lauantai 4. huhtikuuta 2020

Lääkitys kohdilleen

Jos olisin kuullut jonkun tuttavani kertovan, että hänen koirallaan on diagnosoitu seuraavat asiat, kysyisin, että "sekö siis lopetettiin?": pikkuaivojen rappeuma, horjuva kävely, kivessyöpä, nivelrikko ja alkava hammaskivi. Pam!


Kyllä, luit ja arvasit aivan oikein. Maurostahan tässä on kyse. No, lääkäri oli toiveikkaampi kuin me ja koska olimme varautuneet pahimpaan saman tien, lähdimme käynniltä kotiin yllättävän kevein mielin. Nyt meihin valettiin toivoa, jonka en usko olevan koiralle kärsimykseksi, vaan se saa nyt hoitoa akuutteihin vaivoihinsa.

Seuraavat 2 kk näyttää, saadaanko pahimmat asiat kuntoon, eli tuo aivorappeuman alku ja nivelrikko joko pysähtymään tai hidastumaan lääkkeillä. Jos näin käy, voi Maurolla hyvällä tuurilla olla vuosi, pari elinaikaa jäljellä ja hoidetaan siinä tapauksessa myös kivessyöpä pois päiväjärjestyksestä (kastraatio). Niin, ja mennään hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa sen kanssa :). Nyt juuri ei kuitenkaan hammasröntgen ole ensimmäisenä listalla.

Jos kahden kuukauden sisällä Mauron tilanne huononee ja kohtaukset uusivat, ei kannata hoitaa näitä pienempiä asioita, vaan hyvästelemme rakkaan Mauron ♥️.

Saimme myös muita hoito-ohjeita ja yksi parhaista oli lääkärin kannustus, että lähdettäisiin vaan pian  saareen, jossa Mauro voi kulkea ilman hihnaa omaan tahtiinsa ja muutenkin liikuntaa tulee enemmän. Mauro määrättiin myös 5 kg:n (!) laihdutuskuurille. Se on aika paljon, kun katsoo tuota alla olevaa tuoretta kuvaa, jollainen se on, mutta aiomme ihan oikeasti tiputtaa siltä ainakin 3 kg - olipa se itse  mitä mieltä tahansa.



Nyt toivon, että pääsemme tästä pian "muuttamaan", ja että metsäkylpy, hermo- ja kipulääkkeet tehoavat. Olisimme kiitollisia, jos saisimme vielä yhden aktiivisen kesän sen kanssa.

Huh, aikamoinen diagnoosi viime hetkiin asti täysin terveen oloiselle koiralle, mutta nyt ainakin tiedetään, missä mennään. 

Parempia päiviä toivoen,



lauantai 28. maaliskuuta 2020

Happea, kiitos!



Maailma tarvitsee nyt hyvää happea, kun määrittelemätön huoli ympärillä painaa ja piinaa. Ajattelin etukäteen, että kun vuosien odotuksen jälkeen saamme uuden veneen neitsytmatkalle, tunne on mahtava. Vene saatiin viikolla ja tänään lähdimme Mikon, seniorin ja tyttöystävänsä kanssa koeajelulle Gåsgrundet-nimiseen kauniiseen saareen. Retkitunnelma vain oli kaikkea muuta kuin mahtava. Ei sillä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Juuri tällainen viikonloppu olisi normaalisti täynnä toivoa ja iloa keväästä.



Olemme pysyneet terveinä, mutta kurkkua kuristaa. Töissä on ollut yksi haastavimmista viikoista koskaan: jouduin käynnistämään työpaikkamme yt-neuvottelut ja tulevalla viikolla tehtävänäni on päätöksiä, joilla voi olla seurauksia muiden toimeentuloon. En pysty kuvailemaan tunnetta, ja ehkä parempi niin. Sanat kuulostaisivatkin pelkältä helinältä. 



