lauantai 26. heinäkuuta 2014

Hiljaista

Huomasin, että olen ollut normaalia hiljaisempi täällä blogissa nyt heinäkuussa. Alkukuussa oltiin niin työn touhussa ja juuri palasimme Norjasta Hortenin kylästä pojan purjehduskisamatkalta. Kisarintamalla oli ikävä kyllä myös hiljaista: neljästä kisapäivästä kolmena purjehtijat vain odottelivat tuulta ja paahtuivat plägässä. Mitä piinaa se aina onkaan näiden hellekisojen kanssa! Vasta viimeisenä päivänä kisoissa päästiin tositoimiin, mutta oma poikani napsi varaslähtöjä useamman, joten lopputulos ei ollut mainittava. Täytyyhän sitä ykköspaikan ottamistakin opetella ;). Matkamme oli kuitenkin aivan ihana, ihanien ihmisten ja kauniin Atlanttin rannikon ympäröimä.





Seniori on paraikaa Ahvenanmaalla serkkujen kanssa purjehtimassa ja juniorikin hoidetaan samaan venekuntaan, kunhan tästä taas päästään matkan jäljiltä kotoa liikkeelle. Olisi niin tehnyt mieli itsekin ottaa purjehduskyläkutsu vastaan, mutta Idurissa työt kutsuvat vieläkin kuumeisemmin. Houkutus lähteä purjehtimaan oli kyllä lähes vastustamaton, mutta nyt on viikko loma-lomailtu, joten on järkipäätöksen aika. Mikko oli samaa mieltä. Huippujuttu, että pojat pääsevät kiertämään saaristomerta. Idur onneksi kutsuu aina muistakin syistä kuin velvollisuudesta.

Norjan viikon aikana hoidimme myös muutamia tarjousasioita, kun niihin oli tässä kohtaa hyvää aikaa. Suunnittelurintamalla asiat ovat menneet harppauksen eteenpäin; melkein kahden vuoden tutkiminen ja pähkäily alkaa tuottaa tulosta. Kyse on venevajastamme, josta kerron lisää joskus myöhemmin, kun saamme päätöksen seuraavasta vaiheesta loksahtamaan kohdilleen.

Taitaa meilläkin työtahti näillä säillä olla vähän viipyilevämpi kuin joskus muulloin. No, sitä tehdään, mitä jaksetaan, vaikka välillä oltaisiin kuin hidastetusta elokuvasta.  

Helteistä heinäkuun jatkoa! 


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Maailman söpöin pelastui

Meillä on ollut yhden lampaan kanssa vähän murhetta - ensin pientä huolta - sitten isompaa, kun huomasimme sen tilan dramaattisesti heikkenevän. Nimittäin toiseksi pienin karitsamme yski harvakseltaan jo alusta asti, mutta jossain vaiheessa huomasimme yskimisen lisääntyneen. Soitimme kasvattajalle kysyäksemme hänen kokemuksiaan, ja hän totesi, että harvoin karitsayskä paranee itsestään, eli kannattaa hakeutua sen kanssa lääkäriin.

Mielestämme lääkäriin lähtö veneellä ja autolla mantereelle tuntui heikon, pelokkaan laumaeläimen kannalta aikamoiselta stressinaiheelta. Mikko soitti kunnan eläinlääkärille, jolle annamme täydet pisteet. Hän ymmärsi, että karitsan kannalta on paras, jos yritämme lääkitä sen tilalla itse. Tarpeeksi ikävää pistoksina annettava lääkintä tulisi jo muutenkin olemaan.

Lääkäri soitti reseptin apteekkiin, jonka kävimme hakemassa mantereelta. Onneksi sen verran on kokemusta pistoksista, vaikkakin ihan maallikkona, että osasimme apteekissa myös katsoa mukaamme oikeanlaiset ruiskut ja neulat noin 8-kiloiselle karitsalle. Farmaseutti ei ollut niin sanotusti vahvuusalueellaan! Uskoimme selviävämme lihakseen annettavasta viiden päivän penicillin-kuurista, kunhan vain saisimme säikyn eläimen kiinni. Lääkäri ohjeisti, että pistos annetaan pakaraan. Päätimme antaa kumpaankin pakaraan vuoropäivin, ettei pistoskohta kipeydy. Eläin oli niin laiha, ettei sillä ole juuri mitään luiden ympärillä. Se lisäsi hieman haastetta.







Tämä oli meillekin ihan uusi tilanne, missä kykymme joutuivat jo vähän koetukselle. Taisimme olla aivan viime tipassa asialla. Karitsa oli ensimmäisenä lääkintäpäivänä niin voipunut, ettei se jaksanut edes juosta pakoon vaan jalat pettivät alta. Sitä ennen se oli jo erkaantunut laumastakin, kun ei jaksanut kulkea sen mukana. Sydän oli kyllä ihan syrjällään meillä kaikilla sen puolesta!!

