Aloitin blogin kolme vuotta sitten - välittömästi, kun olimme hankkineet saaritilan. Päätin, että blogin tehtävänä on dokumentoida räsnistyneellä tilalla aikaan saamamme muodonmuutos. Huh, aika pohjalta sitä lähdettiin liikeelle. Onneksi emme silloin tajunneet, mihin olimme tarttuneet. Ensimmäisen vuoden aikana blogissa kerroinkin pääosin työvaiheista ja kalustetuunauksista. Muistan, kun jotkut lukijat kommentoivat, että "koettakaahan nauttiakin välillä". Se oli hyvä neuvo, mutta teimme hiki päässä töitä emmekä osanneet pysäyttää tahtia. Sittemmin tahti on hidastunut ihan luonnostaan, joten hyvä, että rehkimme alussa itsemme vapaaehtoisesti henkihieveriin.
Alusta asti päätin myös, etten dokumentoisi blogiin kaikkea mahdollista elämästämme ja arjestamme, vaan kertoisin ainoastaan Villa Idur -arjestamme. Seison edelleen päätöksen takana, sillä paitsi että tila ON iso osa elämäämme, en millään ehtisi - enkä koe tarvetta - päivittää joka käännettä elämästäni tai vaikkapa työstäni tänne blogiin.
Noin pari vuotta vanhassa blogipostauksessa kirjoitin näin:
Bloggaus on hyödyllistä. Se on nyt päiväkirjani Vlla Idurin vaiheista. Olisin unohtanut jo 90% blogiin kirjoittamistani tunnoista ja yksityiskohdista. Ilman blogia kuva-arkisto ei olisi niin kattava. Pitkällisessä projektissa on ihana nähdä alku, keskivaihe ja loppu... (No, 'loppu' ehkä on tässä tapauksessa toiveajattelua.) …muistaa tuskat ja iloitsemiset.
Hauskaa, että edelleen ajattelen samoin. Etenkin alussa hämmästytti se, miten muiden blogeista voi oppia ja miten viisaita kommentteja saan lukijoiltani. Neuvot ja ideat ovat edelleen parhaita! Niin, ja hämmästytti ylipäänsä se, että blogini sai lukijoita. Se on tuntunut todella kivalta. Sen jälkeen, kun useita kymmeniä lukijoita oli ilmaantunut, en ole varsinaisesti miettinyt, miten saisin lukijakuntaa kasvatettua. Minulle on jo pitkään riittänyt se lukijamäärä mikä on ollut. Mietin kylläkin aika paljon sitä, että kuvat ovat hyviä, juttu etenee loogisesti, oikeakielisyys kutakuinkin toteutuu, ja että jutuissa tunnelman pitäisi välillä vaihtua, etteivät kirjoitukseni käy ikäviksi. En ylipäänsä itse jaksa viikosta toiseen pysyä samassa tunnetilassa ;).
Jossain vaiheessa ehkä vuoden jälkeen mukaan kuvaan tulivat juurikin tunnetilat ja jonkinlaiset mielipidekirjoitukset, jotka liittyvät tähän elmänmuotoon (kierrätys, omavaraisuus, vähentäminen jne). En ehkä uskaltanut tai viitsinyt kirjoittaa niistä aluksi, mutta sitten aloin ajatella, että myös niiden muistaminen ja lukeminen jälkikäteen voisi olla kiinnostavaa ja kehittää omaa ajatteluani. Tunsin myös, että monet lukijat ja blogistit joita itse seuraan, edustavat samoja arvoja. Tunteista kirjoittaminen ei ole aina helppoa ja siksi tämä osasto onkin ehkä marginaalinen - varsinkin syvissä vesissä luotaaminen. Kai jokaiseen juttuun jokin tunnelma tietysti liittyy.
