Selailin vanhoja valokuvia tilallamme tehdystä työstä. Olenkin monet kerrat pohtinut, millaistakohan mahtoi kalastajatilallisen työ olla. Varmasti kovaa selviytymistä päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Miksi sitten nykyisin puhutaan työelämässä hidastamisesta ja downshiftaamisesta. Ovatko nämä käsitteet pullamössösukupolven keksintöjä vai onko työ oikeasti nykyisin vieläkin kovempaa?
Yhdeltä kantilta kai on. Nykyisin työ rassaa enemmän hermojamme emmekä konttoreissa pääse koskaan tekemään työtä tuntien kevättuulen virettä kasvoillamme tai saa itse työstä minkäänlaista fyysistä vastinetta henkisille paineille. Rakastan työtäni, joten en ole missään vaiheessa miettinyt, että haluaisin downshiftata pois työelämästä. Mutta hankkeemme, joka on täydellinen vastapaino työlleni, on saanut pohtimaan, miten voisin hallita omaa aikaani paremmin työpaikalla; että minä ohjaisin työtä, eikä niin, että monotoninen toimistorytmi hukuttaisi minut.
On rutiineita, on kivoja hommia. Mutta yhdessä asiassa on tullut mitta täyteen: stop jatkuvalle kiireelle. En enää jaksa jatkaa niin, että suoritan asioita pää kolmantena jalkana. Olen kyllä osannut erottaa työn ja vapaa-ajan, kiitos siitä mm. ihanan, kokonaisvaltaisen pakopaikkamme, mutta työpäivät itsessään ovat venyneet pitkiksi ja olen kokenut itseni stressaantuneeksi loputtomista tekemättömistä töistä. Pysähdyin, kun huomasin kärsiväni muistin pettämisestä ja havaitsin muitakin ylikuormittumisen merkkejä.
Sain ilokseni kutsun osallistua eräälle ansiokkaalle työhyvinvointikurssille, jolloin päätin, että se tulisi olemaan käännekohta ajanhallinnassani: täytyisi muuttaa omia tapojani, koska työ ei muuksi muutu. Onko jotain, mitä voin itse tehdä? Onko minulla kenties jotain tapoja, jotka lisäävät kiireen tuntua, mutta eivät kuitenkaan tehokkuutta? Kurssin metodiikkaa en pysty tässä lyhyesti selostamaan, mutta kyse oli sen jälkeen 3 kk:n aikana opeteltavista uusista pienistä tavoista, tai oikeammin poisoppimisesta, joiden avulla saisi ajatuksilleen lisää tilaa, rauhaa, hallinnan tunnetta työhön ja siten koko elämään.
Minun(kin) ongelmani on aina ollut liika tunnollisuus ja kuvitelma, että minun pitää yksityisyrittäjämäisesti ja salamannopeasti tehdä kaikki edessä havaitsemani tehtävät, ratkoa ongelmat ja hoitaa vaikeat asiat heti alta pois. Olen Idurin suhteen oppinut kärsivälliseksi, mutta miksi työssä yhä olin kärsimätön? Päätin, että tästedes, kun kuulen tai havaitsen uuden ongelman, lasken kymmeneen, vedän henkeä, olen hiljaa. Korkeintaan esitän muille lisäkysymyksiä. MUTTEN PYRI ANTAMAAN VASTAUSTA TAI TARTU TEHTÄVÄÄN. Tämän lisäksi oli muita vastaavia maneereita, mistä piti opetella pois. On muuten yllättävän vaikea muuttaa tapojaan. Joka työpäivän aamu luin muistilistani siitä, mitä olin opettelemassa. Kuulostaa ihan pöljältä, mutta suurimpana osana aamuista en muistanut, mitä nämä yksinkertaiset, itselleni lupaamani asiat olivatkaan! Muistilapullani luki mm. ohje itselleni: "kun kuulet ongelman, pysy rauhallisena ja ole hiljaa". Tämä kuulostaa niiin koomiselta nyt… mutta minusta on tullut enemmän "zen" ja uskon näin antavani enemmän tilaa paitsi omalle harkinnalleni, myös muille ihmisille, mikä on hyväksi työyhteisölle. Ovat varmaan onnellisia, että maailmasta on kitketty yksi itseään korvaamattomana pitävä päällepäsmäri.
