Pakkanen alkoi kiristyä, ja saaressa oli tuulesta johtuen hyytävä viikonloppu. Olin koko viikonlopun pukeutuneena kaksi untuvatakkia ja kaksi pipoa päällekkäin. Se ei ollut yhtään liioittelua etenkään merimatkojen aikana. Autorannan ja saaren väliä tulikin ajettua useampaan kertaan, kun Mikkoa piti ensin hakea metsästysreissulta, ja lisäksi koska kuljetimme talven varalle peräkärryllisen verran halkoja ykköskotiin. Ostimme uuden kodin jokin aika sitten ja sinne muurataan ensi viikolla varaava Tulikivi-takka. Olemme siitä kovin innoissamme. Mahtavaa, kun saamme puut omasta takaa. Ja vielä mukavampaa on nyt, kun uusi koti tuntuu "siltä oikealta". Toivottavasti siitä tulee meille pitkäaikainen koti ja sellainen väliaikaisuuden tunne kaikkoaa, mitä koimme edellisessä. Meillä on siellä vielä remontti kesken. Öhöm, luitte aivan oikein: taas onnistuimme hankkimaan elämäämme uuden remontin :). No, sen toteuttavat muut kuin me eli tällä kertaa suunnittelimme asian niin. Omat voimat eivät olisi todellakaan riittäneet. Riittää, että itselle jäi seinien maalausta ja työnjohto ;).
Vene oli telakoitava, kun veteen alkoi kerääntyä riitettä ja ennusteet lupaavat pakkasta tuleville viikoille. Vaikkakin, olen täysin vakuuttunut, ettei pakkassää täällä etelässä pysy ja vesikelit ovat taas pian kulman takana. Harmillinen takaisku oli se, että traktori ei lähtenyt käyntiin, yhyy! Mikko joutui kuntoilemaan ja nostamaan veneen käsitaljan avulla.
Ihana kuva tuo ylimmäinen, kuin kaunein joulukortti. Ja kiva kuulla että olette kotiutuneet uuteen kotiinne.
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa teille!
Kiitos! Juu, ehkäpä tästä saan joulukortin :). Kiitos Kristiina, sitä samaa sinulle!
PoistaOn tuo aikamoista souvia veneiden kanssa. Olen niin onnellinen siitä, että pääsen kotiin ympäri vuoden yhteysaluksen voimin. Tai joskus jäätietä, mutta sellaiset talvet on tosiaan etelässä harvassa. Oikein hankalassa jäätilanteessa kulkee ilmatyynyalus. Joten ikinä ei ole tarvinnut omaan veneeseen turvautua kotiin pääsemisen kanssa.
VastaaPoistaOnnea on omavaraisuus polttopuiden suhteen. Tsemppiä remppaan ja onnea uuteen kotiin!
No niin on souvia! Mahtavaa, kun saat asua saaristossa, mutta kuitenkin kulkeminen onnistuu kaikissa säissä.
PoistaOlemme vähän himmailletkin viime aikoina puunkaadon kanssa, mutta kaadettavaa on paljon. Nyt voi muutamalla lisäkaadolla kasvattaa määrää tulevina vuosina, kun tietää, että haloilla on käyttöä mantereellakin.
Kiitos Saila!
Oi miten kaunis tuo ensimmäinen kuva! Myös viimeisessä ihanaa, sinisävyistä talven tunnelmaa ❤︎
VastaaPoistaOlipa kiva kuulla, että se juuri teille oikea koti on viimein löytynyt, joten lämpimät onnittelut ja ihanaa pian alkavaa joulukuuta ❤︎
Kiitos Ansku, saaristossa on aina tunnelmaa, heh. Juu, huh, kun tuntuu kivalta tuo uusi koti. Remonttikin valmistuu juuri sopivasti jouluksi.
PoistaOi,minäkin ihastuin heti tuohon ensimmäiseen postikorttinäkymään!😍
VastaaPoistaJa Anskun lailla myös viimeinen kuvasi ihastutti minua yhtälailla,ihana saaristolaistunnelma.
Onnea uuteen kotiin!Se,että koti tuntuu omalta ja kodilta on tärkeintä.❤
Oli ihan sattumaa, että huomasin alkaa kuvailla kuuraikkunan läpi, mutta aina löytyy uusia kuvakulmia luonnon ihmeiden ansiosta.
PoistaKiitos Mirjam-Matilda, nyt tuntuu niin kivalta!