sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Päätalon tavaroita ja lattian tarkistus

Päätalo on viiden vuoden aikana tyhjentynyt hiljakseltaan, mutta syysloman aikana rykäisimme homman loppuun raskaiden kalusteiden osalta. Koko homma alkoi kuitenkin toisella hommalla, navetan ylisen järjestelyllä, jotta isot kalusteet mahtuisivat sinne säilöön. Kun se oli tehty, ensimmäisenä lähti "Mörkö", päänvaivaa minulle aiheuttanut senkki, jonka eräs blogin lukija jossain vanhemmassa postauksessa nimesi osuvasti.



Yksi kerrallaan kuljetimme pois loputkin kalusteet, jotka viisi vuotta sitten olemme kasanneet eteiseen odottamaan tätä päivää.



Pidän erityisen paljon tästä vaaleasta funkkislipastosta, mutta sen paikka voisi tämän talon sijaan olla vaikka joskus poikien omassa kodissa. 



Billnäs-pöytä tulee varmasti siirtymään myöhemmin takaisin taloon. Painava oli sekin.


Pääsin tutkimaan ensi kertaa vanhaa ompelukonetta, jonka olemassaolo on kutkuttanut minua kaikki nämä vuodet, mutta jota en ole kertaakaan aiemmin avannut.



Se osoittautui tyylikkääksi ruotsalaiseksi Husqvarnaksi ja lokerikoissa oli tallella jopa ompelukoneen käyttöopas ja varatarvikkeita. Tällaiset poljettavat ompelukoneet eivät ole minulle tuttuja, mutta yritin kokeilla hieman sen toimivuutta. Se tuntui aika jäykältä poljettavalta, mutta kun otin polkimesta lähtevän pyörittävän hihnan pois, kaikki osat kulkivat ilman vastusta kuin rasvatut. Pitää myöhemmin tutkia sen toimintamekanismi paremmin. Haaveissani olisi päästä käyttämään sitä!





Husqvarnan säiliön pohjalta löytyi Suomen markka - vanhan pienen pennin kokoinen! - vuodelta 1954.


Kaikki kalusteet mahtuivat navettaan paremmin kuin hyvin. Onneksi on tällainen tila, minne säilöä.




Eli talo saatiin asuinkerroksen osalta tyhjäksi. Vintillä ja yhdessä kiinteässä kaapissa on vielä pikkuesineistöä.  



Viisi vuotta sitten poistimme muovimaton ja lastulevyt lattioista ja tuvan alta tyhjennettiin ulkokautta iso määrä kosteaa rakennusjätettä. Nyt avasimme vielä toisen tähän asti kiinni olleen lattialuukun, jossa oli ohut kerros maa- ja sanomalehtieristettä 1960-luvulta, muovimaton asennusvuodelta.




Alapohjamme ja esim. luukun kannen alapuoli on kuin Panu Kailan oppikirjaesimerkki. Ennen viiden vuoden takaista operaatiotamme kävi ilmi, että koko alapohja on tuvan alta lattiasienen valtaama, laho ja erittäin kostea. Nyt luukun kansi on alapuolelta kuivunut korpuksi ja sieni kadonnut kaikkialta, kun aiheuttaja on poissa.


Mikko sujahti varsinaisesta kellariluukusta talon alle ja tarkasti vielä kerran läpikotaisin talon kuivumistilanteen. Sekä rakenteet että kallio talon alla ovat rutikuivia. Lattialla kävellessä notkuu pahaenteisesti, eli 50 vuoden ajan rakenteissa muhinut kosteus on tehnyt peruuttamattoman tuhon. Meille tilanne on kuitenkin positiivinen: talon alle ei itsessään valu vettä eikä keräänny kosteutta, vaan lahoaminen oli hengittämättömien materiaalien aiheuttamaa.


Siivousoperaatiossa tuli esiin muutamia juttuja, joita en ole rekisteröinyt aiemmin. Pääasiassa arjen pieniä "aarteita", eli ei mitään kummempaa. Yritän pestä pienen maton ja katsoa, kirkastuvatko värit. Samoin retropaita sattui olemaan omaa kokoani, joten sovitetaan sitäkin pesun jälkeen ylle :).



Mikko iski silmänsä kaapissa lojuneisiin haulikoihin. Ne eivät ole toimintakunnossa, joten ne jäänevät "koristeeksi". Voi kuitenkin olla keskustelun paikka, hyväksynkö muka tällaisia koristeita jonnekin!