Hengittäminen meri-ilmassa ylipitkien työpäivien jälkeen olisi kaikesta huolimatta pieni henkireikä kaiken kurjan keskellä, ajattelin. Mutta ikään kuin työhuolissa ei olisi riittämiin: Mauro oli alkanut jo viikko takaperin oireilla lonkkaansa ja tänään rantauduttuamme sen lonkka yhtäkkiä petti. Se läähätti eikä hetkeen meinannut pysyä pystyssä. En kestä katsoa eläimen kärsimystä enkä Mauroa tuollaisena, koska jos se ei pysty olemaan aktiivinen, se on niin kaukana omasta itsestään kuin vain voi. Siitä näki, että sen teki mieli lähteä loiskuttamaan vesirajaan, mutta se varoi ensi kertaa elämässään.



Rauhallisella rantakalliolla jolpotellessa se vähän rentoutui ja tilanne ehkä hieman parani, mutta ei auttanut kuin lähteä kiireesti takaisin tasaiselle olohuoneen lattialle. Ei meillä kellään ollut enää ulkoiluhaluja emmekä puhuneet juuri mitään toisillemme koko retken aikana. Jätimme ruuat valmistamatta ja pakkasimme ne takaisin veneeseen. Mauro ei ole kunnossa.



Istuin paluumatkan sen kanssa keulan lattialla ja pyyhin tuulessa kyyneleitä poskiltani. Kaikki raskaat asiat maailmassa, joihin minulla ei ole mitään hyvää ratkaisua, kietoutuivat yhteen.





Tässä ja nyt -hetkessä, jota niin monesti olen peräänkuuluttanut, on joskus vaikea elää, jos on huoli huomisesta.   

Mietteliäänä,


sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Kysymyksiä elämästä



Sain vuosi sitten (!!!) haasteen Kotonasi-blogin Annukalta vastata 24 kysymyksen haasteeseen. Se oli minusta niin kiva, että aloitin vastailun, mutta hei, 24 kysymystä, onhan se paljon, joten kun 12 kk on kulunut, olen saanut jopa vastattua muutamaan kysymykseen kuukaudessa, heh. Okei okei, vähän laiskaa, mutta tässä vihdoin postaus! P.S. Kuvat ovat alkuvuodesta ennen veneen myyntiä, eli eivät tältä viikonlopulta, vaikka veikkaan, että saaressa näyttää juuri nyt tältä.

Mitä rakastat?

Tehdään heti selväksi se, että perhe on suurin rakkauteni, joten jotta säästyn sen jankuttamiselta jatkossa, se on sanottu nyt hyvin painokkaasti. Ei ole mitään muuta tärkeämpää, ja luulen, että se on blogista jo aiemminkin välittynyt :).



Missä olet tosi hyvä?

Uskoakseni olen nopea oppija. Aiemmin kuitenkin myös unohdin nopeammin, koska ruuhkavuodet ja koska ylikuormitus kaikessa. Nyt on onneksi parempi tilanne ja oppiminen on kiva perusvire elämässä. Tarvitsen oppimiseen kuitenkin äärimmäisen paljon motivaatiota. Jos päätän jotain oppia, uskon siihen, että tietoa keräämällä voin omaksua asioita helposti ja omaa harkintaani käyttäen voin soveltaa uutta tietämystä käytäntöön.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Populismi ja mielipideasioiden sokea oikominen saa sydämeni lyömään tiheämmin kiukusta. Tennispeli puolestaan jatkuvine spurtteineen on älyttömän hyvää sykkeennostatusta. Mutta jos puhutaan sellaisesta positiivisesta sydämenlyönnistä, niin vaikkapa se, kun näen jonkun ihanan ihmisen pitkästä aikaa, sukulaisen tai ystävän. Minulla on lähtökohtaisesti ollut viime aikoina liian vähän aikaa sosiaalisille suhteille, minkä aion nyt korjata, kun ruuhkavuodet ovat ohi.

Kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Kyllä se on rakas aviomieheni - silloin kun ei onnistu kaivamaan esiin kiukku-Pilviä ;). Mikko on aina kannustanut ja tukenut ja saanut minut loistamaan kohdissa, joita olen pitänyt itselleni vaikeina haasteina. Hän on suuri apu ja tuki, koska epävarmuuden hetkinä hän palauttaa uskoni itseeni.



Mitä haluaisit oppia?

Olen miettinyt, että jossain kohtaa olisi kiva ottaa uusi harrastus ja keramiikan tekemisen kiinnostaisi. Mutta elämä yleensäkin on jatkuvaa oppimista ja haluaisin oppia vielä paremmin olemaan tässä ja nyt. Etenkin silloin, jos jokin asia ei ole omassa "vallassani" enkä voi sille mitään, olisi kaikkein parasta osata silloin päästää irti ja olla vaan.

Mistä haluaisit tietää lisää?

Luin juuri kirjan telomeereistä ja siitä, miten ihminen voi solutasolla vaikuttaa terveyteensä. Juuri nyt olen kiinnostunut lukemaan tutkimuskirjallisuutta terveydestä. Myös sähkö- ja biokaasuautoista haluaisin tietää lisää, mutta en jaksaisi oikeastaan opiskella asiaa itse. Olisi hauskaa, jos joku luennoisi lyhyesti ja ytimekkäästi faktat näistä ;).

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

Sillä on kyllä väliä, mitä viiden vuoden päästä elämässäni on. Toivottavasti ainakin kaikkein tärkein on tallella, jos ei muuta.



Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Suurin unelmani on ollut jo parisenkymmentä vuotta elää siten, että joka hetki tuntuisi olevan parempi kuin mennyt. Nuorempana huomasin erään ystäväni haikailevan menneisyyteen ja päätin, että yrittäisin itse elää tietoisesti siten, että huominen tuntuu aina eilistä paremmalta. Tämän unelman olen mielestäni yleisellä tasolla saavuttanut, eli en tietenkään päivittäin ajattele tätä ja vertaa yksittäisiä päiviä toisiinsa. Olen kuitenkin elämässäni stressannut ihan liikaa, jo lapsesta asti ja olen halunnut muuttaa tämän. Fiiliksen parantuminen ajan myötä on seurausta oman ajatteluni kehittymisestä, ei todennettavasta kehityksestä kohti parempaa. Elämässäni olen läpikäynyt monia vaikeita vaiheita (joista hyvin harva tietää), mutta niistä kaikista huolimatta olen kokenut aina riittävässä määrin kiitollisuutta enkä sillä hetkellä ole täysin musertunut ongelmien alle. Olen onnekas, kun olen selvinnyt. Ajattelen niin, että tänään on hyvä, mutta vuoden päästä vasta onkin :). Tämä ajatus saa minut pysymään kiitollisena elämästä ja nousemaan sängystä huomennakin sekä olemaan katsomatta liikaa peruutuspeiliin.

Missä tilanteessa olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?

Vuosi sitten olin toiveikas, että perheessämme asiat järjestyvät muutaman sitä edeltävän stressaavan vuoden jäljiltä (niin, en ole täällä blogissa halunnut valottaa elämämme matalia pohjavireitä tai niiden syitä pitääkseni blogin ja oman mieleni lipun korkealla, mutta kaikki on hyvin nyt) ja että oppisin entistä paremmin fokusoimaan hyviin asioihin eteen tulevista haasteista huolimatta.

Viisi vuotta sitten murehdin jotain muuta: töihini liittyviä asioita ja tuolloin juuri päätin, että asioiden on muututtava: Minun tulee muuttaa työnteon tahtiani, ruokavalioni, opetella pysähtymistä ja palautumista, tuntea itseni paremmin ja nukkua paremmin, jotta jaksaisin paremmin ja pystyisin nauttimaan asioista tässä ja nyt enemmän. On hienoa huomata, että näiden asioiden työstäminen on todellakin tuottanut tulosta. Viisivuotinen on ollut isoa elämänmuutosta. Onneksi havahduin.