Etenkin mielipiteiden kirjoittamisessa haluan olla sen verran avarakatseinen, etten ainakaan paasaisi moralisoivasti näkemyksiäni muille. En tiedä, mutta toivon, etten ole sortunut tähän ainakaan kovin paljoa :). Propagoiminen ei ole blogini tavoitteena missään määrin, vaan omien ajatusten jalostuminen. Kullakin on omat arvonsa, minulla omani. Kanssani saisi olla myös eri mieltä, mutta blogimaailma toiminee ehkä enemmän sillä lailla, että samanhenkiset kommentoivat ja muut eivät. Sekin on minulle todella ok, koska blogi on ehdottomasti harrastus ja sen tarkoitus on kasvattaa hyvää oloa ja mieltä. Väittelyfoorumit ovat muualla.
Yksi minulle erittäin tärkeä motiivi varsinkin nykyisin kirjoittaa blogia on saaristolaiselämän dokumentointi. Samasta syystä olen yrittänyt selvittää tilan historiaa, jotta voisimme itse ymmärtää, miten lisäämme siihen "seuraavan luvun". Vaikka kunnostamme vanhoja rakennuksia, elävöitämme mielestäni ennen kaikkea miljöötä. Tilan täydentää vasta elämä siellä, joten sen ei ole tarkoitus uinua historiassaan vaan edustaa elävää tätä päivää. Saaristokulttuuri on uhanalainen. Oma sydämeni on aina sykkinyt saaristolle. Siksi koen, että blogi täyttää jonkin pysyvän tarpeen minussa päästä möyrimään tässä aihepiirissä. Samasta syystä "uskallamme" myös rakentaa vanhoja rakenteita uusiksi, toki hyväksi havaituilla perinteisillä menetelmillä. Mutta museota tästä ei olla tekemässä, se on tärkeä pointti.
En ole kokenut varsinaista kyllästymistä blogin kirjoittamiseen koskaan. Sen sijaan harmittelen, niinkuin nytkin, että rasitan lukijoitani liian pitkillä kirjoituksilla! Nyt reilun kolmen vuoden jälkeen luulen, että syy kyllästymättömyyteenin on tämä: paikka edustaa minulle yksinkertaista elämäntyyliä ja kirjoittamalla ja kuvaamalla kiinnitän huomioni entistä paremmin yksinkertaisiin, pieniin ja arkisiin asioihin. Töissä ja koulussa on helpompi käydä mantereelta käsin, mutta kiire, monimutkaisuus ja hektisyys jääkööt aina mantereelle tai mieleni ulkopuolelle, kun kirjoitan Villa Iduriin liittyvistä yksinkertaisista asioista. Ugh!
Olen blogin historiassa saanut muutaman mainostajan ja yhden lehden tarjouksen siirtyä heidän viralliseksi bloggaajakseen. Pieniä palkkioita olisi luvattu, mutta en haluaisi saada paineita yhdenkään jutun postaamisesta tai edustaa ketään muuta. Luulen, että jonkun muun tarpeita tyydyttämällä saattaisin muuttaa näkökulmiani tai kirjoitustapaani tai postaamisesta tulisi jäykempää. Ajattelisin, että joku arvioi sillä silmällä tekemisiäni enkä osaisi olla riippumaton. Pidän tästä harrastuksesta juuri näin, joten miksi muuttaisin näitä olosuhteita?
Yllä mainitun kera totean, että blogi merkitsee minulle aika paljon. Jos joskus tulee taukoja kirjoittamiseen, syynä on yleensä huomion kiinnittyminen johonkin muuhun - tai esimerkiksi kesällä halu olla vaan touhuamassa eikä raportoimassa asioita koneella. Yllättävää kyllä, kesäisin koen eniten tuskaa blogin päivittämisestä - kun olisi niin monen monta juttua ja näkökulmaa, mistä voisi postata, muttei ehdi. Siitähän ei kannattaisi ottaa paineita, kun pitäisi osata elää niin kuin paasaa, vai mitä? ;).
Olen tässä pari tuntia pähkäillyt, kenet haastaisin kirjoittamaan bloginsa tarinan. Olen ollut monien blogien uskollinen lukija pitkään, joten on vaikea keksiä sellaista, mikä olisi ollut vähän katveessa. Siksi en pysty nimeämään ketään tähän haasteeseen juuri nyt - sorry!
Täten toivotan vain kaikille ihanille lukijoille mukavaa viikonloppua. Kiva, kun olette pysytelleet kuulolla!
