lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tavarafilosofiaa

Hyvinvointiin liittyvä pohdintasarjani jatkuu kolmanteen ja toistaiseksi viimeiseen osaan. Kuluttaminen ja säilöminen ovat äärimmäisen kiinnostava aihe, johon arjessaan kukin törmää koko ajan. Minulle aihe linkittyy myös siihen, onko oma ympäristöni viihtyisä ja energisoiva hyvän olon paikka. Painin omien ristiriitaisten ajatusteni kanssa, kun yhtäältä tykkäisin, että kaikki paikat olisivat aina ihan järjestyksessä, tavaroita olisi tosi vähän ja vain käytön kannalta tarpeellisia. Toisaalta välillä olisi niin kiva hankkia jotain uuttakin pieneksi mielen piristykseksi, vaikkei sitä elämänpitimikseen tarvitsisikaan.

Olen vähentänyt taloutemme (koti+saaritila) tavaroita sekä hankintoja systemaattisesti. Tavaravyöry, mikä meitä saaressa viisi vuotta sitten kohtasi, sai kertaheitolla uppoutumaan aiheeseen. Konmari-metodiakin olen käyttänyt apuna, koska välillä valinnan vaikeus - säilyttääkö vaiko poistattaa - on käsinkosketeltavaa.

Paljon tulee säilöttyä velvollisuudesta sellaista, mistä saa jopa huonot fiilikset. Tästä pitäisi päästä eroon. Osa kirjoista, astioista, liinavaatteista ja varastojen perälle päätyneistä vanhoista muistoesineistä on saanut lähteä. Karsiminen on kuitenkin ollut toistaiseksi maltillista, eli sitä pitää jatkaa. Uutta on hankittu sen mukaan, mitä on tarvittu. Uudet hankinnat ovat olleet melko onnistuneita. Sanon "melko", sillä hutejakin on tullut. Hankin mm. vanhan talonpoikaissängyn ilman muun perheen tukea ja hudiksihan se sittemmin osoittautui. Perhe vitsailee, että koskas sen saa laittaa juhannuskokkoon. Eli: haluaisiko joku pelastaa kotiinsa vanhan talonpoikaissängyn?

Valkoinen sänky on tilalta ja se - kai - pidetään, mutta maalaamattomasta pitäisi - kai - turhana päästä eroon, vaikka siitä pidän jopa enemmän kuin valkoisesta...

Tavaran vähyyden nimiin liputtamisesta huolimatta tykkään tehdä löytöjä antiikkikaupoista ja kirppareilta. Koska karsimisessa on kuitenkin ollut aika iso työ, useimmiten nihilistisesti kävelen pois kaupasta tuntien mielihyvää siitä, ettei mikään ollut riittävän erityistä juuri minulle. Olen tullut valikoivaksi, mutta välillä oma tiukkapipoisuuteni myös ärsyttää. Onko aina pakko olla järkevä?

Tästä pääsenkin tavarafilosofiaani: minusta on hienoa, jos tavaralla on jokin tarina ja se on täysin ainutlaatuinen. Ehkä siksikin vanhat esineet kiehtovat. Viimeksi löysin tosi edullisesti upean tuolin, jonka esittelen jossain tulevassa postauksessa. Kaikki sellainen, mitä näkee tusinana kaupoissa tai lehdissä, ei oikein enää sytytä. Plussaa tulee siitä, jos tavara päätyy ahkeraan käyttöön. Vielä hienommalta tuntuu, jos osaan itse tuunata jonkun esineen käyttökelpoiseksi. Siinä tärkein syy ompelu- ja verhoilumotivaatiooni.

Alla oleva divaani-laveri oli ensimmäisiä pelastuksiani tilan esineistä. Se sai uudet fyllingit ja päälikankaan. Nyt katsottuna alareunan niittiriviin voisi lisätä koristenauhan, mutta kyllä tuo käyttöön kelpaa. Vai mitä Mauro?


Virkattu peite on tilalta ja kovassa käytössä. Vasemmalla näkyy ompelemani tyynynpäällinen. 

Olen kranttuilusta loppupeleissä aika tyytyväinen, koska kranttuilu johtaa viihtyisään ympäristöön. Kirpparilla pohdin kiinnostavan tavaran edessä, onko se todella erityinen, mihin sen laitan ja mihin sitä käyttäisin. En ole enää pitkään aikaan antanut itselleni lupaa hankkia mitään sellaista, millä olisi vain koriste-esineen arvo. Tylsää, mutta toimivaa.

Tällainen komean kokoinen (40 cm) kalavati löytyi talvella Kierrätyskeskuksesta. Kesäisiin kala-aterioihin on kaivattu kannellista astiaa. 


Mietin tavarafilosofiaani pitkälti sen vuoksi, että kotona tulevat neliöt vastaan ja saaressa joudumme vielä karsimaan paljon. Tekee pahaa poistattaa jotain sellaista, mikä on sieltä löytynyt. Pitäisi pystyä kunkin esineen kohdalla arvioimaan a) tavaran ainutlaatuisuus ja b) käyttötarve sekä ajatella, etteivät ne mitään pyhiä ole. No, ensi kädessä täytyy järjestää ylijäämätavaroiden säilytys paremmin, jotta luopuminen tapahtuu harkinta-ajalla. Olen tietysti arka laittamaan tavaroita juuri nyt kiertoon, koska enhän vielä tiedä, millaiseksi päätalon sisustus muodostuu...

Alla oleva kitsinen metsotaulu oli aluksi poistettavien listalla. Miten ihmeessä olen nyt kiintynyt siihen, kun se on muutaman vuoden ollut kuistin ikkunalla?? Ja vieläpä kyse on pelkästä koriste-esineestä, joten se siitä tarkoituksenmukaisuuden filosofiasta! Ääh, ei tästä tule mitään.


Kevät on koittamassa, joten meillä alkaakin pian saaressa navettarakennuksen siivous. Sinne ryhdymme sullomaan sitten päätalosta tavaraa, remontin alta pois. Sullominen on vain väliaikaisratkaisu, mutta vaikuttaa tällä hetkellä ainoalta oikealta metodilta. Luvassa on varsinainen järjestelykevät! Voisikohan inventaarion yhteydessä kehittää vaikka jonkinlaisen pisteytysjärjestelmän päätalon tavaroille…?

Missä ihmeessä kulkee tavaroista mielihyvän saamisen ja vääränlaisen hamstraamisen välinen raja?

