Kiitos ihanista ja moninaisista kommenteistanne edelliseen postaukseen, joka olikin varsin vuolas :). Olisin voinut kirjoittaa vieläkin pidemmin ja mieli tekisi jatkaa keskustelua kiinnostavista ruokavalioasioista kanssanne! Nyt siirryn kuitenkin seuraavaan aiheeseen, ajanhallintaan.
Selailin vanhoja valokuvia tilallamme tehdystä työstä. Olenkin monet kerrat pohtinut, millaistakohan mahtoi kalastajatilallisen työ olla. Varmasti kovaa selviytymistä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Miksi sitten nykyisin puhutaan työelämässä hidastamisesta ja downshiftaamisesta. Ovatko nämä käsitteet pullamössösukupolven keksintöjä vai onko työ oikeasti nykyisin vieläkin kovempaa?
Yhdeltä kantilta kai on. Nykyisin työ rassaa enemmän hermojamme emmekä konttoreissa pääse koskaan tekemään työtä tuntien kevättuulen virettä kasvoillamme tai saa itse työstä minkäänlaista fyysistä vastinetta henkisille paineille. Rakastan työtäni, joten en ole missään vaiheessa miettinyt, että haluaisin downshiftata pois työelämästä. Mutta hankkeemme, joka on täydellinen vastapaino työlleni, on saanut pohtimaan, miten voisin hallita omaa aikaani paremmin työpaikalla; että minä ohjaisin työtä, eikä niin, että monotoninen toimistorytmi hukuttaisi minut.
On rutiineita, on kivoja hommia. Mutta yhdessä asiassa on tullut mitta täyteen: stop jatkuvalle kiireelle. En enää jaksa jatkaa niin, että suoritan asioita pää kolmantena jalkana. Olen kyllä osannut erottaa työn ja vapaa-ajan, kiitos siitä mm. ihanan, kokonaisvaltaisen pakopaikkamme, mutta työpäivät itsessään ovat venyneet pitkiksi ja olen kokenut itseni stressaantuneeksi loputtomista tekemättömistä töistä. Pysähdyin, kun huomasin kärsiväni muistin pettämisestä ja havaitsin muitakin ylikuormittumisen merkkejä.
Sain ilokseni kutsun osallistua eräälle ansiokkaalle työhyvinvointikurssille, jolloin päätin, että se tulisi olemaan käännekohta ajanhallinnassani: täytyisi muuttaa omia tapojani, koska työ ei muuksi muutu. Onko jotain, mitä voin itse tehdä? Onko minulla kenties jotain tapoja, jotka lisäävät kiireen tuntua, mutta eivät kuitenkaan tehokkuutta? Kurssin metodiikkaa en pysty tässä lyhyesti selostamaan, mutta kyse oli sen jälkeen 3 kk:n aikana opeteltavista uusista pienistä tavoista, tai oikeammin poisoppimisesta, joiden avulla saisi ajatuksilleen lisää tilaa, rauhaa, hallinnan tunnetta työhön ja siten koko elämään.
Minun(kin) ongelmani on aina ollut liika tunnollisuus ja kuvitelma, että minun pitää yksityisyrittäjämäisesti ja salamannopeasti tehdä kaikki edessä havaitsemani tehtävät, ratkoa ongelmat ja hoitaa vaikeat asiat heti alta pois. Olen Idurin suhteen oppinut kärsivälliseksi, mutta miksi työssä yhä olin kärsimätön? Päätin, että tästedes, kun kuulen tai havaitsen uuden ongelman, lasken kymmeneen, vedän henkeä, olen hiljaa. Korkeintaan esitän muille lisäkysymyksiä. MUTTEN PYRI ANTAMAAN VASTAUSTA TAI TARTU TEHTÄVÄÄN. Tämän lisäksi oli muita vastaavia maneereita, mistä piti opetella pois. On muuten yllättävän vaikea muuttaa tapojaan. Joka työpäivän aamu luin muistilistani siitä, mitä olin opettelemassa. Kuulostaa ihan pöljältä, mutta suurimpana osana aamuista en muistanut, mitä nämä yksinkertaiset, itselleni lupaamani asiat olivatkaan! Muistilapullani luki mm. ohje itselleni: "kun kuulet ongelman, pysy rauhallisena ja ole hiljaa". Tämä kuulostaa niiin koomiselta nyt… mutta minusta on tullut enemmän "zen" ja uskon näin antavani enemmän tilaa paitsi omalle harkinnalleni, myös muille ihmisille, mikä on hyväksi työyhteisölle. Ovat varmaan onnellisia, että maailmasta on kitketty yksi itseään korvaamattomana pitävä päällepäsmäri.