Aloin myös kirjata ylös "to do" -asioita kännykän muistilappusovellukselle. Tämä sovellus on pelastanut arkeni ja monet yöuneni. Ennen yritin vain muistaa asiat mielessäni tai osa tehtävistä seikkaili lukuisilla post it -lapuilla siellä täällä. Tein tehtäviä epämääräisessä järjestyksessä, miten satuin ne muistamaan. Stressihän siitä tuli, kun yhtäkkiä muistin jonkun random asian, jonka olikin unohtanut silloin, kun se olisi jo pitänyt hoitaa. Pahin oli tietysti se, että yöllä tekemättömät asiat muistuivat mieleen, eivät kiireisen työpäivän keskellä. Nyt asiat ovat puhelimellani, ja sillä sekunnin seisomalla kun lupaan jotain tai huomaan, että pitää tehdä joku juttu, otan sen minuutin aikaa siinä kohdassa ja kirjaan asian ylös sovellukseen. Muistilappu kulkee aina mukanani ja muistaa puolestani :). Tsekkaan tehtävälistani yleensä kerran päivässä, varaan kalenteristani ajan haluamani asian tekemiseen ja päivän päätteeksi ruksaan tehdyt jutut tehdyksi. Lista on siis loputtomasti päivittyvä ja moni asia tulee hoidetuksi esimerkiksi vasta viikkojenkin myötä - sitten kun sen aika on. Kyse ei ole päivälistasta. Listalla on sekä työasioita että henkilökohtaisia asioita. Mutta mikään ei enää unohdu! Aluksi listallani oli keskimäärin noin 15 tekemätöntä asiaa. Nyt listalla on ollut viikkojen ajan keskimäärin vain noin kolme asiaa. Päivän mittaan tulevien uusien asioiden hoitoon on ilmiselvästi vapautunut myös aikaa. Miten?
Listan tekemisen kanssa samaan aikaan lopetin ns. multi-taskingin. Minulla on ollut kiireessäni paha tapa aloittaa meiliä, muistaa toinen asia ja tarttuakin yhtäkkiä puhelimeen, nähdä joku tärkeä paperi työpöydälläni ja alkaakin lukea sitä ja yhtäkkiä muistaa neljäs asia ja juosta jonkun työhuoneeseen sitä selvittämään. Aivan kaamea tyyli! Olen hyvä hallitsemaan kokonaisuuksia, mutta kiire-pirulainen hukkaa fokukseni pienistä asioista. On kuitenkin aika typerää saada stressiä näistä pienistä jutuista, kun samaan aikaan isot haasteet eivät tunnu missään. Onneksi heräsin pohtimaan ristiriitaa.
Ei liene yllätys, että myös pitkä Idur-projekti on opettanut kärsivällisyyttä ja keskittymistä asioihin. Olipa kyse pienestä tai isommasta tehtävästä, on minusta tärkeintä tehdä yksi asia kerrallaan, keskittyneesti. Olen alkanut eri tavalla nauttia kaiken tekemisestä ja kun teen asiat rauhallisemmin, saan enemmän asioita päivän aikana hoidetuksi. Rutiinitkin tuntuvat hauskoilta, kun niille on varattu aikansa. Tekemättömät tehtävät jäävät odottamaan muita päiviä, eihän maailma ikinä tule valmiiksi. Mielestäni ei kannata edes haaveilla siitä, että tehtävälista olisi joskus täysin tyhjä, paitsi ehkä ennen lomaa. Tehtävien loppumattomuuden tunnustaminen vähentää huomattavasti stressiä. Se on itse asiassa erittäin iso oivallus!
Töissä olemme alkaneet poistaa erilaisia tyhjäkäyntiä tuottavia tapoja, järkeistäneet sähköpostin käyttöä ja esimerkiksi aikataulutamme osan kokouksista vaikkapa vain 15 tai 30 minuutin mittaisiksi, joten projekti on yhteinen. Kokousaikojen lyhentäminen toimii! Suurimpaan osaan asioista aikaa ei tarvita enempää. Työpäivät ovat täysiä vieläkin, mutta huomaan suuren eron: pystyn käyttämään aikaa enemmän asioiden valmistelevaan suunnitteluun ja selvittelyyn. Ja, hyvin suunniteltu on tietenkin puoliksi tehty. Kiireen tuntua on vähemmän, kestostressiä ei enää ole. Kyllä ajoittaisen pienen stressin sietää ja toisaalta sitä jopa saa olla sopivassa määrin.
