maanantai 6. tammikuuta 2014

Vannomatta paras

Juuri pääsin hehkuttamasta vuoden 2014 työsuunnitelmaamme, joka tulisi keskittymään rantarakennuksiin sekä vannomasta, että päätaloon ei vielä koskettaisi. Ja heti seuraavana päivänä päätimme yhteistuumin jatkaa loppukesänä aloittamaani kuistin remontointia. Jes! No, olihan se puolinaisesti työlistalla - sellaisella minun bonustoivelistallani, jos muilta hommilta ehtii. Illan hämärtyessä villoitimme ja naulasimme uutta lautaa puretun katon tilalle. Tuulensuojapaperit olin ehtinyt syksyllä laittaa koko koppiin. Meillä oli hyvä draivi päällä, kunnes villat pääsivät harmillisesti loppumaan, joten työmaa piti jättää kesken.



Seuraavana yönä heräsin loistoideaan: Nyt, kun olimme päättäneet olla tarttumatta päätaloon, siellä ei remonttipöly pöllyäisi sen jälkeen, kun kuisti on valmis. Sen ansiosta voisimme vallata yhden huoneen kesäkäyttöön. Tämä edellyttäisi vain, että jatkaisimme rakenteellisesti parhaimmassa kunnossa olevan kamarin lastulevyvuorausten purkua ja sisustaisin kevyesti huoneen makuukamariksemme kesäksi.

Maltoin tuskin odottaa aamuun voidakseni kertoa loistoideasta. Ajatus vaikutti hyvältä vielä aamullakin ja myös Mikon mielestä, sillä yhden lisähuoneen käyttöön saaminen väliaikaisesti vapauttaisi kokonaan rantamökin kesävieraiden ja talkoolaisten majoitukseen. On se vaan hassua, miten yksi ajatus johtaa toiseen. Muu työmaa putsataan pölyistä, silmät ja ovet suljetaan käyttökelvottomilta huoneilta ja siitä tulee hyvä kesäkamari.

Niinpä aamukahvit juotuamme, kömmimme lämpöisestä rantamökistä, jonne pojat jäivät vielä nukkumaan ja lähdimme yhteistuumin talolle repimään tämän yhden huoneen hirsiseiniä esille.

Roskiin lensivät niin lastulevyt kuin lasivillat


Hirsien numerointeja tuli taas levytysten takaa esille, kuten muissakin huoneissa, joita purimme vuosi takaperin. Olisipa kyllä hauska saada tietää, mistäpäin talo on tänne tuotu.


Päivän hämärtäessä mailleen alkoi tulla valmista. Ja kas tässä lopputulos.




Vielä pientä siistimistä seinien ja katon osalta on jäljellä, mutta pääsääntöisesti tämä odottelee sitten enää väliaikaista sisustusta.

Sitten jossain vaiheessa, kun koko talo on perustuksiltaan korjattu, tässä huoneessa vaihdetaan pari hieman ikkunan alta lahonnutta hirrenpätkää, maalataan lattia ja ehkä seinätkin sekä mietitään lopullinen sisustus. Tai no, senhän olen jo tietenkin miettinyt! Lopullisesti huone ei tule olemaan meidän makkarinamme, vaan siitä tulee tuvan viereinen olokamari kakluunineen, nojatuolineen ja kirjoineen.

Tein myös pienen avaintaulun vanhasta kakluunin oven reunuksesta. Ties vaikka karmi olisi peräisin tästä samaisesta kamarista, josta kakluuni tai pönttöuuni on purettu. Olen löytänyt kaikkiaan kaksi ruostunutta luukun karmia metsästä ja toiseen löin nyt sisään sopivan mittaiset harmaat laudanpätkät. Laudat ovat venevajan vanhasta laiturista.



Vaikeinta oli päättää, kuuluisiko tämä uusi esine olla noin vain näin päin, vaaka- vai pystyasennossa?



Rakennusapteekista viikko takaperin mukaan tarttuneet vääntökoukut sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti ja ne on helppo asentaa. Jos koukkutelineen haluaa joskus seinälle toisinpäin, senkun vääntää koukut taas eri asentoon. Ainoa, mitä en toistaiseksi keksinyt, on tapa, millä tämä kiinnitetään seinään. Ehkä Mikko löytää siihen jonkun ratkaisun. Tämä tullee rantamökkiin jahka saan siellä muutamat viimeiset maalaamattomat seinälankut sutaistua keväämmällä alta pois. 







Että näin hurahti tämän vuoden ensimäiset työpäivät melkeinpä kokonaan päätalon kimpussa, öhöm, vaikka työlistalla luki kyllä ihan jotain muuta! Taitaa Idurin henki pitää meitä pikkuisen pilkkanaan. Sellaista se on näiden vanhojen talojen kanssa: koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee :)

Mukavaa loppiaista!

