Kaikki hoituu, kunhan kivijalka pitää

Monissa blogeissa kirjoitetaan projekteista, joita suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä elämänkumppanin kanssa. Harvoin tätä puolta kuitenkaan pohditaan tai avataan blogeissa. Suhde on kuitenkin aikamoinen kivijalka itse kunkin projektissa. Se voi joutua koetuksellekin. Arkeen mahtuu taatusti niin yhteistä onnen tunnetta kuin vääntöjäkin. Ajattelinpa siksi kirjoittaa aiheesta jotain. Lopuksi käyn kuvien kera läpi suunnitelmamme vuoden 2014 töiden osalta.

Minä se haluaisin aina vaan suunnitella ja suunnitella tulevaa ja Mikko mieluummin elää hetkessä, tehdä ja katsoa vähän kerrallaan. Joskus kysyy luonnetta, kun toisesta ei saa vastakaikua, kun yrittää ottaa puheeksi jonkun tulevan ajatuksen, jota haluaisi ihan vaan huvin vuoksi pyöritellä ja pohtia. Olen myös kärsimättömämpi ihan kaiken konkreettisen tekemisen suhteen, mutta voitte arvata, että koko projekti on opettanut minulle aikalailla kärsivällisyyttä ja armeliaisuutta. Sen työstäminen tekee minulle hyvää ja siksipä olen päättänyt kehittää itsessäni tätä puolta entisestään Uudenvuoden lupauksena. On hirmu tärkeää, että muistaa koko ajan nähdä itse puuhan osana iloa. Projekti ei stressaamalla edisty yhtään sen enempää. Aikataulut ovat vain itse määriteltyjä. Me itse vain voimme vaikuttaa siihen, teemmekö tämän projektin hymyssä suin vain suupielet alaspäin. Kumpikin meistä rakentaa omalla suhtautumisellaan toisen fiilistä koko kokonaisuudesta. Kun osaa suhtautua keskeneräisiin asioihin omalla painollaan, rauhallisesti ja kiitollisesti, nauttii enemmän elämästä ja siitä mitä on. Tylsäähän sekin olisi, jos kaikki tavoitteet ja toiveet kerralla tulisivat täytetyksi. Elämässä pitää olla haastetta ja parhaimmillaan isot haasteet saa jakaa jonkun kanssa.

Suunnitteluintoani ja sitä, että ajatukseni laukkaavat toisinaan jossain vuosien päässä, ei kuitenkaan lannisteta, ei sitten millään! Se on iso osa iloa, mitä itse saan tästä hommasta. Jo syksyllä yritin kovasti käynnistellä keskustelua siitä, että mitäs Idurissa ensi kaudella tehdään, ja asetetaanko mahdollisesti jotain tavoitteita. Mutta eih - ei tullut Mikolta vastakaikua, vaan toive, että joululomalla sitten vasta pohdittaisiin. Annoin tilaa ja koko syksynä en puhunut mitään mielessäni jylläävistä suunnitelmista. Yhtäkkiä tuossa välipäivinä muistin, että jes: 'sähän lupasit, että nyt suunnitellaan!' Mikko piti lupauksensa :) ja sain yhteisen suunnittelutuokioni.