Voih, tämäkin aihe on niin moniulotteinen, että voisi kyllä jatkaa pohdintaa loputtomiin. Mutta ehkä lopetan kiireraporttini tähän ja jään innolla odottamaan kommenttejanne ja kokemuksianne asiasta. Mites siellä hallitaan aikaa?? Täällä mennään nykyisin hieman hitaammalla vaihteella, mutta tehokkaampana.
Ennen oli toisin, soiteltiin Neiti Ajalle, kun oli aikaa ja kaikki vaan kulki hitaammin :)
Sorvin ääressä,
Hei! Miten olikin niin vapauttavaa lukea pohdintaasi ja muutoksia joita olet tehnyt. Tunnistan itseni tekstistäsi täysin. " Kun kuulet ongelman, pysy rauhallisena ja ole hiljaa" Voi, miten vapauttavaa tuo onkaan, minun ei tarvitsekkaan ratkaista kaikki ongelmia tai kommentoida jokaista asiaa! Ja toden totta, se on tuonut myös minulle tilaa tehdä työni pienemmällä stressillä kuin ennen. Niin ajallisesti kuin mielellisesti (olikohan tuo edes mikään sana mutta tajusit varmaan) Kiitos tästä aiheesta, antoi lisätsemppiä jatkaa valitsemallani tiellä. Kevättä odotellessa!!
VastaaPoistaOlipa kivaa saada kommenttisi ja kuulla, että olet pohtinut ihan samoja asioita. Kyllä sitä kehitettävää näissä työtavoissa riittää vaikka kuinka. Olen itse ollut hämmästynyt, että jo pienetkin muutokset toimivat ja se taas palkitsee etsimään seuraavaa korjauskohdetta. Paljon tsemppiä sinne itsearviointiin :). Kevät tulee ja mieli kevenee!
PoistaKylläpä oli mielenkiintoista ja osuvaa luettavaa. Minäkin olen se korvaamaton multitaskaaja, joka on pakon edessä vähän oppinut uutta, mutta jolle tuollainen kurssi tekisi terää. Tässä on kyllä mietittävää ja opittavaa! Kiitos taas ravistelusta!
VastaaPoistaVoi meitä multitaskaajia :(. Kurssin perusidea oli ottaa 2-3 huonoa tapaa ja korjata ne kolmen kuukauden aikana. Kehittymisestä piti raportoida mentorille, mutta huomasin jossain välissä, että raportointi ei riitä vaan asiat pitää kirjoittaa ylös ja lukea ne vähintään yhden kerran päivässä, jotta uusi tapa oikeasti pääsee syntymään eikä tavoitteet jää pelkäksi omaksi hurskasteluksi. Yksi kurssikaverini esim. opetteli syömään lounaan joka päivä, jonka hän oli systemaattisesti jättänyt aiemmin väliin, toinen päätti, että pitää joka päivä 5-10 minuutin hiljaisen meditaatiotauon. Eli tällaisia yksinkertaisia, mutta keskittymisen ja hyvän työvireen kannalta välttämättömiä asioita siellä valittiin. Kyllä sinäkin pystyt, asia kerrallaan!
PoistaMielenkiintoista lukea sinun muutoksista parempaan elämään! En osaa sanoa työstressiin oikeen mitään. Itse olen "tavallinen duunari" ja kun lähden töistä, työt eivät tule kotia. Voin siis vain kuvitella kaiken mistä kirjoitit. Minua lähinnä stressaa kun en ehdi tehdä kaikkea harrastuksia :). Siinä olet kyllä niin oikeassa, että nämä kunnostusprojektit ovat tuoneet sitä kärsivällisyyttä.
VastaaPoistaTsemppiä Pilvi :)
Kiitos, olen tosissaan päättänyt matkustaa täysipainoiseen elämään ;). Ja kiva jo ollakin siellä monilta osin. Kuulostaa Mia hyvältä se, että työ ei sinua stressaa tai tule kotiin. Toivottavasti ei ole hektinenkään! Todella monet työt alalla kuin alalla tänä päivänä ovat stressaavia ja superkiireisiä, joten tuo on iso arvo. Nykyisin minullakin on yhä useammin se tilanne, että työt jäävät työpaikalle ja ehdin tehdä työpäivän aikana riittävän panoksen, jonka jälkeen voin olla tyytyväinen - ilman että olisin kuitenkaan ylenmäärin uupunut. Tämä on absoluuttinen tavoite, jotta jää mahdollisimman paljon vapaa-aikaa kaikille tärkeille harrastuksille ja kiinnostuksenkohteille :).
