sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Koukeroita



Tein venevajan vintin seinälle pienen peilikokoelman ja suunnittelen sellaista nyt myös päätaloon, joko kirjasto- tai makuukamariin. Pieniä vanhoja peilejä on erittäin vaikea löytää, vaikka ne ovat kirppareilla ja vanhantavaran liikkeissä kiertäessäni kestokyttäyksen kohde.



Nyt tärppäsi, kun kolusin Huuto.netin tarjontaa ja sain tämän pikkupeilin hankittua sieltä vain kympillä + lähetyskulut. Myyjällä ei ollut hajua peilin iästä, joten olen omien päättelyjeni varassa. Taustapahvista ja muusta päätellen peili lienee joitakin vuosikymmeniä vanha, mutta ei ole välttämättä antiikkinen. Se muistuttaa kovasti anopilta saamiani valokuvakehyksiä, jotka ovat kai jostain -40-luvulta. Minulle tarkka ikä ei niinkään ole tässä tapauksessa pääasia, vaan se, että löydän fasettihiotun ja muuten vain kunnon materiaalilla kehystetyn peilin. Muoviset, puukehyksiltä näyttävät uustekeleet jätän ostamatta, mutta metalliset ja puiset kelpaavat. 



Tein toisenkin oston. Vuosi takaperin huomasin, että ruotsalainen tapettimyymälä ja verkkokauppa Tapetorama tarjosi hyviä alennuksia tammikuussa ja kaikki minun toivetapettini olivat alennuksessa. En kuitenkaan vielä tuolloin viitsinyt hankkia talon tapetteja. No nyt kävin vuodenvaihteen jälkeen päivittäin katsomassa, tulisiko sama 30 %:n ale taas ja ilokseni tulikin! Meille tulee tapetit kolmeen eri tilaan, tupaan ja kahteen kamariin. Jos kaikki pystyy ostamaan alesta, säästö on merkittävä. Tein ostoksen tupaa koskien. Olemme pysyneet tuvan tapettivalinnassa jo kaksi vuotta, joten eiköhän se päätös ole tällä sinetöity. Toivottavasti laskin määrän oikein, kun tilasin 5 rullaa Duron Lovisa vit -paperitapettia. Yhdistämme sen puolipaneeliin.



Tapetti on täysin hengittävä ja jos jotakuta kiinnostaa lukaista aiemmin tekemäni postaus tapettien vesitesteistä ja hengittävyydestä, se löytyy täältä.



En ole ihan varma, ehdimmekö saada tupaa vielä ensi kesänä tapetointikuntoon, mutta eivät rullat kaapissa happane, vaikka asia siirtyisi seuraavaan vuoteen. Olisi kuitenkin hyvä päästä ensin tapetoimaan tupa ja päättää & tilata vasta sitten muiden huoneiden tapetit.


Alunperin tuvassa on ollut puolipaneelin lisäksi aika vahva kukkatapetti ja tämän pohjalta lähdin haarukoimaan uutta vaihtoehtoa. Mitään alkuperäistä vastaavaa ei valitettavasti löytynyt hengittävänä vaihtoehtona nykypäivän tarjonnasta. Aika koukeroinenhan tämä meidän tuleva Lovisa vit -tapettikin on, vaikken siitä nyt lähikuvaa ottanutkaan. Jotenkin me ollaan molemmat kovasti tykästytty uuden tapetimme kuvioon sekä sen kirkkaansinisen, vihreänharmaan ja valkoisen yhdistelmään. 


Täällä ykköskodissa minua usein naurattaa, miten Mauro istuu hyvin sisustukseen. Tässä kuvassa ihan kirjaimellisesti. Se odottaa kärsivällisesti vielä kevään tuloa. Itsestäni en voi sanoa samaa. Harmillista, että jäät ovat olleet koko sinänsä hyvän talven ajan heikot, ettemme ole päässeet käymään saaressa. 

Kelirikkoa siis pidellään,


22 kommenttia:

  1. Upea tapetti! Ihanaa varmasti suunnitella tulevaa ja odottaa malttamattomana aikaa, että pääsee taas saareen jatkamaan remppahommia. Meilläkin suunnitelmissa kesällä kesäkodin remontin eteenpäin vientiä. Pitää vain toivoa, että saamme pidettyä kesälomat siipan kanssa samaan aikaan. Mauro on ihana, aina valppaana :) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Älä muuta sano. Kyllä olisi jo kiva aloittaa tämän vuoden työt saaressa, mutta mielikuvitus tässä laukkaa jo pintatöissä, vaikka paljon on ihan perusrakentamista tehtävänä sisätiloissa sitä ennen, heh :). Toivottavasti saatte aikataulut järjestymään, kesäkausi on loppujen lopuksi tosi lyhyt kesäremppoja silmällä pitäen!

