Ihan älytöntä

Lauantaina päätin nousta taas vintille fiilistelemään (lue: sadetta pakoon). Olen penkonut vinttiä moneen kertaan ja kantanut sieltä kiinnostavaa tavaraa pois. Edelleen siellä on paljon sikin sokin, mm. lehtiä ja muuta paperijätettä. Lähdin tonkimaan yhtä vähemmän koluamaani nurkkaa ihan sillä ajatuksella, josko sieltä löytyisi jotain asiakirjoja tai muuta tilan elinkeinoon liittyviä papereita. Samasta kohdasta sahanpurun seasta olen aiemmin löytänyt tilan kirjanpitokirjan.

Tungin käteni yhden ison ja painavan laatikon taakse. Sen sisältö on minulle jo tuttu (pulloja ja mattoja), mutta sen taakse käsi mahtui nipinnapin. Ilman taskulamppua en pystynyt erottamaan paljaalla silmällä mitään.

Ensin käteni osui pariin kenkään ja rikkoutuneisiin ikkunalaseihin, jotka vedin esiin. Työnsin käden takaisin koloon ja kappas, sieltäpä alkoi löytyä aarteita - yksi toisensa jälkeen.

Ensin löytyi vanha kardemumma-pussi ja ajattelin, että hyvä, vastaan voi tulla muitakin kirjallisia viitteitä viime vuosituhannelta.

Sitten löytyi tällainen nyytti ja huokaisin: aina täällä penkoessa saa pelätä jotain vaarallista: onkohan nyytistä pöllyävä valkoinen jauhe myrkyllistä lyijyvalkoista… tai jotain muuta myrkkyä. Jätin nyytin sikseen.

Sitten luulin osuneeni ikkunanpokaan, mutta laatikon takaa tuli esiin keraaminen kuva. Se oli kahdessa osassa, mutta huudahdin vau ja tulin iloiseksi tästä hassusta kuvasta. 

Ihan kuin kuvaelma Idurin lahdelta ;) 

Kehysten ornamentiikka on kaunis. Tämä originelli esine pitää kyllä saada jonnekin esille. Olipa hieno löytö, mietin.

No, mutta, aina vain paranee. Seuraavaksi käteni osui täydellisen muotoiseen veneen pienoismalliin. Tästä Mikko tulee pitämään!

Ja sitten: ei voi olla totta - kalanmyyntitosite tilan perustamisvuodelta, 1918. 

Tätä varhaisempia päivämäärämerkintöjä ei periaatteessa edes voi tulla vastaan, joten ihan huikea löytö. Juuri jotain tällaista olin tullut etsimäänkin, joten mietin, voiko tämä tuuri olla edes totta.

No entäs sitten? Aloin jo miettiä, että miten ihmeessä tällaista kaikkea voi mahtua laatikon taakse, kunnes käteni osui paksuun kirjaan. Se oli täysin ehjä, vain hieman pölyinen. 

Hienoa, tämä sopisi iltalukemisiksi vaikkapa myrskyisiin syysiltoihin (aloitin tosin heti illalla).

Olin niin innoissani kirjasta, että olin ihan varma, ettei laatikon takana enää ole yhtään mitään.

…kunnes… 

käteni osui johonkin kovaan ja metalliseen…

Kun näin, mitä vedin esiin, totesin itsekseni: "nyt tämä aarteen etsintä alkaa saada jo ihan älyttömät mittasuhteet: ei tällaista jättitarjotinta voi tuosta vain joku löytää!"

Nostin päivänvaloon kauniin, patinoituneen tarjottimen. 

Huh huh. 

Ja tämän jälkeen löytyi vielä osastoa "vaarallinen" pieni nyytti, jossa oli noin teelusikallisen verran superpunaista pigmenttiä tai jauhetta. Suljin nyytin nopeaa. Mitä ihmettä se voi olla? 

Lähdin tärkeimpien löytöjen kera kävelemään alas rantaan. Mukaan otin tositteen, pienoismallin, kirjan ja tarjottimen näyttääkseni niitä Mikolle. 

Pesin tarjottimen, tutkailin sitä ja asettelin ruokapöydälle. Halkaisija hienot 55 cm. Näen silmissäni, kuinka se lepää valkealla pöytäliinalla ja että siihen voisi laittaa vaikkapa hopeisia kynttilänjalkoja.

Tarjottimesta en löytänyt hopeanmerkkiä. Varmaankin Venäjän keisarinna on vain unohtanut painattaa siihen merkkinsä ;)

Tässä kattaus ja alpakkatarjotin tulevat joskus olemaan, kunhan saamme vajan lattian tehtyä ja juhlat laitettua pystyyn. Sitten joskus. Tänä viikonloppuna lattiatyöt menivät taas piirun verran eteenpäin.

Mietin, että kun lauantain löydöistäni teen blogipäivityksen, ette millään voi uskoa näiden löytyneen yhden romulaatikon takaa hetkessä. En minä ainakaan uskoisi - niin älytön, överiksi mennyt aarteenetsintätuokio tämä nimittäin oli.

Älyttömän kivaa viikon alkua kaikille!