Tällaisessa pitkällisessä hankkeessa on opittava ymmärtämään, että ajatusten prosessointitapa on eri tai asiat eivät aina etene juuri oman toiveen mukaisella tavalla. Kun yhdessä tehdään, on osattava antaa rakennus- ja elämänkumppanin tehdä asioita omalla tavallaan ja tyylillään, vaikka itse tekisi jonkun asian toisin tai toisen valinta itsestä näyttäytyisi väärässä järjestyksessä tekemiseltä. Se, että toinen taaplaa tyylillään ja on vaikka itse eri mieltä, pitäisi se osata ohittaa olankohautuksin 'itsepähän valitsee ja lopputulos ratkaisee' -periaatteella. Tämä pätee pienissä, arkisissa käänteissä. Sitten on asioita, jotka vain vaativat pohdinta-aikansa, jolloin vaikkapa toisen ulospäin näyttävä hidastelu saattaakin osoittautua ratkaisevaksi tekijäksi onnistuneen lopputuloksen kannalta. Tällainen esimerkki on venevajamme, jossa Mikko on todella joutunut punnitsemaan ja jopa vaihtamaan suunnitelmaa jo moneen kertaan tietojemme karttuessa. Kaikki vaiheet on läpi elettävä, kun ei ole mitään ohjekirjaa, mistä voisi katsoa oikean vastauksen. Onhan se välillä turhauttavaa, mutta ei tilannetta edistäisi kärsimätön hötkyilyni siinä vieressä. Tai no, kärsimätön olen, mutta yritän hillitä sitä hötkyilyä :). Tämän, kun muistaisi aina, niin säilyy projektissa leppoisa tunnelma eikä tarvitse riidellä aiheista, jotka eivät riitelemällä ratkea.

Oman suolansa tällaiseen hankkeeseen tuo se, ettei aina ehkä löydy sitä yhteistä näkemystä siitä, miten isoa suunnitelmaa yksityiskohtien osalta edistetään, vaikka päälinjoista oltaisiinkin samaa mieltä. Joskus toisen on toimittava ja toisen jahkailtava ja toisinpäin. Ja ehkä virheisiinkin täytyy olla mahdollisuus näinkin isossa hankkeessa. Ainakin sellaisissa asioissa, jotka eivät ole peruuttamattomia. Toistaiseksi olemme onneksi niiltä välttyneet, mutta kuka tietää, ehkä niinkin voi käydä. Tarkoitan sitä, että molemmilla täytyy johonkin rajaan asti olla valinnan vapaus toteuttaa omaa osuuttaan omalla tavallaan, jolloin tekemisessä säilyy ilo ja into. Kumpikaan ei ole toisen työnjohtaja vaan voi johtaa vain itseään. Kovin kaukana eivät tyylit ja tavoitteet tietenkään voi pariskunalla olla toisistaan - näin uskon. Muutenhan tällaisestakin projektista tulisi ihan kauhutarina. Annan esimerkit. Jos Mikolta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi sotkuisen työkaluvaraston paikalla nyt idyllistä kesäkeittiötä tai jos minulta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi ihanaa lämpöä tuovaa kamiinaa rantamökissä. Näissä tapauksissa visio syttyi vain toisen päässä ja luottamus toiseen mahdollisti sen, että oma visio oli mahdollista toteuttaa. Alunperin toinen meistä piti näitä juttuja ihan huuhaana, KUN TÄRKEÄMPÄÄKIN TEKEMISTÄ OLISI!, mutta jälkikäteen olemme antaneet toisen 'itsepäisyydestä' kiitosta. Yritän muistaa tämän seuraavalla kerralla, jos ukko päättää taas tehdä mielestäni jotain ihan 'turhaa'.

Tempperamenttierot voi siis nähdä voimavarana tai niistä voi kerätä jatkuvaa tuskaa. Sitä kai parisuhde pitkällä juoksulla on, että arvostaa toisen tapaa olla ja tehdä eikä yritä muuttaa toista itsensä klooniksi.

No mutta, siirrytäänpä sitten vuoden 2014 suunnitelmiin, koska olemme päässeet niistä täydellisen harmoniseen yhteisymmärrykseen, heh. Vaikka kuinka sormet syyhyävät päärakennuksen suhteen (kyllä, tulevaisuuden visioni laukkaavat eritoten päätalon ympärillä), päätimme, että vielä tulevalla kesäkaudella keskitymme rantarakennuksiin, jotta saamme rantakaistaleen kokonaisuutena toivottavasti valmiiksi. Vai pitäisiköhän sanoa: valmiimmaksi?

Jottei totuus unohtuisi, muistutetaanpa ihan hiljattaisin kuvin, miltä juuri nyt näyttää.

Katsokaa nyt tätä lohdutonta näkyä...

