Rantamökki valmistuu

Löysimme aivan lähistöltä pienen sahan nimeltään Sjö-Bod Såg, jonka omistaja lupasi toimittaa meille puutavaraa edulliseen hintaan koko projektin ajan. Tästä taitaakin tulla aika pitkäaikainen kanta-asiakkuus :). Kuljetus venerantaan sisältyy sopimukseen, joten tämän kätevämpää ratkaisua ei oltaisi voitu löytää. Käytännöllisiä, isoja remontoijan iloja! Tarjouksia olemme pyytäneet useilta tahoilta, ja se oikea sitten lopulta vaan löytyi ohi ajamalla!

Yksi kesän tärkeimmistä urakoista - juu, myönnetään, niitä tärkeimpiä on aika monta - on saada rantamökki, jossa asumme, täysin valmiiksi. Matkalla sitä kohti ollaan. Mutta uskokaa tai älkää, jokunen päivä on vierähtänyt myös puutavaran kuljettamisessa ja kanniskelussa rannasta saareen ja pinoihin, huh. Osa pinoista näkyy tuossa taustalla.

Viimeiseksi Mikko on saanut valmiiksi mökin seinien lautaverhoilun. Halusimme käyttää seinissä hiomatonta raakalautaa, jotta pinta jää eläväksi, kun se maalataan. Lopullinen ilme saa mukailla mieluummin karua kalamajaa; nyt ei haluta hienostomökkitunnelmaa. Vaihtoehtona tämä on myös edullisin mahdollinen.

Ja sitten tuulensuojapaperit ja ekovillat kattoon suojaamaan meitä syysmyrskyiltä.

Aina, kun joku kohta valmistuu, sitä huomaa, että kyllä tämä tästä! Paljon muutakin olisi kerrottavana kunnostusrintamalta, mutta jääköön vielä myöhemmäksi. Nyt käväisemme mantereella pojan purjehdusleirillä, serkkuni häissä, pyykkäämässä ja voimia keräämässä. Kuten huomaatte, kaikki on organisoitu toteutumaan samalle käynnille ;)

Torstaikuulumisin,

Purjehtivia ja mökkeileviä kesävieraita

Villa Idur on täyttänyt yhden sille asettamani tärkeän tehtävän heti ensimmäisenä kesänä: se, että meillä on käynyt jo useampia vieraita, tekee minut niiiiiin onnelliseksi. Talvella usein murehdin, ettei ole aikaa yhdessäoloon tai en vain saa kutsuttua ystäviä tai sukulaisia koolle. Todella kivaa, että hullu projektimme on herättänyt ystäväpiirin kiinnostuksen ja välillä meillä on vieraita melkein ruuhkaksi asti. Se ilahduttaa kovasti ja antaa lisävoimia kunnostustöihin. Ja sitten kun vieraat ovat lähteneet, teemme töitä taas kaksin verroin.

Etenkin, jos saapuu sellaisia vieraita kuin siskoni, en pane pahakseni. Hän nimittäin toi korillisen yrttejä omalta mökiltään ja vieläpä kahvittelujen jälkeen istuttikin ne puolestani. Wau, sanon minä. Täyden palvelun tuparilahja.

Ja kas tässä uusi yrttimaani ilman, että olen itse laittanut tikkuakaan ristiin!

Toisestakin asiasta olen erityisen iloinen. Yksi ystäväperheemme saapui meille purjeveneellä, joten tuli sekä reitti väylältä että lahden toimivuus suojaisana satamana testattua. Vettä riittää hyvin isommallekin purjeveneelle ja syväykselle. Asensimme keulakiinnityspoijun purjeveneille, koska kiinnittäytymislaituria meillä ei vielä ole.

Illalla katselimme venettä Mikon kanssa joka suunnalta ja totesimme yhteen ääneen toisillemme, että 'kyllä tähän lahdelle vaan purjevene kuuluu kuvaa täydentämään, eikös vaan kulta?' Juu, ehkä sitten jonain päivänä...

Vieraat tekevät näköjään arjestakin juhlan. Lisää heitä odotellessa :)

Kesäistä kärsivällisyyttä

Nopea mobiilipostaus täältä kunnostustyömaan keskeltä. On ihan pakko sekä tilittää että hehkuttaa. Venevajan nostossa on tullut takapakkia ja nyt selvitellään seuraavia vaihtoehtoja - plaah, eli siltä osin hommat seisoo.

