Tilasin auringon sängyn kuljetuspäivälle, kun taas erään sadepäivän käytimme muiden asioiden hoitoon mantereella. Pistäydyimme samalla paikallisessa vanhantavaran myymälässä ja iskin silmäni yhteen tuoliin. Kävi ilmi, että se oli tullut myymälään vasta tunti sitten ja oli siksi vielä hinnoittelematon. Päivä oli kai ollut hiljainen, sillä aistin, että omistaja ilahtui jo pelkästä juttelusta. Tiedustelin hintaa ja hieman höveli vastaus kuului "nooh, onkos kymppi liikaa?". Mielestäni minulla kävi tuuri, koska en ole aiemmin ihan noin halvalla vastaaviin törmännyt. Ehkä se oli tullut omistajalle jonkun isomman tuottoisan kaupan mukana, jolloin vähempikin riitti :). Tuoli sujahti oitis autoomme.
Rautakaupassa etsin käsiini maalinpoiston. Päädyin biohajoavaan Biocomp-maalinpoistoon. Litrahinta oli vain pari euroa kalliimpi kuin tavallinen liuottimia sisältävä. Tältä tuotteelta ei tarvitse suojautua samoin kuin perusmaalinpoistoaineilta. Myöskään palovaaraa ei ole, mikä on mielestäni harmillinen, huolehdittava asia liuottimien kanssa! Tästä siis plussat ympäristöystävällisyyden lisäksi.
Päätin kokeilla ainetta ensin tuolin istuinpinnalle, jossa oli neljä kerrosta: lakka, tummanvihreä maali, valkoinen maali ja alimpana vanha turkoosi.
Annoin aineen vaikuttaa tunnin: lakka lähti pois, mutta tummanvihreää maalia jäi reilusti jäljelle. Uusin käsittelyn ja kas, tämän jälkeen vihreä ja alta pilkottava valkoinen maali alkoivat kupruilla viidessä minuutissa. Hyvä!
Kaavin sen pois ja jäljellä oli vielä hitunen valkoista maalia. Laitoin ainetta valkoiselle ja se lähti myös hetkessä pois. Alimpaa paljastui vanha turkoosi, josta on aikanaan hiottu osa pois.
- Tuoko nyt muka on hyvä?
- No minusta on: se voi olla noin tai on ainakin käsitelty uutta maalausta varten, Mauroseni.
Aine tehosi siis hyvin, mutta ei poistanut useampia maalikerroksia kerralla vaan kunkin erikseen. Olen jatkanut nyt muiden tuolin osien maalinpoistoa ja antanut aineen vaikuttaa vajaan tunnin. Se, mitä jää jäljelle, lähtee kevyesti rapsuttelemalla.
Turkoosia löytyi alta tämän verran.
Toimiva aine, aion käyttää tätä jatkossakin. Ulkona kun työskentelee ja vaikka keräisi syntyvät jätteet roskiin, on kiva tietää, ettei pihaan jää liuottimia. Jos jollain on kokemuksia tavallisesta maalinpoistosta, kertokaa, toimiiko se samoin. En ole itse kokeillut koskaan aiemmin maalinpoistoja.
Lopuksi näytän vielä kuvan viimeisestä hommasta: teimme ison puusavotan Mikon vanhempien kanssa. Nyt liiteri pääsee oikeuksiinsa :)
Tuolin rapsuttelu ja kenties eräs uusi projekti, jota en vielä paljasta, jatkuvat Kroatian purjehdusten jälkeen. Kesäistä kuun loppua kaikille!
Tuolista tuli todella hieno!
VastaaPoistaJoo, sen voi jättää näin tai maalata, saa nähdä sitten joskus myöhemmin, kun keksin, mihin käyttöön tuoli tulee.