PoistaOlen vähän mietiskellyt samoja asioita kuin sinä, mutta olet päässyt selvästi mietiskelyistä eteenpäin käytännön tekemiseen. Mietin myös tuota kiirettä ennen ja nyt. Minä ajattelen, että se mikä siinä eroaa, on muutoksen vauhti. Kalastajatilalla on varmaan ollut tietty vuosirytmi; milloin vaikkapa kalastetaan, kylvetään siemenet, korjataan satoa ja korjataan verkkoja. Nyt työprojektista toiseen hypätessä ei edes heti tiedä mitä kaikkea pitäisikään tietää ja ottaa huomioon. Organisaatiot ja ihmiset vaihtuvat jatkuvasti ja kuka tietää mitä osaamista pitäisi olla viiden vuoden päästä tai mitä edes itse teen silloin. Ei siinä mitään, työ on todella hauskaa! Siitä huolimatta onhan se välillä hieman kuormittavaa pitkine päivineen ja miljoonien keskittymisen hajottavine asioineen.
VastaaPoistaJo muutaman vuoden hyötykasviviljely on näyttänyt pienessä mittakaavassa, kuinka muutaman edellisen vuoden oppi auttaa seuraavina vuosina. Asiat toistuvat ja vaikka säät vaihtelevat, niin tietyllä tavalla ne silti pysyvät.
Ps. Luen juuri Katri Syvärisen kirjaa Löydä elämän taika näistä samoista teemoista. En ole vielä kovin pitkällä, mutta toiveena on ajatuksia herättävä lukumatka!
Kiitos, erittäin mielenkiintoinen vastaus ja allekirjoitan tuon kaiken täysin. Toisaalta on hauskoja töitä, mutta muutos itsessään tuo jatkuvasti uusia tilanteita, mikä tuo paineita ja kiirettä. Usein käy niin, että pyörää keksitään melkein alusta uudestaan. Kyllä tämä on kuormittavaa ja aikaavievää. Koska kuitenkin monen työn todellisuus on tätä nykyisin, olen sitä mieltä, että ajanhallinta pitääkin juuri olla todella hyvällä mallilla, jotta yllättävät asiat eivät kuormita, vaan tuntuisivat uusilta, mukavilta haasteilta. Ns. tyhjää aikaa pitäisi yrittää saada kalenteriin riittävästi uusien käänteiden omaksumista varten.
PoistaOsui ja upposi! Tuntui liiankin tutulta. Olen itse yrittänyt järkeistää ajankäyttöäni mutta välillä kehnoin tuloksin. Pikkuhiljaa on kuitenkin eteenpäin menty. Myös minä kirjaan to-do -listaa - mutta kirjaan sitä ihan perinteiseen vihkoon. Paitsi niissä jutuissa, jotka koskevat eri työryhmien asioita - ne kulkevat OneNote -kansioissa. Vihko sen takia, että sen voin jättää työpaikalle. Toinen iso helpottaja on se, että minulla on erikseen työ- ja privakännykkä - vaikka esim. kalenteri on sähköinen niin sähköpostit eivät enää pompi vapaa-ajalla kännykästä silmille. Tarvittaessa ne kuitenkin saa parilla näppäimellä avattua iPadista. Suurin ajanhallintaa ja työn ja vapaa-ajan toisistaan erottamista tekijä on minun työssäni SoMe. Pidän yllä monia SoMe -tilejä ja kyllä työt tulevat vastaan myös FB:ssa - toisaalta monesti joudun reagoimaan asioihin heti, kun maailmalla jotain tapahtuu. Mutta sen olen oppinut, että nykyisin myös SoMessa töiden takia vietetty aika lasketaan työaikaan ja se jo helpottaa asiaa suuresti.
VastaaPoistaMutta ajanhallintaa muuten ja töiden priorisointia olisi syytä opetella - välillä vaan on niin, että vaikka kuinka on sen työlistansa järjestänyt, sattuu jotain maailmalla tai lähempänä, joka saattaa pistää koko listan uusiksi pitkiksi ajoiksi.
No - en valita, sillä pidän työstäni ja pidän työyhteisöstämme, jossa on mahdollista myös sanoa, että voisiko joku muu nyt vastata tällä kertaa tästä. Harvemmin vaan tulee sanottua;)
Tsemppiä niin sinulle kuin meille muillekin!
Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! Ajanhallinnan kehittäminen on aivan varmasti koko työuran mittainen projekti - välillä sitä keksii tehokkaita keinoja, useimmiten taaplaa eteenpäin kehnoin tuloksin, kuten toteat.
PoistaMenetelmien suhteen kyse on taatusti yksilöllisyydestä, kuka minkäkin kokee paremmaksi ja vähemmän stressaavaksi. Itselläni jännä juttu oli se, että aiemmin minullakin oli työlistat työpaikalla, minkä luulin itselleni toimivaksi. Mutta nyt, kun se kulkee mukana kännykässä ja on aina tavoitettavissa, jonkin tehtävän tullessa vaikkapa illalla mieleen, saan sen kirjattua heti listalle ja näin voin unohtaa asian sen jälkeen loppuillaksi. Muuten en tietenkään listaa lueskele vapaa-ajalla. Aiemmin siis minulla stressiä tuotti se, että olisi pitänyt työpäivän aikana muistaa kaikki listalle tulevat asiat ja iltaisin saatoin pitkään miettiä, että tämä ja tämä pitää sitten huomenna muistaa! Kännykästäni lista päivittyy myös ipadille ja muutenkin kaikki on synkronoitu "pilven" kautta laitteelta toiseen. Siksikään vihkot eivät enää toimi. Aluksi vastustelin kaiken sähköistämistä, mutta nyt huomaan sen säästävän aikaa. Olen myös poistanut sähköpostien merkkiviestit kännykästäni, eli olen autuaan tietämätön postin täyttymisestä. Normitilanteessa luen työsähköposteja vain toimistolla koneelta.
Mutta, työasioiden kanssa todellisuus on tietysti usein monimutkaisempi - juuri tuollainen kuin kirjoitat: tulee työtehtäviä, jotka velvoittavat reagoimaan somessa tai muulla tavoin, vaikka olisi vapaalla. Tästäkin syystä pidän tosi tärkeänä sitä, että myös työ joustaa ja itse viralliset työpäivät olisivat edes ajoittain kiireettömän tuntuisia vastapainoisesti. Samoin sinulle, paljon tsemppiä työssä jaksamiseen!!
Kuulostaa tutuilta nuo sun työn ongelmakohdat ja osa ratkaisuistakin. Mäkin olen vuosien varrella käynyt erilaisilla kursseilla ja lukenut erilaisia ohjekirjoja...jotain niistä aina ehkä käteenkin jää, mutta en mä kyllä ole päässyt niin pitkälle, että kokisin jotenkin hallitsevani tilanteen. Vaikka mä kuinka listaan tekemättömät työt ja suunnittelen kuinka ne hoidetaan, niiden olemassa olo silti valvottaa mua öisin. Mutta onneksi on harrastukset, joiden parissa voi sekä kokea saavansa jotain aikaan että oppivansa jotain :-)
VastaaPoistaYksi asia mitä mietin on se, että osa huonoista käytännöistä on myös työpaikkasidonnaisia eikä pelkästään itse muutettavia asioita. Minusta työelämässä puhutaan näistä vielä liian vähän, vaikka varmaan joka toimistolla kärsitään samasta aikapulasta. Ihmiset jätetään oman onnensa nojaan, vaikka jokin yrityksen tapa voi olla kuormittava... Harmi, jos sinulla yöunet häiriintyvät yrityksistä huolimatta :(.
PoistaMinulla ehkä apu löytyi, koska ylipäänsä tapanani oli ja on stressata enemmän pieniä kuin suuria asioita. Pienet on kuitenkin helpompi saada näillä metodeilla hallintaan. Suurista ja pitkäkestoisemmista haasteista ajattelen jotenkin lähtökohtaisesti niin, että kyllä ne hoituvat, askel kerrallaan. Varmaan samasta syystä uskalsin tarttua tällaiseen saariprojektiinkin: pelottavampaa ja stressaavampaa on alkaa hoitaa jotain pikku yksityiskohtaa, vaikka tosiasiassa kokonaisuushan on ihan hemmetin huolestuttava, jos järjellä ajattelee!! No, minua se ei kuitenkaan haittaa. Jotenkin sysään ison haasteen lokero x:ään ja pilkon asian pikku paloihin mielessäni. Tiedä häntä, me olemme kaikki niin erilaisia ajattelijoita… Sorry, vastauksestani tulikin tällainen itseanalyysin jatko-osa.