Etenkin venevaja olisi hienoa saada lopullisesti pelastettua, eli tuettua merenpohjaan ja vaihdettua lahot hirsirakenteet. Lisäksi siihen pitää vaihtaa ulkolaudoitus, koska lankut on pilattu hilseilevällä lateksilla ja muutenkin vettyneet. (Osan laudoista voi hyödyntää jossain muussa yhteydessä.) Ja katto uusitaan. Se onkin hommista ainoa, mihin otamme ammattilaiset.

Jos ehdimme, venevajan ympärille rakennetaan jo tänä vuonna laituri, joka siinä on ollut alunperin. 

Pikkuvaja, jota kutsumme suolavajaksi sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan, huutaa kokonaan uutta laudoitusta. Vajaan olisi hyvä saada myös pieni ikkuna, jotta varastona toimivasta vajasta löytäisi tarvitsemansa helpommin.

Siellä täällä repsottaa, mutta suolavajan laudoituksen vaihto ei ole niin kriittinen. Pikemminkin kyse on ulkonäkötekijästä. 

Muiden rantarakennusten osalta on syytä ottaa maalisuti toiseen käteen ja punamultatonkka toiseen ja kohentaa ulkopinnat. Kesäkeittiön päätyyn lisätään lautalattia ja siinä meillä on mahtava paikka pitopöydälle sateen sattuessa tai syksyn rapujuhliin.

Mutta mutta, katsokaapa kuinka pahasti ison haavikkoalueen tiputtamat lehdet ovat lahottaneet kesäkeittiöni takaseinää. 

Viime viikonloppuna kaivoin jo mullaksi muuttunutta lehtijätettä talon takaa aikamoisen määrän. Tilanne paljastui pahemmaksi kuin olimme tajunneet. Alaosista laudat ovat mennyttä, eli tulee entisöintihommia tähänkin osoitteeseen.

Noita kuvia kun katselee, ei muuta voi sanoa kuin että kyllä olisi syytä saada 'maisema' kuntoon mahdollisimman pian. Ja etenkin, kun vauriot ovat osin kriittistä luokkaa rakennusten kannalta. Kun repsottavia paikkoja on vielä näinkin paljon, se kyllä vaikuttaa omaan viihtyvyyteemme. No, jatketaan listaa.

Saunan karmit maalasin viime kesänä, tulevana kesänä on vuorossa seinät. (Myönnetään, meni ehkä väärässä järjestyksessä!)

Rinteessä oleva verstas on maalattava myös, ainakin niiden seinien osalta, joihin aurinko paahtaa kesäaikaan pitkän päivän. Kolme reunalistaa ovat muuten siksi noin kirkkaan valkoiset, koska kuivasin maalisudin niihin aina lopettaessani päivän urakan. Siinäpä eron näkee hyvin. 

 

Verstaan päätyovi on tukittu. Emme vielä avaa sitä, koska emme tee muitakaan korjaustöitä tähän rakennukseen. Vain maalaus tulevana kesänä.

Työmäärältään tämä tinki on aika kova, etenkin kun ottaa huomioon, että aloitin kuistin remppaa syksyllä ja senkin haluaisin tämän kaiken lisäksi valmiiksi. Mutta jos säät suosivat ja meillä on yhtä hyvä into päällä kuin viime vuonna, tämä ei ole mahdoton. Kaikki, mitä saamme tehtyä nyt viikonloppuisin niin kauan kuin meri pysyy vielä auki, on myöskin pois kesän töistä. Heti huomenna on tarkoitus aloittaa! Kumpikaan meistä ei halua tästä projektista stressiä, vaan tekemisen iloa, eli suunnitelma on koetettu pitää kyllä realistisena. Ja jos kaikki tämä ei tule valmiiksi, emme tuskaile asian kanssa; pidän Uudenvuoden lupaukseni visusti muistissa! Etenemissuunnitelma on kuitenkin tämän laajuisessa projektissa hyvä olla.