Kaikki keinot käytössä ja välillä periaatteet hukassa,


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Työ Neiti Ajan aikaan ja nyt

Kiitos ihanista ja moninaisista kommenteistanne edelliseen postaukseen, joka olikin varsin vuolas :). Olisin voinut kirjoittaa vieläkin pidemmin ja mieli tekisi jatkaa keskustelua kiinnostavista ruokavalioasioista kanssanne! Nyt siirryn kuitenkin seuraavaan aiheeseen, ajanhallintaan.

Selailin vanhoja valokuvia tilallamme tehdystä työstä. Olenkin monet kerrat pohtinut, millaistakohan mahtoi kalastajatilallisen työ olla. Varmasti kovaa selviytymistä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Miksi sitten nykyisin puhutaan työelämässä hidastamisesta ja downshiftaamisesta. Ovatko nämä käsitteet pullamössösukupolven keksintöjä vai onko työ oikeasti nykyisin vieläkin kovempaa?



Yhdeltä kantilta kai on. Nykyisin työ rassaa enemmän hermojamme emmekä konttoreissa pääse koskaan tekemään työtä tuntien kevättuulen virettä kasvoillamme tai saa itse työstä minkäänlaista fyysistä vastinetta henkisille paineille. Rakastan työtäni, joten en ole missään vaiheessa miettinyt, että haluaisin downshiftata pois työelämästä. Mutta hankkeemme, joka on täydellinen vastapaino työlleni, on saanut pohtimaan, miten voisin hallita omaa aikaani paremmin työpaikalla; että minä ohjaisin työtä, eikä niin, että monotoninen toimistorytmi hukuttaisi minut.

On rutiineita, on kivoja hommia. Mutta yhdessä asiassa on tullut mitta täyteen: stop jatkuvalle kiireelle. En enää jaksa jatkaa niin, että suoritan asioita pää kolmantena jalkana. Olen kyllä osannut erottaa työn ja vapaa-ajan, kiitos siitä mm. ihanan, kokonaisvaltaisen pakopaikkamme, mutta työpäivät itsessään ovat venyneet pitkiksi ja olen kokenut itseni stressaantuneeksi loputtomista tekemättömistä töistä. Pysähdyin, kun huomasin kärsiväni muistin pettämisestä ja havaitsin muitakin ylikuormittumisen merkkejä.

Sain ilokseni kutsun osallistua eräälle ansiokkaalle työhyvinvointikurssille, jolloin päätin, että se tulisi olemaan käännekohta ajanhallinnassani: täytyisi muuttaa omia tapojani, koska työ ei muuksi muutu. Onko jotain, mitä voin itse tehdä? Onko minulla kenties jotain tapoja, jotka lisäävät kiireen tuntua, mutta eivät kuitenkaan tehokkuutta? Kurssin metodiikkaa en pysty tässä lyhyesti selostamaan, mutta kyse oli sen jälkeen 3 kk:n aikana opeteltavista uusista pienistä tavoista, tai oikeammin poisoppimisesta, joiden avulla saisi ajatuksilleen lisää tilaa, rauhaa, hallinnan tunnetta työhön ja siten koko elämään.


Minun(kin) ongelmani on aina ollut liika tunnollisuus ja kuvitelma, että minun pitää yksityisyrittäjämäisesti ja salamannopeasti tehdä kaikki edessä havaitsemani tehtävät, ratkoa ongelmat ja hoitaa vaikeat asiat heti alta pois. Olen Idurin suhteen oppinut kärsivälliseksi, mutta miksi työssä yhä olin kärsimätön? Päätin, että tästedes, kun kuulen tai havaitsen uuden ongelman, lasken kymmeneen, vedän henkeä, olen hiljaa. Korkeintaan esitän muille lisäkysymyksiä. MUTTEN PYRI ANTAMAAN VASTAUSTA TAI TARTU TEHTÄVÄÄN. Tämän lisäksi oli muita vastaavia maneereita, mistä piti opetella pois. On muuten yllättävän vaikea muuttaa tapojaan. Joka työpäivän aamu luin muistilistani siitä, mitä olin opettelemassa. Kuulostaa ihan pöljältä, mutta suurimpana osana aamuista en muistanut, mitä nämä yksinkertaiset, itselleni lupaamani asiat olivatkaan! Muistilapullani luki mm. ohje itselleni: "kun kuulet ongelman, pysy rauhallisena ja ole hiljaa". Tämä kuulostaa niiin koomiselta nyt… mutta minusta on tullut enemmän "zen" ja uskon näin antavani enemmän tilaa paitsi omalle harkinnalleni, myös muille ihmisille, mikä on hyväksi työyhteisölle. Ovat varmaan onnellisia, että maailmasta on kitketty yksi itseään korvaamattomana pitävä päällepäsmäri.

Aloin myös kirjata ylös "to do" -asioita kännykän muistilappusovellukselle. Tämä sovellus on pelastanut arkeni ja monet yöuneni. Ennen yritin vain muistaa asiat mielessäni tai osa tehtävistä seikkaili lukuisilla post it -lapuilla siellä täällä. Tein tehtäviä epämääräisessä järjestyksessä, miten satuin ne muistamaan. Stressihän siitä tuli, kun yhtäkkiä muistin jonkun random asian, jonka olikin unohtanut silloin, kun se olisi jo pitänyt hoitaa. Pahin oli tietysti se, että yöllä tekemättömät asiat muistuivat mieleen, eivät kiireisen työpäivän keskellä. Nyt asiat ovat puhelimellani, ja sillä sekunnin seisomalla kun lupaan jotain tai huomaan, että pitää tehdä joku juttu, otan sen minuutin aikaa siinä kohdassa ja kirjaan asian ylös sovellukseen. Muistilappu kulkee aina mukanani ja muistaa puolestani :). Tsekkaan tehtävälistani yleensä kerran päivässä, varaan kalenteristani ajan haluamani asian tekemiseen ja päivän päätteeksi ruksaan tehdyt jutut tehdyksi. Lista on siis loputtomasti päivittyvä ja moni asia tulee hoidetuksi esimerkiksi vasta viikkojenkin myötä - sitten kun sen aika on. Kyse ei ole päivälistasta. Listalla on sekä työasioita että henkilökohtaisia asioita. Mutta mikään ei enää unohdu! Aluksi listallani oli keskimäärin noin 15 tekemätöntä asiaa. Nyt listalla on ollut viikkojen ajan keskimäärin vain noin kolme asiaa. Päivän mittaan tulevien uusien asioiden hoitoon on ilmiselvästi vapautunut myös aikaa. Miten?

