Vanhat talot ovat tunnetusti täynnä yllätyksiä, kun niitä remontoi. Yleensä yllätykset ovat epätoivottuja, koska ne väistämättä tietävät rahanmenoa. Mekin olemme yrittäneet henkisesti varautua vastaantuleviin asioihin väistämättöminä tosiasioina, jotka on vain jotenkin ajan kanssa hoidettava. Yksi tällainen kohde, jossa potentiaalisesti tulisi jotain kalliin puoleista uutista vastaan, on päätalon hormi. Pahimmillaan se pitäisi kokonaan purkaa ja uudelleen muurata, parhaimmillaan se olisi kunnossa. Ja kaikki tältä väliltä - esim. hiushalkeamat - olivat oman arvauksemme perusteella todennäköisin skenaario. Hiushalkeamat muodostavat puutalossa kuitenkin ison riskin, joten pelko hanurin alla päästimme eilen tulleen nuohoojan tutkimustyöhön käsiksi.
Tilasimme häneltä hormin, piipun ja leivinuunin tarkastuksen ja nuohouksen. Ensimmäiseksi hän kipusi katolle piippua tarkistamaan ja totesi kaikista neljästä alkuperäisestä tulipesästä tulevan omat kanavansa ylös piippuun. Tämä olikin loistouutinen, koska nyt käyttämättömiä tulisijoja, kuten vaikkapa vintillä olevaa, ei tarvitse mitenkään tukkia eikä kipinöintiä pelätä. Toiseksi nuohooja huuteli, että "aivan loistavassa kunnossa sekä piippu että hormi". "Siis mitä sanoit", hieraisin korviani ???!
Säästymme siis kustannuksilta! Lisäksi säästyy kaikki vaiva! Hyvää tässä on myös se, että suojaputki, jota olimme ennakkoon miettineet yhtenä vaihtoehtona, mikäli löytyisi hiushalkeamia, voidaan unohtaa, jolloin lämmön varaavuus näin luomuna tulee olemaan moninkertainen verrattuna putkitettuun hormiin. Pisteenä i:n päälle, kysyessämme piippuhatun tarpeellisuudesta, nuohoojan näkemyksen mukaan sitä ei tässä kohteessa tarvita. Piippu ja hormi on tehty laadukkaista materiaaleista eikä täällä ilmeisesti sada niin paljoa, että sitä tarvittaisiin nyt, kun ei ole tarvittu ennenkään. Siinä säästyi vielä bonuksena muutama satanen :).
Nuohooja siirtyi sisään tarkastamaan Högforsin leivinuunia ja totesi senkin olevan käyttökunnossa. Jippii. Yksi ruosteinen luukku jouduttiin avaamaan voimalla ja hapertuneen vesisäiliön nuohooja kehotti vaihtamaan tai muuraamaan umpeen, jos emme tarvitse sitä. Siinä siis tulevat kustannukset kokonaisuudessaan. Leijumme ilmassa näiden tietojen siivittämänä; säästimme todella pitkän pennin.
Lisäksi hän antoi meille leivinuunin pikakäyttökoulutuksen: mihin minkäkin luukun avaaminen vaikuttaa jne. Aivan mahtava tyyppi. Päälle päätteeksi hän vaan kehui omaa hommaansa, että on tämä mukavaa työtä, kun kysyin, onko kovin kiirettä näin kesäisin ja kuulemma on. Ihana nuohooja!
Vanha talo pitää aina vähän jännityksessä, mutta nyt ehostamme sitä entistä kiitollisempana, kun se tällaisen yllätyksen meille tarjosi :).
Iloitsee,
Olipa ihanat yllätykset!
VastaaPoistaKyllä! Kerrankin näin päin :)
PoistaNuohoojan olemuksesta huokuu, ettei ole ihan ensimmäistä kertaa asialla :). Ihan mahtavia uutisia! Paloturvallisuus on kuitenkin jokseenkin tärkeä asia..
VastaaPoistaTotta, hänestä kyllä huokui ammattitaito, ja kaiken, mitä hän kertoi, kuuliaisesti painoimme mieleemme ja miellyttävää kuultavaahan hänen diagnoosinsa myös oli :). Juu, paloturvallisuus on kaiken a ja o. Kun talo ei ole meillä tulossa vakkarikäyttöön, on tosi tärkeää, ettei se sitten roihahda yksinään vaikkapa meidän pois lähdettyä, niinkuin välillä kuulee tapahtuneen huonojen hormien takia.
PoistaIdur ja August ovat lämmitelleet ja pitäneet tulia taidolla!😊
VastaaPoistaLoistava ylläri,onneksi olkoon!Ihana työstään nauttiva ja tietotaidokas sutari teillä ollut.Toivottavasti teillä on verkko piipuissa,kun kaikki muu on niin hyvin,ettei linnut tee pesiään ja savut sen takia tussahda sisälle.Terveisin:tästä meillä ikäviä kokemuksia.😉
Kyllä! :) Tuosta verkosta ei ollut myöskään puhetta. Siitä kylläkin oli, ettei näkynyt jälkiäkään linnunpesistä. Täytyy miettiä silti tuota verkkoasiaa - kiitos!
PoistaHuippuhieno yllätys! Ja teillä kävi tosi hyvä tuuri saadessanne moisen supersutarin paikalle ♥
VastaaPoistaEi kahta ilman kolmatta, eli kai te rustasitte heti muutamat lottorivit ;)
Niinpä ja totta, supersutari oli :). Kyllä, lotto on vetämässä, kun nyt näin ollaan hyvien tähtien alla! :D
PoistaSuuren suuret onnittelut <3 Ihana että on kunnossa. Vanha talonne yllätti kerrassaan oivalla tavalla!
