sunnuntai 2. elokuuta 2020

Katot voiton puolella

Sisäkattojen työstöön kuuluu sekä huonoa että hyvää. Koneellinen hionta, josta kerroin viimeksi, ei sittenkään ollut hyvä ratkaisu, eli jo alunperin huonoimman näköinen tuvan katto, on edelleen huonoimman näköinen, vaikka sen hionnassa nähtiin iso vaiva. Hionta teki pienenpieniä jälkiä puuhun, joten kun tuvan katto on nyt maalattu 3 kertaa, se on toki puhdas ja siinä mielessä parempi kuin ennen, mutta epätasainen. Sitä se oli toki ennen hiontaakin, mutta eri syystä. Hionta oli siis jälkikäteen todettuna ehkä virhe, mutta eipä sitä tiedä tietenkään, kuinka pahalta katto olisi näyttänyt ilman hiontaa... Aion maalata tuvan katon vielä neljännen kerran. 

No, muita huoneita ei sitten lainkaan lähdetty hiomaan, koska niissä vanha maali ei ollut ihan niin paakkuista. "Tulee mitä tulee", ajattelimme. Teimme niihin vain maalipesun ekoaine Biocombilla, jota ei tarvitse pestä pois, kuten tavanomaisia maalipesuaineita. Kaksi kamaria ja eteinen on nyt maalattu kahteen kertaan. 

Katoissa on kaikenlaisia jälkiä ja koloja, mutta nyt mennään näillä. Jos haluaa säästää vanhat paneelit, ei niistä uuden näköisiä toki tule. Ehkä tarkastelemme kattoja sitten uusin silmin, kun kaikki muukin huoneissa on valmista: häiritsevätkö jäljet ja kolot vai luoko se juuri hyvää tunnelmaa vanhaan taloon. Uskon, että tulemme olemaan ihan tyytyväisiä. 


Yllä on kuva kamarin katosta. Nyt tuli otettua niin huonot kuvat, että on turha laittaa niitä tähän kuvitukseksi yhtään enempää kuin on pakko. 

Summa summarum, koko talon sisäkatot ovat enää viimeisiä kerroksia vailla, eli saamme homman varmasti alkavalla viikolla valmiiksi. Nyt on sitten kummallakin pariskunnasta niska jäykkänä, mutta olen yllättynyt, miten nopeasti ja vaivattomasti itse maalaaminen on kuitenkin sujunut. 

Maaliksi valikoitui muoviton perinnemaali, Virtasen kattomaali, jossa sideaineena on käytetty pellavaöljyä ja muita luonnonöljyjä. Talossa on ollut jo pitkään ihanan raikas tuoksu ja luonnonmukainen maali vain lisää sitä. 

Raikasta viikkoa, toivottelee, 


tiistai 28. heinäkuuta 2020

Jaksaa jaksaa

Talossa on purettu nyt viimeiset seinissä olleet lastulevyt ja vanhat tapettikerrokset, eli tuvassa oli vielä tältä osin purkutyötä jäljellä. Purkaminen on maailman ärsyttävintä hommaa, kun se vaan jatkuu ja jatkuu. Mehän aloitimme sen talossa jo 9 vuotta sitten, hyvänen aika sentään! Jos joku osoittaa vielä yhdenkin kohdan, mitä pitää purkaa, sanon, että pidä tunkkisi.


Olen jo aiemmin vilauttanut tätä tuvassa ollutta alkuperäistä tapettia, jonka päälle on vuosikymmenten aikana liisteröity useita muita "muodikkaita" tapetteja. Olen käynyt kaikki saatavilla olevat paperitapettivaihtoehdot ulkomaita myöten läpi ja ikävä kyllä mitään sen kaltaista ei ole saatavilla. Tuo syvän sininen... 

Tapetti kertoi meille oleellisen asian talon alkuperäisestä sisustuksesta: Tapetti on ollut vain tuvan seinien yläosassa, alkaen noin 130 cm:n korkeudesta ylöspäin. Näin ollen tuvan seinien alaosia lienee peittänyt panelointi. En tiedä, olisinko ilman tätä löydöstä keksinyt edes pohtia puolipanelointia tupaan, mutta nyt olemme päätyneet toteuttamaan sen. 


Säästin muutaman levyn tapettia, josko parhaasta kohdasta tekisi vaikka taulun muistoksi seinälle. 

Katon rajassa kattolistaa vasten on ollut aivan ihana tapetin kanssa sointuva boordi, joka oli niin ohuesta paperista, että se oli täysin umpikiinni päälle liisteröidyissä uudemmissa tapeteissa. Pari pientä palaa sain talteen.