Listan tekemisen kanssa samaan aikaan lopetin ns. multi-taskingin. Minulla on ollut kiireessäni paha tapa aloittaa meiliä, muistaa toinen asia ja tarttuakin yhtäkkiä puhelimeen, nähdä joku tärkeä paperi työpöydälläni ja alkaakin lukea sitä ja yhtäkkiä muistaa neljäs asia ja juosta jonkun työhuoneeseen sitä selvittämään. Aivan kaamea tyyli! Olen hyvä hallitsemaan kokonaisuuksia, mutta kiire-pirulainen hukkaa fokukseni pienistä asioista. On kuitenkin aika typerää saada stressiä näistä pienistä jutuista, kun samaan aikaan isot haasteet eivät tunnu missään. Onneksi heräsin pohtimaan ristiriitaa.



Ei liene yllätys, että myös pitkä Idur-projekti on opettanut kärsivällisyyttä ja keskittymistä asioihin. Olipa kyse pienestä tai isommasta tehtävästä, on minusta tärkeintä tehdä yksi asia kerrallaan, keskittyneesti. Olen alkanut eri tavalla nauttia kaiken tekemisestä ja kun teen asiat rauhallisemmin, saan enemmän asioita päivän aikana hoidetuksi. Rutiinitkin tuntuvat hauskoilta, kun niille on varattu aikansa. Tekemättömät tehtävät jäävät odottamaan muita päiviä, eihän maailma ikinä tule valmiiksi. Mielestäni ei kannata edes haaveilla siitä, että tehtävälista olisi joskus täysin tyhjä, paitsi ehkä ennen lomaa. Tehtävien loppumattomuuden tunnustaminen vähentää huomattavasti stressiä. Se on itse asiassa erittäin iso oivallus!

Töissä olemme alkaneet poistaa erilaisia tyhjäkäyntiä tuottavia tapoja, järkeistäneet sähköpostin käyttöä ja esimerkiksi aikataulutamme osan kokouksista vaikkapa vain 15 tai 30 minuutin mittaisiksi, joten projekti on yhteinen. Kokousaikojen lyhentäminen toimii! Suurimpaan osaan asioista aikaa ei tarvita enempää. Työpäivät ovat täysiä vieläkin, mutta huomaan suuren eron: pystyn käyttämään aikaa enemmän asioiden valmistelevaan suunnitteluun ja selvittelyyn. Ja, hyvin suunniteltu on tietenkin puoliksi tehty.  Kiireen tuntua on vähemmän, kestostressiä ei enää ole. Kyllä ajoittaisen pienen stressin sietää ja toisaalta sitä jopa saa olla sopivassa määrin.



Voih, tämäkin aihe on niin moniulotteinen, että voisi kyllä jatkaa pohdintaa loputtomiin. Mutta ehkä lopetan kiireraporttini tähän ja jään innolla odottamaan kommenttejanne ja kokemuksianne asiasta. Mites siellä hallitaan aikaa?? Täällä mennään nykyisin hieman hitaammalla vaihteella, mutta tehokkaampana.

Ennen oli toisin, soiteltiin Neiti Ajalle, kun oli aikaa ja kaikki vaan kulki hitaammin :)

Sorvin ääressä,


lauantai 4. helmikuuta 2017

Terveempi elämä syömällä

Noniin, viime postauksessa lupailin raportteja pohdinnoistani ja kokeiluistani hyvinvoinnin saralla. Käyn ensimmäiseksi käsiksi ruokavalioon, koska siinä olen tehnyt suurimpia muutoksia viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Syy siihen, miksi haluan kertoa tästä, ovat konkreettiset muutokset terveydessäni, mikä on ollut aivan ällistyttävää. Olen ollut aina, lapsesta saakka, perusflunssia sairastelevaa tyyppiä ja sairastanut vuosittain noin 4-6 flunssaa - useimmat pitkittyneitä. Sen jälkeen, kun päätin alkaa hoitaa itseäni ruokavalion muutoksella ja aloin vihdoin toipua silloin kuukausia kestäneestä mykoplasmakierteestä, olen sairastanut vain 2 päivää. Kyllä, luit oikein: ainoastaan kaksi kokonaista päivää kuumeessa eräänä viikonloppuna viime syksynä. Nuhaa, yskää tai muuta ei kuitenkaan ollut, eli sairastaminenkin on ns. normaalia miellyttävämpää, jos näin voi sanoa. Flunssat eivät näköjään minuun enää tartu - kop kop - pysykööt poissa jatkossakin :).

Tämän lisäksi tapahtui vielä hienompi asia: minulla 1,5 vuotta sitten todettu kilpirauhasen vajaatoiminta palautui 3 kk ruokavalion muutoksen jälkeen normaaliksi ilman lääkitystä (tai eihän se lääkkeillä edes voi palautua; lääkityksen aloittaminen surkastuttaa kilpirauhasen oman toiminnan). Myöskin jatkuvat pienet vatsakivut ja turvottava olo ovat nyt tipotiessään. Elimistössäni oli jonkinlainen tulehdustila, jota lähdin hoitamaan ihan itse opiskelemalla ja kokeilemalla, mikä voisi vaivani aiheuttaa ja pitäisikö jostain luopua ja jotain lisätä. Motivaatio oli ja on edelleen kova taistelussa hyvän olon puolesta.

Kilpirauhassivustosta luin, että osalla vajaatoiminta, tai oikeammin terveellistenkin ruoka-aineiden ravintoarvojen imeytyminen voi estyä maidosta. Tämä oli käänteentekevä tieto. Uumoilin, että syy voisi olla siinä, koska maitotuotteita tuli käytettyä aika paljon, melkein joka aterialla. Päätin kokeilla maidotonta ruokavaliota. Lisäksi moni suomalainen, tuolloin minä muiden muassa, kärsii seleenin ja jodin puutoksesta. Jodi poistaa haitallisia vierasaineita elimistöstä, eli siten edesauttaa kilpirauhasen toimintaa, joka puolestaan pitää vastustuskykyä ja kaikkia elintoimintoja yllä. Nykyisin pidämme perheessä pari jodikuuria vuodessa ja huolehdimme pysyvästi seleenin, sinkin ja magnesiumin saannista. Opin, että tietyt ruoka-aineet aktivoivat luonnollista kilpirauhasen toimintaa: näitä ovat mm. chian siemenet, kookos ja mantelit ja pähkinät (lista on pidempi). Nämä kuuluvat nyt päivittäiseen ruokavalioon. Vaikkei kärsisi vajaatoiminnasta, alentunut imeytyvyys ja saanti heikentää normaalinkin ihmisen vastustuskykyä sekä solujen ja välittäjäaineiden normaalia toimintaa.