Retrotyylinen kipinäsytytin oli hauska löytö. Otin sen heti käyttöön keittiövajaan. Kaasuhellan sytytys mekaanisella kipinäsytyttimellä, jota ei tarvitse täyttää sytytysnesteellä, on kätevää.



Tässä tärkeimmät raportoinnit pitkältä viikonlopulta. Pystyttekö päättelemään, mitä päätalon tyhjennys pohjimmiltaan tarkoittaa? Kyllä, olemme lähtökuopissa ja valmistautumassa päätalon entisöintiin! VIHDOINKIN! Missä ovat ilotulitteet!!? :). 

(Varoitan kuitenkin itseni lisäksi innokkaita lukijoita, että tämä tulee olemaan erittäin hitaasti etenevä, usean vuoden projekti.)

Lämpimänä viikonloppuna meillä lenteli niin yksinäinen ampiainen kuin amiraaliperhonenkin, joka istahti lautaselleni lounaan jälkeen. 


Myös minulla on nyt varovaisesti perhosia vatsassa,



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Salamannopeat sukat



Ihastelin taitavan kutojan, Pepin, aikaansaannoksia hänen instagram-postauksissaan. Koska olen toivonut itselleni pitkävartisia villasukkia, lähetin tiedustelun, saako häneltä ostaa mittatilaussukat. Salamannopeasti sain vastauksen, että senkun kerrot jalan koon, niin eiköhän yksi sukkapari pian synny. Jippii. Esitin toiveen, että jos suinkin mahdollista, sukissa saisi olla pinkkiä ja perusväri voisi olla harmaa. Niin ja, ei sitten mitään kiirettä, Pepi, täydensin.

Taisi kuitenkin olla heti seuraavana päivänä, kun hän lähetti kuvan aloitetusta kuviosukasta ja kysyi, näyttääkö yhtään omalta. Näyttihän se! En ymmärrä, miten joku voi olla niin salamannopea neuloja, sillä taas jo seuraavana päivänä Pepi kyselikin osoitteen perään, kun sukat olivat tulleet valmiiksi. Parin päivän päästä ne kolahtivat postiluukusta.

Tässä sitä lekotellaan uudet sukat jalassa. 






Näin kätevää keinoa hankkia itselleni täydelliset toivesukat en olisi osannut odottaa!

Lämpöä syksyyn, 



maanantai 9. lokakuuta 2017

Vanha astiakaappi

Lupasin viimeksi kertoa meitä kohdanneesta yllätyksestä, joka onkin melkoinen ilouutinen. Saimme kutsun pistäytyä naapurissa ja katsoa samalla, kiinnostaisiko meitä heidän vanha astiakaappinsa, josta he olivat päättäneet luopua. Paitsi että oli kiva saada kahvittelukutsu ja pitkästä aikaa rupatella naapureiden kanssa, ajatus kaapista kutkutti kovasti. Päätalon tulevan tuvan sisustus on suunniteltu jo lukemattomissa päiväunissa ja yksi on varmaa: sinne tulee vanha astiakaappi. Olisiko se tämä?


Kaapin nähtyäni ei ollut kahta kysymystäkään, ettemmekö lähtisi seuraavana päivänä noutamaan sitä meille. Koska Mauro oli tiedustelukerralla joutunut jäämään yksin kotiin odottamaan, hyppäsi se nyt varmuuden vuoksi heti kuljetuspaattiin. 

- Joko mennään?



Massiivipuinen kaappi saatiin neljän hengen voimin nostettua veneeseen ja eikun kotimatkalle.



Olin raivannut kaappia varten tilaa keittiövajasta, sillä päätaloon ei enää tällä hetkellä sovi säilöä mitään vaan päinvastoin se pitää tyhjentää kaikesta. Kaappi on itse asiassa vanhan antiikkikaapin yläosa, joten siihen voisi hyvinkin rakentaa alaosan hyllyineen. Sain naapurilta myös luvan  myöhemmän maalikerroksen poistamiseen. Tummassa vajassa kaappi toimii nyt hyvin vaaleanakin, mutta luulen, että poistan vaalean maalin myöhemmin ja katson, mitä alta tulee vastaan.


