Ei aivan

Lähdimme eilen skeptisen optimistina katsomaan, onnistuisiko jo veneen vesillelasku. 

Vapaana virtaavaa vettä lossista katsoen.

Oli sumppuinen päivä. Ja sehän asetti aivan ylitsepääsemättömiä haasteita tällaiselle amatooritäysmanuaalisäätökuvaajalle. Kuvista tuli koko ajan joko ali- tai ylivalottuneita, joten Mikko sai kuulla kitinääni lähes koko päivän :(. (Suurin osa kuvista meni pieleen ja semihuonoja olen vähän korjannut jälkikäteen, jotta saan pääsiäisraporttini tehtyä.)

Veneily- ja uintikeli? No ei aivan, vaikka Mauro muuta yrittää tuossa esittää :(. 

No, matka rantaan ei ollut aivan hylsy, koska aina voi nauttia pienestä metsäretkestä. Havumetsän tuoksu on mielestäni Maurolle ihan paras hajuvesi, joten sitä tuoksuttelee mielellään iltaisin, kun koira nojaa kyljessä.

Rymyämisen lisäksi Mauro pysähtelee taltioimaan omaan hajurekisteriinsä tuoksuja eri suunnista.

Hyvähän se on pyhien lomassa reippailla ja sulatella vähän näitä. 

Meillä on tietysti nautittu itse kasvatettua karitsaa pääsiäispyhinä joka päivä. Pidimmekin ennakkoon vähän karitsapaastoa, joten nyt se on maistunut eri muodoissaan. Lihan kyljessä söimme kevään ensimmäiset parsat ja viimeisessä kuvassa näkyy kookoksessa paistetut banaanit mascarponevaniljavaahdolla, ikioma jälkkärireseptini. Nam. Tänään on vuorossa hernekeittoa, johon heitin pyhien viimeiset lihanjäänteet.

Eilen illalla ja tänään olen opetellut taas lisää kuvaamista eilisistä valotusongelmista suivaantuneena. Mikko on näyttänyt säätöjä kärsivällisesti ja tänään olen päässyt oikeastaan vasta jyvälle oikean valotuksen ja aukon koon haarukoinnissa. Nyt nousee into. 

Päätän pääsiäisraporttini tähän,

Pakurimetsälle

Minä lähden sienestämään heti, kun jäät lähtevät ja pääsemme saareen - kyllä sitä on odotettu (siis saareen pääsyä). Pakuri on siitä hauska sieni, että sitä voi periaatteessa kerätä milloin tahansa.

Tutustuin pakuriin kuluneena talvena sairastuttuani mykoplasmaan ja kärsittyäni siitä, eli käytännössä erittäin pahasta flunssakierteestä ja nolliin laskeneesta vastustuskyvystä, yhteensä yli puoli vuotta. On kyllä ollut kaamea ajanjakso takana! Täällä en ole siitä viitsinyt valittaa, mutta huh, nyt se on ohi.

Koska mitään muuta apua ei sairasteluuni ollut tarjolla kuin usean kuukauden antibioottikuuri, päätin jättää sen väliin ja sen sijaan etsiä tietoa antioksidanttisista aineista saadakseni vastustuskykyni takaisin. Pakurin ORAC-arvo, eli antioksidanttista lukemaa kuvaava arvo, on 55 000, kun esimerkiksi omenan vastaava luku on 2600. Lisäksi pakuri sisältää betuliinia, joka on bakteereja tappava antiseptinen aine. Suomalainen immunologi Pertti Marnila on havainnut koeputkitutkimuksissa, että pakuri nostaa valkosolujen aktiivisuutta.