Suurin muutos on ollut se, että luovuin 90%:sti maitotuotteista ja siirryin käyttämään kasvipohjaisia "maito"tuotteita. Juustot ovat vähäisessä määrin edelleen mukana ruokavaliossani. Samalla siirryin syömään myös lounaaksi täysin vegaanista ruokaa. Syön edelleen noin kolme kertaa viikossa omaa karitsanlihaa sekä kalaa ja joskus luomumunia, mutta muutoin yhä enemmän vegaanispainotteisesti. Ruokavalioon jäädäkseen ovat tulleet mahdollisimman puhtaat raaka-aineet ja luonnollisestikin kasvisten määrä on lisääntynyt huomattavasti. Biohakkerin käsikirjasta luin hyvän vinkin: jos et vielä 100%:sti osta luomutuotteita, siirry kuitenkin luomuun niissä tuotteissa, joita syöt paljon, vierasaineiden saannin vähentämiseksi. Siinä on pointtinsa. Luomu on puhtaampaa ja esimerkiksi kun itse syön päivittäin banaania, olisi erittäin suositeltavaa minulle siirtyä syömään luomubanaaneita. Tätä en ole vielä tehnyt, mutta näitä seuraavia askelia siis riittää.

Tämän päivän aloitti alla oleva soygurt-annos, itse saaresta poimittujen mustikoiden kera :). Ne ovat riittäneet ilahduttavan pitkälle.









Tai vaihtoehtoisesti melkein joka päivä hörppäsemme smoothien, jossa on:

- siemeniä, pähkinöitä ja/manteleita
- omia ja ostettuja pakastemarjoja
- kookos-, kaura- tai mantelimaitoa
- chian siemeniä
- hunajaa
- banaania
- avocadoa
- omia kuivattuja yrttejä

Oman maan yrtit alkavat ikävä kyllä ehtyä… Tässä minttua. 




Yllä on yrttien säilytykseen käyttämiäni espressokahvipurnukoita, joita olen päällystänyt tapettimalleilla.

Kieltäymyksiäni noudatan vähentämisen periaatteella, eli en ole minkään asian totaalikieltäytyjä ja sallin itselleni vaikkapa joskus pienen siivun jäätelöä. Pieni herkuttelu joskus estää hallitsemattoman himon syntymisen :). Vähemmän kuitenkaan tekee enää mieli monia sellaisia juttuja, mitä ennen teki. Sokeria on myös jo vähennetty, mutta voisi varmasti vähentää edelleenkin. Olen lukenut, että myös sokeri aiheuttaa elimistössä tulehduksen kaltaista tilaa ja addiktoi voimakkaasti. Maitotuotteissa on muuten paljon piilosokeria, joten sokerin kulutus on siten jo huomattavasti näiden pois jättämisen myötä minulla vähentynyt.

Muu perhe on luonnollisesti saman ruuanlaiton piirissä (paitsi pojat syövät koulussa normaalia kouluruokaa), ja uskokaa tai älkää, sen seurauksena myös muu perhe on tervehtynyt. Kyse ei liene  sattumasta. Molemmat pojat ovat olleet ensimmäistä kertaa elämässään vain kerran vuoden aikana sairaana (kuumeessa) ja Mikko on pysynyt ensimmäistä kertaa yli vuoden kokonaan terveenä. Juttu on aivan ihmeellinen, koska yleensä samat taudit ovat kiertäneet meidät kaikki läpi, kun kouluissa tai työpaikalla virukset jylläävät. Ennen olemme sairastelleet monin verroin enemmän: aina on joku perheestä melkein ollut jossain flunssan vaiheessa. Oma vakaa uskoni on, että kyse on enimmäkseen aiemmin runsaasti käyttämiemme maitotuotteiden vähentämisestä. Pojat ja Mikko ovat syöneet lihaa hieman enemmän kuin minä, mutta vähentäneet ovat hekin. Pakko on tässä kohtaa myös mainita, että pakuritee on myös vakiolistallani nykyisin, jos meinaa flunssanpoikanen alkaa painaa, eli tämä antioksidanttipommi luultavasti tehoaa ainakin minuun, koska alkavat flunssan tunteet olen saanut taltutettua ennen kunnolla päälle lyömistään.



Itselleni tuntui aluksi vaikealta luopua lihan syönnistä työpaikkalounaalla ja etenkin ajatus toteuttaa kodin ulkopuolella maidotonta ruokavaliota. Kuukauden kokeilun jälkeen ei tehnyt enää mieli noita entisiä juttuja ja kotona laittamiemme ruokien maku parantui reseptejä vaihtamalla. Kermojen sijaan olemme maustaneet yrteillä ja ruuanlaittomme on monipuolistunut. Mutta jos siis mieleni tekisi syödä jotain "entistä", antaisin kyllä itselleni luvan siihen. En ole luopunut mistään väkipakolla tai pitkin hampain kärvistellen. Kermavaahdot on edelleen vatkattu synttärikakkuihin, eli tällaisia pieniä poikkeuksia tulee. Puritanismi ei ole tarkoituksena vaan harkittu käyttö. Nyt, kun on joka ikinen päivä niin paljon parempi olo, en halua kuormittaa kehoani jollain, mitä ilman vointi tuntuu paremmalta. Niin yksinkertaista se on. Samalla iloitsen muutoksesta eettisistä syistä.



Arkiruuan laitan kasvipohjaisista tuotteista, eli esimerkiksi käytän laatikkoruokiin kaura- tai mantelimaitoa tai kaurakermaa. Olemme lisänneet proteiinipitoisten kasvisten määrää ruuanlaitossa ja  oman karitsan jauhelihan jatkeena käytämme enemmän kausivihanneksia. Esimerkiksi yllä olevassa tämänpäiväisessä lounasannoksessa on lihaa vain noin 1/3 ja italialaisittain pitkään haudutetussa kastikkeessa on paljon vihanneksia, mm. linssejä, joukossa. Omia sieniä on kuivattuna jäljellä vielä todella paljon; käytämme pienen määrän sieniä mausteen tavoin lähes joka ruuassa.



