Rapuja ja aineellisia menetyksiä

Superihana viikonloppu takana. Perjantai-iltaa istuimme ystäväpariskunnan kanssa rapuja nauttien ja pojista toinen, mallia seniori, liittyi kavereineen seuraan myöhemmin illalla. Nuoriso viihtyikin kanssamme koko viikonlopun, mikä on aina suuri ilo. Tänä kesänä kun olemme olleet täällä pääosin kaksistaan Mikon kanssa. Laittelimme ruokaa yhdessä ja erikseen - ja puuhasimme pihatöissä yhdessä ja erikseen.

Isä, poika ja kaveri ryhtyivät pitkään työlistalla olleeseen puunkaatoon hankalassa paikassa keittiövajan takana. Vajan takaosaa lahottaa joka vuosi sinne puista tippuva lehtimassa, mutta puiden kaatoa olemme tarkoituksella suunnitelleet useita vuosia. Hankalaksi kohdan tekee rinne, josta kaatuva runko voi valua alas kohti vajaa. Nyt korkeaan varovaisuuteen tähtäävä menetelmä oli hioutunut valmiiksi:

Jatkettu, pitkä köysi tikkailla ensin kiinni kaadettavan puun yläosiin. Pojat riittävän kauas, eli kaatuma-alueen ulkopuolelle, ohjaamaan puun kaatosuuntaa köyden ja välissä olevan tukevan männyn avustuksella. Mikko kaatamaan puuta rinteestä. Se pitää suorittaa aika korkealta johtuen rinteestä. Ja turvallisuussyistä siten, ettei sahausta suorita ihan loppuun asti, jotta runko jää paikoilleen eikä tömähdä vajan seinää vasten ja kenties siitä sisään. Näin mallikkaasti kaato sujuikin.

Mutta miten käy ko. rungon, joka on kaikkein vaikeimmassa paikassa? Puu kaatuu toivotulla tavalla...

... mutta pyörähtääkin oksien heilauttamana sivusuunnassa ja lohkeaa kannostaan irti.

Ja tietysti, runko tipahtaa tuosta alas ja tömähtää lopuksi ei-toivotusti vajan seinään! Kuvasarjani loppuu tähän sattuneista syistä.

Runko löi seinää 30 cm sisään, mutta päätti matkansa kyllä nopeasti köydenkin kiristyttyä. Kuului räminää, kilinää ja sen jälkeen minun sadattelua ja sättimistä! Tajusin heti, että runko on pukannut sisällä emännänkaapin paikoiltaan. Tiedostin samalla seinällä olevat kaksi hyllyllistä vuosien varrella keräämiäni posliinilautasia! Viis itse seinästä, joka muutenkin on puoliksi laho, ajattelin.

Menimme varoen sisälle katsomaan aineellista katastrofia, enkä tuossa tilanteessa tosiaankaan ajatellut tätä postausta, että olisin ottanut yhtään kuvaa. Vaja itse oli tukevasti pystyssä, samoin kaappi. Lattia oli täynnä astioita ja sirpaleita. Jauhot, hiutaleet, siemenet ja jyvät niiden alla ja päällä.

Kun runko oli pilkottu seinän takaa pieniksi, aloimme siivota sisällä ja tehdä inventaariota rikkoutuneista asioista. Hyllyt seinällä kaapin yläpuolella olivat ihmeeksemme paikoillaan ja kaikki lautaset pysyneet siinä sekä säilyneet ehjinä. Huh, mikä onni!! Seinä oli työntynyt sisään, mutta seinälankut olivat yhtä poikkilautaa lukuunottamatta ehjiä. Seinän pystyi työntämään takaisin. Tuimme sen uudella lankulla haljenneesta kohdasta.

Muutama emännänkaapin päällä oleva pieni englantilainen posliinilautanen oli palasina lattialla, mutta ne eivät olleet onneksi vanhoja tai arvokkaita. Neljä vanhaa Iittalan 1/2 l:n lasikulhoa hajosi, mutta kaikki muut (kaikkiaan kaksi hyllyllistä) olivat ehjinä lattialla! Ehkäpä lasipurkkien sisältö, lattialle levinneet kuiva-aineet, olivat vaimentamassa niiden kahden metrin lentomatkaa. Suurimmat euromääräiset aineelliset tappiot kohdistuivat purkeissa olleisiin ruoka-aineisiin, jotka levisivät kaikki lattialle. Siltä räminältä, mikä sisältä kuului, en olisi uskonut meidän selvinneen näin vähällä vahingolla, mutta kolina tulikin kattiloista ja niiden kansista, jotka olivat alahyllyllä. Ne luonnollisesti pysyivät ehjinä. Uudet (vanhat) lasipurkit haluan rikkoutuneiden tilalle, joten tämä tietää käyntiä vanhan tavaran liikkeessä, mistä niitä saa.

Onneksi loput kaadettavat puut ovat helpommassa kohdassa rinnettä, joten hankalin on nyt hoidettu - tällä kertaa tyyli vain nyt oli tämä. Vaikka Mikko onkin jo kokenut puunkaataja, kaikkein tärkeintä on, että köydellä turvallisen etäisyyden päästä ohjaamalla voidaan täysin varmistaa oikea kaatosuunta, eli käytännössä taata henkilöturvallisuus.

Aluksi olin kauhuissani, kun luulin kaikkien posliinilautasteni hajonneen, mutta onneksi aineelliset menetykset tuntuvat kovin pieniltä. Jäin miettimään, että todella vähän meille on ylipäänsä mitään sattunut, eli yritämme kyllä varmistaa, varmistaa ja vielä kerran varmistaa, ettei mitään tehdä tuosta vaan mielijohteesta ja miettimättä. 

Varovaisesti vastedeskin,