Mikä on sinulle todella tärkeää?

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Mitä vaan voi tapahtua ja olen valmis hyväksymään ikävätkin asiat, mutta epärehellisyys tai totuuden salaaminen saa minut menettämään arvostuksen ja kiinnostuksen tällaista tahoa kohtaan. Tuollainen "kauhuskenaario" on kohdannut minut ehkä joskus kauan kauan sitten. Minusta ainakin tuntuu, että itse toimimalla rehellisesti ja oikeudenmukaisesti saa samaa osakseen.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Hyppäisin benjihypyn. Mutta koska pelottaa ihan sikana, että se köysi katkeaa ja kuolen tuon epäonnisen tapahtuman seurauksena, en tule koskaan hyppäämään :).

Kenen mielestä olet kaunis?

Luultavasti Mauron, koska kukaan ei ilahdu niin systemaattisesti minut nähdessään kuin hän ;).



Kuka rakastaa sinua?

Uskon, toivon ja väitän, että pojat ja mies. Nuorten täysi-ikäisten poikien ja äidin hyvä suhde ei ole minulle itsestäänselvyys. Lukuisista pienistä, viikoittaisista asioista huomaan, että olen heille tärkeä :). Ja mitä aviopuolisoon tulee, kai se minua rakastaa, kun kenenkään ei tarvitse pakosta näinä päivinä olla yhdessä, jos lapsetkin on jo aikuiset :). Meillä on voittopuolisesti hauskaa yhdessä, jaamme asiat toisillemme, meillä on samansuuntaiset unelmat ja arvostamme samanlaisia asioita. Sielunkumppaneita ollaan. Avioliittovuosien aikana olemme oppineet Mikon kanssa katsomaan toistemme huonoja puolia läpi sormien ;).

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Kieltäisin näköalattoman someraivon, mustavalkoisen ajattelun ja ns. yksisilmäisen "oikeassa olemisen", johon sortuu niin konservatiivinen leiri kuin vihervasemmistokin. Fiksutkin ihmiset syyllistyvät käsittämättömään suvaitsemattomuuteen, kun alkavat laukoa jyrkkiä mielipiteitään. Moni ei pidä itseään populistina, mutta siihen maailma on mennyt. Missä on sivistynyt keskustelu? Sitä kaipaan, vaikka vastapuolella olisi eri tavalla asioista ajatteleva ventovieras.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Apua, miten vaikea kysymys. Ehkä siksi, että olen kiinnostunut asioista ja heittäydyn mielelläni monenlaisiin keskusteluihin: asia- tai tunnepitoisiin, vakaviin tai turhanpäiväisiin. Avaudun pienessä porukassa asioistani aika nopeasti. Perheen asioista kerron usein joidenkin hassujen kömmähdysten tai keskustelujen kautta. Takana voi olla jokin huolenikin - vaikka pojista - mutta pienen vitsailun lomasta voi lukea välittämiseni ja pääpointtini. En vain halua ladata asioitani pöytään "itkien" ja tunnelman pilaten, vaan henkilökohtaisiakin asioita on usein helpompi tarkastella vähän "etäältä", huumorin kautta. Vastauksena kysymykseen: keskusteltavaa varmasti riittäisi!

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Reilu vuosi takaperin kävelin korkealla pelottavalla vuorella, jonne en olisi koskaan uskonut uskaltavani mennä, mutta meninpähän vain.


Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Toivon niin, koska yritän olla hyvä ihminen, mutta en ehkä aina onnistu tässä. Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, miten olen joskus kohdannut jonkun, mieli kiinni omissa kiireissäni. 

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

En keksi mitään! Elämässäni ei ole turhia ihmisiä, harrastuksia, velvoitteita, jyrkkiä mielipiteitä eikä juuri enää turhia tavaroitakaan. Omia elämäntapojani olen koulinut rankalla kädellä viitisen vuotta, joten mitään suurta pahettakaan ei tässä enää tule harrastettua. Yksinkertaisesti: haluan pitää kaiken, mitä elämässäni on. Se, miten asiat elämässäni muuttuvat, vaativat vastedeskin hienosäätöä, mutta ei täydellistä luopumista.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Työkalenterista pitäisi ehdottomasti raivata enemmän tilaa ajatustyölle, jolloin tulisi tunne, että saa tehdä työnsä edes joskus rauhallisella tahdilla.

