Joulun alla pohdintani ruokahävikistä siirsi ajatukseni kausiruoka-ajatteluun. Jos olet 100%:sti kasvis-omavarainen, älä turhaan lue tätä, mutta jos ostat kaupasta edes jotain, kannattaa uhrata ajatus kausiruualle. Tuore podcast, jonka kuuntelin Yksi Hyvinvointi -nimisessä sarjassa herätti minut: tässäkin asiassa on vielä opittavaa. Olen selvästikin hyödyntänyt kausiruokaa ihan liian suppeasti. Meidän pitäisi opetella käyttämään ruuanlaitossa uusia kasviksia - kotimainenkin viljely muuttuu vuosien saatossa - sekä parantaa tietoisuutta siitä, milloin on ulkomaisten kasvisten ja hedelmien luontainen satoaika. Pääsääntöisesti on tullut hyödynnettyä kotimainen satokausi, mutta ulkomaisten kasvisten käytön oikea-aikaisuus on paitsi ekoteko, siinä säästää myös pitkän pennin.
Asian tarkkailussa ja oppimisessa auttaa Satokausi-kalenteri, jollaisen annoin Mikolle joululahjaksi. Hei, älkäähän naurako siellä! Mikko on meidät takavuosina herätellyt käyttämään kausiruokaa ja vaikka minä lopulta kyykin kasvimaalla, kevätkylvön aika saa Mikon aina hurahtamaan omavaraiskasvatukseen. Lahjan kohde oli siis aivan oikea, vaikka itseäni asia juuri nyt kiinnostaakin :).
Tammikuussa suositaan näitä:
Tärkein pointti on siinä, että kausiruoka-ajattelua tulisi ylläpitää ympärivuotisesti eikä rajoittua vain suomalaisittain runsaimpaan satokauteen, kesä-syksyyn. Kalenteri auttaa kätevästi tarkistamaan joka kuukauden maukkaimmat ja edullisimmat kasvikset ja kertoo siten, milloin on esimerkiksi "hyväksyttävää" ostaa avokadoa tai jotain muuta eksoottista hedelmää. Nykyisinhän kaikkea saa ihan mihin vuodenaikaan tahansa - tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa mansikka. Nyt pitää toimia sen mukaisesti, mikä oikeasti on järkevää, eli muistaa se, että mansikka on maultaan, ravintoarvoiltaan ja hinnaltaan parhaimmillaan kesällä, ei vappuna tai äitienpäivänä :).
Ravintoarvot ovat kausituotteissa korkeimmillaan, joten miksi ei käyttäisi juuri niitä vihanneksia ja hedelmiä, jotka ovat kypsyneet luonnonmukaisesti auringossa? On siis monen monta syytä, miksi ajattelin käynnistää uuden vuoden tällaisella tehostetulla kokeilulla. Ai niin, kalenterin sain tilattua kätevästi netistä (löytyi googlaamalla) ja posti toi sen parissa päivässä.
Tämä olikin sitten vuoden viimeinen postaus! Ihanaa vuoden vaihdetta kaikille ja ensi vuonna palataan asiaan uusilla aiheilla :).
Itsensä haastaen,
Tuohon pitäisikin kiinnittää useammin huomiota, nimittäin että ostaisi enemmän sesongin kasviksia ja hedelmiä.
VastaaPoistaJoskus vaan mietityttää mitä kannattaisi ostaa. Esim. syksyllä kun kotimaiset omenat ovat parhaimmillaan, niin täällä Ahvenanmaalla, joka on Suomen suurin omenantuottaja, myydään ulkomaisia omenoita halvemmalla kuin paikallisia. Kotimaiset mielletään terveellisemmiksi ja vähemmän myrkkyjä sisältäviksi, mutta hinta saisi myös olla kohdillaan. Ja luontokin säästyisi kun ei tarvitsisi tuoda pitkän matkan päästä ulkomailta.
Mukavaa vuoden vaihdetta!
No voi että, tuollaisia kummallisuuksia nämä nykyajan markkinat pitävät sisällään :(. Se on totta, että usein kotimainen on kalliimpi, mikä on kyllä harmi juttu. Mutta itse ajattelen, että tärkeää on myös huomioida ulkomaisten kasvisten kaudet, eli voi ostaa vain silloin, kun on kausi päällä. Ekologisuuden kannalta tietysti kotimainen olisi parempi!