      Poista
  2. Kaunis tapetti ja niin jotenkin vaan Villa Iduriin sopiva. Jäät on huonot, eipä ole pilkkijöitäkään näkynyt järvillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla. Kyllä näitä valintoja onkin mietitty - vuosikausia - joten syytä olis olla hyviä päätöksiä ja taloon sopivia :).

      Poista
  3. Samaa mieltä kuin muutkin, että tapetti on tosi kaunis. Toivotaan että pian pääsette saaressa käymään, joko veneellä tai sitten jäitä pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, että tykkäät myös tapetistamme. Saapi tosissaan nähdä, minkälaiseksi kelirikkokausi vielä muodostuu: päästäänkö ennenaikaisesti saareen vaiko tuleeko ensimmäinen talvi, kun ei ollenkaan päästä!

      Poista
  4. Samaa myös katsoin,että taprtti on upea.Ihana vanha peili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos, ja kiva kun jätit kommentin!

      Poista
  5. Arvokkaan näköinen peili. Voin hyvin kuvitella entisaikojen hovirouvat kampauspöydän ääreen istumaan ja varsipeilillä peilailemaan. Ehkä sinä sitten jatkat Idurissa perinnettä, kun kaunis tapetti on seinällä ja kaikki muutenkin niin valmista, että voi vaan keskittyä tarkistelemaan, että tukka on hyvin :D.

    Tapetti on niin teidän näköinen kuin olla voi. Olen tän ennenkin sanonut, mutta kaikista kauniista sinivalkoisista kuvioista tulet sinä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, peili on jykevä eikä mikään pilipali. Harmi, kun tällaisia ei meinaa enää mistään saada. Mulle kelpaisi viisi. Ehkä sitten joskus kun talo on valmis, on aikaa keskittyä kampauksen pitämiseen ojennuksessa! Tätä en ollut ajatellutkaan :).

      Hyvä, että jatkan tiellä, jonka mukaisen mielikuvan olen onnistunut luomaan. Tapettivalinnan on siis pakko olla oikea :)). Kiitos tästä!

      Poista
  6. Ensimmäisenä ..Mauro on selkeästi linssilude ja sisustuksellinen elementti <3 Mahtaisiko Mauro tykätä kuvajaisestaan, varsin fiinistä peilistä katsottuna ;) Tapettivalintanne on kyllä varsin hyvä kun katselee alkuperäistä innoittajaa. Hyvä te!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin. Jos kuvaan jotain paikkaa, se tulee yleensä eteen ja pysyy hyvin paikoillaan, jos huomaa itseään kuvattavan :). Ihana kuulla, että tykkäät tapetista, kiitos!

      Poista
  7. Niin kaunis peili!

    VastaaPoista
  8. Peili ja kehyskollaasit ovat niin kauniita.Tästä sinun peilikollaasista tulee varmasti katseenvangitsija Iduriin.Peilipinnoista kauniissa sisustuksessa näkee aina ihania kuvajaisia eri säillä ja vuodenaikoina.Esim.palavat kynttilät mielestäni ovat jopa kauniimpia peilin kautta katsottuna,niihin tulee jotain jännää fiilistä.Peilattuna myös suuret kesäkimput ovat kauniit.
    En tiedä pääsetkö jyvälle,mitä tässä tarkoitan,mutta esim.peilin kautta kuvatut näkymät ovat jotenkin erikoisen hienoja.😊
    Onpa kaunis ollut tuo alkuperäinen tapetti ja olette löytäneet hienon korvaavan.
    Kuva Maurosta on mahtava!Johtuen väreistä minulle tuli ihan kahvilan tuoksu siitä.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos kivasta kommentistasi! Kyllä, sain mielikuvastasi kiinni :). En osannut pukea sitä sanoiksi itse, mutta tuo varmasti syy, miksi tällaista "kollaasia" teen, vaikka se karttuukin tuskallisen hitaasti.
      Mauro on sellainen kahvisilmä :).

      Poista
  9. Ihana Mauro! <3
    Peili ja tapetti ovat kauniit.
    Mukavaa alkanutta uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis tapetti ja peili ja aivan ihana Mauro!

    VastaaPoista
  11. Oi, kuinka kaunista!

    -Ruut

    VastaaPoista
  12. Helppoahan se on tapettia ostaa kun tietää millaista haluaa :-D Ihanat tapetit ja peili! Mä aloin vähän harkita yhden huoneen (yhden tai kahden seinän) tapetointia, mutta luovuin toivosta rautakaupassa kun niitä tapettikirjoja oli tarjolla kymmeniä ja niissä kymmeniä eri malleja! Eihän sellaisesti valikoimasta pysty mitään valitsemaan kun ei ole selkeänä mielessä mitä haluaa ja vaikka oiskin, ei mitään tietoa siitä, minkä valmistajan valikoimasta sellaista voisi löytyä. No, säästyipä ukko yhdeltä remontilta ;-)

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...