Ketä varten pukeudut?

Ehdottomasti itseäni varten. Eihän tähän ole mitään muuta vastausta! Tai no... omalla pukeutumisella kunnioittaa tietysti myös vastapuolta, eli jos vaikka mennään juhlistamaan jotakuta, niin totta kai pukeudutaan asianmukaisella tavalla hänen vuokseen.


Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Itsevarmaksi olisi liian painokas sana, mutta se ensimmäisenä tuli mieleeni. Oikeastaan silti syvällisemmin koen niin, että osuva pukeutuminen saa minut olemaan sinut itseni kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Vaatteet ovat uniformu, jota vaihtelemalla solahtaa genrestä toiseen. Työtilanteissa pukeutuminen auttaa asian edistämistä, mutta yhtä lailla jumppatrikoot ja untuvatakki kauppareissulla ovat paras asu olla oma itseni siinä tilanteessa, vaikka vastaan kävelisi kuka.  

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Öö…tämä tapa elääkö? Jos kysymyksellä tarkoitetaan sitä, niin uskon kyllä, että joo. Kuljen tällä hetkellä eteenpäin omaa itseäni paremmin kuunnellen kuin ennen. Vai, tämä kyselykö? Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan omia mielipiteitään ja tämäkin kysely syvällisesti ajateltuna laittaa pohtimaan arvojaan. Eli tähänkin: kyllä.



Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Toivon, että kykeneväksi ja tärkeäksi. Haluan kannustaa lähelläni olevia ihmisiä näkemään asioiden valoisat puolet, omat kykynsä vaikuttaa asioihin ja sen, että he ovat kiinnostavia omana itsenään. Tämä on kyllä vaikea juttu, joten en todellakaan varma, onnistunko tässä yhtään, mutta ainakin kahdesti olen onnistunut, eli kasvattamalla terveen itsetunnon omaavat, itseensä uskovat lapset, jotka tietävät, että heistä välitetään.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

En usko juuri puhtaaseen sattumaan tai kohtaloon vaan siihen, että ihminen itse rakentaa elämänsä ainekset. Uskon, että valinnoillani on suuri merkitys siihen, mitä tapahtuu isossa kuvassa. Toki yllättäviäkin asioita tapahtuu, mutta ne eivät muuta isoa kuvaa ratkaisevasti, vaikka tapahtumahetkellä voisivat tuntua suureltakin ”jysähdykseltä”. Kaikella on tarkoituksensa siksi, että on juuri itse ollut kulkemassa jotain asiaa kohti.

Upeaa naistenpäivää ja alkavaa viikkoa kaikille,

toivottelee,

   

P.S Huomasin, että fontti on muuttunut postauksessa matkan varrella. Enpä taida osata sitä korjata, joten tällä mennään nyt!

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pakollisia venejuttuja ja haihattelua

Olen palannut 3 viikon flunssasta takaisin elävien kirjoihin, eli tällä väliajalla olen lähinnä selviytynyt elämän välttämättömistä velvollisuuksista. Edelliseen viestiin tulleisiin kommentteihin huikkaan pahoittelut vastausviiveestä! Luontainen sometaukokin tosin tekee aina hyvää.