Nyhtökauraa saa edelleen etsiä kissojen ja koirien kanssa, joten odotan innolla sen yleistymistä. Kun kasvivaihtoehdot sisältävät proteiinia jopa enemmän kuin maitotuotteet tai liha, ja vielä maistuvatkin hyviltä, ei ole kahta kysymystäkään siitä, etteikö lihaa voisi ajoittain korvata kasvisperäisillä tuotteilla. Mutta totaalikieltäytymisen puolesta en silti agitoi, vaan itse pidän vähentämistä järkevänä, ainakin ensi alkuun. Jos kaikki vähentäisivät, miten paljon parempi paikka maailma olisikaan eikä tarvittaisi tehotuotantoa, joka ei ole hyvä eläimille eikä tue ihmisten terveyttä.

Tunnen elimistöni puhdistuneeksi ja uskon, että kaikki se terveellinen, mitä syön, ja olen ennen tätä muutostakin jo syönyt, kuten vitamiinit ja kasvikset, imeytyvät nyt paremmin. Luulen, että itselläni liika maitotuotteiden kulutus aiemmin aiheutti jotenkin limaisuutta elimistöön ja "tulehdustila" on estänyt ravintoarvojen imeytymisen ja täyden hyödyntämisen. Aina olen nimittäin syönyt pääsääntöisesti terveellisesti, mutta myös näköjään sellaista, mikä ei elimistölleni ole sopinut. Ihoni on muuttunut "nuoremmaksi" ja hyväkuntoiseksi ja koko elämäni ajan heikot kynnet ja hiukset ovat alkaneet kasvaa vahvempina - ne eivät enää lohkea ja katkea ja ihovoiteissa olen voinut luopua reseptivalmisteista, joita jouduin joskus stressireaktioiden vuoksi ajoittain käyttämään. En ole tarvinnut näitä nyt vuoteen. Arvaatkaa kaksi kertaa, onko tällä myös yhteys jaksamiseen, mielialoihin, syvempään uneen ja stressin sietoon? Allerginen nuha, josta olen myös kärsinyt koko ikäni, on taakse jäänyttä elämää. Ei enää pysyviä kortisonisuihkeita. Kortisoni ja kaikki epäpuhdas vierasaine kehossa heikentävät kilpirauhasen toimintaa. En meinaa uskoa edes itse kaikkea sitä todeksi, mitä muutos on tuonut tullessaan, vaikka jälkikäteen kaikki on loogista. Olo on kevyt ja energinen, kun ei ole noita entisiä - normaaleina pitämiäni - ongelmia.

Ja lopuksi vielä yksityiskohtaan, joka nostattaa minulla karvat pystyyn ja tiedän, että tämä jakaa mielipiteitä! Olen monta kertaa vuoden aikana pohtinut, miksi me suomalaiset juomme maitoa eniten maailmassa ja käytämme maitoa eri muodoissa (tehotuotettua sellaista) ja samaan aikaan kärsimme eniten erilaisista autoimmuunisairauksista: niin osteoporoosista, 1-tyypin diabeteksesta kuin alzheimerin taudista - ja tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Nämä ovat suomalaisia kansantauteja, mutta eivät geeniperimäisiä: myös maahanmuuttajat sairastuvat näihin Suomessa, eli kyse on kulttuurisesta tekijästä. Osteoporoosista jo tiedetään, että suurimpaan osaan tapauksia syynä on kalkin liikasaanti. 1-tyypin diabeteksen arvellaan kytkeytyvän maitoon. Mikään aines ei liikasaantina tee ihmiselle hyvää. Eikö tämä kansa jo voisi herätä…? Suomalaisen meijeriteollisuuden ja maitoa sisältävien terveyssuositusten kritisointi on kyllä sellainen kansantabu. No, korostan vain omia kokemuksiani. Olen kuitenkin myös lukenut maidon haitoista todella paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, sen jälkeen kun perhettämme kohtasi jo aikaa sitten yksi autoimmuunisairaus tietämättäni tuolloin edes, että itsekin kärsin maidon aiheuttamista lievemmistä oireista. Soimaan itseäni, että meni näin kauan kaikesta lukemastani huolimatta uskoa tämä. Ja soimaan suomalaista järjestelmää, että maitopropaganda alkaa jo neuvoloissa äitien - minunkin - liiallisiksi käyneillä suosituksilla. Viimeisimmästä lukemastani opuksesta, Biohakkerin käsikirjasta, kaikki maitoon liittyvä argumentointi olikin minulle nyt vanhaa, tuttua, ikävää tarinaa.

Eniten surettaa se, että Suomessa ei ole enää yhtään perinnerotuja meijerituotannossa. Suomalaiset tehotuotantolehmät ikävä kyllä tuottavat ihmiselle haitallista maidon A1-proteiinin muotoa. Niinkuin minä ennen, aika moni, joka luulee itseään laktoosi-intolerantikoksi, on tosiasiassa tuolle proteiinille yliherkkä. Asiaan on herätty jo monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa on laki, joka määrää meijeriteollisuutta käyttämään perinnerotuja, jotka tuottavat ihmiselle paremmin soveltuvaa A2-proteiinin muotoa. Moni huomaa eron, etteivät ulkomailla maito-ongelmat haittaakkaan. Niinpä. Suomessa ei tällaista ihmiselle paremmin soveltuvaa maitoa saa mistään. Jos jotakuta kiinnostaa asia, löytyy netistä paljon tietoa. Ja jos joku pitää tätä huuhaana, se on minulle täysin ok. Tietämättömyys ja hyvä usko suosituksiin on kuitenkin yleistä. Onneksi yhä useampi on ilmeisesti herännyt tutkimaan asiaa ja ajattelemaan kriittisesti, mistä kertoo maidon laskussa oleva kulutus.

Yleisimmät myytävät proteiinilisät ovat maitoproteiinipitoisia. Tiesitkö, että kasviproteiinijauheet ovat monin verroin proteiinipitoisempia? Mm. riisiproteiini ja kurpitsansiemenproteiini sisältävät jopa yli 70-80% proteiinia. Näitä me käytämme silloin tällöin, yleensä smoothieissa urheilun jälkeen.



Koko perheen voinnin ja perusterveyden paraneminen on uskomaton juttu, mistä olen niin onnellinen. Ero on havaittu selvästi, kun muutos tehtiin kertaheitolla. Ja muutos on ollut helpompi kuin kuvittelin. Enää näitä ei edes ajattele, vaan arkisista valinnoista on tullut elämäntapa. Kyseessä ei ole siten mikään orjallisesti noudatettava dieetti! Uskon, että siinä missä ruoka voi sairastuttaa, se oikeanlaisena voi saada voimaan hyvin.