PoistaJuu, on kokemusta maalinpoistosta vastaavilla, mutta liuotinohenteisilla aineilla ja toimii kyllä, mutta hirveä katku siitä tulee, joten missään sisätilassa ei kannata edes yrittää, jos ei ole hirmu hyvää tuuletusta. Ja arvatenkin tuntuu itsestäkin kaikenlaisen vähänkään syttymisherkän säilyttäminen pelottavalta sen kolmen vuoden takaisen tapahtuman jälkeen. Vaikkei liuottimet silloin syynä olleetkaan, mutta silti.
VastaaPoistaHauskalta näyttää sängyn kuljetus veneessä :). Ja kymppi noin kivasta tuolista oli kyllä lähes pilkkahinta. Joskin hommaa kunnostamisessa on, mutta silti.
Toivotan nyt tuhannennen kerran sitä hyvää reissua!
No tästä ei kyllä tullut yhtään mitään katkua, joten sisätiloissakin voisi työskennellä. Syttymisherkkyys minuakin aina pelottaa maalien, tärpättien sun muiden kanssa, joten ilahduin, kun ko. tuote löytyi.
PoistaJoo, hommaa on ja maalinpoistokin maksoi, eli eihän tuoli lopulta mikään ilmainen ole. Mutta halvalla kun sain, viitsin ryhtyä projektiin.
Kiitos, kiitos, kiitos - lupaan, että me lähdetään pian, niin ei tarvitse enää toivotella :)) Ihanaa onkin vihdoin päästä matkaan!
Hieno sänky ja meillä täällä nyt juuri kaksi vastaavaa tyhjän panttina, kun eivät kelpaa enää tyttärille, ovat kuulemma lapselliset ja runkopatjat ne olla pitää. Nuo meidänkin vanhat talonpoikaissängyt olisi niin somat kesämökille. <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua <3
Ihan sama tarina kuin siis täälläkin! Voi noita lapsia, kun eivät ymmärrä suloisten sänkyjen päälle :)
PoistaHieno tuoli! Todella hyvä, että nykyisin on saatavilla ihmis- ja ympäristöystävällisiä maalinpoistoaineita.
VastaaPoistaKiitti! Niinpä, tätä käyttäessä oli ihan raikasta hengitellä ;)
PoistaTodella kaunis tuoli ja todellakin edullinen löytö;)
VastaaPoistaJa kyllä on kaunis tuo liiteri(kin)!:) Mukavaa kesää Pilvi.
Kiitos Hyvä Mieli, kiva kuulla :)
PoistaHauska vanha tuoli, kelpaisi myös tänne tuollaisenaan turkoosina :)
VastaaPoistaJoo! Toistaiseksi taidan jättääkin näin :)
PoistaHieno tuoli ja hieno liiteri ♥ Luin vasta nyt myös edellisen postauksesi :)
VastaaPoistaIhanaa viikonlopun jatkoa ja upeaa, elämyksellistä matkaa!
Kiitos Ansku! Täällä ollasn jo elämyksiä keräämässä :)
PoistaKaunis sänky. Varmasti sitä luopumista oli mietittävä tarkkaan. Mutta näinhän se energiankierto toimii: "Kun jostakin luopuu, tulee jotakin ihanaa taas tilalle."
VastaaPoistaKymppi on todella naurettava hinta tuollaisesta vanhasta tuolista.
Kiva tietää tuollaisesta turvallisesta maalinpoistotuotteesta.
Tuntuu varmasti tosi hyvältä, kun on saatu puut pinottua uuteen vajaan. "Tulkoon vaan syksy ja talvi - me pärjätään näillä!"
Purjehdusloma Kroatiassa kuullostaa taivaalliselta. Sisko tuli juuri sieltä lomilta ja ihastui paikkaan. Nautinnollista Lomaa!
