sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Saattaa sisältää turhanpäiväisyyttä



Viime postauksessa kerroin juttupyynnöstä ja pohdin, osaanko. Sekä toimitus että te ihanat lukijat vakuutitte, että turhaan pidän rimaa liian korkealla. Kiitos siitä. Niinpä aion yrittää! Juttu tulee ulos vielä tämän kevään aikana, joten kerron siitä myöhemmin. (Ja siitäkin, jos se lopulta päätetään diskata lehden toimesta, hahhaa!)

Aloin samassa yhteydessä miettiä, että olen alkanut blogissakin pitää rimaa liian korkealla. Alun perin piti vaan kirjoittaa tänne kulloinkin siitä, mitä sylki suuhun tuo. Mitä on tapahtunut?!

Jos oikein aiheesta avaudun, tuntuu siltä, että sitä mukaa, kun blogiin on tullut lisää lukijoita, rima on itsellä jotenkin noussut. Minulla rimaa nostaa se, kun ihmiset kertovat minut nähdessään, että "kiva, blogi sulla, luen sitä". Nämä ihmiset saattavat olla työkavereita, saaristossa jossain lähellä asustavia, sukulaisia, ketä tahansa. Minulla on dilemma: haluan, että blogilla on lukijoita, koska on ihana keskustella asioista kommenttien kautta, mutta aina, kun joku kommentoi blogia blogin itsensä ulkopuolella, muistuu mieleeni, että avaan täällä ehkä liikaa omia tuntojani tai jotain mitättömyyksiä. Enemmän yritän varoa tuota jälkimmäistä, mutta kun aina ei ole - yleensä ei ole - mitään järisyttävää kerrottavana! Mutta koska siis lukijat tulevat ihan oikeina ihmisinä vastaan, saatan mennä myöhemmin blogikirjoitusta tehdessäni lukkoon. Rima nousee, ja ehkä jätänkin jonkin henkilökohtaisen tai liian typerältä tuntuvan asian kokonaan kirjoittamatta.

Mutta ei sen näin pitänyt mennä. Halusin, että voin kirjoittaa omassa blogissani ihan mitä itseäni lystää. Olipa aiheena jokin mitätön kuppi, minkä olen hankkinut kirpparilta, tai, masentava ajatus, mistä syystä en uskalla unelmoida tulevaisuudesta, tai, juuri se hullu unelma, mikä ei koskaan toteudu. Yritän tehdä tähän muutoksen, sillä pelkään, että ilman muutosta menetän näiden tuntemusten keskellä oman syyni blogin pitämiseen. Kun tajusin lukon, en muuten pystynyt moneen päivään katsomaan blogiani.


Aloitan riman laskemisen julkaisemalla kesällä otetun kuvan, joka ei ollut (ole) mielestäni tarpeeksi hyvä, vaikka voin yhä muistaa tuon uuvuttavan kauniin ja kuuman päivän. Voi olla, etten saa itse otetta kuvasta siksi, että olin juuri tuolloin hetkeä ennen saanut suruviestin.

On jännä huomata, miten paljon sitä loppujen lopuksi kuitenkin ajattelee, mitä muut minusta ajattelevat. En olisi uskonut tätä itsestäni! Olen pitänyt itseäni ihan itsevarmana tapauksena, mutta näin sitä vain sain itseni tästä nyt kiinni. Nyt tuntuu hyvältä, että olen sanonut asian. Lukijat ja seuraajat, olette mahtava juttu. Korostan, että tämä postaus ei ole kritiikkiä kenellekään muulle kuin itselleni! Mutta varoitus: saattaa sisältää pieniä määriä turhanpäiväisyyttä jatkossa.

Kummallisia kamppailuja... Kiitos ja anteeksi, 


24 kommenttia:

  1. No olipas mukava kirjoitus. Blogiaan saa pitää juuri niin kuin haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Juuri näin aionkin toimia, mutta piti vain kirjoittaa tämmöinen itsensävakuuttelupostaus aiheesta :)

      Poista
  2. Tuttuja ajatuksia! Jatka kuitenkin samaan malliin blogisi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen yrittänyt pysyä mahdollisimman aitona, mutta vielä entisestään haluan ottaa ryhtiliikettä siinä, etten antaisi yhtään ulkopuolelta tulevien paineiden häiritä, koska nämä "paineet" ovat ihan itseni keksimiä!!