Kohtuus kaikessa - tämä tuttu sanonta vaan ON niin totta.

Mukavaa viikonloppua siis kaikille kohtuuden ystäville :)



sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Hyvinvointipolku

Kelirikkokausi on tänä talvena sahaavampi kuin viime vuosina; kulku saareen on pahasti estynyt. Me voimme vain haaveilla saareen pääsystä, mutta lähinaapuri ystävällisesti lähetti meille muutamia kuvia lahdeltamme käydessään hydrokopterilla katsomassa, onko päällisin puolin kaikki paikoillaan. Ja olihan siellä. Näyttää ihan keväiseltä, ihmeen vähän lunta metsässä. Kiitos, nämä kuvat oli kiva saada!


Toisaalta, nyt on ollut aikaa pohdiskella ihan muita. Otsikko ei taatusti yhdellä postauksella tyhjene, joten kirjoittelen harvakseltaan päivittyvään blogiin seuraavaksi siitä, mitä kovasti paljon pyörittelen mielessäni ja yritän toteuttaa päivittäin. Kyse on pitkästä polusta, jonka aloitin reilu vuosi sitten. Ehkä ensimmäisistä tuloksista voi jo "raportoida".

Asiat ovat edenneet askel askeleelta. Iso elämänprojektimme saaressa on ollut asteittaisen muutoksen ytimessä - jopa katalysaattorina vauhdittamassa ajatuksiani ja tekemässä monista pyrkimyksistä tai arvovalinnoista totta. Omasta mielestäni ilman tätä olisin melkolailla eri ihminen. Tausta on siten laajempi, mutta 1,5 vuotta sitten konkreettisesti päätin, että arjen hallinta ja hyvinvointi kaipaavat pientä päivitystä, vaikka ihan retuperällä en ollut silloinkaan.

Tähän kaikkeen liittyy:

a) puhdas ravinto ja arkiset valinnat siinä, mitä suustani pistän alas tai mitä jääkaappiimme ostetaan
b) fyysisen materian vähentäminen ja elinympäristön muokkaaminen energisoivaksi
c) ajan hallinta erityisesti töissä sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino
d) kestävä taloudenpito ja vähäisempi kuluttaminen

Monissa asioissa on paljon opeteltavaa. Matka on niinsanotusti kesken. Luulen kuitenkin, että teen pienen postaussarjan näistä kaikista; mitä käytännössä olen tehnyt/muuttanut. Pisimmälle olen päässyt ravinnon suhteen ja muutos koko perheen terveydessä on ollut konkreettinen. Onnistumisia olen myös saanut kokea ajanhallinnassa. Jo pidempään tarkastelun alla ovat olleet kulutusasiat - viime aikoina myös olemassa olevat tavarat.

Te lukijat, joita kyseiset asiat kiinnostavat, pysykää kuulolla, sillä neljän osa-alueen juttusarja alkaa seuraavasta postauksesta.

Välikommentti: saisiko toivoa joko pysyvää -3 astetta tai pysyvää +3, mutta ei pysyvää -2 - +2, mikä pitää meren jäässä mutta jäät heikkoina?


Pohdintojani on vauhdittanut hauska, monipuolinen opus nimeltä Biohakkerin käsikirja. Moni luulee, että biohakkerointi liittyy kehon ominaisuuksien digitaaliseen mittaamiseen, mutta eniten se kertoo siitä, minkälaisilla arjen valinnoilla voi vaikuttaa oman kehon fyysiseen hyvinvointiin ja sitä kautta mielen hyvinvointiin, tai esimerkiksi, miten oman ympäristön voi muokata itselle ihanteelliseksi. Monia kirjan suosittelemia elintapoja olen näköjään jo toteuttanut ihan intuitiivisesti, mutta aina on skarpattavaa ja uusi tieto tervetullutta, joten kirjan pointit ovat tuottaneet uusia ahaa-elämyksiä. Palaan näihin myöhemmissä päivityksissä, mutta jo tässä vaiheessa suosittelen kirjan hankintaa kaikille kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille!


Terveisin,

Biohakkeri-
   

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Juna etenee vääjäämättä

On mennyt ihan mahdottomaksi tämän uuden harrastuksen, verhoilun, aloitus. Toinen puoli minussa yhä epäröi ja toinen puoli selvittää tarvittavien materiaalien saatavuutta, vertailee hintoja, inventoi kodin työkaluja ja käy rohkeasti käsiksi tarviketilauksiin. Mikkokin jo totesi, että "aika paljon menee aikaa tuohon sun verhoilun opetteluun, vaikka niin se on vissiin tarkoituskin…" :). Juuri niin, uuden opettelu ja selvittäminen on hauskaa, joten tunteja ei lasketa. Tekemistä riittää näissä esivalmisteluissa.

Päätin, että pyrin käyttämään perinteisiä materiaaleja ja pari viikkoa olenkin metsästänyt niiden saatavuutta mahdollisimman edullisesti. Aika hyvin olen onnistunut - vielä ollaan kohtuullisissa kustannuksissa, alle 40 €:ssa / tuoli.

Hankin perusmateriaalit neljään tuoliin, sillä saareen aiottujen nojatuolien lisäksi minulla on myös 1960-luvun retrotuolit (kotia silmällä pitäen) odottamassa kunnostusta. Retrotuolit ovat muuten malliltaan helpommat, joten olen ajatellut aloittaa tekemisen opettelun niistä.

Tällaista kaikkea on nyt hankittuna molempiin projekteihin: 



Varsinaisen verhoilukankaan alle laitetaan valkaisematonta lakanakangasta, joka ei repeydy, toisin kuin valkaistu. Loistobongaus oli Tori.fi:stä tässä aivan kotinurkilla myynnissä oleva käyttämätön erä, jonka kotiutin muutamalla eurolla.



Uusiin perustuksiin tarvitaan tukevaa satulavyötä. Ostin leveää mallia vain sen määrän, josta ei jäisi yhtään yli.



Puuvillavanun sijaan voisi käyttää myös synteettistä vanua, mutta kallistuin luonnonvanuun. Edullisin hinta tälle tuotteelle löytyi Verhoilija Eemeli -verkkokaupasta. Kyseinen kauppa osoittautui muutenkin melkein kaikissa tuotteissa edullisimmaksi. Sain myös kokonaistilauksestani pienen alennuksen perustuen vuodenvaihteen tarjoukseen. Ajoitus oli puolellani. 