Antibioottikuurin sijaan ainakin minä sain pakuria litkimällä itseni epätoivoisen sairaasta terveeksi. Myös meidän muut perheenjäsenet ovat flunssan iskiessä juoneet pakuriteetä ja saaneet tautinsa lannistettua poikkeuksellisen nopeasti. Sattumaa tai ei - se uskoo, ken haluaa - mutta ainakaan pakurilla ei ole todettu olevan haittavaikutuksiakaan. Funktionaalisessa lääketieteessä pakuritee on paljon suositeltu juoma ja aasialaisessa lääketieteessä tunnustetaan pakurin lääkinnälliset ominaisuudet. Perinteisessä länsimaisessa lääketieteessä tätä ei vielä tunnusteta.

Talvella ostin kallista pakurijauhetta luontaistuotekaupasta, mutta muistelen nähneeni meidän saaressa pakuria ja olen päättänyt kerätä sitä pienen määrän tarpeisiimme. Lukemani mukaan syksyllä ja keväällä pakuri varastoi itseensä eniten ravintorikkaita aineita. Nyt on momentum!

Löysimme kuvissa esiintyvän pakurin kotipihamme korkeasta koivusta ja harjoittelin 75-300 mm:n objektiivin käyttöä sen kuvaamisessa :). Vaikkemme kaupungin keskustassa asukaan, tuntuu ajatuksena paremmalta kerätä pakurit syrjäseudulta, jossa sieni ei kerää monien vuosien liikennelyijyjä. Siksikin, että kuulemma nuoret pakurit pitää jättää puuhun kasvamaan ja kerätä vain monivuotisia pakurivanhuksia.

1. Kerää pakuri varovasti koivun rungolta puuta vahingoittamatta

2. Pilko palasiksi ja kuivata kunnolla

3. Jauha

4. Keitä teeksi noin 15 minuuttia

Olen käynyt lenkeillä pakurisilmälasit päässä. Pakurin kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta tästä koivusta oli ainakin pakuri irrotettu kirjaimellisesti juurta jaksain, joskin puun kannalta aika siistin näköisesti…saakohan sitä kerätä kunnan mailta?

Jos syötte lammasta, muistakaahan valita kotimainen. Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Terveydeksi,

Tyylitietoutta

Kyllä sosiaalinen media on vaan niin mahtava juttu! Laitoin Instagramin puolelle yhden kuvan tuoleistani, joita esittelin viime postauksessa. Villa Idurilla on instassa ruotsalaisseuraajia ja eiköhän sieltä tullut heti tietoa tuolieni tyylistä ja ruotsalaisalkuperästä. Vihjeen perusteella etsin lisätietoa.

Kuva: Grannas A Olssons Hemslöjd AB

Tuolit edustavat ns. kurpitsamaalausta. (Hauska nimi tyylisuunnalla.) Talonpoikainen koristemaalaustyyli kukoisti Taalainmaalla Ruotsissa 1770-luvulta lähtien. Perusperiaatteena on fantasiakasvien kuvaaminen tyylitellysti. Kaikki tuntevat myös taalainmaanhevosen ja niiden koristelutapa, dalmåleri, on syntynyt kurbitsmåleri-kruusauksen pohjalta.

Poimin netistä tuolejani muistuttavia kurpitsamaalauskuviointeja: 

Kuva: Stockholms auktionsverk

Kuva: c.i.a_cederbergs_interiors

Kuva: Anita Gyllkrans

Kuva: hanro17

Lukemani pohjalta sain myös selville, että olen kuulemma aivan trendin huipulla: kurpitsamaalaus elää taas uutta kukoistuskauttaan, heh! Sitä opiskellaan Ruotsissa laajasti, koska tyyliä hyödynnetään nyt kaikenlaisten tuotteiden kuvioinneissa, kuvituksessa ja jopa tatuoinneissa. Olen havainnut jo aiemmin, että taalainmaanhevoset, etenkin vanhat sellaiset, ovat antiikki- ja huutokaupoissa kovissa hinnoissa.

Niin että tuolit nousivat ehkä vähän arvossaan silmissäni. Niiden karkea muotokieli, siinä missä värimaailma saivat selityksensä, kuvioinnista puhumattakaan. Alkuperäinen tyylidilemma, josta viimeksi kirjoitin, on toki yhä olemassa. Tuolien tarina jatkunee jossain vaiheessa Juhannuksen tienoilla!