Toisaalta voi että mikä ihana kesä onkaan. Meillä on ropsuutellut sadetta vain vähän ja yleensä silloinkin öisin. Varsinkin, kun työt eivät etene toivotulla tavalla, muistutan itseäni, että voi vain nauttia kesäidyllistä, jota työmaankin keskeltä löytyy. Oleillakin pitää ja vaipua hetkiseksi työn touhusta sellaiseen mukavaan viipyilevään tunnelmaan. Olen maalaillut ahkerasti ja laitan aikaansaannoksista kuvia myöhemmin. Sillä välin, nautitaan kesästä!

 

 Nautiskellen,

Esikoisen syntymäpäivä

Mobiilipostailuni on vähän takunnut - tai siis taitoni pienen näytön kanssa, mutta toivottavasti postaus on nyt näkyvillä.

Kun pienet punaiset metsämansikat ilmaantuivat niityn reunustoille juhannuksen tienoilla, olin pakahtua. Mieleeni palautui erityinen metsämansikkamuisto. Neljätoista vuotta sitten esikoisen synnyttyä mummi tuli katsomaan ensimmäistä lapsenlastaan ja toi mukanaan minulle metsämansikoista punomansa 'kaulakorun'. Hän oli kovin liikuttunut lapsen syntymästä ja sen ansiosta vuorostaan minä muistan aina metsämansikoita nähdessäni yhden elämäni onnellisimmista päivistä. Olen niin kiitollinen pojastani, että ihan pakahdun. Nyt hän täyttää jo 14 vuotta ja miten ylpeä hänestä saankaan olla. Jokainen vuosi on ollut erityinen, mutta ihan kuin jokainen seuraava muuttuisi aina vain erityisemmäksi.

Ja toki metsämansikoita olemme löytäneet ja syöneet pitkin saaristoa poikien ollessa pieniä, mutta kyllä nyt liikutuin ihan toisella tavalla... että ihan omalla pihalla niitä nyt kasvaa minua pojastani muistuttamassa.

Suurella sydämellä,

Operaatio venevajan pelastus, osa I

Tositoimet alkoivat romahtaneen venevajan nostamiseksi. Sitä ennen venevaja tyhjennettiin ja sieltä poistettiin osa huonokuntoisista rakenteista. Ja on hankittu tunkkeja. Veden päälle rantaviivaan ei enää saa tällaisia vajoja tietenkään rakentaa, joten nyt olis paras onnistua!

Ehdotin kovasti talkoita nosto-operaation suorittamista varten, mutta Mikolla on sormet syyhynneet  tämän kallisarvoisen rakennuksen pelastamiseksi, jotta saisimme edes tietää, onnistuuko nostaminen. Niinpä hän aloitti ilman ulkopuolista apua, vanhemman poikamme suurella avustuksella. Nuori insinöörin alkumme on ihan oikeasti avuksi hyvine ideoineen aina, kun isältään loppuu aakkoset, asiassa kuin asiassa. Heillä on myös hyvä työnjako: yleensä kuvio on se, että poika neuvoo ja katsoo päältä asioiden etenemisen oikeaan suuntaan ja isä rehkii ihan hulluna. Minä käyn väliin muistuttelemassa turvallisuudesta ja kannustamassa. Ja huolehdin, että ruokahuolto pelaa 4 kertaa päivässä. Pääsen vähän helpommalla, jos ei ole talkoita :)

Kaksin he ovat saaneet vajaa kahden täyden työpäivän aikana nousemaan noin 40 cm ylöspäin. Yksi pojan kullan arvoisista ideoista oli suoristaa samalla rakennusta taljan avulla.

Eihän se enää ihan pikkuinen ole tuo meidän esikoinen...ihme juttu.

Nyt hiukkasen noussut vaja lepää väliaikaisten tukkien varassa kivien päällä, joten vielä lopullinen tukeminen niin, että se kestää jäätkin, pitää toteuttaa. Vaihtoehtoina ovat arkut tai porapaalut.

Porvoosta löytyi porapaaluja myyvä paikka, joten tänään kulki tiemme sinne. Jos näiden avulla vajan saa tuettua, haemme lisää ja säästymme arkkujen teolta. Yhden kantavuus on noin 1000 kiloa. Samainen putiikki tulee tarvittaessa hätiin suorittamaan järeämmän paalutuksen koneiden kanssa. Katsotaan kuinka käy, että onnistuuko tämä. Ja jos onnistuu, selviämmekö halvemmalla (omin voimin) vai kalliimmalla. Olen ehkä vähän skeptisempi kuin mieheni tällä hetkellä asiaa kohtaan.

Lattialla nukkuminen taitaa jatkua, koska mökki ei valmistu itsestään ja tämän projektin parissa saattaa vierähtää tovi jos toinenkin. Ehkä minun pitäisi suosiolla keskittyä venevajan parven sisustukseen, koska se osa rakennuksesta on suora eikä nosto-operaation myötä muutu miksikään. Mökkiin on vielä turha valita verhoja.