Lukemani perusteella uskon, että satulavöitä on turha yrittää kiristää kunnolla ilman satulavyön kiristäjää. Tämä kuuluu siis kategoriaan "välttämättömät perustarvikkeet". Kaikkea ammattilaisvermettä olisi vaikka kuinka, mutta yritän tulla toimeen minimillä. 

Purjelanka löytyi omasta kaapista - kuin myös omasta takaa on niittipyssy, pikkuvasara ja pihdit. Vanha neulamme on hieman meren ruostuttama, joten uusi sellainen pitänee hakea Maritimista.

Kolme kiloa hamppua. Jep. Määrän otin arpomalla, mutta itse täytemateriaalin valintaan vaikuttivat alkuperä ja hinta: kotimainen hamppu tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin afrikkalainen meriheinä, joka tehdään palmunlehdistä. Lastuvilla oli minulla toisena vaihtoehtona, mutta hamppu on perinteisempi ja hinta oli sama, 24€ / 3 kg. Luulin itse asiassa, että luonnonhamppu olisi ollut kalliimpaa.  





Nupinauloja ja selkämysten uudet pahvit hankin myös. Se, mitä vielä puuttuu, on harmaavanu. Oli vähän yllätys, kuinka monta kerrosta erilaisia kerroksia ja täytteitä tuoleihin kunnolla verhoiltaessa oikein tulee.

Harmaavanu on ihan puhdasta kierrätysmateriaalia, joten yllätyin sen korkeasta hinnasta. Yritän vielä metsästää sitä jostain edullisemmalla kuin mitä tuossa samassa putiikissa ja muutamissa muissakin olisi saatavilla. Säkkikankaan tilasin ulkomailta, kun halvalla sai :) ja sitä vielä odotellaan.

Ja myöskään en vielä ole hankkinut saareen kunnostettavien tuolien jousia. Se, tarvitaanko uusia jousituksia, selviää vasta, kun pääsen availemaan tuolejani. Voi ei, pitäkää peukut pystyssä, että jouset olisivat hyvät, niin pääsisin näin aloittelijana vähän helpommalla! Vaikka kyllä aion senkin vaiheen tehdä, mikäli tarve vaatii…

Toinen puoli minusta hymistelee ja hilpeänä hypistelee näitä matskuja, kun toinen katsoo ihmeissään olohuoneen täyttymistä hamppu- ja vanukasoilla. Herregud, juna menee kuitenkin nyt selvästi eteenpäin: paluuta ei siten ole!

Ihan tosi,




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Verhoilijamestariksi?

Vuosi on vaihtunut ja uudet projektit ovat kovasti mielessä. Mahtavaa, että aikomuksenamme on vihdoinkin tarttua toimeen päätalossa!

Ihan oikeasti talon kunnostus alkaa mittavalla siivous- ja purku-urakalla: talossa olevat muutamat raskaat kalusteet pitää kuljettaa navettaan varastoon, lattiat pitää avata ja paljon maata on kannettava pois ennen kuin päästään mitään rakentamaan. Mutta ei nyt tänään takerruta pidemmäksi aikaa tähän, kun voi suunnitella jotain paljon hauskempaakin.

Vuodenvaihde pyhineen on ollut aina minulle tärkeää suunnittelu- ja opiskeluaikaa, joten niin nytkin olen käyttänyt aikaa tietojeni kartuttamiseen ja materiaalipohdiskeluihin.

Saas nähdä, otanko uuden vuoden aikana askeleita kohti vanhaa teini-iän haavettani, eli käynkö käsiksi haastavampiin kalustetöihin. Kursseille en ehdi osallistua, mutta olen omatoimisesti ottanut selvää nojatuolien kunnostuksesta - hmm, teoriassa. Tähän humanistin pohjakoulutus antaa hyvät eväät ;). Aiemmat postaukset tuoleistani ja kangasvalinnoista löydät täältä ja täältä. Kankaat olen tilannut ja saanut - nyt olen lukenut mm. Huonekaluverhoilijan käsikirjaa selvittääkseni, onnistuuko verhoilu omin taidoin. Olen pystynyt muodostamaan realistisen kuvan työn vaativuudesta. Osa vaiheista vaikuttaa työläiltä ja hankalilta, mutta osa menetelmäkuvauksista on yllättäen tuonut tunteen, ettei tämä(kään) asia ole tähtitiedettä ja mahdotonta oppia. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea luonnon täytemateriaaleista. Kirjan on kirjoittanut verhoilijamestari Kristiina Leinonen-Sahlgren. Ehkä minustakin vielä tulee oman elämäni verhoilijamestari :).



Ei kai haittaa, että ajatukseni laukkaavat vähän liiaksikin? Tunnen itseni nimittäin ihan hupsuksi, kun lähdin jo tilailemaan päätaloon tapettimalleja, heh. Siihen pisteeseen, että pääsisimme tapetoimaan, kuluu tietysti hetki jos toinenkin. Kuitenkin koen, että sisätilojen suunnittelu auttaa tekemään alusta alkaen kokonaisvaltaisesti oikeita ratkaisuja talon kanssa. Onkohan muuten riski olemassa, että löytämieni tapettien valmistus voisi loppua, jos en heti tilaa toiveideni tapettia??

Löysin Boråstapeter:in mallistoista kaksi ihanaa wanhan ajan paperitapettia.



Vaalea, klassinen neliapilakuvio sopisi mainiosti tupaan valkoisen puolipaneelin kaveriksi. Toiseksi iskin silmäni tummaan 1700-luvun simpukka-aiheiseen tapettiin, jonka luonnehdinnassa kuvailtiin, että se sopii mainiosti merenrantataloon :). Samaa mieltä! Tumma tapetti sopisi hienosti kirjastokamariimme, josta on näkymät merelle.

Kuvasin tapettimallit jugendkaappia vasten, joka on jonain päivänä tarkoitus viedä päätaloon.



Neliapilatapetti kuvassa myyjän sivulla:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi sain myös inspiraation rakentaa valokuvakirjan Ifolorin ohjelmalla jälleen vuoden parhaista kuvista. Nyt minulla on kirjat jo vuosilta 2014, 2015 ja 2016. Pitäisi saada inspiraatio ensimmäisten vuosien kuvakirjojen tekemiseen, jotka siis puuttuvat. Mutta hyvä, että viimeisin tuli taas tehtyä. On näitä ollut kiva selailla ja huomata, miten paljon saimme taas viime vuonnakin aikaan ja mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä.  