Päätimme jokin aika sitten tarttua asiaan, jonka olemme tienneet tulevan ennen pitkää eteen: pitäisi vaihtaa vene sellaiseen yksilöön, joka soveltuu paremmin käyttöömme. Vanhan veneen lasikuitu ja kumi tulisi siis korvata kestävällä alumiinilla, joka kestää vähän ronskimman työkäytön: järkevin olisi ns. loppuelämän moottorivene, joka kestää isältä pojalle. Mehän emme tätä vanhaa venettä hankkineet tietenkään tällaiseen tarkoitukseen, vaan ns. "sisäsiistiin" käyttöön, eli poikien jollaharrastuksiin 10 vuotta sitten. Toisaalta se on ollut kyllä kätevä nykyisessäkin käytössä siinä mielessä, että kevyen veneen saa parissa minuutissa laskettua ja nostettua. Siksi olemme pystyneet käymään saaressa säiden puolesta aina viime tinkaan asti. Mietittäväksi jääkin, miten kulkeminen mahdollisimman pitkään loppukaudesta saataisiin toimimaan raskaammalla veneellä...


Harmi kyllä nyt olisi pystynyt jäätilanteen kannalta kulkemaan saaressa ihan säännöllisesti, mutta nostimme veneen myyntiä varten pysyvästi ylös. Veneen vaihto alkoi poltella, koska vene oli alkanut vuotaa ja nopean tyhjenemisen kanssa tuli mitta täyteen. No, sitten saimmekin heti yllätykseksemme veneestä sikahyvän tarjouksen - vaikka tosiaan kerroimme sen viat täysin rehellisesti. Kysyimme useaan otteeseen toisiltamme, "oikeastiko??!". Moottori toki tässä arvokkain on, mutta veneelle emme olleet enää itse juurikaan arvoa laskeneet. Joten, hah, toki teimme mielellämme kaupat. Bye bye, sinne meni!

Tässä välissä kävimme (lue: raahauduin puolikuntoisena) myös Düsseldorfiin Euroopan suurimmille venemessuille. Olisi luullut, että olisimme kolunneet vaan noita pieniä alumiinimotareita, mutta ehei, en astunut jalallanikaan niihin halleihin. Tämä kertonee, miten epäseksikäs aihe saariveneen vaihto minun mielestäni on.


Sen sijaan olimme tehneet listaa niistä pienehköistä purjeveneistä (max 30 jalkaa), joita vuosien varrella olemme kuvissa ja testiartikkeleissa ihailleet, ja jotka nyt olisi mahdollista nähdä livenä. Matka oli siinä mielessä onnistunut, heh, että IHAN JOKAINEN unelmaveneemme sisälsi joitain ongelmia, minkä vuoksi ne karsittiin pois unelmavenelistalta. Esim. tämä yllä ja alla oleva ranskatar (Tofinou-merkkinen) oli niin matala sisätiloiltaan, etten edes minä pystynyt istumaan sisällä selkä suorassa. Jos vain ulkonäkö ratkaisisi, tällaisen perään haikailemista voisi jatkaa. Mutta: ei jatkoon.


Tämä uusi Dehler 30d, jota pidimme hyvinkin kiinnostavana, olikin 2,2 metrin kölillä varusteltu. Se tuli yllätyksenä, koska olin mielestäni lukenut jostain, että siinä olisi nostoköli. 2,2 syväyksellä ei meidän lahdelle rantauduta - eikä paljon muihinkaan saariston satamiin :(. Ei jatkoon.


Ja seuraavassa ehdokkaassa oli muuten kaikki täydellistä, mutta ongelmana päätön hinta, jne jne jne... hohhohhoijaa. Ei jatkoon, ei jatkoon, ei jatkoon. (En rasita teitä yksityiskohtaisemmalla listauksella)

No, alunperin idea lähteä käymään tuolla oli puhtaasti sosiaalinen. Meitä oli neljän pariskunnan  seurue ja kaikilla jonkinasteinen purjevenekuume. Lopputulos: ainakaan kukaan ei ole vielä venekauppoja tehnyt, joten haaveilu yhdellä jos toisella jatkuu :). Reissu oli kyllä siinä mielessä hyödyllinen, että nyt ei ainakaan haikaile jonkun sellaisen netistä bongatun vaihtoehdon perään, mitä ei edes halua. Oikean koon, mallin, hinnan ja tyylin mukaisen purkkarin etsintä jatkuu ja jos oikeasti jossain kohtaa meinaamme hankkia purjevenettä, onhan se selvä, että kompromisseja on silloin  tehtävä. 