      Poista
  3. Hih... kuulostaa tutulta! "Olen juuri palanut kolmen kuukauden blogitauolta" :D

    Jatka vaan samaan malliin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taukokin tekee aivan varmasti joskus hyvää. Itse olen todennut, että harvakseltaan kirjoittaminen sopii minulle paremmin kuin kokonaan tauottaminen. Inspiraation puute ei onneksi ole toistaiseksi iskenyt :)

      Poista
  4. Löysin ajatuksistasi tosi paljon samankaltaisuuksia verraten omiin ajatuksiini ja tuntemuksiini.
    Tätä kirjoittaessa tuntuu,että enhän minä näin voi edes kirjoittaa,kun Pilvin blogi kuuluu aivan toiseen kategoriaan omani kanssa.Tasokkaampaan.😊
    Näin me ihmiset luomme itsellemme paineita aivan turhaan.
    Itse koen tällä hetkellä, ettei ole oikein sanottavaa blogissa,etten kovasti toistaisi vuodesta toiseen itseäni.
    Blogin ulkoasun haluaisin muuttaa,koska selvästi painotun kuviin nykyään.Haluaisin suurempia kuvia.Mutta pelkään,jos nyt muutan ulkoasuteeman ja asettelun,koko blogi häviää.😉
    Itselleni on ollut tosi vaikeaa julkaista itsestäni kuvia.Haastoin tässä asiassa itseni ja pistin "noloja"kuvia nuoruudestani tuossa vähän aikaa sitten.Mahtavaa oli voittaa itsensä.Tuo julkaisemasi kuva minun mielestäni on tosi onnistunut otos!Tunnelma välittyy hyvin katsojalle,näytät viestistä huolimatta kesästä rentoutuneelta.
    Aivan turhaan mietit muiden mielipiteitä.Blogeissa mielestäni aito ihminen on mielenkiintoinen.
    Ja sinun blogisi ON tasokas,inspiroiva ja mielenkiintoinen.
    Ja minä ainakin rakastan turhanpäiväisyyksiäkin.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, nuo blogin muuttamisen ongelmat... en itsekään aio koskaan muuttaa blogin ulkoasua, koska siitä on yli 6 vuotta, kun blogi sai tämän ulkoasun. Jos se ei kelpaa itselleni joskus, lopetan :). En siis tosiaankaan muista enää, miten noita asetteluja edes tehdään! Joten tiedän ongelman. Mutta ei se niistä muutoksista ainakaan häviä, sen voin luvata :). Ihanaa, että haluat panostaa kuviin!! Kuvasi ovat niin kauniita ja nyt siteeraan sinua: ne ovat "tasokkaita", niitä jaksaa aina katsoa!! Blogissasi siis tykkään erityisesti kuvistasi, vaikken kyllä tunnista tuota juttujen toistumista. Ymmärrän silti, että itsestä tuntuu siltä, koska minulla on ihan sama tunne, että juttuni toistavat itseään ja sekin on joskus syy, etten sitten kirjoita mitään. Olen ottanut ratkaisuksi kirjoittaa vain harvoin. Aion siltikin ruveta postaamaan mitättömyyksistä ja jos se ei jotakuta kiinnosta, ehkä se kiinnostaa jotain toista :). Ja kiitos siitä, että ainakin aiot tulla lukemaan niitä :)

      On ollut ihana saada aina sinulta kommentti - sitä oikein odottaa, vaikka älä ota tästä paineita. Olet kuitenkin niin kannustava ja empaattinen, että kukapa ei haluaisi tällaisia kommentteja saada!? En kyllä allekirjoita tuota jaotteluasi, että blogini kuuluu johonkin toiseen kategoriaan. Toivon, että olemme molemmat omia itsejämme ja se pistää blogimme ihan samaan kategoriaan, kunhan vain muistamme tämän :).