Ainiin, väitin yllä purkamista maailman ärsyttävimmäksi hommaksi. On vieläkin ärsyttävämpi homma olemassa, ja siksi kyseinen työvaihe etenee niin pahuksen hitaasti. Kattojen maalauskaan ei ole likimain niin kamalaa kuin vanhan maalin hionta katosta. Mikko on saanut työstettyä noin viikossa yhden huoneen. Säälin häntä ja omat voimani eivät riitä siihen alkuunkaan. No, positiivista on, että pian pääsee sentään jo maalaamaan yhtä huonetta ja että eteisen katto on maalamaton. Katsotaan, kääntyykö herralla vielä kesäloman jälkeen pää, kun päivätyöt alkavat :).

Totesimme erilaisten menetelmien testauksen ja useiden saamiemme vinkkien jälkeen, että koneellinen hionta on ainoa vaihtoehto tähän kattoon, joka on täynnä niin kovia paakkuja ja epätasaisuuksia, ettei mikään maalinpoisto, maalipesu, soodapesu tai skrapa (puhumattakaan pelkästä käsi ja hiekkapaperi -menetelmästä) siihen tehoa. 


Pölisevää kesän jatkoa, toivottelee,



torstai 23. heinäkuuta 2020

Varoittava esimerkki


Meillä oli aivan ihana purjehdusloma Mikon veljen ja hänen puolisonsa kanssa. Teimme upean saaristomeren kierroksen ja reissumme osui varmaan kesän parhaaseen purjehdusviikkoon: hyvää tuulta ja hellettä riitti. 


Oli myös hauska tutkiskella saariston kylien rakennusratkaisuja ja kaunista luonnonvaraista luontoa. 



Saimme yhdestä saariston kohteesta, Vänöstä, siivouskipinän varoittavana esimerkkinä, vaikka omat jäteongelmamme ovat kaukana Vänön jätevuorista. En ottanut niistä yhtään kuvaa, mutta kauhistelimme kauniin saareen pilaamista huolimattomalla ylläpidolla: vuosikymmeniä vanhat massiiviset romut, kuten auton- ja veneenraadot, ongelmajätteet, muut roskavuoret ja jopa hylätty, romu Valion jäätelökioski kuormittivat saaren satamaa ja koko kylän raittia. En ymmärrä, pystyykö tuossa mittakaavassa kukaan siellä edes enää korjaamaan asiaa, koska koko saaren siivous vaatisi ihan valtavan kollektiivisen operaation. Välinpitämätön mentaliteetti tuntui jatkuvan ja pesiytyneen joka talon pihaan, jotka olivat täynnä jätteitä, mikä on mielestäni hyvin poikkeuksellista nykypäivän saaristossa. Harmi, koska Vänö on superkaunis saari ja siellä on yhä jäljellä ns. oikeaa kulttuurimaisemaa (mikä onneksi on hoidettu osa saarta), minkä vuoksi siellä kannattaa kuitenkin vierailla.





Fressi purjehdus vaihtui siis kotona jätteenkeruuseen. En pane sitä pahakseni. Tätä se saaristoelämä 2000-luvulla on ja koen menneiden vuosikymmenten roskien kierrätyksen velvollisuudeksemme. En siis soimaa entisaikojen tapaa dumpata jätteitä mereen tai luontoon, koska niin vain tehtiin yleisenä  tapana - ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kritiikkini osuu siihen, jos nykyihmiset eivät välitä vaan jatkavat saariston pilaamista.  


Alunperin tilallamme on ollut 5 kaatopaikkaa, joista olen aiemmin putsannut ja lajitellut kaksi. Nyt rykäisin kaikki loput kolme siistiksi, eli meillä ei ole enää yhtäkään entisaikojen jätealuetta luonnossa - ihan mahtavaa! Olen pitkin kevättä keräillyt metallijätettä tai vain meille tarpeetonta metallikamaa rantaan ja eilen lähdimme viemään isoa satsia metallirojua jäteasemalle. 





             
                

Ties kuinka mones kuljetus, mutta kyllä tuli taas puhdistunut olo :), tuumaa,



                                                   

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Töitä talolla - ja terapiadialogeja


Päätalon työt etenevät hitaanlaisesti, mutta suunta on joka tapauksessa oikea. Lattia tuli valmiiksi, joten isoista kohteista - lattia, katto ja seinät - 1/3 on valmiina, wuhuu. Lattian käsittelyvaihtoehdot ovat yhä pohdinnassa. Nyt se suojattiin kauttaaltaan katon työstöä varten. 