Aloin myös kirjata ylös "to do" -asioita kännykän muistilappusovellukselle. Tämä sovellus on pelastanut arkeni ja monet yöuneni. Ennen yritin vain muistaa asiat mielessäni tai osa tehtävistä seikkaili lukuisilla post it -lapuilla siellä täällä. Tein tehtäviä epämääräisessä järjestyksessä, miten satuin ne muistamaan. Stressihän siitä tuli, kun yhtäkkiä muistin jonkun random asian, jonka olikin unohtanut silloin, kun se olisi jo pitänyt hoitaa. Pahin oli tietysti se, että yöllä tekemättömät asiat muistuivat mieleen, eivät kiireisen työpäivän keskellä. Nyt asiat ovat puhelimellani, ja sillä sekunnin seisomalla kun lupaan jotain tai huomaan, että pitää tehdä joku juttu, otan sen minuutin aikaa siinä kohdassa ja kirjaan asian ylös sovellukseen. Muistilappu kulkee aina mukanani ja muistaa puolestani :). Tsekkaan tehtävälistani yleensä kerran päivässä, varaan kalenteristani ajan haluamani asian tekemiseen ja päivän päätteeksi ruksaan tehdyt jutut tehdyksi. Lista on siis loputtomasti päivittyvä ja moni asia tulee hoidetuksi esimerkiksi vasta viikkojenkin myötä - sitten kun sen aika on. Kyse ei ole päivälistasta. Listalla on sekä työasioita että henkilökohtaisia asioita. Mutta mikään ei enää unohdu! Aluksi listallani oli keskimäärin noin 15 tekemätöntä asiaa. Nyt listalla on ollut viikkojen ajan keskimäärin vain noin kolme asiaa. Päivän mittaan tulevien uusien asioiden hoitoon on ilmiselvästi vapautunut myös aikaa. Miten?
Listan tekemisen kanssa samaan aikaan lopetin ns. multi-taskingin. Minulla on ollut kiireessäni paha tapa aloittaa meiliä, muistaa toinen asia ja tarttuakin yhtäkkiä puhelimeen, nähdä joku tärkeä paperi työpöydälläni ja alkaakin lukea sitä ja yhtäkkiä muistaa neljäs asia ja juosta jonkun työhuoneeseen sitä selvittämään. Aivan kaamea tyyli! Olen hyvä hallitsemaan kokonaisuuksia, mutta kiire-pirulainen hukkaa fokukseni pienistä asioista. On kuitenkin aika typerää saada stressiä näistä pienistä jutuista, kun samaan aikaan isot haasteet eivät tunnu missään. Onneksi heräsin pohtimaan ristiriitaa.
Ei liene yllätys, että myös pitkä Idur-projekti on opettanut kärsivällisyyttä ja keskittymistä asioihin. Olipa kyse pienestä tai isommasta tehtävästä, on minusta tärkeintä tehdä yksi asia kerrallaan, keskittyneesti. Olen alkanut eri tavalla nauttia kaiken tekemisestä ja kun teen asiat rauhallisemmin, saan enemmän asioita päivän aikana hoidetuksi. Rutiinitkin tuntuvat hauskoilta, kun niille on varattu aikansa. Tekemättömät tehtävät jäävät odottamaan muita päiviä, eihän maailma ikinä tule valmiiksi. Mielestäni ei kannata edes haaveilla siitä, että tehtävälista olisi joskus täysin tyhjä, paitsi ehkä ennen lomaa. Tehtävien loppumattomuuden tunnustaminen vähentää huomattavasti stressiä. Se on itse asiassa erittäin iso oivallus!
Töissä olemme alkaneet poistaa erilaisia tyhjäkäyntiä tuottavia tapoja, järkeistäneet sähköpostin käyttöä ja esimerkiksi aikataulutamme osan kokouksista vaikkapa vain 15 tai 30 minuutin mittaisiksi, joten projekti on yhteinen. Kokousaikojen lyhentäminen toimii! Suurimpaan osaan asioista aikaa ei tarvita enempää. Työpäivät ovat täysiä vieläkin, mutta huomaan suuren eron: pystyn käyttämään aikaa enemmän asioiden valmistelevaan suunnitteluun ja selvittelyyn. Ja, hyvin suunniteltu on tietenkin puoliksi tehty. Kiireen tuntua on vähemmän, kestostressiä ei enää ole. Kyllä ajoittaisen pienen stressin sietää ja toisaalta sitä jopa saa olla sopivassa määrin.
Voih, tämäkin aihe on niin moniulotteinen, että voisi kyllä jatkaa pohdintaa loputtomiin. Mutta ehkä lopetan kiireraporttini tähän ja jään innolla odottamaan kommenttejanne ja kokemuksianne asiasta. Mites siellä hallitaan aikaa?? Täällä mennään nykyisin hieman hitaammalla vaihteella, mutta tehokkaampana.
Ennen oli toisin, soiteltiin Neiti Ajalle, kun oli aikaa ja kaikki vaan kulki hitaammin :)
Sorvin ääressä,