Jatkamme siis epämääräistä haihattelua purjeveneen osalta ja järkiratkaisu moottoriveneen osalta tehtäneen tänä keväänä. Kiva tunne on kuitenkin se, että vanha vene meni kiertoon ja korjaukseen uudelle omistajalle eikä päätynyt ongelmajätteeksi, jollaiseksi se olisi meidän käytössä ennen pitkää muuttunut. 

Hui hai,


maanantai 6. tammikuuta 2020

Metsäkylvyssä



Ai ai, taas sai hymähdellä pienessä ylemmyydentunnossa, kun luin, että japanissa metsäkylpyjä määrätään potilaille lääkärin toimesta tasapainottamaan kaupunkielämää - tavoitteena pulssin, verenpaineen ja stressihormonin lasku (tutkittua tietoa metsän vaikutuksista). Metsäkylpy tarkoittaa, että "koko metsän ilmapiiri sisäistetään kaikilla aisteilla". Kuulemma jo näkymä luontoon vähentää stressitasoja, luonnon äänten kuulemisesta puhumattakaan ja mitä pidempi on altistumisaika, sen parempia ovat fysiologiset tulokset :) (lähde: Biohakkerin käsikirja). Tällaista lääkettä meillä on saatavana ilmaiseksi! Ja useimmille lääkettä annostellaan ihan automaattisesti, kun Suomessa on melkeinpä vaikea välttää kohtaamasta luontoa.



No, meille suomalaisille luonto ja metsä ovat itsestäänselvyys. Vaikka nykyisessä kiivastahtisessa elämänmenossa ei ehkä voi sanoa, että metsässä oleilu olisi kuitenkaan ihan itsestäänselvää. Täytyyhän sitä osata arvostaa ja siihen raivata tilaisuus. En kylläkään jättäisi itse käyttämättä mahdollisuutta samoilla metsässä tasaisin väliajoin. Kaipaan metsään, kun edellisestä kerrasta on liian pitkä aika. Mieletön etuoikeus se kuitenkin on, että mistä tahansa pääsee Suomessa helposti metsään, jopa pääkaupungin ydinkeskustasta. Itse arvostan metsää korkealle, koska ilman tutkimustietoakin sen huomaa, kuinka tehokas latautumispaikka se on.



Koska viikonloppuna emme kovan tuulen takia edelleenkään päässeet polttamaan niitä raivostuttavia jätelautakasoja tontilla, jäi hyvin aikaa lähteä kameran kanssa metsään. Tällä kertaa kuljin ihan vaan omassa metsässä ja yritin havainnoida yksityiskohtia miettien, olenkohan nähnyt tätä puuta aiemmin, entä tuota kumpua. Omalla tontillamme oleva metsä on aika pieni metsäksi, mutta riittävän suuri kuitenkin, että kun sen koluaa läpikotaisin, saa ihan ok lenkin aikaiseksi - kiitos korkeuserojen, jonka takia juuri tykkäänkin pikku metsästämme kovasti. 



Ja häh, mitä tuli vastaan tammikuisessa saariston metsässä?


Vastaan tuli myös oma kasvikompostini, jonka käänsin, kun kerran kohdalle osuin.


Juomatauko rannassa, jossa kasvaa komeita honkia. 



Mauro saa aina tuplalenkin, jos eksymme Mikon kanssa toisistamme jomman kumman jäädessä kuhnaamaan jonkun nyppylän kuvauksen takia. Silloin Mauro juoksee meidän kummankin reitin väliä ja pitää silmällä, missä kumpainenkin meistä liikkuu :).