Työnjaosta. Mikon pääpestinä on venevaja. Oma osuuteni tulee rantarakennusten kunnostamisessa olemaan eniten maalauspuolella. Ulkonäöllisesti lopputulos tulee olemaan palkitseva, kun rantamiljöö kohenee huomattavasti ja saaristolainen kulttuurimaisema puhkeaa oikein kukkaansa lahdellamme!! Ai että, minkälaiseen hurmokseen tämä visio minut oikein siivittää. Saahan sitä unelmoida lopputuloksesta jo tässä vaiheessa??

Päättäväisesti,

Pala Iduria

Tämä päivitys taitaa olla esteetikoille. Ensi vuoden ekassa päivityksessä puolestaan luvassa karumpaa kamaa, kun käyn läpi ensi vuoden korjausta vaativat nurkat. Huokaus, ei mietitä niitä vielä.

Olisimme voineet lähteä Iduriinkin, mutta nyt päätimme viettää Uuttavuotta illallisen merkeissä kotona, ja olemme kutsuneet muutamia tuttavapariskuntia vieraaksi. Olemme nimittäin olleet kaiken vapaa-ajan niin täysillä Idurin kimpussa ja muutoin käpertyneet lähinnä neljän seinän sisään lepäämään, että tällaiset juhlien järjestämiset - ja välillä myös muiden juhliin osallistumiset - ovat jääneet valitettavasti todella vähiin. Nyt tuntuukin erityisen kivalta. Veikkaanpa, että projektimme tulee olemaan yksi illan puheenaiheista, koska monet ovat aidosti kovin kiinnostuneita. Ja sehän minulle sopii, heh, saan puhua Idurista!! Ei vaiskaan, yritän hillitä itseäni, etteivät muut kyllästy.

Lupasin kertoa, kun keksin vanhoille suolavedessä patinoituneille verkkopainoille käyttöä. Jos haluat katsoa kuvat, missä painot alunperin olivat, löytyy aiempi postaukseni täältä: klik. Toin ne tänään saaresta, ja Uutenavuonna ne tulevat olemaan arvokkaassa uudessa käytössä:

Plaseerauskyltit herättänevät huomiota, ja moni ehkä arvaa, mistä ne ovat peräisin. 

Yhdet vieraat ovat myös 'naapureitamme' viereisestä saaresta ja heidän sukuaan asuu paljon lähistöllä. Tämän pariskunnan kanssa tulee taatusti puhua pälpätettyä kaikenlaista seutuun ja naapurustoon liittyvää. Olemme tunteneet pitkään ihan muuta kautta, mutta naapuruus on lähentänyt meitä. Annoin kesällä heidän vauvalleen päätalostamme löytyneen vauvan tyynyn ja tyynyliinan lahjaksi. Oli ilo antaa se ihmisille, jotka osasivat sitä kovasti arvostaa juuri alkuperänsä takia.

Nyt raapustelemaan kyltteihin vieraiden nimiä ja kattausta valmistelemaan! Juhlien jälkeen laatat saattavat päätyä taas muuhun käyttöön. 

Ainiin, pitäisihän myös miettiä, tekisikö jotain Uudenvuoden lupauksia. Vilkaisin viime vuoden lupauslistaani (lukaise täältä: klik), ja se tuntuu edelleen tärkeältä, mutta ei enää niin ajankohtaiselta. Olen nimittäin sisäistänyt jokaisen noista kolmesta lupauksestani ihan normaaliksi perusajatukseksi ja esimerkiksi osoittanut itselleni kykeneväni - riittävällä tasolla - huonekalujen kunnostukseen. Hyvä niin, ei tarvitse mitään suurempaa pistoa tuntea sydämmessään :) Nyt vain uusia lupauksia miettimään...

Upeaa Uuttavuotta kaikille! 

Joulun kestävät lahjat

Nyt seuraa kooste meidän perheen joululahjoista. Mauro sai harmaan ja vaaleanpunaisen röhkivän possun. Harmaa on saanut olla rauhassa, kun taas vaaleanpunaista se on tökkinyt koko joulun. Jos joku yrittää väittää, ettei koirilla ole kykyä nähdä värejä, niinkuin olen kuullut, on tämä empiirinen koirakoe osoittanut ihan muuta. Tyttökoirien kannattaa siis edelleen pukeutua pinkkeihin kaulapantoihin, koska ainakin meidän metsästyskoira harjoittaa tällaista luonnonvalintaa.