Onneksi on hyvät kelit ja vesi on lämmennyt, mikä tekee hommasta astetta mukavampaa. 

Ahkeroiden viikonloppuun,

Asetuimme taloksi

Saavuimme juhannuksena saareen mukanamme hirrrmuinen muuttokuorma. Miten ihmeessä olisimme saaneet kaiken tarvittavan kulkeutumaan ilman peräkärryä?? Lattialankkujen lisäksi se täyttyi  useamman päivän sapuskoista, kaasupulloista, patjoista, liinavaatteista, vaatteista ja niin edelleen.

Juhannusaaton hommana oli rantamökin lattian teko ja komea siitä tuli. Vaikka ensi yöpymisemme saaressa onkin tarkoittanut vielä retkimeininkiä ja alkeellisesti patjoja lattialla, uuden puun tuoksu ja kova rehkiminen päivisin on siivittänyt meidät suloisiin uniin. Ovelta tervetulleeksi toivottaa vanha matto veneestämme.

Olemme siis vihdoin asettautuneet taloksi, yöpyneet ja laittaneet lämmintä ruokaa. Jo oli aikakin! Hyvästi retkiruoka, tuntui ihan luksukselta laittaa ensimmäisenä iltana valkoviinissä haudutettua risottoa...

Juhannuspäivän urakkana nikkaroin toisen pojan kanssa pihaan kunnon kokoisen ruokapöydän, jonka ympärille mahtuu 10-12 henkeä. Siitä tuli tosi kiva ja käyttökelpoinen... sellainen pihan kokoontumipaikka. Lankut valikoitiin liiterin vintiltä. Tukevat pukkijalat otin venevajan apupöydästä, jonne kelpaa pienemmät. Jos monien asioiden kuljetus saareen onkin hankalaa, helppoa on toisaalta se, että materiaaleja löytyy joka lähtöön. Ihan kaikkea ei tarvitse kaupasta hakea ja kuljetttaa, kuten tässä tapauksessa. Vernissasin pöydän kevyesti.

Viimeisen kuuden päivän aikana on saatu myös muita hyödyllisiä asioita aikaiseksi pienissä askelissa. Peltisepät saapuivat tiistaina ja asensivat sekä saunaan että rantamökkiimme hormit, piiput, kiukaan ja kamiinan.

Saunaa ei kuitenkaan vielä saatu käyttökuntoon, sillä palosuojaukseen tulevat levyt on asentamatta. Lähellä h-hetkeä kuitenkin jo ollaan. Saunan uupumisen vuoksi suuntasimme toissailtana retkelle aiemmilla purjehduksilla hyväksi havaittuun Jussarön saaren saunaan. Sinne on meiltä muutaman merimailin matka.

Etenkin tällaisella säällä saaristo tarjoaa parhaita puoliaan. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. 

Tunnelmallista kesäiltaa kaikille,

Polun ja pihan laittoa

Olen aloittanut hitaasti etenevän projektin, jota teen aina kun muulta kerkeän. Tavoitteena on tehdä hienojakoisesta sorasta pieni polku, joka kulkee venepaikalta venevajan edustalle ja siitä muille rakennuksille. Tarkoitus on paitsi kohentaa ja selkeyttää pihapiirin ulkonäköä, mutta myös helpottaa kulkua muun remontin etenemiseksi. Syksyn tullen sorapolku on myös kuivempi kuin multainen kulutettu maa. 

Aina jaksaessani kanniskelen siis ämpärillisen, pari soraa tehdyn polun jatkeeksi. Katsotaan, kuinka pitkälle kesän mittaan pääsen, juoksumetrejä on kyllä aikalailla. Nimittäin, joudun ihan oikeasti tekemään tämän yksinäni, koska Mikko ei korvaansa lotkauta hankkeelleni. Polku ei nähtävästikään ole ykkösenä hänen prioriteettilistallaan, mutta uskon kyllä, että hänkin sisäistää vielä homman jujun :) 

Lopulta tarkoitus olisi, että kapea hiekkatie kulkee rannasta ylös rinnettä pitkin aina päätalolle asti niityn reunustaa pitkin. Sinne tänne asettelen joukkoon mukulakiviä, joiden kerääminen ympäristöstä kuuluu urakkaan. Selkä tulee olemaan koetuksella, se on selvä.

Olen aloitellut pengerryksen tekoa joihinkin kohtiin, jotta sora pysyy paikoillaan eikä lähde sateen mukaan.

Tässä ensimmäiset kokeilut, miltä polku näyttää, vaikka soraa tarvitaan toki näihin kohtiin paljon lisää.

Enää yksi työpäivä ja sitten lomalle (= lue: tositoimiin) !!