      Poista
    2. Lämpimän fiiliksen sait tänne minulle aikaan vastauskommentillasi,kiitos.♡

      Poista
  5. "turhanpäiväisyys

    mitätön asia, pikkuseikka, sivuseikka, höttö, hörhelöt, turhuudet, joutavuus, kevytmielisyys"

    Siispä hip, hurraa ja vaikka miten monta kertaa kaikille mitättömille asioille, sivuseikoille, hötölle, hörhelölle, turhuuksille, joutavuuksille ja kevytmielisyydelle, sillä niistäkin on elämä tehty ja niistä monasti parhaat naurut naurettu! Anna palaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa: ehkä elämässä juuri ne kaikkein kiinnostavimmat asiat ovat niitä katvealueilla olevia sivuseikkoja, jotka jonain päivänä sitten usein myös loksahtavat osaksi isompaa kokonaisuutta ja ovatkin tuikitärkeitä. Ja ei tämä blogien pitäminen tai niiden lueskelu nyt mitään niin vakavaa tai ylitärkeää ole sekään, joten turha miettiä liiaksi, mitä täällä suoltaa. Kiitos Johanna, annan palaa :)

      Poista
  6. En ollenkaan pysty uskomaan että mikään mitä kirjoitat olisi muiden mielestä tuhanpäiväistä tai typerää. Mielestäni ei joka postauksessa tarvitsekaan olla tosi asiaa, vaan välillä ihan hassutkin jutut ovat kivoja ja elävöittävät blogia. Kiva kuulla että annoit myöntävän vastauksen tuohon kirjoitus-juttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy ottaa rennompi ote. En tiedä, miksi ihan viime aikoina on joku kynnys alkanut takaraivossa vaania. Järjellä kun ajattelen, tiedän, että ihan turhaan, sillä haluan niin pitää tämän rentona harrastuksena ja vapaa-ajan ilona. Kiitos tärkeästä kommentistasi!

      Poista
  7. Hirnakka0.16

    Oi että, nyt olet tainnut nostaa henkisen rimasi turhan korkealle ja seurauksena on ns. rimakauhu. Ei toinna. Oma blogi, ihan vapaasti voit kirjoittaa just niin kevyistä aiheista kuin oikealta tuntuu. Tai sitten syvällistä pohdintaa, ihan vapaasti vaan.

    Itsekin tykkään lukea aika arkisista asioista, heti jos blogi menee liian siloitelluksi tai stailatuksi, mielenkiintoni lopahtaa. Sen ymmärrän oikein hyvin, ettei bloggaaja tahdo julkistaa esim. perheensä kuvia tai julkikertoa kaikkia elämänsä käänteitä, sitä periaatetta noudatan itsekin. Aika hyvä periaate on julkaista elämästään juuri sen verran kuin mitä on valmis kertomaan vähän kaukaisemmalle naapurilleen.

    Kivaa helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka. En kertoisi ihan kaikkea täällä jakamaani kaukaisimmalle naapurille, joten varmaan minulla on jo blogin suhteen henkilökohtaisempi ote.
      Ehkä minun ontelmani on vain omassa päässäni, nyt turha rima vaan pois eikä pidä ajatella liikaa asiaa :). Kiitos, oli hyvä kuulla, mistä olet kiinnostunut - itse ajattelen ihan samalla tavalla!

      Poista
  8. Kirjoittaminen on aika kamppailua pään sisällä, tiedostan tuon itsekin. Haluanko että juuri tämän asian tietää joku muu minusta kuin vain minä itse? Onko kirjoitus tarpeeksi hyvä muiden luettavaksi? Loppujen lopuksi tämä kirjoittelu on kuitenkin hyväksi, kaikin puolin. Innolla jään odottelemaan kirjoitustasi siitä varmasti tulee hyvä <3 Ja kuvakin on hyvä...kesä ja pehmeä meren pinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti. Kiitos Onneli Winter, juuri tuosta on kyse!!

      Poista
  9. Voihan kääk. Tästä voi nyt tulla aika pitkä vastaus :).

    Sun tekstin luettuani mietin, että mitä ihmettä Pilvi oikein hourailee, kun tollasia miettii. Mulle kun m i k ä ä n sun kirjoittama teksti ei ole turhanpäiväinen, vaan kaikessa on just niitä sulle sillä hetkellä tärkeitä tai ajankohtaisia tekemisiä, ajatuksia, ilonaiheita tai mitä milloinkin ja se just tekee tästä sun blogista niin kivan ja sellaisen ihan "normaalin" (normaali on kaikessa mun paras arvosana, ihan tiedoksi vaan :)).