Karitsa oli Mikolla tai pojilla sylissä ja minä annoin pistoksen. Karitsa otti sen hyvin. Syötimme sille joka kerta pistoksen jälkeen vedessä pehmennyttä leipää, ja sillä oli ilmeisesti aikamoinen ravinnontarve ja nestehukka elimistössä. Jo ensimmäisestä ruokinnasta lähtien se alkoi vaikuttaa virkeämmältä. Viimeisenä lääkintäpäivänä se edelleen yski, mutta kuurin loputtua yskä talttui, huh. Se pysyi taas lauman mukana.


Arvatkaapa, mitä tästä seurasi? Pikku karitsa on päättänyt pyytää leipää jatkossakin ja olemme katsoneet järkeväksi antaa sille hieman lisäravintoa, koska se on ihan älyttömän pieni edelleen. Nyt sen todellisen koon vasta huomaakin, kun keritsimme sen ja muut muutama päivä sitten.

Sairaana olleesta pikkuruisesta on tullut lauman rohkein. Yksi toinen karitsoista on uteliaana seurannut sen esimerkkiä. Muut tulevat myös aavistuksen lähemmäs, mutta eivät vielä kaipaile rapsutuksia kuten nämä kaksi.


 Nämä kuvat otin tänään, kun pieni rääpäleeni - tosin jo terhakka sellainen - tuli taas juoksuaskelin leivänhakuun:







Suojeluvaistot kyllä heräsivät. Ihan sama, vaikkei ole enää luomulihaa, mistä teinari sarkastisesti pääsi huomauttamaan. Pääasia, että tämä maailman söpöin pelastui! ♥

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Punainen navetta ja "Strömsö-låda"



Saimme navetta-verstaan ison maalausurakan valmiiksi kolmen sivun osalta. Nyt sekin on punainen! Metsän puoleinen takaseinä jää odottamaan vielä seuraavaa inspiraatiota. Haastavinta oli keikkua tuolla korkealla. Mikko hoiti kaikkein korkeimmat kohdat.

Ensin vielä muistutus kahden kuvan kera siitä, mistä lähdettiin liikkeelle:



Vanhempi poika inspiroitui tekemään salmiakkikoristeet ikkunoiden päällisiin. 






Tein päädyssä olevaan vihreään peitettyyn oviaukkoon sävykokeiluja - kerrankin maltoin testata ensin! Valitsin keskimmäisen vihreän, jolla maalasin alueen.



Maalausurakan jälkeisenä päivänä Mikko ja juniori alkoivat kantaa navetan eteen venevajan purkulautoja. Kysyin, että mitäs meinaatte nikkaroida. Vastaukseksi sain, että tästä tulee sinulle Strömsö-låda syntymäpäivälahjaksi. Jaha, vai niin. Sehän on mielenkiintoista, jotkut naiset saavat koruja, toiset hajuvesiä. Aiemmin olen saanut mm. veneen pelastusrenkaan, joten odotin innolla, mikä mahtaa olla 'Strömsö-låda' ;).

Taisimme kaikki yllättyä, miten hieno punamullatusta istutuslaatikosta tuli -  suoraan Strömsöstä - kun vielä siihen istutettiin heidän seuraavana päivänä hakemansa tomaatit ja äitini tuomat yrtit. Oma surkea kohopenkkini (juu, ei kuvia eikä juttua siitä sen enempää) ei ole tähän mennessä tuottanut salaatin salaattia, joten josko tällä ja taimilla onnistuisin?





Tässä vielä koko kokonaisuus. Strömsö-låda näyttää siltä kuin se olisi ollut tuossa aina. Rinnekin tuli hyötykäyttöön.


Näiden valmistumisen jälkeen olemme retkeilleet hieman veneellä. Eilen kutsuimme yhdet naapurit kahville ja istuimme tuokion jutustelemassa tuossa navetan edustalla. Viime kesänä vain painoimme hommia, mutta on hyvä kyllä muistaa, että antaa aikaa myös lähipiiriin ja -ympäristöön tutustumiselle. Se on tärkeä osa asettumistamme tänne. Meillä on varmasti vielä monta arkista, mutta meille arvokasta, juttua kuultavanamme tilasta ja seudusta.   

Sunnuntaiterveisin,

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Falunpunaista



Kolme pientä tölliä punamullattu, jee! Maali tekee kyllä ihmeitä. Yhtä nopeasti kuin rakennukset on maalattu, unohtuu, minkä näköisinä ne tuli hankittua. Vanhat kuvat esiin kaivettuani oikein hämmästyin, että noinko rupusilta ne näyttivätkään, huh. Osa 'ennen'-kuvista on otettu ensimmäisenä talvena.

Rantamökki ennen:


Jälkeen:


Pikkula ennen:


Jälkeen:


Saunan muutos tuntuu suurimmalta, koska se oli vaan niin kulahtanut. 

Sauna ennen:


Jälkeen:




Punamullat haimme Hangon väristä, jolla on tehdas ja pieni liike Hangossa. Emme lähteneet tekemään punamultaa itse, kun sitä saa tasalaatuisena sitten jatkossakin täältä. Valmis maali myös nopeuttaa töitämme. Sävyvalinta, falunpunainen, oli helppo tehdä: sama kuin rakennuksissa alunperin. Valkoiset karmit on itse tehdystä vernissamaalista.