Kiitos Irene! Aivan mahtavaa nyt kun on puuta kuivumassa vajassa syksyn varalle ja ihan varmasti sitä saadaan talteen vielä lisääkin. Suomessa on ihanaa lomailla, mutta kyllä sydän on sulanut Kroatiankin saaristolle jo aiemman kokemuksen perusteella. Varsinkaan tänä kesänä en pistä pahakseni pientä takuuvarmaa lämpöruisketta :)
PoistaTulipa kiva tuoli - ja halvalla :) Oli kiva kuulla maalinpoistokokemuksesi, en tiedä miksi olen empinyt maalinpoistoaineiden käyttöä. Se että maali lähtee kerroksissa on oikeastaan joskus ihan hyvä juttu. Ehkäpä kokeilen tuota yhteen ongelmakohtaan...
VastaaPoistaSama juttu täällä! Ajattelin ihan samaa, että kerroksittainen poisto on vain hyvä asia. Voin kyllä tätä suositella, on miellyttävä käytössä!
PoistaToi turkoosi maali on muuten mysteeri. Jossain vaiheessa (milloin? Joskus 1900-luvun alkupuoliskolla kai) ihan KAIKKI huonekalut maalattiin sillä. Miksi? Olen yrittänyt googlettaa siihen vastausta heikolla menestyksellä. Anyway, sait tosi halvalla hienon tuolin ja Hannis sai ihanan sängyn :-)
VastaaPoistaMuistan, että olemme kanssasi pohtineet joskus aiemminkin samaa! Sävyllä on ihan varmasti ollut jokin uskomuksiin liittyvä merkitys! Tai sitten joku toi maahan tonneittain tuota sävyä ja sitä jaettiin valtion toimesta joka torppaan ;)
PoistaVoi kyllä olette varmasti olleet hauska näky veneillessänne antiikkisängyn kanssa:)
VastaaPoistaMahtava ja edullinen on tuolilöytösi - kivan mallinen ja sympaattinen tunnelmaltaan<3 Hyvä, kun sait tummanvihreät sävyt pois. Olen nähnyt samanoloisia tuoleja alkuperäiskuosissaan tummapuisina, mutta tuo on kyllä tosi kivan näköinen myös maalattuna ja söpönen ihan tuollaisenaan.
Lempeitä tuuloa Kroatian matkallenne<3
...siis lempeitä tuulia :D
PoistaJuu, niin varmaan oltiin :). Tuoli on nyt kivan näköinen rapsutettuna, taidan jättää sen sellaiseksi!
PoistaNo hei sänky täällä ja odottelen että pääsen näyttämään miltä se lopulta näyttää uudessa paikassaan :-) Kiitos vielä hurjasti kun toitte ja oli muuten myös hauska tavata!
VastaaPoistaJee, kivaa! :)
PoistaJostain tavarasta on niin vaikea luopua, sinä onnistuit : ) Täällä kamppailen yhden kaapin kanssa, vaikka olin jo varma että nyt se lähtee... mutta enpäs näköjään olekaan varma. Tuolista tuli täydellinen, anna olla vaan noin.
VastaaPoistaMukavaa matkaa teille!!
Kyllä otti koville :). Juu, annan tuolin jäädä tällaiseksi!
PoistaKiitos maalinpoistoaine vinkistä! En ole ikinä kokeillut mitään maalinpoistoaineita. Nyt olen jo ehtinyt testamaan ja ihan hyvin se toimi.
VastaaPoistaToivottavasti teille tulee ihana loma!
Kiva, jos vinkistä oli hyötyä! Nyt ollaan jo tultu lomalta ja ah, kun oli ihanaa!
PoistaOi mikä komistus sieltä kuoriutuikaan! Juuri tuo vanha turkoosi sävy on sellainen jonka haluaisin itsellekin vanhoihin huonekaluihin. Olen käyttänyt liuotinpohjaista maalinpoistoainetta. Se on ihan toimiva mutta voi kauhea miten se haisee ja siitä tulee päänsärkyä ja huono olo. Täytyypä ottaa tätä seuraavaksi kokeiluun kun jotain tuunaa. Kiitos vinkistä! 😊
VastaaPoistaKiva, jos tästä on apua. niin itsekin ajattelin, että mieluummin poistelen ilman päänsärkyjä! Vanha turkoosi ja harmaa ovat kyllä upeita värejä.
Poista