Kattohan se onkin vasta viheliäinen työvaihe, kuten kuvasta näkyy! Käsipelillä ei kovaan maaliin saa minkäänlaista karheutta ja koneellisesti homma ottaa niin voimien päälle, että itselläni ei ole tuohon vaiheeseen mitään asiaa. Mikkokin pystyy tekemään sitä vain muutaman metrin kerrallaan. 


Aloitin sen sijaan vähän helpommat maalinpoistohommat työstämällä ovia ja karmeja. Parissa ovessa on paksut paakkuiset vanhat maalikerrokset, joten kuumailmapuhallin osoittautui parhaaksi työkaluksi. Ihana mintunvihreä tuli yhdestä ovesta esiin. Se onkin ollut tämän paikan yleisin alkuperäinen sävy.




Alla oleva ovi tuli valmiiksi toiselta puolelta ja siihen riitti pelkkä skrapa ja hiekkapaperi. Ovia on yhteensä kolme ja sain tehtyä noin kolmanneksen työstä. Tämä on mielestäni ihan mukavaa kesäpuuhaa, jos vain on hyvä sää. Ovia en ajatellut hetimiten maalata, vaan niidenkin pintakäsittelyn voi päättää vasta sitten, kun lattioiden, listojen ja paneelien sävyt on tiedossa. 


Seuraavaksi esittelen pihapiirimme uuden pysyvän eläintarhan, joka sinne on muodostunut eittämättä Mauron poismenon jälkeen. 


En ole kaikilta osin siitä niin ilahtunut, koska esimerkiksi hanhet sotkevat koko niityn jätöksillään. 


Koskaan aiemmin joutsenet eivät ole uskaltautuneet pentueineen metrin päähän. Tässä kyllä emo sähisi. Aluksi poikasia oli 6, viikon päästä 5 ja nyt enää 1. Niiden kanta pysyy luontaisesti tasapainossa, jos vertaa hanhiin, joilla on jo toinen poikue menossa tänä kesänä eikä siis luonnollisia vihollisia ole - kun nyt yksi lintukoirakin on vähemmän.


Mauro on mielessämme ja puheissamme yhä joka päivä - surun työstäminen etenee yhtä hitaasti kuin remontti ;). Pienet, päivittäiset Mauroon liittyvät tokaisut helpottavat hiukan. Siltä osin kuin niitä kaikkia edes muistan, kirjaan jotain tähän loppukevennyksenä. 

***

- Kyllä nyt tarvittais tähän yks lintukoira pihaan! Noi hanhet on täysin vallanneet ton niityn eikä ne tottele mua!
- Ajattele, et ne on Mauron kavereita.
- Joo, Mauron ehkä, mut nuori vizsla ei pitäis niitä kavereinaan. 

***

- Ainiin Mikko, nythän sä voit ottaa niitä kanoja, mitä oot aina halunnut, kun Mauroa ei enää oo!
- Ei se oo sama asia
- Aijaa.


***

Luemme HS:n artikkelia häiriökoirista:
- Maurokin rähisi hihnassa, se vietäis kyllä nyt heti häiriökoirakouluun
- Harmi, kun havahduttiin nyt tähän. Se on nyt myöhäistä.

***

Lidlissä:
- Hei kato, koiran makuualusta aurinkovarjolla, vaan 24,90€
- Kyl toi oltais ostettu, jos olis koira
- Näin on. 
- ...ainoo vaan, et Mauro ei olis kyllä suostunut menemään tommosen varjon alle 
- Ja toihan on sivuilta auki. Eihän Suomessa edes paista aurinko suoraan ylhäältä vaan sivuilta. 
- Suunniteltu Etelä-Euroopan koirille.
- Noni, onpa harmi, olis jäänyt ostamatta sitten.

***

- Mikkooo! Voiks nää sun risat lenkkarit heittää jo pois?
- Hmmm... ei kato, mä oon niin paljon käynyt näillä Mauron kans...
- Mikko, Mauron henki ei asu näis risoissa kengissä!
- Okei sitte.

***

- Eikö tänne nyt kuitenkin sopis hyvin semmonen lilla valpen?
- Ei, tää on niin vaarallinen paikka pennulle, kaikenlaisia metsän vaaroja...
- Niin, totta. 

***

- Kyllä sä oot niin hienosti tehnyt hommia täällä ja ihan vahtimatta, kyllä Mauro olis susta nyt ylpeä ;)
- Juu, kiva. Ja kiva, et sä oot ruvennu vahtimaan mua. 

*** 

P.S. Lähdemme huomenna pienelle purjehduslomalle. 

