lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tervan tuoksua

Tämä Newportin kaunis pyöreä peili jäi kaihertamaan mieltäni kuukauden takaiselta Ruotsin reissulta. Ihastuin siihen niin, että nappasin onneksi edes kuvan muistoksi (hah, laiha lohtu). Pyöreä peili saattaisi hyvinkin sopia merihenkiseen tyyliin, mutta tämä peili oli hinnaltaan monta sataa euroa, joten en viitsinyt tässä vaiheessa edes harkita sen ostoa. 


Viikko takaperin Ikean suunnalla ajaessani päätin antaa periksi anti-Ikea-asenteestani. Mielessäni pyöri pyöreä peili...josko sieltä löytyisi sellainen halpa ja tuunauskelpoinen, mihin voisin huoletta kokeilla erästä suht mahdotonta ideaani, joka pälkähti päähäni.

Ja kyllähän sieltä löytyikin ja vielä ilman kehyksiä, mikä oli varsin hyvä seikka tässä tapauksessa! Peili tarttui mukaan ja karautin sen kera suoraan rautakauppaan ostamaan silikonia ja tervaöljyä. Omasta takaa meillä oli jo köyttä ja kapeampaa narua. Liotin köyttä tervaöljyssä jonkin aikaa. Ihan päätä alkoi särkeä voimakkaasta tervan tuoksusta, mutta kuten ajattelinkin, se myös haihtuu suht äkkiä. Köysi sai sekä kauniin tumman sävyn että miellyttävän tuoksun.

Truuttasin silikonia peilin reunoihin ja kiinnitin köyden siihen. Ei se meinannut asettua millään, saati pysyä kiinni liukkaassa peilipinnassa, mikä olikin alkuperäinen epäilyni. Mutta jee, yön aikana köysi olikin tarttunut kiinni peiliin. Koska joka paikasta reunoilta pilkotti ikävät silikonikasat, liimasin erikeepperillä kapeamman köyden sekä ulko- että sisäreunalle niitä peittämään. Aikamoista sotkotusta, mutta lopuksi pyyhkimällä ja rapsuttelemalla peilipinnan puhtaaksi sain aikaan siistin lopputuloksen.


Kuvia välivaiheista ei ole siksi, etten oikeasti uskonut tämän onnistuvan, mutta silikoni tepsi. Ihastuttava, merihenkinen peilini tuli maksamaan muutaman kympin. Annoin sen Mikolle lahjaksi, kun he pojan kanssa tulivat sunnuntai-iltana treenimatkalta. Joskus on hyvä, kun muut on matkalla, niin ehtii ja viitsii väkertää kaikenlaista. Poikani lupasi minulle 'lahjaksi' GoPro:lla kuvaamansa videon, jonka hän editoisi viikon purjehduksiltaan ottamastaan materiaalista. Odottelen sitä kuumeisena ja kyselen sen perään lakkaamatta. Toivottavasti se valmistuu pian, jotta voin näyttää täälläkin.  


Näissä kuvissa peili on kotona takan päällä, mutta ripustan sen pikkumökin tai vaikka venevajan seinälle ensi kesänä. Enää en haikaile ainakaan niin paljon Newportin peilin perään. Ehkä tästä tuli jopa vähän paremmin meille sopiva, eikö? Ja ainakin paremmalta tuoksuva!


Aistikasta viikonloppua kaikille! Minä jännitän, saanko joskus sadannen lukijan!


27 kommenttia:

  1. Kauniita ovat molemmat! Olen harkinnut vastaavan peilin tekemistä, mutta ajatuksen asteelle on sekin jäänyt.

    Ajattelin aloittaa tänä viikonloppuna mökkisaunamme remonttisuunnitelmat. Itse en tule sitä rahoittamaan, koska vanhempani ovat vielä elämänsä kunnossa ja saavat toimia maksumiehinä. Jotta hyvä suunnitelma pitääkin tehdä, että saan rahoitukseni. :D Nuo molemmat peilit olisivat omiaan sinne.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saariston kasvatti. Siitä vaan kopioimaan ideaa ja ei kannata lannistua siinä vaiheessa, kun kaikki paikat on täynnä silikonia ;)

      Tsemppiä suunnitelman tekoon, olet onnekas. Olispa mullakin sponsori! :D

      Poista
  2. Ihana tuo tuunaamasi peili ja voin hyvin kuvitella miten miellyttävä tuoksu siitä lähtee :)

    VastaaPoista
  3. Wau mitä luovuutta. Hienon peilin sait aikaan. Ja ymmärrän täysin ihastuksesi tuohon inspiraation lähteeseen. Pyöreä peili on kaunis :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mietin kuumeisesti, olenko nähnyt tällaisen jossain, mutta en ainakaan muista, joten kai se idea vain omista syövereistä tuli ;)

      Poista
  4. Kaunis peili tuosta tuli ja se taatusti sopii teille Iduriin paremmin kuin hyvin! Tervan mieto tuoksu on ehdottomasti plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsisipä jo ripustelemaan!!

      Poista
  5. Parempi kuin alkuperäinen !!
    Ja tätä jatkossa katsellessa varmasti useammin läikähtää rinnassa mukavasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu Pepi!! On se aina kiva, kun jotain pystyy tekemään itse.

      Poista
  6. Hieno idea! Tuo peili on kaunis

    VastaaPoista
  7. Hieno tuunaus! Joskus sinnnikkyys palkitsee runsain mitoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin tosiaan vähän sisuuntua kun jäi tuo kaupan peili harmittamaan!

      Poista
  8. Hienosti tuon peilin tuunasit oikeaan merihenkeen. Siitä tulee paikalleen kyllä katseenvangitsija muutenkin kuin peilinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu, mummeli - kiitos!!

      Poista
  9. Enää ei tarvi jännittää :).

    Hauska idea se terva. Mutta tosiaan haisee (tuoksuu..) melkoisen voimakkaalle alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annukka ja ihan mahtavaa, että olet blogin 100. lukija. Kiitos siitä ja kiva kun jätit kommentin!

      Sinun ja kaikkien 100 lukijan kunniaksi päätin - juuri nyt - pistää Villa Idur -henkisen arvonnan pystyyn, mutta nyt nousi pieni rimakauhu, että pitää olla kunnon palkinto. Alan miettiä - perästä kuuluu!

      Poista
    2. Jos vaikka se lopputerva.. :D?

      Poista
    3. Hyvä idea, kiitos uudelleen! :) Ensi viikon aikana viimeistään kuuluu lisää.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitti! Mistä lie pälkähtänyt idea..? :)

      Poista
  11. Mahtava! Tykkään sinun versiosta jopa enemmän kuin tuosta alkuperäisideasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, tämä kunniamaininta muistetaan! :)

      Poista
  12. Todella kaunis tàmà tuunaamasi peili! Hieno idea!
    Terhi

    VastaaPoista
  13. Todellakin parempi kuin alkuperäinen ja huomattavasti edullisempi.

    VastaaPoista
  14. Sää olet kyllä kätevä käsistäs ja täynnä ideoita!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...