Meillä on tapana keskittää eteentulevia hankintoja jouluun, jotta lahjat olisivat mahdollisimman tarpeellisia, kestäviä ja taloudellista ajattelua edistäviä. Turhakkeita olemme onneksi oppineet vuosien varrella välttämään myös lasten lahjoissa ja ostamme yleensä kalliimmat asiat käytettynä, vaikka kyse olisi joululahjoistakin. Tunnustan siis, että tuo yllä oleva possu sen harmaan kera olivat ainoat turhake-osaston lahjat. Riekaleet (taatusti jossain vaiheessa!) päätyvät kyllä energiaroskikseen ja kierrätykseen ;)

Vanhempi poika sai ainoan toivelahjansa (uskokaa tai älkää), sähkönkulutusmittarin. Olemmekin joulun aikana kaikki valistuneet huomattavasti siitä, mitä mikäkin kodin laite tai eri lamput kuluttavat.

Viikko takaperin kerroin huutokauppaostoksestani. Samoihin aikoihin huusin alla olevan 30-40 -luvun messinkisen pöytälampun, jonka päätin siltä seisomalta antaa Mikolle joululahjaksi. Hän on ollut aina erityisen kriittinen lamppujen suhteen, joten niitä on ostettu meille vain hyvin harkiten - jopa liian vähän. Siinä on muuten sisustuksen osa-alue, jossa hän on yleensä saanut tehdä päätökset! Tämän lampun huutamista en halunnut jättää väliin, koska tiesin sen olevan Mikonkin makuun. Paitsi, että uuden vastaavan hinta olisi ollut korkeampi, ei juuri tällaista tietenkään mistään uutena saisi.

Lampun toimivuutta en ehtinyt etukäteen testata, joten aaton iloinen yllätys oli, että se myös toimii. Nettihuutokaupassa on aina riski olemassa, että tavara ei olekaan toimintakunnossa tai niin hyvä kuin kuvissa näyttää. Jos hinta on kohdallaan eikä mikään riski realisoidu, ovat kaupat täydelliset. Lamppu sopii meille kotiin, mutta voisi päätyä kyllä ihan hyvin Iduriinkin. Ainiin, tämähän oli lahja, joten ei suunnitella vielä liikoja - täytyy kai antaa lahjan saajan päättää :) Pientä manipuolointia voin sivusta yrittää harjoittaa.

Lahjat saapuivat meille alla näkyvässä huippuhienossa kilpajollassa. Nuorempi poika ansaitsi tämän Winner-merkkisen optarin menestyksekkään viime kauden ja edelleen sata lasissa jatkuvan kisaintonsa ansiosta. Edellinen omistaja oli ajanut tällä ainoastaan yhden treenin ja kisan, joten tässä kohtaa teimme todellisen ekonomisen löydön: se on kuin uusi, mutta hinta käytetyn. Toivotaan, että se siivittää poikaa aallon harjalla ensi kaudella!

Jolla oli iloinen yllätys, koska olimme antaneet ymmärtää, ettei mitään uusia tulla nyt hankkimaan, vaikka sitä on kovasti yritetty syksystä asti ottaa puheeksi. Tällä on onneksi hyvä jälleenmyyntiarvo jos ja kun sen pitää hyvänä seuraavat pari vuotta. Vanhemman pojan optarin saimme taannoin myytyä lähestulkoon hankintahinnalla eteenpäin. Nyt nuoremman vanhaksi jäänyt jolla joko myydään keväällä tai otetaan mökkiveneeksi Iduriin. Se olisikin hauskaa, mutta saa nähdä, antavatko finanssit myöden.