Kyllä tämä tästä :), 

tuumii,


sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Ylläpitoa konevoimin

Täällä on ihan valtavasti ylläpitotehtäviä, mitkä ovat itse asiassa ihan hauskoja tällaisina kuumina kesäpäivinä. Silti koko ajan tajunnassa jyskyttää, että työtunnit ovat pois rakentamisesta. Olisi kyllä ihan mahtava saada se talo jonain päivänä valmiiksi, ettei tule heti huonoa omaatuntoa, kun tekee muuta, koska koko ajan on kuitenkin varsin paljon erilaisia välttämättömiä pihatöitä. 

Nyt päätimme ponnekkaasti, että teemme niityn suhteen saman kuin ihan alkuvuosina tiheän kaislikon kanssa. Silloin ostimme markkinoiden tehokkaimman kaislaleikkurin ja päätimme, että meillä on nollatoleranssi uuden kaislan ilmaantuvuuden suhteen. Neljä vuotta siinä lopulta vain meni ja olemme niin nauttineet kaislattomasta lahdesta ja työn tuloksesta. Ja siitä, että pääsimme tuosta kovaäänisestä härpäkkeestä myös nopeasti eroon. 

Niinpä Mikko alkoi etsiskellä niittokonetta. Niityn pinta-ala on melko suuri ja pääongelma on siinä, ettei siitä pääse läpi millään tavallisella ruohonleikkurilla, koska heinänkorret ovat saaneet vahvistua rinteessä  liian monta vuosikymmentä. Jos niitämme nyt muutaman vuoden ahkerasti, saanemme myyräkummut tasattua ja karkean heinän väistymään hennomman ruohikon ja aluskasvillisuuden tieltä. Näin nimittäin on käynyt alaosassa, jossa niitty on pidetty matalana raivurilla ja ruohonleikkurilla ahkerammin.  


Niittokone saapui jo juhannuksen alla, mutta työ tyssäsi heti alkuunsa, kun Mikko laski vahingossa kätensä niittolaitteen tulikuumalle pakoputkelle ja sai kämmenen kokoisen hirvittävän palovamman! Pelästyimme valtavasti, mutta nopeasti aloitettu 24 tunnin kestojäädytys kylmävaraajilla tepsi. No, kaikki tekeminen häneltä kuitenkin loppui pariksi päiväksi siihen. Pahus, oltaisiinpa amerikkalaisia, niin oltaisiin tultu miljonääreiksi valittamalla: kyseisessä pakoputkessa - toisin kuin itse niittokoneistossa -  ei ollut minkäänlaista varoitusta ja tulikuuma osa oli täysin suojaamattomana näkyvillä. Ulospäin tuo mötikkä ei edes näytä pakoputkelta, joten kyllähän siinä helposti ko. vahinko olisi ennen pitkään jollekulle käynyt jos ei nyt. Nyt tietysti kaikki tiedämme tästedes varoa sitä Mikon palovamman ansiosta... 


Myös perusraivuria käytettiin ja traktorilla keräiltiin oksia, pöllejä ja kiviä rinteestä, jotta niittäminen kävisi vaivattomasti ja laitteet pysyisivät ehjinä. Hienosäätöä varten hankimme tänä viikonloppuna myös tavallisen ruohonleikkurin ja päristelin sen kanssa kahtenakin päivänä. Laitteet toimivat hyvin, mutta toivottavasti niittokoneesta voidaan joidenkin vuosien päästä luopua kuten kaislaleikkurista, ja että se tekee sitä ennen tehtävänsä! 


Tämä sormustinkukka niitettiin vahingossa (muut säästyivät). Laitoin sen maljakkoon ja vein muiden kukkien viereen, jossa ilokseni näin kymmenkunta vielä pientä, keskenkasvuista kimalaista työssään. En nähnyt viime vuonna yhtäkään, vaikka niitä on ollut tällä takavuosina todella paljon. No, hyvä, että nyt edes jokunen pölyttäjä taas on maisemissa!  


Uusi vene vaatii myös osan Mikon ajankäytöstä. Ihmettelen, että hän osasi rakentaa näin hienot tellingit veneelle. Nyt ei tarvitse hankkia kallista traileria eikä talvisäilytyspaikkaa tulevina vuosina. 



                                                       Mikäs sitä on auringossa ahkeroidessa, 



keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Juhannusvalmista


Aivan upea juhannussää tulossa ja lämmin kesäkuu on "kypsyttänyt" juhannusruusupensaani kukkaan juuri oikeana hetkenä :).

