sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Ihan älytöntä

Lauantaina päätin nousta taas vintille fiilistelemään (lue: sadetta pakoon). Olen penkonut vinttiä moneen kertaan ja kantanut sieltä kiinnostavaa tavaraa pois. Edelleen siellä on paljon sikin sokin, mm. lehtiä ja muuta paperijätettä. Lähdin tonkimaan yhtä vähemmän koluamaani nurkkaa ihan sillä ajatuksella, josko sieltä löytyisi jotain asiakirjoja tai muuta tilan elinkeinoon liittyviä papereita. Samasta kohdasta sahanpurun seasta olen aiemmin löytänyt tilan kirjanpitokirjan.

Tungin käteni yhden ison ja painavan laatikon taakse. Sen sisältö on minulle jo tuttu (pulloja ja mattoja), mutta sen taakse käsi mahtui nipinnapin. Ilman taskulamppua en pystynyt erottamaan paljaalla silmällä mitään.

Ensin käteni osui pariin kenkään ja rikkoutuneisiin ikkunalaseihin, jotka vedin esiin. Työnsin käden takaisin koloon ja kappas, sieltäpä alkoi löytyä aarteita - yksi toisensa jälkeen.

Ensin löytyi vanha kardemumma-pussi ja ajattelin, että hyvä, vastaan voi tulla muitakin kirjallisia viitteitä viime vuosituhannelta.


Sitten löytyi tällainen nyytti ja huokaisin: aina täällä penkoessa saa pelätä jotain vaarallista: onkohan nyytistä pöllyävä valkoinen jauhe myrkyllistä lyijyvalkoista… tai jotain muuta myrkkyä. Jätin nyytin sikseen.


Sitten luulin osuneeni ikkunanpokaan, mutta laatikon takaa tuli esiin keraaminen kuva. Se oli kahdessa osassa, mutta huudahdin vau ja tulin iloiseksi tästä hassusta kuvasta. 

Ihan kuin kuvaelma Idurin lahdelta ;) 


Kehysten ornamentiikka on kaunis. Tämä originelli esine pitää kyllä saada jonnekin esille. Olipa hieno löytö, mietin.


No, mutta, aina vain paranee. Seuraavaksi käteni osui täydellisen muotoiseen veneen pienoismalliin. Tästä Mikko tulee pitämään!


Ja sitten: ei voi olla totta - kalanmyyntitosite tilan perustamisvuodelta, 1918. 

Tätä varhaisempia päivämäärämerkintöjä ei periaatteessa edes voi tulla vastaan, joten ihan huikea löytö. Juuri jotain tällaista olin tullut etsimäänkin, joten mietin, voiko tämä tuuri olla edes totta.


No entäs sitten? Aloin jo miettiä, että miten ihmeessä tällaista kaikkea voi mahtua laatikon taakse, kunnes käteni osui paksuun kirjaan. Se oli täysin ehjä, vain hieman pölyinen. 

Hienoa, tämä sopisi iltalukemisiksi vaikkapa myrskyisiin syysiltoihin (aloitin tosin heti illalla).


Olin niin innoissani kirjasta, että olin ihan varma, ettei laatikon takana enää ole yhtään mitään.

…kunnes… 

käteni osui johonkin kovaan ja metalliseen…

Kun näin, mitä vedin esiin, totesin itsekseni: "nyt tämä aarteen etsintä alkaa saada jo ihan älyttömät mittasuhteet: ei tällaista jättitarjotinta voi tuosta vain joku löytää!"

Nostin päivänvaloon kauniin, patinoituneen tarjottimen. 

Huh huh. 


Ja tämän jälkeen löytyi vielä osastoa "vaarallinen" pieni nyytti, jossa oli noin teelusikallisen verran superpunaista pigmenttiä tai jauhetta. Suljin nyytin nopeaa. Mitä ihmettä se voi olla? 


Lähdin tärkeimpien löytöjen kera kävelemään alas rantaan. Mukaan otin tositteen, pienoismallin, kirjan ja tarjottimen näyttääkseni niitä Mikolle. 


Pesin tarjottimen, tutkailin sitä ja asettelin ruokapöydälle. Halkaisija hienot 55 cm. Näen silmissäni, kuinka se lepää valkealla pöytäliinalla ja että siihen voisi laittaa vaikkapa hopeisia kynttilänjalkoja.


Tarjottimesta en löytänyt hopeanmerkkiä. Varmaankin Venäjän keisarinna on vain unohtanut painattaa siihen merkkinsä ;)


Tässä kattaus ja alpakkatarjotin tulevat joskus olemaan, kunhan saamme vajan lattian tehtyä ja juhlat laitettua pystyyn. Sitten joskus. Tänä viikonloppuna lattiatyöt menivät taas piirun verran eteenpäin.