Kohta käperryn Itämeren tulevaisuus -kirjan kanssa sohvalle ja annan mieleni lentää merelle. Vuodenvaihteen loma on mitä parhainta pyhittää seuraavan kesäkauden haaveiluun. Ainakin minulla ajatukset kääntyvät joulun vieton jälkeen heti kevääseen. Kirjassa näyttää olevan melkoisesti faktaa Itämeren tilasta kera uusien merensuojeluratkaisujen, joten viisastuakin voi ihan huomaamattaan. Viihteellisempiäkin osioita ja kauniita kuvia riittää.

  

Sain myös toivomani coretex-lumisäärystimet, jotka olisivat olleet jo viime vuonna tarpeen, kun pari kertaa tarvoimme jään yli reiden korkuisessa lumihangessa. Uskon, että niille on käyttöä tulevina vuosina (kunnon valokuvaa tällä valon määrällä en mustista säärystimistä nyt saanut.), vaikkei tänä vuonna heti olisikaan.

Nyt, kun joulu alkaa jäädä taakse, voi ihan oikeasti rentoutua :) vaikka kyllä koko joulu sujui ihanan rauhallisissa merkeissä. Meillä syödään tänään jo arkisemmin, joten keittiössä hääräämistä ja tiskejä on ainakin vähemmän. Minulla on herneet likoomassa keittoa varten. Heitän sekaan eilisen kauriin fileen jäännökset. Varmasti tulee hyvää! 

Rentouttavia välipäiviä!

Kotona ja merellä

Keskeneräisessä Villa Idurissa ei vielä laiteta joulua, vaan hiljennymme joulunviettoon mantereen puolella kotioloissa. Vaikka päätalo olisikin valmis ja joulunviettokunnossa, on saareen pääsy epävakaisinta juuri tähän vuodenaikaan. Yleensä näihin aikoihin on meri jo jäässä, mutta varmuutta kantavuudesta ei vielä. Tulevistakaan joulunvietoista ei siksi voi haaveilla. Jos se joskus on mahdollista, olkoot se silloin iloinen yllätys. 

Nyt on tosin meri auki. Eli valkoisen joulun kääntöpuoli tarkoittaa meille sitä, että pääsemme käymään jossain vaiheessa joululomalla veneellä Idurissa. Tämä Idurin vintiltä löytynyt joululehti sopiikin meidän teemaamme tämän joulun lukemistoksi. 

Ehkä pääsemme ulkoilemaan, tekemään pihahommia tai jopa edistämään vähän remonttia. Tervetuloa siis mustaakin mustempi joulusää! Jokaisessa asiassa on hyvätkin puolensa. Ja onhan Joulussa niin monta hyvää puolta joka tapauksessa, että mitäs me säistä. 

 Ihan jokaiselle lukijalle,

Huutokaupoilla

Harmittelen usein, kun koskaan ei ole aikaa osallistua huutokauppaan. Huutokaupassa käyminen pitää vieläpä olla sen verran säännöllistä, että oppii kokemuksen kautta hyvän hintatajun. Meitä kiireisiä ihmisiä on kylläkin siinä mielessä lykästänyt, että osa huutokauppojen tavarasta kulkee nykyisin yksinomaan netin kautta.

Olen viime viikkoina kahlannut melkoisen määrän tavaraa läpi Bukowskis Market -nettihuutokaupassa, joka on mielestäni tosi selkeä ja toimiva. Parasta on, että saitti tulvii kivoja erikoisuuksia, ainutkertaisuuksia, kauniita yksilöitä, yleensä ruotsalaisia... Samanlaista tarjontaa ei meillä Suomessa vaan ole.

Ja nyt olen tehnyt myös elämäni ensimmäisen huutokauppaostoksen! Sain hankittua talonpoikaissohvan 1800-luvulta. Sohva on peräisin Norrköpingistä ja odottelen sitä jo kuumeisesti. Kuljetuksen kanssa se maksoi rapiat päälle 200 €. Mielestäni ok hintainen kauppa.

Elämää nähneen näköinen, mutta just hyvä näin.