Erinomaista pohdintaa! Olen itse nyt opintovapaalla, ja ylättävä kyllä, opiskellessa olen huomannut yllättävän hyvin tapani stressata, ja olen pystynyt myös pohtimaan, miten voisin muuttaa tapojani.
VastaaPoistaKiitos! Kyllä sitä vaan pitää silloin tällöin pysähtyä miettimään - ei vain mitä, vaan - miten asioita tekee.
PoistaAivan ihania nuo vanhat kuvat! Niissä oli todella tunnelmaa =). Ja todella tärkeästä asiasta kirjoittelit. On niin totta, että jokainen voi meistä (ja pitääkin) välillä seisahtua miettimään, miten asioita voisi tehdä toisella tavalla ja ennen kaikkea keskittyä omaan jaksamiseen, kuunnella itseään. Itsekin harrastan paljon to do listoja ja asioiden jäsenteluä. Ihanaa alkavaa viikkoa <3!
VastaaPoistaSanoit avainsanan, itsensäkuuntelun! Siitä tässä minunkin pohdinnassani on juuri kyse. Neuvoja ja metodeita riittää, mutta myös yksilöllisyys on hyvä muistaa ja vain itse itseään tutkien voi löytää hyvät työmetodit. Kiitos kommentistasi ja samoin sinne!
PoistaSanonnan "Ennen kaikki oli paremmin" voisi muuttaa muotoon "Ennen kaikki kulki hitaammin" =D
VastaaPoistaSiltä se ainakin tuntuu yhä enenevässä määrin. Tartuit jälleen tärkeään ja erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen. Ajanhallinta vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiimme niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Ainakin itse koen nykyään ihan viikottain ettei aikaa ole tarpeeksi juuri mihinkään. Taidan vaan itse käydä liian hitaalla ;)
Yksi tärkeä asia on mielestäni myös itse työaika! Miksei meidän yksilöllisiä eroja voitaisi ottaa huomioon siten, että ne jotka ovat aamuvirkkuja ja tehokkaimmillaan aamupäivästä, saisivat tehdä töitä aamuvuoropainotteisesti ja vastaavasti taas aamu-uniset saisivat nukkua pidempään ja tehdä enemmän iltavuoroja? Ainakin hoitoalalla tämä lisäisi tyytyväisyyttä, virkeyttä ja viihtyvyyttä työpaikalla, ja uskoisin myös työtehon lisääntyvän huomattavasti.
Tein 28 vuotta sihteerin/assarin töitä mm. IT- ja autoalalla, enkä koskaan stressannut töistä kuten nyt tällä nykyisellä hoitoalalla. Olen tunnollinen ja ehkäpä hieman liian empaattinen, joten suoraan sanottuna kärsin, jos koen etten esim. kiireen takia ehdi tarpeeksi antaa aikaa ja huomiota asiakkailleni. Tekemättömät asiat tulevat uniin, valvon tuntikausia, tai nukun pieniä pätkiä kerrallaan, ja sitten olen seuraavana päivänä entistä väsyneempi ja tehottomampi.
Kuntoutuslaitoksessa työskennellessä näkee toisaalta myös sen, miten kaikki voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä esim. aivoinfarktin pysäyttäessä niin oman kuin koko lähipiirin elämän totaalisesti. Useimmiten elämä muuttuu pysyvästi, joskus jopa parempaan suuntaan, kun ihminen herää huomaamaan mitkä asiat tässä elämässä oikeasti ovat niitä tärkeimpiä.
Kuntoutujien pohdintoja kuunnellessa havahdun monesti huomaamaan mm. sen, miten turhista asioista itsekin, edelleenkin, ihan liian usein stressaan.
Äh, tulipas nyt rönsyiltyä ja ajauduttua ajatuksineni sivu-urille =D Mutta kuten sanoin, mielenkiintoinen aihe, ja sanonta "Hitaasti hyvä tulee" sopii ainakin itselleni tätä nykyä erinomaisesti ;)
Ansku, iso kiitos tästä. Tuo, mitä kuvailet on niin totta ja osoittaa sen, miten kiire vaan ei sovi työhön. Kiireen takia budjetit ylittyvät, ihmishenget vaarantuvat ja itse työntekijä kuormittuessaan ja valvoessaan alkaa voida huonosti. Ja mitä kaikkea muuta! Tuon alun kiteytit kyllä hyvin ja jatkaisin siitä, että ehkä ennen ei ollut kaikki paremmin, mutta toisaalta moni sellainen asia, joka taas oli silloin hyvin, on nyt menetetty. Mm. tunne ajan ja oman työn hallinnasta on monen ongelma ja ehkä näin ei ennen ollut. Kaikkea hyvää Ansku työhösi ja superpaljon voimia sinulle. Yritä muistaa, että huolehtimisesi yöaikaan, kun pitäisi nukkua, ei auta autettavia siellä töissä. Helpommin sanottu kuin tehty, tietysti!