Falunpunaiseen ihastumisen lisäksi olen perin juurin ihastunut tähän pieneen, edullisia ja laadukkaita maaleja valmistavaan, perinneputiikkiin. Samasta paikasta ostin viime kesänä isot pigmenttisäkit ja olen saanut monta hyvää neuvoa. Pian ollaan jo ihan kanta-asiakkaita - sen takaa tuleville vuosille levittäytyvä mittava maalausprojektimme. Siinä on muuten Suomen ainoa yritys, jonka tiedän viettävän siestaa. Olen jo oppinut, että paikalle ei kannata eksyä 12-14 välillä. No, ymmärrettävää, sillä tehtaan omistaja, maalintekijä ja myyjä on yksi ja sama henkilö, joten suotakoon hänelle siesta keskellä kiivaintakin maalaussesonkia!

Nyt on iskenyt kuulkaas oikein maalaushimo. Rakennusten kunniallisesta ulkoasusta on tullut näiden ensimmäisten lupaavien tulosten myötä meille suorastaan pakkomielle. Pikkurakennusten maalausten valmistuttua kävimme oitis rinteessä olevan verstaan, eli ensimmäisen asuintalon, kimppuun. Rakennus on iso, joten se on työläämpi urakka, mutta valmistuessaan (ihan pian!) se tulee näyttämään kyllä komealta edustavalla paikallaan. Ulkonäön lisäksi on huojentavaa ajatella, että maalatut rakennukset ovat taas seuraavat kymmenen, ehkä parikymmentäkin vuotta suojassa auringolta ja meri-ilmalta.

Jotenkin maalaus sujuu paaaaaljon nopeammin ja mukavammin kuin ymmärsinkään. Olen motivaationi myötä voittamassa myös korkeanpaikan kammoani. Jommasta kummasta on luovuttava, himosta tai kammosta ja nyt valitsen mieluummin jälkimmäisen. 

Meillä on ollut ihania hellepäiviä täällä jo useampia ja raikas merituuli vilvoittaa sopivasti. Pari päivää on pidellyt aika reipasta itätuulta. Kivaa touhuta ulkona aamusta iltaan.

Iloista ahkerointia ja lomailua kaikille!


sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Utua monella rintamalla


Lauantai tuntui kuin ensimmäiseltä oikealta kesäpäivältä. Halusin maalata nopsaa aamusta rantamökin lattian viimeisen kerroksen, koska päätimme ottaa kauniista päivästä kaiken irti pienen retkeilyn merkeissä. Kävimme ihailemassa ulkomerta Jussarön maisemissa. Teimme kävelylenkin upeilla rannoilla, jonka jälkeen jälkeen kiersimme hiljaksiltaan veneellä Jussarön ympäri ihaillen aurinkoutua ja pieniä luotoja.



Tämänkin saaren ympäröivät karikot ovat näyttäytyneet meille joskus ihan erilaisissa tunnelmissa. Viitisen vuotta sitten palasimme purjeveneellä Viron puolelta aivan kaameassa myrskyssä. Rankkasateen ja korkeiden aaltojen läpi ei meinannut merimerkkejä erottaa, joten tunnelma silloin oli varsin uhkaava. Siinäpä on myös saariston upeus - hetkessä se muuttuu muuksi siitä, mitä on juuri ollut. Tänään kun taas tuuli tuiversi syysmyrksyn lailla, muistui tämäkin kokemus mieleeni.



Retkellä mietin, miltäköhän sillä aikaa kuivuva rantamökin lattia mahtaakaan kotiin palattuamme näyttää. Maalasin sen utuisen savunharmaalla ja palattuamme kuiva lattia kiilsi upeasti auringossa. Tässä kuvat ennen ja jälkeen.


Olen oikein tyytyväinen, lisää utua vaikka kaikkiin tuleviin lattioihin! :)


Viikonloppu meni muutenkin vähän utuisissa mietteissä. Juniori oli seurakavereiden kanssa kisamatkalla Sveriges Mästerskapissa Lidingössä ja jännittelimme koko viikonlopun tuloksia aina tähän iltaan saakka. Vain hetki sitten saapui puhelu, ja toisessa päässä iloisen pojan ääni. Alkusarjojen pettymysten kautta hän oli tipahtanut gold-fleetistä silver-fleetiin, mutta kasannut itsensä finaalipäivän lähtöihin. Hän oli voittanut sarjassaan tänään purjehditun ainukaisen lähdön ja sen myötä voittanut myös lopputuloksissa oman sarjansa. Palkintojenjakoseremonia oli juuri suoritettu. Maltan tuskin odottaa, minkälainen pokaali sieltä tulee kotiin. Elämänsä ensimmäisen lähtövoiton hän muistaa varmasti aikuisenakin!

Nyt on käperryttävä villasukat jalassa vällyihin ja annettava tuulten tuivertaa ulkona. Jospa huomenna se jo taas väsyisi.

Mukavaa viikonalkua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...