Olen kärsinyt viime viikot huonoista nettiyhteyksistä ja työkiireistä. Niinpä pahoittelut, etten ole montaakaan kommenttia pystynyt viime viikkoina suosikkiblogeihini jättämään, vaikka luettu on :) Juuri kommenttien jättäminen mobiililla on tökkinyt. Nyt pääsin lainayhteyksillä kirjoittamaan tämän päivityksen. Toivon, että saamme ongelman korjattua ennen joulun ajan lomia.

Tsemppiä jouluaherruksiin ja aherruksien karttamiseen niille, jotka sen valinnan tekevät!

Arvonta- ja loppispläjäys

Arvonta umpeutui torstaina, joten suoritin juhlallisen arvonnan juuri. Ja palkintonahan oli kaunista belgialaista käsityötä. Jos joku vielä haluaa kurkata, miltä näytti tuo käsipaperilaatikon koristukseksi tarkoitettu pitsiliina (sellaisen voisi kai tehdä joku kätevä itsekin), klikkaa täältä: klik. 

Voittomahdollisuudet olivat hyvät, osallistujia tuli sopiva, rajallinen määrä ja kaikilla käytettävissä oli vain yksi arpa.

Sitten pieni sekoitus ja voittolappua nostamaan:

Ja palkinnon voitti:

Onnittelut Saidalle, toivottavasti ilahdut! Laita osoitteesi sähköpostiini: pilvi.villaidur (at) gmail.com

Olemme viikonlopun aikana järjestelleet uuteen uskoon poikien huoneita, eli oltu kelin takia ihan kotioloissa eikä enää lähdetty yrittämään jäänmurtoa! Tyhjentelin myös omia kaappejani. Hyvälaatuiset ja muuten vaan kivat koltut, joista joku voisi innostua pikkurahalla, lisäsin tuonne yläpalkin Loppikseen myyntiin. Mars etsimään sieltä sopivaa mekkoa tai jakkua, jos olet kutakuinkin kokoa 36. Ilmoitus vaan sähköpostiini, niin laitan postissa tulemaan. 

Viime viikonloppuna toin Idurista muutamat esineet kotiin odottamaan seuraavaa tee-se-itse -inspiraatiota. Seuraavassa päivityksessä siis ehkä luvassa jotain tältä rintamalta. Viime talven aikana sain kunnostettua parit kivat jutut, mikä toimi myös hyvänä ikävänkorvikkeena. Nyt kun kulku taas katkesi saareen, huomasin, että havahduinkin tavaroiden tuomiseen aika viime tipassa - huh!

Talvi saa tulla,

Turvallisempi olo

 

Koko vuoden minua on askarruttanut ja haitannut vanhan vintillä olevan arkun sisältö. Vintillä emme ole paljoakaan viettäneet aikaamme, eli periaatteessa mitään vaaraa ei ole ollut. Mutta jos tietää siellä olevan jotain vaarallista, ei voi välttyä ajatukselta, että yhtäkkiäkkös ja huomaamatta sinne eksyy joku ulkopuolinen tai omat pojat näpräämään löydöksillään.

Soitimme paikkakunnan poliisiasemalle ja tiedustelimme, voimmeko toimittaa ammukset ja nallit heille vai haluavatko itse tulla hakemaan. Olisivat ne tulleet, kun kuulivat, että kyse on sodanaikaisista ammuksista, mutta lopulta sovimme, että kuljetamme ne itse. Autossa ammukset mukanamme kävi mielessä, että tämäkin vielä piti tehdä; vaarallinen kuljetus! Mutta täällä siis edelleen ollaan ja turvassa, ja ammukset olivat päällisin puolin hyvin säilyneet. Hämmästyttävintä oli, että poliisista ihmettelivät moista kansalaisaloitteellisuutta, että ilmoitimme ammuksista ja toimitimme ne vapaaehtoisesti heille. Jäimme ihmettelemään itse puolestamme poliisin reaktiota. Noniinno, olisihan ne voinut tietenkin mereenkin matkalla heittää...