VastaaPoistaKiitos tosi paljon, niin se teki! :)
PoistaOlipa kiva yllätys, ei kun tulta uuneihin 😀
VastaaPoistaJoo, melkein voisi alkaa harjoitella... no jos nyt lattia laitettaisiin ensin kuntoon? ;)
PoistaIhan mahtavia uutisia ja komea vanha hella, leivinuunikin siellä jo odottelee patoja hautumaan. :)
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa, että tämä hella on sentään säästetty, kun muut tulisijat on poistettu.
PoistaErinomaisen hyvä uutisia! Hellan kansi näyttää omamme peilikuvalta, ei muuta kuin käyttöön vaan. Meilläkään ei ole piipunhattuja, niitä ei tarvita kun uunit ovat lämmityskaudelle koko ajan käytössä.
VastaaPoistaKiitos Katja! Pikku hiljaa on syytä alkaa opetella, miten hella eri luukkuineen toimii - hauskaa :). Varmaan on monia vanhoja taloja, joissa ei ole hattuja eikä onneksi ilmeisesti tarvitakaan. Hyvä kuulla vahvistukseksi, että teillä tämä kokemus ihan käytännössä hyväksi havaittu!
PoistaOlipa mukava yllätys😊. Meillä kotona vanhan puuhellan vesisäiliö vuotaa myös. Emme kuitenkaan korjanneet sitä vaan ladoimme sen sisään tiiliä lisälämpöä varaamaan. Mökillä vesisäiliötä puuhellassa ei olekaan, mutta vesi lämpeää tarvittessa nopeasti isoissa kattiloissa:)
VastaaPoistaMukavia prasutteluhetkiä sinne❣️
Niinpä, kiitos :). Ajattelin myös, että vesi lämpiää kattiloissa ihan yhtä hyvin. Täytyy miettiä, mitä puhki kuluneelle säiliölle kannattaisi tehdä. Varmaan muuraus olisi paloturvallisempi, mutta pitää miettiä ajan kanssa. Joku varaava elementti on varmasti hyvä!
PoistaLoisto uutinen! Lämmittää mieltä - ja kohta lämpiää uuni!?
VastaaPoistaKyllä - ja hyvin sanottu :)
PoistaMahtavaa!
VastaaPoistaTotta, kerrankin näin päin! :)
PoistaHieno homma!
VastaaPoistaKiitos Saara!
PoistaLoistojuttu! Ja on ihana, kun tekijänä on ammattilainen, joka osaa asiansa. Tulee sellainen varmuus, eikä tarvi arvailla, että oliko tämä nyt ok. ��
VastaaPoistaNiinpä! :)
PoistaMahtavia uutisia!
VastaaPoistaKyllä oli!
PoistaSiis häh??!! Että voi joskus näinkin positiivisesti yllättää sekä itse talon rakenteet että työvoima :-)
VastaaPoistaAivan, melkein ei meinaa uskoa todeksi :))
PoistaVaude, tosi hyvä uutinen teille! :) En uskalla toivoakaan vastaavia tuloksia meiän talon kolmen piipun ja viiden tulisijan kanssa :O :O Voit varmaan arvata kuinka hykerryttävää mulle on käydä kommentoimassa Villa Jörgensin nimen alla kaikkien näiden vuosien jälkeen mitä olen viherrillinä täällä teidän projektia haaveissani lurkkinut :D Kiitos, että pidät tätä blogiasi, siitä on ollut mulle paljon iloa ja inspiraatiota haaveiluihini ja varmasti on jatkossakin <3 Hyvää viikonloppua! Terkuin Sanna
VastaaPoistaHeips, kiva, kun jätit viestin ja että myös uusi identiteetti tuli tutuksi!! :). Voi kiitos ihanista sanoistasi! Paljon hyvää tsemppiä ja inspiraatiota sinne :)
PoistaTuohan on varmasti ollut hyvä yllätys, että hormit ovat olleet todella hyvässä kunnossa. Meilläkin kävi juuri nuohooja arvioimassa meidän yhtä tähän mennessä käyttämätöntä hormia ja hänen mielestään hormi on aivan käyttökuntoinen, mikä tietenkin on tosi jees! Hyvä näin ja paljon tsemppiä loppuprojektienne kanssa!
VastaaPoistaMeilläkin on vanha talo tuonnut monta yllätystä vastaan, tämänkin! Seuraavana onkin vuorossa öljykattilahuoneen kohtalon päätös. Että tehdäänkö perusteellinen öljypoltinhuolto vai lämmitetäänkä jatkossa puulla taloa sähkön lisäksi.
VastaaPoistaHienoa kuulla, että teillä tuli nuohoojalta hyviä uutisia! Meillä on menossa juuri pieni remontti kotona täällä Turussa, ja uskon että myös hormin saneeraus on tehtävä. Hormi ei ole ollut käytössä pitkään aikaan, mutta olisi hienoa kun sen nyt saisi vihdoin taas käyttöön. Aivan ihana tuo leivinuuni. Meillä on äitini kototalossa hieman saman tyylinen. Tuo kyllä omaa tunnelmaa sekin.
VastaaPoistaTuohan on hyvä, että yllätykset olivat mieluisia. Voi olla usein toisinpäin tuo tilanne. Meillä oli myös hormin tarkastus, ja ilmeisesti se vaatii kunnostuksen. Se ei ole ollut käytössä moniin vuosiin, mutta nyt olisi mukava alkaa sitä taas käyttämään. https://www.heinox-hormit.fi/tuotteet/hormien-saneeraukset
VastaaPoista