  

32 kommenttia:

  1. Ihania yllättäviä muutoksia :D

    VastaaPoista
  2. Kadehdin teidän yhteistyötä! Saumatonta!
    Upeaa, että olet löytänyt vanhasta romusta uutta käyttötarkoitusta, sekä hienoa on myös se, että suurten remonttien välissä jaksat innostua pikkutuunauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, nyt oli kyllä hyvät remppapäivät.

      Kun ajatus tuosta koukkutaulusta syntyi, oli toteutus kuule helpompaa kuin uskoisit. Siihen kului varmaan yhteensä kaikkiaan 5 minuuttia! Näin rempan keskellä tuunaukset on hyvä olla tätä luokkaa :)

      Poista
  3. Hieno idea sinulla tuota uuniluukun reunuksista;)
    Jännältä tuntuu, kun luin tätä postaustasi.. onkohan meillä joku telepaattinen yhteys:).. Meinasin laittaa eilen kommenttiin että oletteko ajatelleet, jos osittain jo asuisitte talossa? Ainahan tilapäismajoituksen saa roudattua pois, kun remppa alkaa. Meillä aikoinaan ennen remonttia asutettiin yhtä huonetta ja muut huoneet pidetiin suljettuna. Sitten kun hetki rempalle oli oikea, kannettiin kamat aittaan ja majoituttiin siellä. Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, näköjään on! :)) Hyvä kuulla teidän vastaava kokemus, kyllä se meilläkin onnistuu. Nyt saankin ruveta suunnittelemaan väliaikaissisustusta, kivaa.

      Poista
  4. Miten ne parhaat ideat aina syntyykin öisin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä minulla ainakin :)

      Poista
  5. Hihiii :D Hyvin vedätte fiilispohjaltakin!

    Ja hauskan naulakon sait purkujätteestä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Jestas! Siellä on tosiaan vedetty draivi päällä! Kerro mullekin mitä vitamiineja te syötte ;D

    Ja aivan loistavat ideat. Lisätila tulee varmasti tarpeeseen, ja kauniskin siitä varpisti tulee :) Ja IHANA naulakkoidea ja toteutus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden päivien salaisuus oli yksinomaan se, että talolla on nyt niin kylmä, että on pakko vaan pysyä liikkeessä. Ja mitä nopeammin tulee valmista, sitä lähempänä odottaa saunonta :)

      Voi kun saisikin siitä pienellä laittamisella myös kauniin..sellaisen, minne menisi ilolla aina nukkumaan!

      Poista
  7. Eikös ne suunnitelmat olleetkin ensi KESÄKSI, joten nyt voi vielä remontoida siitä kohdasta mistä sattuu huvittamaan! Mutta mistä tuo energia tulee? Täällä on oltu tyytyväisiä, jos jaksetaan käydä kävelyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tais olla koko vuoden suunnitelmia - katsos, voi vielä syksyllä paikkailla, mitä ei kesällä ehdi :)

      "Energia" tulee osittain siitä, että sääennuste näyttää pakkasta loppuviikolle ja siihen loppuvat työpäivämme saaressa, kun kulku katkeaa. Nyt jaksettiin olla tehokkaita, koska lepopäiviä tulee kyllä riittämään! Nauttikaa siellä vaan oloilusta, kun on siihen mahdollisuus, mekin tehdään niin pian ;)

      Poista
  8. Just näin ne hommat parhaiten meneekin, ideat tulee puskista!
    Ja kommnetit näköjään menee hornan tuuttiin välillä, raapustelin pitkänkin pötkän edelliseen, mutta minne lie joutunut :/
    No, nyt näin lyhyesti, on ollut pitkä päivä pikkutyttöjen kanssa, joten eteenpäin, sano mummu lumessa!
    (Sitä on kuulemma luvassa, lunta :/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on tässä useampi jo tullut täysin puskista :) Siihen on hyvä varautua jatkossakin.

      No höh sentään, harmi, jos kommentti katosi :(

      Olis se kunnon talvikin vaihteeksi kiva. Lue: sitten me saadaan taas maata sohvalla, kun ei vain VOI lähteä hommiin ;)

      Poista
  9. Sait ihan oikeasti hyvä idean :) Huonehan näytti jo ihan täydelliseltä kesähuoneelta. Mäkin saan öisin paljon aivan mielettömän hyviä ideoita, mutta aamulla ne murenevat naurun saattelemana. "Mitä mä oikein ajattelin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sitä joutuu joskus toteamaan, että onkin ollut jossain unen mailla, kun on näitä yöllisiä ideoitaan itsekseen hehkuttanut ja aamulla voi vaan pyöritellä silmiään :) Nyt oli poikkeus, kerrankin!