Vaikken ollut missään vaiheessa ajatellut hankkia tänne keittiövajaan astiakaappia, huomasin yhtäkkiä, että sellaista tarvittiinkin kipeästi: hyllyt täyttyivät olemassa olevista astioista, joita olen säilönyt avohyllyillä. Vajaan tulee kuitenkin paljon seinälautojen raoista luonnonpölyä, joten tuntui kivalta saada lasit ja posliinit kaappiin. 



En ainakaan muista, että olisin nähnyt tällaista hyllyn reunaan koverrettua lusikkatelinettä aiemmin. Hieno.




Upea kaappi kyllä tämä. Vaikka minulle sanottiinkin, että minkäänlaista kiitollisuudenvelkaa ei tarvitse tuntea, niin ainakin tunnen kiitollisuutta. Toivottavasti meille joskus tulee tilaisuus tehdä naapureille vastapalvelus tai jotain! Kaapin tulo sai myös itseni tekemään päätalossa lojuvan senkin osalta päätöksen: se saisi lähteä. Jos tavaralle ei löydy käyttöä tai paikkaa, sen tulevaisuus on jossain muualla.




Kiitollisena,




sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Portaat vintille ja yllättävä kohtaaminen


Venevajan vintille on kaksi vuotta kiivetty metallitikkaiden kanssa - ei hyvä pitkäaikaisratkaisu! Kesällä, kun rakentelin pieniä portaita uimalaituriin ja työkaluvajaan, etsiskelin samassa järeimmistä parrupinoistamme sopivat materiaalit tähän kaikkein työläimpään porrasprojektiin. Mikon kanssa mitattiin ja sahattiin pystypuille oikeat kallistukset ja sahasin 9 porrasaskelmaa paksusta lankusta valmiiksi. 


Kuluneena viikonloppuna jatkoimme hommaa pystypalkkien loveamisella ja askelmien sovittelulla.  





Vanhoista vääntyneistä lankuista portaiden kasaaminen ei kirjaimellisesti sanottuna ole ihan suoraviivaista. Lisähaasteen hommaan toi portaiden kokonaispaino, jota ei enää yksi mies pystynyt nostamaan. Saimme ne yhteisvoimin kuitenkin pystyyn...


...vaan kuinkas kävi? Portaat olivat ehkä 0,5 cm liian leveät ja jäivät jumiin suoraan pystyasentoon.


Ei muuta kuin höyläämään aukkoa leveämmäksi molemmilta puolilta. Minä väitän kyllä sahanneeni askelmat oikeaan leveyteen, eli todennäköisesti lovet eivät olleet tarpeeksi syvät. No, menihän sovittelu näinkin ja portaat saatiin moukaroitua lopulta paikoilleen.


Tadaa!


Nyt pääsee vintille tukevampia portaita pitkin ja sopivathan ne myös tunnelmaan työtikkaita paremmin.


Vintillä majailee nykyisin uusi julkkis. Nimittäin keväällä verhoilemani tuoli. Opiskeluajoilta tuttu toimittaja, tapakulttuuritutkija Mirva Saukkola, pyysi minua mukaan juttusarjaan, jota hän kirjoittaa Antiikki&Design -lehteen. Sarjassa taidealan ammattilaiset kertovat rakkaista antiikki- tai designesineistään.


Lupauduin juttuun, mutta esineen valinta oli vaikeaa. Lopulta päätin valita uusimman vanhan esineeni, joten näin päädyin kertomaan jugend-tuolistani, sen verhoilusta ja saaritilastamme. Erittäin hauska yksityiskohta jutun tekohetkellä - työpaikallani - oli muuten se, että kuvaaja, joka otti kuvia sekä tuolista että minusta ja kuunteli taustalta minun ja Mirvan höpötyksiä, yhtäkkiä kiljahti: "mitä, oletko sinä Villa Idurin Pilvi!?". Hehee, hän oli aivan häkeltynyt, kun yhdisti puheeni blogista lukemaansa ja näin sattumalta oli törmännyt tuohon kaukaiseen saaristolais-Pilviin. Toivottelin hänet jatkossakin tervetulleeksi blogin pariin, jos taika ei rauennut minun näkemisestäni ;).

Juttu on luettavana pari viikkoa sitten ilmestynessä syyskuun numerossa. Ja jos postaus tuolin verhoilusta kiinnostaa, se löytyy täältä.



Viikonloppuna tapahtui myös uusi yllätys, mutta siitä kerron myöhemmin. Nyt oli pakottava tarve päästä vain kertomaan noista portaista!

Iloista viikkoa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...