Pölyttäjä-Pilvi ja Mauro-mäyräkoira

Kylläpä on kirjoittaminen laiskottanut, mutta nyt taas langoilla. Eipä meillä remppaosastolla ole sen kummempia kyllä tapahtunutkaan... Kirjoitusinspiraation puute johtuu osin tästä, mutta mitä väliä, joskus vaan on näin. Mielen päällä on ollut lisäksi eräs toinen asia. Palaan siihen myöhemmin, kunhan vielä pari juttua varmistuu...

Perjantaina saavuimme saareen sateessa ja hyökkäsin ensi töikseni katsomaan, onnistuinko kasvattamaan kesäkurpitsat, mikä oli siis tämän vuoden uusi kokeilu. Silloin, kun kesäkurpitsani kasvattivat ensimmäiset kukat elokuun alussa, olin aika huolissani viljelmästä, kun en nähnyt ainuttakaan pölyttäjää missään :(. En halunnut riskeerata satoa ja siksi pölytin vesiväripensselillä kesäkurpitsat itse. Voitte arvata, miten ilahtunut olin, kun satoa nyt löytyi! Ja aamulla auringonpaisteessa löysin isojen lehtien alta vielä pari isoa kurpitsaa lisää sekä neljä pientä alkua. Papusatoakin oli, mutta kokonaisuutena se jäänee hieman pienemmäksi kuin aiempina kesinä. Liekö syy pölyttäjien vähyydessä?





Siivoilimme hiukan pihaa ja samoilimme metsässä. Löysin muutaman desin verran tatteja, jotka riittivät pariin ruokaan. Näin elokuussa on superhauskaa tehdä ruokia vähän sillä periaatteella, että mitä sattuu löytymään. Kesäkurpitsat maistuivat siltä kuin niiden pitikin ja tateilla, oman maan vaarinlaukalla ja muilla yrteillä sekä nuorilla nokkosilla höystettynä lounaspasta maistui varsin mainiolta. Jos teillä lukijoilla on hyviä kesäkurpitsareseptejä, saa vinkata!!

Ihana, rauhoittava metsäretki katkesi, kun Mauro sai aivan vimmatun vainun ja lopulta löysi mäyrän pesän, jonne se jäi kolon juurelle kiivaasti haukkumaan. Satuin näkemään kohtauksen ylhäältä kalliolta, kun mäyrä luikahti ison kiven alta takakautta pakoon. Ja Mauro tietysti jälleen perässä.

Luulimme Mikon kanssa ensin, että Mauro oli löytänyt supikoiran, mutta sain ylhäältä viirukasvoisesta melko isosta mäyrästä selvän näköhavainnon. Emme meinanneet millään saada Mauroa takaisin meidän luokse, kun sillä oli jahti päällä ja se olisi selvästi halunnut nistiä löytämänsä saaliin. Ajattelimme kuitenkin, että vanheneva Mauro voisi myös jäädä kakkoseksi, ja pakotimme sen mukaamme toiseen suuntaan, ettei se saisi mitään haavoja. Yritin sanoa, että ethän sinä ole mikään mäyräkoira, mutta millään ei meinannut uskoa, vaan palasi vielä pari kertaa takaisin!

Matkalla kotiin metsästyksestä vauhkoontunut ja hikeentynyt Mauro viilensi itseään pitkään meressä paikoillaan seisomalla - kieli pitkällä.

- Jaahas, no jatketaan sitten kaivuuhommilla.

Aurinkoista elokuun loppua toivottaa,