    Ja onhan tässä tullut se jo nähtyä, että aika usein meillä menee ne mielenkiinnon kohteet jotenkin luontaisesti samalla rytmillä yksiin ilman, että toinen siitä mitään tietää ennenkuin jompikumpi sattumoisin aiheesta kirjoittaa. (Just nyt olis ihan hirmu hinku kirjoittaa lisää siitä, mistä ollaan viimeksi puhuttuu, mutta tää kuu on mun "rp":n testikuukausi, joka on vasta alussa, joten saa nyt odottaa).

    Ja samalla kun mietin, että miksi ihmeessä tollasia edes mietit, teen itse ihan samaa. Lähinnä justiin siltä kannalta, että jännitän, että blogiin ilmestyy joku sellainen "oikesta elämästä" (jota tää blogikin mulle edustaa, mutta tiedät mitä tarkoitan) tuttu lukija, joka saiskin mut jotenkin lukkoon, kun alkaisin miettiä, mitä voin kirjoittaa ja mitä en, mikä on sinällään ihan tyhmää mietintää, koska kuitenkin kaikki mitä kirjoitan, on ihan mun todellista elämää. Mutta silti.

    Itseasiassa olen tässä ihan lähiaikoina "joutunut" pariinkin kertaan sellaiseen tilanteeseen, joka sai mut hämilleni ja vaikka moni muu olis varmasti vastaavassa tilanteessa ilahtunut, itselle tuli vähän ristiriitainen ja osin epämukavakin olo, kun en oikein tiennyt mitä ajatella.

    Ensimmäinen oli sellainen, kun mun työpaikan liepeillä käveli vastaan muuan nainen (jonka kasvot muistin, mutten tunne) ja tervehti iloisesti kysyen, että "Oothan sä Annukka"? , johon vastasin, että juu. Ja hän sitten kertoi lukevansa mun blogia ja tykkäävänsä siitä. Ja sillä hetkellä aloin kelata, että kääk, mistä voi mut tuntea ja onkohan miehen tuttuja ja mitä kaikkea on tullut kirjoiteltua ja plaaplaa. Mutta silti toki toisaalta ilahduin.

    Toinen juttu oli sellainen, että sain tuntemattomasta numerosta tekstarin, jossa kerrottiin, että mun keramiikka-aiheinen postaus oli jaettu kyseisen opiston Facebook-sivuilla ja kiitoksena positiivisesta mainonnasta saan pienen lahjakortin käytettäväksi kursseihinsa. Ja taas mietin, että apuaaaaa, en ole maininnut missään opiston nimeä ja mistä he tietävät, kuka blogia kirjoittaa ja sitä kautta löytäneet mun puhelinnumeron ja miljoona muuta mietettä. Mietin, että kehtaanko enää mennä sinne kurssille ollenkaan, jos joku vaikka päätyy lukemaan mun muitakin pölöpostauksia.

    Että tällainen se vissiin on "piilokirjoittelijan" mieli. Iloitsee kaikista kivoista lukijoista ja kommenteista, mutta samalla pysyisi mieluiten ihan piilossa vaan...

    Toivottavasti sun rima on nyt laskeutunut sinne, minne se kuuluu ja jatkat omana itsenäsi ihan just niillä jutuilla, jotka mieleen milloinkin sattuu putkahtamaan. Silloin, kun sattuu.

    Myös kuva on ihana. Just normaali <3

    VastaaPoista
  10. Ah, ihana pitkä vastaus!! Voi, olen niin mieluusti normaali! Kiitos :)) Munkin muuten tekee hirmuisesti mieli kirjoittaa siitä, mistä viimeksi keskusteltiin ja olenkin vähän luonnostellut siitä jotain. Se tavallaan kuuluu tähän samaan kategoriaan, että "kannattaakos mun nyt tästä avautua". Joten ehkä juuri tämän postauksen jälkeen vaan pitäisi avautua siitäkin! Mitä väliä!?