Tontillamme kasvaa todella paljon katajia. Se onkin lempihavupuuni, joten aivan ihanaa, että sitä on luonnonvaraisena täällä niin paljon. Katajat ovat saaneet myös lisää kasvutilaa siellä, missä olemme harventaneet muita puita. Talon ympäriltä tullaan harventamaan tulevina vuosina villiintynyttä risukkoa ja kuusikkoa, joten tavoitteeni on kasvattaa katajien määrää myös talon läheisyydessä.


Hyvät kylvyt oli!

Terveisin,








sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Helpotuksen huokaus




Merimatkalla ja meidän puolella saarta tuuli viuhui viime päivät ikävästi. Vähän siinä ja siinä, että mökki pysyi lämpimänä yöllä. Hyvin harvoin tuuli osuu mökkiimme suoraan (eli yöpakkanenkaan sinänsä ei ole ongelma vaan se tuuli).



Pienessä pakkasessa oma lahti alkoi myös jäätyä, mutta kohta ollaan taas plussalla.


Samaan aikaan suojan puolella saari sen sijaan kylpi auringossa kuin mikäkin unohdettu paratiisi. Saaristossa on niin ihanaa jokaisena vuodenaikana, mutta tyhjänä, hiljaisena ja kuulaana alkutalven pakkaspäivänä ihan sydämeni läikähti, kun tällaista ei pääse niin usein kokemaan. Olenkohan nähnytkään saarta tässä sään asussa kertaakaan? Joskus olisi mahtava asua täällä ihan pysyvästi vuoden ympäri, koska luonto muuttaa muotoaan jopa yhden vuorokauden sisällä. No, onneksi pääsemme käymään täällä käytännössä katsoen ympärivuotisesti. 

Avointa vettä, aurinkoa ja jäätä.







Viimeksi tässä on tullut maattua bikinit päällä :)






Olin loppukesän kodin muuton ja remontin vuoksi ihan kyllästynyt kunnostusprojektiimme. Ja olimme varmaan muutenkin kyllästyneitä kesällä koko touhuun, mikä oikeastaan vähän huolestutti, jos totta puhun. Nyt kuitenkin jo tullessa tänne huomasin ihan toisenlaisen tunteen valtaavan alaa - pitkästä aikaa. Jo autotiellä koin sellaista samaa intoa ja riemua kuin silloin joskus alussa. Puolen vuoden henkinen irtiotto, jonka aikana piti pakosti keskittyä ihan toiseen asiaan kaikki liikenevä vapaa-aika, on tehnyt tehtävänsä, vaikka se olikin raskas puolivuotinen loputtomine to do -listoineen. Mutta suurin tekijä on tietysti se, että saimme juuri jouluksi kodin remontin välttämättömät yksityiskohdat valmiiksi. Jippii ja hyvä me, case closed!

Nyt siis motivaatio ja inspiraatio on palannut. Oli niin ihana päästä fiilistelemään näiden vanhojen punamultatönöjen keskelle ja suunnittelemaan, mitä kaikkea seuraavaksi tehdään. Sitä ei voi kuvailla, miten helpottavalta nyt tuntuu, koska olisihan se ihan kamalaa, jos tässä kohtaa olisivat henkiset voimat kokonaan kadonneet!



Jos ei nyt olisi tuullut niin kovasti, olisimme jo alkaneet polttaa jätelautakasoja (jotka olen taidokkaasti rajannut kuvasta ulos, heh) talon ympäriltä. Tämäkin oli yksi asia, johon meiltä ei vaan liiennyt voimia viimeiseen puoleen vuoteen, mitä nyt yhtäkkiä äimistelen.

Kunpa jo saataisiin asioita eteenpäin niin ulkona kuin sisällä. Uskon, että tulevana vuonna talolla alkaa jännittävä, pala palalta etenevä vaihe, josta pystymme taas nauttimaan toisin kuin kuluneena vuonna. Näkisipä kristallipallosta, onko vuoden päästä yhtään huonetta valmiina. Nyt on sellainen positiivinen kärsimättömyys päällä, mikä yleensä on luvannut hyvää asioiden etenemisen suhteen :).

Helpottuneena,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...