Mietin, että kun lauantain löydöistäni teen blogipäivityksen, ette millään voi uskoa näiden löytyneen yhden romulaatikon takaa hetkessä. En minä ainakaan uskoisi - niin älytön, överiksi mennyt aarteenetsintätuokio tämä nimittäin oli.

Älyttömän kivaa viikon alkua kaikille!



perjantai 1. toukokuuta 2015

Rauhallista ja yksinkertaista

Vappu on yksi parhaista urbaaneista juhlista, joten se vietettiin mannerkodissa. Mutta heti sen jälkeen, mars Iduriin. Kaipaan kroonisesti yksinkertaista elämänmenoa. Olo ja elo täällä on aika askeettista, ainakin toistaiseksi. Kun ei ole kaikkia mukavuuksia eikä kaikki käy yhtä helposti kuin täydellisessä kaupunkikodissa, kaikki maistuu ja tuntuukin täydemmältä, hienommalta, arvokkaammalta. Nautin, jos voin ilostuttaa ja yllättää poikia (jotka sinänsä ovat oppineet olemaan missä vaan oloissa) vaikkapa jollain pienellä ekstralla: lämpimään kaakaoon saattaa ilmestyä äidiltä täydennykseksi kermavaahtoa tai muuta vastaavaa. Näissä oloissa pienten eleiden arvoa ja ihanuutta ei voi liioitella. Pidän siitä, että täällä mitään ei oteta itsestäänselvyytenä.


Olipa sää tyyni tai myrkyisä, rauha on taattu. Jotenkin saavutan tilalla aina sellaisen harmonisen ja luonnonmukaisen rytmin. Kun saavumme saarelle, sitä tekee tietyt rutiiniksi muodostuneet jutut ja tuntuu heti kuin ei olisi koskaan pois ollutkaan. Juuri tällaista mielenrauhaa paikalta hain ja ilokseni sitä olen todellakin saanut.


Aina kun saavumme, oma rituaalini on sytyttää työskentelyvalaistus kesäkeittiöön - joka ei muuten sanana enää ehkä niin hyvin kuvasta paikan käyttötarkoitusta, kun kokkaan siellä kylminä ja pimeinäkin talvikuukausina! 




Ja yleensä tarve kokkaukselle onkin heti matkanteon jälkeen.

Saunan lämmittäminen on meidän perheessä tiheästi toistuva, mutta arkea kohottava rutiini mannerkodissakin. Puusauna meillä on molemmissa, mutta täällä saunonta on erityisen tärkeä, jopa meditatiivinen juttu aina lämmittämisestä itse saunomiseen.  




Uskomatonta on saaren hiljaisuus. Se ei ole enää itsestäänselvyys saaristossakaan kaikkina vuodenaikoina. Hiljaisuutta jaksamme havainnoida loputtomiin - se on ihmeellistä. Joskus istumme hiljaa rannassa ja toteamme vain ääneen, että kyllä on hiljaista. Kuuluu vain luonnon ääniä: meri pauhaa ehkä jossain riippuen tuulen suunnasta, linnut ääntelevät. Väyläkin menee kauempaa. Lähimpien mökkinaapureiden vähäinen veneliikenne lähinnä kesäaikaan kuuluu. Suurimman osan vuotta ei siis kuulu mitään.

Syksystä kevääseen on öisin aivan säkkipimeää. Siis ei vain "pimeää", vaan täysin säkkipimeää. Ei ole minkäänlaista kaupunkiheijastusta tai valon kajoa, ellei sitten ole kuunpaiste. Pimeys tuntuu välillä pelottavaltakin. Miksi? Ehkä juuri siksi, ettei mantereella ole koskaan täysin pimeää ja ei vain oikeasti ole tottunut. Tai ehkä siksi, että kerran mustasta yöstä minua katsoivat kiiluvat silmät, kun astuin pimeällä ulos mökistä. Hui! Pimeys on ollut Idurissa ihan jotain uutta. Meillä kun ei ole ikinä ollut mökkiä. Olemme aiemmin liikkuneet merellä vain kesäöinä purjehtien - hämärässä. Saariston pimeys on saanut mielessäni ihan uuden määritelmän.

(Tässäkään kuvassa ei ole sitä säkkipimeää, vaan hämärää, mutta täyspimeää on tietysti mahdoton kuvata…)

Toisaalta lisääntyvä valon määrä näin keväisin tuntuu upealta. Sitä on taas odotettu! Luonnon valon ansiosta ei kesäaikana sähkövaloa tarvitsekaan. Yksinkertaisuus tässäkin on ihan parasta; mennään töiden ja puuhastelujen kanssa ihan päivä- ja luonnonrytmin mukaan. Nukutaan, kun alkaa hämärtää, ja ryhdytään puuhiin, kun taas näkee tehdä.