    Ei vitsit, kun ajattelen niin samalla tavalla: mitäs me piilokirjoittajat tässä, jotka haluamme kuitenkin saada kommentteja ja palautetta, mutta ei kasvokkain. Hah! Myönnän olevani aika naiivi, mutta toisaalta sitä ei vaan ajattele, että kirjoittaisi juttujaan jollekin tutullle jostain ihan muulta elämän osa-alueelta. Siksi se hämmentää, kun asia tulee ilmi. Varmaan joku toisenlainen bloggari tosiaan siitä vain ilahtuu, kun blogia kommentoidaan ja me taas tässäkin samalla tavalla kärvistellään. Hassua. Mutta nyt, kun tämä asia on jotenkin noussut ajatuksiini, luulen, että tätäkin ajatusprosessia vaan tarvitsin jatkaakseni valitsemallani tiellä. Ehkä en seuraavalla kerralla, kun joku mainitsee blogin, menekkään enää hämilleni. Toivottavasti et sinäkään!

    Vaikka yksikään postauksesi ei ole tosiaankaan ollut mikään pölöpostaus, ja melkein tekisi mieli kuitata, että höpö höpö Annukka, niin silti tiedän, mitä tarkoitat, kun jouduit miettimään, että apua, mitäs jos ne keramiikkakurssilaiset yhtäkkiä ovat nähneet kaikki muutkin jutut. Juuri tuota tunnetta tarkoitan!! Jotenkin asia liittyy kai siihen, että tietyille tahoille haluaa näyttää itsestään VAIN jonkun yhden kapean puolen ja toiselle toisen. Blogissa kun on valinnut tietyn siivun elämästään, ja joka on kyllä paikoin hyvin henkilökohtainen, sitä ei sitten välttämättä halua kuitenkaan kaikelle kansalla kailottaa. Tähän ei ikävä kyllä liene mitään muuta lääkettä kuin oman nahan paksuunnuttaminen, koska en tosiaankaan itse halua muuttaa blogia silotelluksi pinnaksi. Siinä tapauksessa voin ihan yhtä hyvin lopettaa koko touhun. Eli pölöpölöjuttuja kehiin lisää ;).

    VastaaPoista
  11. Kommentoin kaikkea näköjään aina vähän myöhässä. Mutta pakko sanoa kuitenkin, että anna palaa vain! Se joku juttu mitä kirjoitat, voi olla vaikka kuinka inspiroiva. Esimerkiksi mainitsit kirpparihankinnat ja ihan jo tuosta tuli mieleen, että pitäisiköhän käydä kirppiksellä katsomassa, jos löytäisi versottamiseen kivoja värikkäitä kippoja... Tuli hyvä fiilis ideasta! :)

    Rimakauhua tulee välillä täälläkin, erityisesti kuvista. Siitä, että kuva on teknisesti huono, olen ottanut sen "vain" kännykällä tai siinä on tuhannennen kerran kuva meidän saunasta. Yritän päästä tämän yli ajattelemalla, että jos minä rakastan tuota merimaisemaa niin paljon, että jaksan kuvata sen saunan aina uudestaan, niin ehkä joku jaksaa katsoa sitä? Tai jos ei jaksa, niin ainakin se jää minulle kivasti muistoksi blogiin. Blogin selaaminen jälkikäteen muistuttaa niin monista kivoista hetkistä!

    Ps. Ostan heti sen lehden, kun kerrot milloin ja missä juttusi julkaistaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika kommentistasi, ei haittaa, että se tulee jälkijunassa - näen nekin viestit ennen pitkää! Kiitos myös tsempeistä ja vertaistuesta. Tunnistan niin tuon, että no en mä nyt enää voi meidän venevajasta laittaa kuvaa blogiin, kun niitä on jo siellä 10. No, tietokoneella kuvia on 100 tai 200 ja lisää tulee :). Pitäisi vaan ajatella niin, että blogi on jokaisen oma. En minä ainakaan siitä närkästy, jos joku bloggaa jostain, mikä juuri nyt ei ole ykköskiinnostukseni kohteena. Seuraava juttu taas voikin olla. Samaa armeliaisuutta siis itselle kuin muillekin, eikö!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...