PoistaTunnistan niin ton, että kun eteen tulee uusi ongelma tai tehtävä, sen(kin) haluaisi hoitaa mieluiten heti alta pois. Ehkä se on tunnollisten ihmisten ongelma, että kaikki keskeneräinen on epämiellyttävää.
VastaaPoistaMun omissa töissäni ei tällä hetkellä stressaa kiire, vaan ihan päinvastainen tilanne. Vaikka mitä tekisin, haluttuja tuloksia ei vaan tule (eli suomeksi sanottuna kauppa ei käy), ja sitämukaa sitä kaupan mukanaan tuomaa työtä ei myöskään ole. Ja se jos mikä, stressaa mua ihan hirveästi ja toivoisin, että olispa edes joskus niin kiire, ettei millään ehtis kaikkea.. Kuulostaa typerältä juu, mutta on totta. Ja varmaan menee sen tunnollisuuden piikkiin sekin, että en koe ansaitsevani palkkaani, vaikka se ei mikään tulospalkka olekaan. Enkä myöskään lomaa. (Ja olen myös herkkä ärsyyntymään siitä, että tuntuu, että kenellekään muulle täällä ei mikään muu ole tärkeää kuin just se, että palkka tulee ajallaan ja lomia pidetään täsmälleen silloin ja niin monta päivää kuin laki sallii ja määrää. Muusta viis. Grrr. Välillä toivon, että voisin olla vähemmän "yrittäjä" yrityksen sisällä ja keskittyä vaan omaan tekemiseeni ja jättää muitten asenteet omaan arvoonsa, mutta ei käy helposti).
Muuten mulla on ollut ihan hirmu hyvä olo viimeaikoina. Ja uskon, että vaikka kaikki mun tekemiset onkin kohdistuneet vapaa-aikaan, hyvä olo juontaa kuitenkin juurensa niistä kaikista omista työperäisistä pohdinnoista, joista kirjoittelinkin, ja siitä, että sain sen hitsin LinkedIn-profiilin sellaiselle mallille, että ei enää vaivannut mieltä. Ja värkkäsin itselleni CV:n ja pari muutakin juttua. Ja noiden pienten, mutta välillä ihan jättimäisiltä tuntuneiden asioiden tekeminen sai aikaan sen,e ttä vihdoin sain kotonakin aloiteltua mieltä pitkään vaivanneiden juttujen tekemisiä yksi kerrallaan. Tulee sellainen olo, että sittenkin elämä on ihan hallussa ja jonkun asian valmiiksi saaminen on ihan hirmu palkitsevaa. Olkoot kyseessä vaikkapa nyt niinkuin pieni toimenpide kuin viherkasvien mullanvaihto :).
Viisaita kirjoittelit ja kuvista tulee sellainen ihan hirmu hyvä fiilis. Ja miesten sitkeistä lihaksista käsivarsissa näkee, että ne on hankittu töitä tekemällä, eikä puntteja nostelemalla :)
Juuri niin, olisin tosiaan voinut kiteyttää vähän liian pitkän kirjoitukseni siihen, että oikeastaan kyse on keskeneräisyyden sietämisestä. Ehkä olen siinä vähän kehittynyt, kun on tunne, että ajanhallinta on vähän paremmalla tolalla…?
PoistaKiire on myös positiivinen asia, kiitos kun huomautit siitä omaan työhösi liittyen, kun kirjoittelin tätä niin omasta perspektiivistäni, laput silmillä :). Myös meillä töissä on ammattikunta, joka janoaa sellaista positiivista vipinää ja kiirettä: asiakaspalvelijat, joille työ käy äkkiä tylsäksi, jos asiakkaita ei ole. Se ei todellakaan ole toivottava tila ja aiheuttaa turhautumista, koska silloin työllä ei ole merkitystä.
