai tehdä yhtään mitään ja melkein tuntui siltä, että itku tulee. Mietin talon remonttia ja se näytti mielikuvissani vaan isolta vuorelta. Pyydän jo nyt anteeksi vuodatustani, jonka auki kirjoittamista emmin pitkään. Haluaisin keskittyä vain hyviin asioihin elämässäni, mutta nyt tuntui myös siltä, että kuvaus neljän päivän pääsiäisestä ei olisi aito, jos en kuvaisi ristiriitaisia tunnelmiani. No, ehkä kuvaus ei siinä mielessä ole nytkään aito, koska oikeasti päiviin mahtui myös ihanaa fiilistelyä ja iloa, mitä en ehkä nyt osaa kuitenkaan riittävästi tähän kuvin & sanoin tallentaa.

Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa blogiin aiheesta, että tämä paikka on opettanut minulle suurta kärsivällisyyttä, mutta seuraavassa käänteessä saankin itseni kiinni kärsimättömyydestä, kuten nyt. Mutta oikeasti, seitsemän vuotta on kulunut. Kauanko pitää vielä jaksaa? Aika monta kertaa viime päivien aikana tunnustan ajatelleeni, että, hitto vie, tästä ei ikinä tule valmista. (No ei tulekaan, mitä edes kuvittelit, vahingoniloisimmat voivat nyt todeta.) Tunteja tuhraantuu puuhommiin ja ties mihin näkymättömään. Jakomieliseksi tunnen itseni kuitenkin siksi, että toisaalta pidän puuhailusta enkä tee sitä mitenkään hampaat irvessä. En lopettaisi tekemistä, jos kaikki olisi valmista vaan keksisin uutta tekemistä. Eli, kaikki tekeminen saa olon tuntumaan paremmalta, terapeuttiselta, ja siitä olen toki tyytyväinen! Olen äärimmäisen kiitollinen - ihan oikeasti ja aidosti - kaikesta, mitä meillä on. Olisi vaan niin kiva, jos asiat etenisivät nopeammin, mutta kun ei. Näin ollen en vieläkään voi sanoa sisäistäneeni suurempia viisauksia, jotka järkeni kyllä osaa minulle kertoa.

No, nyt on ollut tämmöinen fiilis ja äkkiäkös se vaihtuu toiseksi. Sen sentään olen oppinut :). Sisätilat tuli siivottua, ulkona tehtyä pakollisia pihatöitä ja yhden kuormaan vanhaa metalliromua kuljetimme pois saaresta.


Kuisti oli vähän saanut ulkorempasta rakennuspölyjä sisäänsä, mutta nyt on taas puhdasta.



Ei mitään asiaa sisälle tuollaisena!



Kuistin matto - yksi hienoimpia löytöjä talosta - jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.



Venevajan vintti on vaikea kuvattava: vastavalo molemmista päistä saa pitkän mallisen tilan näyttämään aina kuvissa hämärältä.





Siivouksessa kokeilin ensi kertaa kidesoodaa pahimpiin paikkoihin. Jatkan käyttöä vastedeskin ja tästä ei pesuaine halpene! Pitää vain huuhdella hyvin, koska se jättää vähän samean pinnan muuten. Ruokavajassa tykkään erityisesti käyttää jotain tällaista kunnolla puhdistavaa ainetta, kun tila on käytännössä nurkista avoin pieneläinten temmellyskenttä. 



Mikko teki kierrätysmatskuista uuden tiskipaikan, mitä suunniteltiin viime vuonna, muttei ehditty toteuttaa. Tavoite oli saada enemmän laskupinta-alaa, saada korkeampi taso pitkiä miehiämme varten ja siirtää hela hoito kauemmas pois silmistä ulkona olevasta ruokapöydästä. Totesin uuden tason heti toimivaksi käytössä. Kidesoodalla nyt puhdistettu vanha tiskiallas ei ole koskaan ollut näin hohtava.  




Toivoin keskikokoisen männyn kaatoa talon edestä, koska pienessä hetkessä se peittäisi koko näkymän talolta. Tämä puu oli vyötärön korkuinen, kun saavuimme tilalle. Hämmästyttää, miten nopeasti joissain paikoissa täällä puusto kasvaa. 


Kaivoimme navetan vintiltä käyttämättömän pienen ruokapöydän, jonka seniori päätti ottaa uuteen omaan asuntoonsa. Hyvä, että saadaan ylimääräiset kalusteet hyötykäyttöön! Täällä se oli helppo hioa ennen mantereelle kuljetusta. Lupasin maalata pöydän pojan toiveiden mukaan. Taitaa jäädä valkoiseksi.  


Jotenkaan en ollut kuviini tällä kertaa täysin tyytyväinen. Olinko huolimaton, tarvitsenko uuden objektiivin vai katsonko kuvia kriittisemmin? Olisi kiva saada skarpimpia kuvia. Nyt sen huomasin, kun yritin kuvata vaikeita kohteita, kuten täysikuuta ja rantavajan kivijalassa asuvia rantakäärmeitä.  


Huomaatko alla olevassa kuvassa mitään? Lautojen välistä pilkottaa lemmikkimme pää. 





Vaikka kuinka tietää rantakäärmeet vaarattomiksi, silti säpsähtää, kun sellaisen näkee. Yritin siedättää itseäni ja tarkkailin niitä pitkiä aikoja. En saanut perhettä yhteiskuvaan, mutta samanaikaisesti niitä vilisi tässä ainakin neljä, ellei jopa viisi. Toivon, että ne pitävät kyyt loitolla eikä se ole pelkkää kansan uskomusta!!

Tekeminen pitää kyllä ikävät, huolta herättävät ajatukset poissa. Varsinainen terapiapääsiäinen tämä olikin. On kai ihan sallittua tuntea tätä paikkaa kohtaan ristiriitaisia tunteita. Aina ei aurinko paista mielessä, mutta se oikea aurinko saa kyllä kaiken tuntumaan monin verroin ihanammalta!

Kevätkuulumisin,




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...