Juhannus on jonkinlainen rajapyykki, että tietyt asiat pitää mielestäni olla tehty. Yksi sellaisista minulla on ikkunoiden pesu. Juhannuksesta kun alkaa kesä ja ikkunat pitää olla pesty keväällä, eikö niin?

Venevajan ikkunat ovat yksi viheliäisimmistä ikkunanpesukohteista ja siksipä ne tietysti aina jäävät viimeiseksi. Pakko tunnustaa, että viime vuonna en jaksanut tehdä sitä ollenkaan (!), vaikka syytä olisi ollut. Nämä ikkunat kun vetävät magneetin lailla kaikki maailman pieneliöt puoleensa ja ei niissä raadoissa mitään, mutta niiden jätökset ovat ihan kaameat. Nyt sain siis siivota kahden vuoden jäljet, mutta ai että, kun tunsin tyytyväisyyttä tämän viheliäisen homman valmistuttua. Tähän ei auta kärpäspaperi eikä mikään. On vain kestettävä ja jynssättävä pokat niin puhtaaksi kuin ne suostuvat tulemaan. Jossain vaiheessa auttaa sitten enää uusi maali.



Siivosimme myös venevajan sisältä ja senkin saa näköjään tehdä joka vuosi. Sinne kertyy tavaraa, roskaa ja työkaluja. No nyt kelpaa viettää juhannusta vajassakin ja veikkaanpa, että kovalta auringon porottamiselta tuntuu kivalta käydä viilenemässä täällä. Kesäisin, kun muualla on tukahduttavaa,  vajaan saa ihanan vilvoittavan läpivedon, kun avaa ikkunoita ja ovia.



Kolmas iso tinki on niityn matalaksi ajaminen. Tähän asti pääsimme, eli emme kovin pitkälle, kun vanha ruohonleikkuri sanoi sopimuksen irti. Viime vuonna tätä tilan mukana tullutta leikkuria jo korjailtiin, mutta siinä vaiheessa, kun moottori lähtee kokonaan irti, ei meidän ruokakunnasta löydy enää osaamista. On aika hankkia uusi ja yritämme vielä saada sellaisen juhannukseksi, jotta välttyisimme punkki-invaasiolta.



Seuraava ei enää liity juhannusvalmisteluihin, mutta joku rako minulta löytyi jo talonkin eteenpäin viemiseen. Rapsuttelin ikkunoiden reunoista vuorivillaa pois ja tilkitsin tilalle ekovillaa ja pellavarivettä. Kun rive loppui, olin kuudesta ikkunasta saanut valmiiksi kolme, eli puolet on nyt tehty.



Toivotan kaikille mitä hauskinta juhannuksen odotusta ja valmisteluja sekä upeaa keskikesän juhlaa!

Kesätunnelmin,



sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Fiilistelyä ulkosaaristossa


Ulkosaariston valo, sävyt, muodot ja äänet ovat sielunmaisemani. Kuvat kertovat paremmin kuin surkeat sanalliset yritykseni kuvailla kokemustani siitä, että missään muualla en tunne oloani niin seesteiseksi. Jos "eheytyminen" ei olisi niin raivostuttava sana, olisin laittanut sen otsikkoon, koska sellainen olotila minulle näistä postauksen tunnelmista tuli :). 

Olemme hyödyntäneet mahdollisuutta retkeillä lähisaariin ihan liian vähän, mutta nyt päätimme olla jatkossakin vähän aktiivisempia sen suhteen. Mauron poissaolo kaihertaa joka päivä taustalla ajatuksissa. On hyväkin poiketa omista rutiineistaan ja ryhtyä vaan tekemään asioita. Jätän tästä päivityksestä myös ihan tarkoituksella pois kaiken muun, mitä tilalla olemme tehneet ja palataan niihin taas seuraavalla kerralla. 










Kävimme ensin Jussarössä kävelylenkillä ja kuvaamassa yksityiskohtia. Kuvaamisesta on jokin aika sitten tullut yhteinen harrastuksemme. Se on kivaa, koska näin minäkin pääsen joskus kuviin, kun en ole ainoa kameran kanssa kulkija :). Mikko on harrastanut kuvaamista nuorena enemmänkin, minä vasta blogin myötä opetellen. 

Jussarön jälkeen kävimme katsomassa Färgeriet-nimisellä luodolla olevaa pookia, pientä majakkaa. Luodolle voisi rantautua joskus täysin tyynellä säällä. 


Kierrettyämme pookin rantauduimme viereiselle luonnonvaraiselle saarelle nimeltä Västergadden, kun siitä löytyi hyvä suojanpuoleinen rantautumispaikka. 







Terveiset saariston syleilystä ja mitä kauneinta kesää kaikille,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...