Voi miten mahtavaa, että olosi on hyvä - niin iloinen tästä, kun olen seuraillut noita pohdintojasi. Hienoa, että olet saanut tartuttua noihin tekemättöminä vaivanneisiin pikku juttuihin. Joskus tulee ihme muuri eteen eikä kykene aloittamaan jotain. Minäkin kärsin tästä joidenkin tehtävien kohdalla, mutta olen ehkä vähän tullut armollisemmaksi siinä, että annan asian olla to do -listalla ihan rauhassa enkä ainakaan stressaa niin paljon kuin ennen. Ehkä se on taas juuri sitä keskeneräisyyden sietämistä. Kyllä sitä onneksi kehittyy ja itsetuntemus lisääntyy sietokyvyn myötä :)
Kuulostaa niin tutulta. Itse olen luovan alan freelancer, joten stressaan silloin kun töitä ei ole tarpeeksi, mutta stressaan myös silloin, kun niitä on liikaa :) Järjetöntä kuluttaa itseään tällaiseen stressaamiseen. To do -listat on mullakin auttaneet, mutta olisi kyllä ehkä hyvä laittaa ne kännykkään eikä etsiä kadonneita lappusia. Muuten mulla on auttaneet ulkoilu, tietynlaiset meditaatio-/rauhoittumisharjoitukset ja pakeneminen fiktion maailmoihin aina kun ahdistaa. Hyvä postausaihe, koskee varmasti meistä useimpia. Yksi juttu mikä erottaa menneen ajan ihmiset meistä nykyajan stressaajista on se, että sosiaalinen media, älypuhelimet ja jatkuvasti tavoitettavissa oleminen syö energiaa ihan uudella tavalla.
VastaaPoistaNiin totta! työnkin hallinta on kokonaisvaltainen asia ja pitäisi tarkkaan miettiä, miten tasapainottaa mieltään ja hektisyyttä. Kyse ei ole todellakaan vain työtehtävien hallinnasta, vaan myös miten sen väliajan, jolloin ei tee töitä, käyttää! Kiitos, hyvä kommentti.
PoistaHyvää pohdintaa! Tämä on niin ajankohtaista ja henkilökohtaista niin monelle. Itse olen nyt viitisen vuotta toteuttanut omaa "downshiftaus" -metodiani ja elämä on tällä hetkellä stressittömämpää. Ei stressitöntä, mutta kuten sanoit, lyhyinä ajanjaksoina stressi voi olla positiivistakin, vasta kun se kestää liian pitkään, tulee siitä ongelma.
VastaaPoistaKuulun myös suorittajiin ja ratkaisukeskeisenä ihmisenä haluaisin heti löytää kaikki ratkaisut kaikkiin mahdollisiin ongelmiin. Tämän tiedostaminen on jo auttanut paljon. Usein riittää, että kuuntelen ihmistä - ei minun tarvitse heti keksiä ratkaisua tai tehdä asialle yhtään mitään.
Listat ovat minulle tärkeitä silloin kun maailma kaatuu päälle. Stressilista. Siitä on hyvä vetää asioita yli sitä mukaa kun ne tulee hoidettua. Listalla ne eivät enää ole niin suuria kuin miksi mieli ne muuttaa jos eivät ole paperilla.
Oma downshitaus-metodini käsittää myös vapaa-ajan. Neljän vuoden ajan en käynyt missään ylimääräisissä riennoissa tai harrastuksissa tai missään. En ollut erakko, mutta en paljon toisinkaan. Karsin myös kaveri/ystäväpiiristä kaikki sellaiset, jotka imivät minusta energiat. Se teki hyvää. Jäi aikaa olla kotona, tehdä niitä asioita mistä oikeasti tykkää, eikä ollut enää niin jumalaton kiire joka paikkaan. Enempää en kaipaakaan, taisi tulla harrastettua ja matkusteltua kiintiöt täyteen nuorempana :)
Vielä kun saisi nuo muut terveelliset elämäntavat kohdilleen...
Kuin omia ajatuksiani olisin lukenut!! :). Myös minä olen karsinut asioita vapaa-ajastani ja olen entistä enemmän suunnannut vapaa-aikaani 'itsekkäästi' vain sellaisiin asioihin, mistä ebergisoudun. Kaikki muu juokseminen on saanut jäädä. Kiitos kommentistasi, ihana kuulla, että on samanlaisia suorittajia ja ratkaisijoita, mutta että työstöllä voi omaa kuormitustaan myös vähentää. Se on pitkä, mutta kannattava, tie!
Poista