Kun elää luonnon rytmin mukaan ja yksinkertaisesti, löytyy tilaa pohdiskella kaikenlaista. Usein ajattelen, että Idur kouluttaa minua meditoimaan, kun koen asioiden olevan tasapainossa keskenään. Täältä yritän siirtää oppimaani myös niihin hetkiin, kun sinkoilen arjen sirkkelissä sinne tänne. Tänäkin keväänä ryntäilen työmatkalta toiseen, mikä hieman rauhallisemmalla tahdilla olisi kivaa vaihtelua, mutta nyt jonkinmoinen rasite. 

Tänne on kuitenkin hyvä palata rauhoittumaan, ja koska joudun täältä aina välillä lähtemään, pysyy arvostuskin korkealla. Kyllä saan olla onnekas. 

Toivotan teille ihanille ihmisille yksinkertaisen ihanaa viikonloppua!



keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Pikku projekteja

Lipputankoprojekti eteni viikonloppuna siihen pisteeseen, että sain kuorittua puunrungon kokonaan. Harvinaisen suora runko muuten, täytyy todeta. Arvo sekin; netissä itse tehtyjä salkoja kehotetaan valmistamaan ihan jostain muusta puusta kuin haavasta, joten tiedä häntä, josko vielä koko juttu epäonnistuu. 

Seuraavaksi runko saa tässä vähän kuivua ja jossain vaiheessa aion hioa sen kokonaan. Kuoriminen otti koville yksipuolisen liikkeen vuoksi, joten tähän projekti nyt jämähti tältä erää. Lipputangosta tulee noin 11 metriä korkea, mutta nyt aloin miettiä, mahtaako se olla siltikään riittävän korkea. Pystytän tangon päätalon oikealla puolella olevalle kalliolle, mutta Suomen lipun kuuluisi tyynellä säällä roikkua yhä talon harjan yläpuolella. 


Kun aloin korjata kuorijätettä maasta, havahduin, että lastuthan toimivat hyvin sytykkeenä.



Lastut kuivuvat nyt saunassa.


Sitten toiseen pikku juttuun. Viime vuonna vanhoista hirsistä kyhäämäni kohopenkki tuli tehtyä liian varjoisaan paikkaan, joten salaattini eivät siinä menestyneet. Päätin poistattaa toisaalla olevan ruman ulkotiskialueeni ja pystyttää uuden tiskipaikan kohopenkkiin. Se kun on sattumoisin ihan saman kokoinen tiskiallaslevyn kanssa. Nyt tiskipaikka on kätevästi kesäkeittiön vieressä.




Tiskiteline on muuten löydös blogimaailmasta. Avauduin pari vuotta sitten telineen puutteesta ja eiköhän Huushollin Pepi rientänyt kertomaan, että hänellä olisi yksi myynnissä. Nyt se on siis minun :).


Päätin viime sunnuntain lounasvälipalalla kohottaa mieltä kattamalla arkisen aterian Idurin löydöksillä: posliinilautasilla, virkatulla liinalla ja vanhoilla laseilla ja arkiaterimilla. 





"Strömsö-lådanista", eli oikeasta ja toimivasta istutuslaatikostani löysin tämän kevään ensimmäiset ruohosipulit ja vaarinlaukat nuudeliaterian mausteeksi ja väripiristykseksi. Jipii.



 Sunday saldo: klapikasa. Vasemmalle lajiteltuna isommat saunahalot, oikealle pienemmät kamiinan pesään tarkoitetut klapit.


Mauro teki "rannanparannustöitä"


- tuosta pitää vielä vähän ottaa...



- pitäisiköhän vielä laajentaa muokkausaluetta…?



- voi ei Mauro, nyt saa riittää. Ei näytä kivalta ranta etkä sinäkään!


Tällaisia puuhia meillä viime aikoina! 

Huomenna lähden työmatkalle. Jos joku jättää tähän postaukseen kommentin, ilahdun sitten iloisesti palatessani :) Vastailu voi siis vähäsen kestää - toivottavasti ymmärrätte!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Outdoor-viikonloppu


Viikonloppu hujahti lähestulkoon ulkoilmassa, saunaa, yöunta ja aamiaista lukuunottamatta. Raivattiin pihapiiriä ja harjoiteltiin tilan elinkeinoa, kalastusta, mitä emme tähän mennessä ole kovinkaan paljon ehtineet harrastaa. Kokeilimme mm. ensi kertaa silakkaverkkoa. Mutta vielä pitää jatkaa harjoituksia ja oikeiden paikkojen etsintää - kourallinen silakoita riitti Mauron ateriaksi ja kolme liian pientä kuhaa päästimme takaisin mereen kasvamaan.

Tässä viikonlonlopun kuvakertomus.













Arvatkaapa, miksi aloin kuoria tätä haapaa? Sain aivan pähkähullun idean, joka ei todennäköisesti edes onnistu. 



Se liittyy tähän paikkaan, keinun ja päätalon viereiseen kallioon. Mitäköhän siitä puuttuu?


Ratkaisettekohan arvoituksen? 

Eilen oli kaunista, tänään sumea päivä. Aurinkoisempaa alkavaa viikkoa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...