Toivottavasti opiskelut ja suunnittelut muuttuvat teoiksi vuoden 2017 aikana!

Upeaa alkanutta vuotta kaikille toivotellen,

perjantai 23. joulukuuta 2016

Aatonaaton aatokset



Tänä vuonna nautiskelemme joulusta jälleen sukulaisten luona: yhdessäolosta, herkullisista ruuista ja vain pikku pikku muistamisista iloiten. Kaikki härpäke on yhteistuumin karsittu joulusta pois - näin on paras, koen. Huominen aamu alkaa megametsälenkillä Mauron kanssa, oli keli mikä tahansa, ja siitä lasketellaan nälkäisin vatsoin aattoiltaa kohti. 

Ylikypsä karitsan potka onkin jo valmistumassa uunissa ja sienisalaatti oman maan sienistä tulollaan. Glögipannu porisee, työt jääneet taakse ja tunnelma kohoaa... 

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein rauhallista joulun aikaa & ihanaa oloa ja eloa!    

Tämän vuoden kinoksia odotellessa,


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Rumilus

Päätalon rumiluksemme on jossain määrin aiheuttanut minulle ahdistusta – kuten kaikki keskeneräiset työt – joten päätin listata talon suurimmat plussat ja miinukset. Tavoitteena on havaita, että kai siinä nyt jotain hyvääkin on. Mielenkiintoista nähdä, kumpi pää vaakakupissa tulee lopulta painavammaksi. Aloitetaan listaus niistä minulle helpoimmista, eli miinuksista. 

Miinukset:

1. Karmea ulkolaudoitus; se ei mukaile alkuperäistä tai mitään muutakaan johtoajatusta, vaan sitä on uusittu sivu kerrallaan ja joka seinällä on vieläpä erilainen ulkolaudoitus! Todennäköisesti talosta on kustannussyistä tullut sellainen kuin on tullut, mikä on tietysti ymmärrettävää. 





2. Ulkolaudoitus on maalattu lateksilla. Tosin tällä ei tavallaan ole merkitystä, koska verhoilu menee vaihtoon joka tapauksessa. 

3. Merelle päin antavan julkisivun (kuva yllä), pääikkunat ovat liian pienet talon mittasuhteisiin nähden. 

4. Kivibetoniperustus 1920-luvulta ei ole maailman kaunein. (Ehkä sen voisi maalata?)

5. Ikkunoita on vaikka minkälaisia! Joku linja pitäisi saada aikaiseksi ja poistaa edellisten vuosikymmenten hätäratkaisut. 




6. Ns. tyylikausia on monia, 1890-luku ja 1920-luku ovat vallitsevat, mutta myös 40-luku on edustettuna.

7. Rännit puuttuvat.

8. Kakluunit on poistettu.



9. Hirsitöitä pitää tehdä ja lattialankut uusia, sillä muovimatto on aiheuttanut lattiarakenteiden lahoamista.

10. Sisäpinnoissa riittää hommaa… = työläys ja kalleus

No niin, aika pitkä miinuslista tuli, mutta kaiken kirjaaminen ylös hieman helpotti 😁. Entäpä sitten ne hyvät puolet?

Plussat:

1. Talon sijainti kukkulan päällä on sen paras ominaisuus, eli talo on tilan muihin rakennuksiin nähden ns. oikealla paikalla. Myös näköala talolta merelle on hieno.

2. Katto on pidetty kunnossa. Se ei vuoda mistään, eli on täysin kelpo ja siten suojannut talon.

3. Hirsitöitä rakenteisiin pitää tehdä vähemmän kuin aluksi pelkäsimme: seinät ovat ok.

4. Talo on sopivan kokoinen: ei liian iso, ei liian pieni ja huonejärjestys on mainio.

5. 1890-luvun ikkunoita on vintillä kahdella sivulla ja niistä saa osviittaa tyylivalintoihin.




6. Sähkö on ja märkätiloja emme aiokaan tehdä, mikä vähentää sekä työmäärää että päänvaivaa.

7. Kivibetoniperustus on kunnossa, vaikka ruma onkin.

8. Kamarien 1890-luvun ovet ovat tallella ja ehostettavissa.



 9. Tuvassa on Högforsin hella/leivinuuni (pahoittelut sekamelskasta).

 
10. Se, että päärakennusmateriaali on hirsi, on iso plussa.

11. Kaikesta epämääräisyydestä ja -esteettisyydestä huolimatta olen alkanut pitää talon muotoja viehättävinä ja näen siinä paljon potentiaalia (yeah! remontoijan unelma)


Tässä vaiheessa toimitus huomauttaa, että Mikko tuosta olan yli kommentoi: "kannattaako sinne nyt noin rumia kuvia laittaa?" Heh heh, niinpä. Kauniimpiakin päivityksiä on täällä nähty.

Takaisin kokonaisarvioon: Taitaa olla niin, puntit menivät yllätyksekseni aika tasan. Kaikki nuo miinukset ovat onneksi sellaisia, että ne on mahdollista muuttaa tai kokonaan eliminoida, kun taas plussapuolella on asioita, joita ei pystyisi edes muuksi muuttamaan. Talon sijoittuminen tontilla esimerkiksi on ihan oleellinen juttu. Jokaisesta plussasta pitää ymmärtää iloita.

Ehkä eniten meille päänvaivaa aiheuttaa julkisivun ikkunaratkaisu (ks. ensimmäinen kuva). Nuo  kaksi ikkunaa pitäisi vaihtaa, sillä meidän tekisi mieli saada tilalle hieman isommat ikkunat, jotka tekisivät talosta kaikkiaan sopusuhtaisemman näköisen. Lähteäkö etsimään uusia, vanhoja ikkunoita kierrätyksestä vai teetättääkö ikkunat jollakin halutulla tyylillä ja juuri toivotulla koolla?

Talon porstuassa on tällaisia vanhoja puhalletulla lasilla olevia T-ruutuikkunoita, joista voisi ottaa mallin etupuolellekin. Tällaiset sopisivat myös vinttikerroksen alkuperäisten T-ikkunoiden kanssa yksiin.



Tuleekohan tästä rumiluksesta joskus kaunotar?

Pohtii,




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...