Osallistukaahan äkkiä arvontaan, vielä tänään on aikaa! Ja viettäkäähän rauhallinen - turvallinen - itsenäisyyspäivä :)

Häh, ai kelirikko?

Tänään saareen mentäessä kohtasimme yllättävän esteen. Parin yön pakkaset olivat jäädyttäneet venerannan. Rikoimme sen verran jäätä, että saimme veneen laskettua vesille.

Tämä alla oleva ei onneksi ole veneemme.

Matkalla kapeassa salmessa Mikko joutuikin ihan urakalla hakkaamaan jäätä keulasta rikki muutaman kymmenen metrin matkalta päästäksemme eteenpäin. Käväisi jo mielessä, että onko tämä meno jo ihan hullun hommaa. Oli tai ei, perille kuitenkin vielä päästiin, vaikkei jäänmurtajaa omistetakaan.

Tänään ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä, enemmänkin ulkoilutettiin koiraa sekä itseämme. Tuuli alkoi voimistua ja hyytää päivän mittaan. Alkaakohan se talvi tehdä tuloaan... 

Ai niin, yksi tärkeä tehtävä suoritettiin turvallisuutemme liittyen, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla. Pidelkäähän hatuistanne kiinni siihen asti!

Risukasasta pitsiarvontaan

Pst, vain arvonnasta kiinnostuneet, hypätkää suoraan viestin loppukappaleeseen :)

Viikonloppuna jatkoimme jo aiemmin aloitettua puiden kaatoa. Puut, joita meidän pitää harventaa tontilta, ovat haapoja ja leppiä. Useita tunteja huhkittuamme tuli taas mieleen, että eikö meillä ole mikään homma sellainen ihmisen kokoinen. No ei taida olla. Viikonloppuna kaadoimme noin 30 miehen käsivarren paksuista hapaa. Jäljelle jäi ainakin 330, mutta hyvä se on tietenkin kaataa maltilla vähitellen. 

Alla olevasta kuvasta näkyy näiden epäjalojen lehtipuiden määrä - ne reunustavat tonttia kauttaaltaan, peittävät kauniin havumetsän sekä kalliot, jotka reunustavat molemmin puolin niittyä. Talojen takaseinustoille ne kerryttävät runsaasti lehtijätettä, joka on jo lahottanut joitakin seiniä pahoin.  

Tämä hirsiseinä on onneksi hyvin säilynyt ja muille pitää saada aikaan yhtä kuivat olosuhteet. Pitäisiköhän muuten tarttua rakennuksen maalausurakkaan ensi kesänä? Punamulta saisi kyllä ihmeitä aikaan rakennuksen ulkonäölle. 

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

Kuten näette, ensi viikonloppuna pääsen taas tämän raivaus-nimisen urheilulajin pariin, jippii! 

Ja sitten asiasta toiseen! Olen ollut kovin ilahtunut kaikista mukaan liittyneistä uusista lukijoista ja tietenkin kivoista kommenteistanne - kiitos ♥. Siksi muistinkin teitä taannoisella matkallani ja toin Belgiantuliaisina tämän kauniin käsintehdyn koristeen, jolla voi peittää käsipaperilaatikon. Te vanhat ja uudet lukijat, jotka arvostatte tällaista kaunista pientä turhaketta, ilmoittautukaapa mukaan arvontaan vastaamalla tähän 5.12. mennessä. Ainoana kriteerinä on siis lukijaksi rekisteröityminen! 

Kaupunki oli täynnä toinen toistaan upeampia käsityömyymälöitä, joten en voinut vastustaa pientä hankintaa itsellenikin. Hankin kaksi tuollaista pullonalusliinaa ja yhden keksien tarjoiluun tarkoitetun koteloliinan. En kylläkään ostanut juuri tuota kuvassa näkyvää, vaan vähän yksinkertaisemman version. Näen jo, miten nämä sopivat pieneen kattaukseen ensi kesänä valmistuvalle kuistilleni :)  

Onnea arvontaan ja iloista mieltä kaikille!