      Poista
  10. Hih, mä niin näen tuon lupaustilanteen.

    Kotoista muuten, että sullakin on Mikko. :)

    VastaaPoista
  11. Onneksi meitä yöajattelijoita on muitakin.. Vai kaikkiko me saadaan ne ideat aina juuri ennen nukahtamista!:) Usein käy kyllä niin ettei ne ollutkaan toteutettavia ideoita, mutta osa niistä toteutuu just tolla teidän keinolla. :D Joskus tuntuu että täytyy muistikirja ottaa makuuhuoneeseen ja ajatusten pyöriessä mielessä, kirjata ne ylös. Niitä pystyy sitten hyödyntämään muualla, jos ei juuri siinä mihin sen oli ajatellut. Hyvältä näyttää kesähuone, että ei muutako sisustamaan.

    Ainiin, mulla pyörii aina välillä mielessä se aika kauankin kirjoittamani kommentti tänne, puuliiteristä kesäkeittiö!!! Ei sekään taida toteutua ihan hetkessä (liekkö koskaan), kun siellä on puita vaikka muille jakaa!:) Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä sanotaan, että se muistikirja pitäis sängyn vieressä olla, että voi jatkaa rauhassa uniaan. Itse en vaan koskaan jaksa nähdä sitä vaivaa ja sitten saa pyöritellä niitä ajatuksia joskus pitkäänkin, tyhmä kun on.

      Älä sano, nyt vaan kevään tullen tyhjentämään. Meillä on ollut kyllä tosi paljon iloa kesäkeittiöstämme, hyödyn lisäksi. Keittiövajan toiseen päätyyn aiomme seuraavaksi tehdä lattian ja hommata ison pöydän. Sitä varten olemme joutuneet tyhjentämään tämän puuliiterinä toimineen vajanpuolikkaan. Se on ollut kova urakka, arvioni mukaan siihen on mennyt yhteensä noin 6 yhden ihmisen täyttä työpäivää, mutta nyt se on vihdoinkin kokonaan tyhjä!

      Poista
    2. No nii, pitäiskö pistää takkaan tulet. :D Voi ei!! Luulen että meillä saattaa joku olla toista mieltä sen käyttötarkoituksen muuttamisen suhteen. Tässä esimerkiksi yksi syy http://hexunblogi.blogspot.fi/2013/10/lauantain-laaduntarkkailijat.html kun nämä puut eivät edes ole vielä liiterissä.. ;D Ainahan sitä voi kokeilla jotain kikkailuja ja varmasti olisi todella hyödyllinen asia. Hehee. Hyviksi esimerkeiksi voisin miehelleni yrittää sanoa esim huomattavasti paremman valikoiman kesäruokailuun, joka olisi maistuvampaa ja monipuolisempaa.. Joo enköhän mä jotain keksi! :)

      Poista
    3. Joo, hyvä idea, kannatetaan!!

      Poista
  12. Näyttää todella hyvälle!

    Saisinpa itsekin tuollaisen draivin päälle, kotona olisi monta remppahommaa tehtävänä ennen kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan kesään vielä aikaa, joten kyllä sinä ehdit!
      Meillä kyllä pääkoti saa aina odottaa, saaressa päivät on rajalliset ja siitä into :)

      Poista
  13. Sielläkin ollaan oltu ahkeria, hieno huone tuli! Se on kumma miten ensin suunnitelee, mitä seuraavaksi tekee mutta harvoin se niin toteutuu -ainakaan meillä :) Meidänkin piti ensin rempata eteinen tai alakerran veski mutta nyt ollaan sitten tietsikkahuoneen kimpussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se teidän huone on hieno. Kun tällaisia alkuperäisiä materiaaleja paljastuu levyjen ja muovimattojen alta, siitä oikein innostuu!

      Poista
  14. Onpa teillä ollut aikaansaava alkuvuosi. Mahtavia ideoita ja toteutuksiakin jo. Tuumasta toimeen sopisi vuoden motoksi :D! Tuo avaintaulukin on niin hieno. Säät suosivat nyt remonttipuuhia. Eipä tarvitse hytistä ja hiki taitaa tulla kun touhuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa ottaa sen motokseni! Tavallaan tulevaksi viikonlopuksi luvattu pakkanen on tervetullut, kylmässä tilassa tehtävän remontin kannalta ei kuitenkaan :(

      Poista
  15. Silloin on taottava kun rauta on kuuma, oli se sitten missä tahansa. Tulipa hieno huone teille.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...