Taas hitusen viisaampana,

Myrkyn lykkäsin

Tempaisin aikalailla överituolit meille huutokaupasta. Kesään mennessä nähdään, mentiinkö yli rajan vai löytääkö tällainen tyyli paikkansa venevajan vintiltä. Tuolit olivat kohtuuhintaiset, joten uskalsin huutaa ne ajatuksella, että eiköhän näistä eroonkin tarvittaessa päästä. En ole siis mitenkään rakastunut näihin - enkä edes viitsi kertoa, mikä oli Mikon ensireaktio ;). Jotenkin minulla vain on silti sellainen tutina, että nämä myrkyllisen vihreät, kuluneet klohmot koukeroineen ovat kiehtovat ja voisivat tuoda venevajaan tiettyä tunnelmaa.

Jokaisen yksilöllisesti kuluneen tuolin selkänojaan on maalattu toisistaan poikkeava koristekuva. 

Tyyli on outo: barokki meets pirttikaluste. Eli tuonne terassille ne jäivät nyt yöpymään, ettei kukaan erehdy perheessä luulemaan, että hankin ne meidän uusiksi keittiökalusteiksi :D. Kuulisin kyllä tosi mielelläni, mitä mieltä näistä siellä ruudun toisella puolella ollaan. Ja ihan rehellisen ja intuitiivisen mielipiteen saa antaa, koska TIEDÄN, että nämä ovat tavallaan rumat, mutta sittenkin joiltain osin kauniit. Pohdin vielä mielessäni, mihin suuntaan lopullinen oma mielipiteeni näistä kääntyy vai ilmestyykö Huuto.net:iin pian neljä 1900-luvun taitteen ruotsalaistuolia. Sitä ei nyt tosiaan vielä tiedä!

(Näen kyllä, mitä mieltä Mauro tästä kaikesta taas on)

Tällaisen myrkyn lykkäsin itselleni pohdittavaksi,

Takan reunalla

Jippii. Uuden kameran haltuunotto on alkanut hyvissä ajoin ennen kevättä. Olen päättänyt opetella järjestelmäkameralla kuvaamisen nyt ihan kunnolla, eli kuvaamisen omin säädöin, ei automaattiasetuksin. Tämä on ollut ikiaikainen haaveeni, mutta ah, inspiraatio odotutti aika kauan. Tähän asti olen kuvannut puoliautomaattisella kompaktiCanonilla ja iPhone 6:lla, nyt hankin Meidän mökki ja kaupunkikoti -blogin Kristiinalta Canon EOS 600D:n ja kaksi hyvää objektiivia. Kiitos hyvistä kaupoista! Ja kiitos alkuopastuksesta Mikolle, joka hallitsee järkkärikameralla kuvaamisen nuoruuden harrastuneisuutensa ja puoliammatillisuutensa kautta. 

Kuvaaminen on tullut koko ajan tärkeämmäksi ja tärkeämmäksi, mutta tähän asti olen enemmän keskittynyt valoon, kuva-asetteluihin ja jälkimuokkaukseen - tärkeitä taitoja nekin. Kaikki tässä postauksessa otetut kuvat on kuitenkin nyt säädetty kuvaushetkellä enkä ole käsitellyt niitä jälkikäteen lainkaan. Vuorostaan tällainen kokeilu. Opettelu jatkukoon. 

Huomasin, että monissa blogeissa on kiertänyt kysymys, mistä tavarasta et luopuisi. Tällä teemalla kuvasin harjotuskuviini pientä meriaiheista antiikkikokoelmaamme takan reunalla. Kunkin tavaran hankinta-aika ja paikka on tarkkaan muistissa, joten näille esineille on päässyt kertymään jonkinmoinen tunnearvokin. Taideteokseen, joka on Kati Immosen akvarelli, liittyy erityinen tunnearvo sukutarinan kautta. 

Jäiden lähtöä odotellessa,