PoistaSatokausi ajattelua koitan kyllä noudattaa, mutta tuollainen kalenteri helpottaisi varmasti laajentamaan kasvisten käyttöä järkevästi. Tammikuusta ajattelin muutenkin siirtyä runsaammin kasvispainotteiselle ruokavaliolle kaiken tämän joulukuun herkuttelun jälkeen. Mukavaa vuoden vaihtumista myös sinne!
VastaaPoistaTiedon laajentaminen minullakin on tavoitteena. En meinaa pysyä kärryllä, kun Suomessakin viljellään jo ties mitä :). Olet tehnyt hyvän päätöksen - mikäkin voisin ottaa ihan konkreettisesti saman päätöksen lisätä kasviksia tämän kausiajattelun kylkeen!
PoistaHeh. Olen mieltänyt satokausajattelun koskemaan nimenomaan pelkästään kotimaisia vihanneksia, juureksia ja hedelmiä, mutta ei ole tullut mieleenkään, että onhan niillä ulkomaisillakin toki omat satokautensa. Alkoi kyllä kiinnostaa tuo kalenteri ja asian tarkempi ajattelu muutenkin. Ja kalenterin avulla osaisin mennä kyselemään kaupasta parsaa silloin, kun on sen aika, enkä silloin, kun iskee yllättävä parsanhimo, joka harvemmin kohtaa saatavuuden kanssa.
VastaaPoistaTykkään näistä sun järkipostauksista.
Kaikkea hyvää vuoden viimeisiin päiviin ja järkiparasta Uutta vuotta, kun on sen aika <3
Kiitos! Yritän postailla järkipostauksia, jotta itse saisin paukutettua järkeä omaan päähäni :)).
PoistaIhan sama täällä: en ollut tullut ajatelleeksi, että ulkomaisten ostosten kohdalla olisi syytä kiinnittää kausiajatteluun myös huomiota. Mutta tottahan se on, että paprika on jonain vuodenaikoina halvempi ja parempi ja toisinaan kalliimpi, eli nyt tulee otettua kalenterin avulla näistä vähän syvällisemmin selvää!
Hyvää vuodenvaihdetta! Asiaa, toisaalta myös suu sää päättää ja sen takia meillä syödään esim. tomaattia ja kurkkua läpi vuoden. Mutta järkevintä olisi noudattaa sato-aikoja.
VastaaPoistaJuu ei mikään kiellä ostamasta, kun kerran tuotteita on myynnissä, jos mieli tekee! itseäni kiinnostaa oikeastaan hinta-laatu -ajattelu, ja siksi ajattelin kiinnittää huomiota asiaan. Meillä on mennyt monet talvet paljon esim juuri tomaatteja arjessa roskiin, kun eivät ne sitten oikein maistukaan hyviltä ja jäävät pöydälle. Nyt ajattelin olla pihi ja jättää tottumukset taakse ja ostaa vain parasta, mitä kukin kausi tarjoaa :). Katsotaan, kuinka kokeilu onnistuu.
PoistaKiitos vinkistä, tuollainen kalenteri täytyisi ilman muuta hankkia myös itselle! Me olemme kasvisten suhteen omavaraisia vain pienen osan vuodesta: alkukesästä syömme lähinnä villivihanneksia ja oman puutarhan satoa syödään loppukesä ja syksy, mutta muun osan vuodesta olen pakkaseen kerättyjä marjoja lukuun ottamatta ihan ulalla siitä, mitä satokauden mukaan kannattaisi syödä ja milloin.
VastaaPoistaHyvää vuodenvaihdetta ja tulevaa uutta vuotta myös sinne teille!
Ihan sama täällä, muutaman asian suhteen olemme omavaraisia jopa koko vuoden ja esim. tämän vuoden mahtisuoritus oli tomaatit 3 kk:ksi. Mutta jäljelle jää monta kuukautta, joten hyvä vähän katsoa, millä hinnalla mitäkin ostaa! Suosittelen jo nyt kalenteria, vaikkei käyttökokemus ole järin pitkä :)
PoistaSulla on kalenteri, joka on munkin pitänyt hankkia - jo viime vuonna 😄 Yleensä paras mittari on ollut käyttää tuotteita, kun ne ovat halpoja. Valitettavasti sekään ei nykyään päde, vaan tuntuu, että kauppaketjut myyvät esim. kurkkua suurinpiirtein samalla hintaa kesät ja talvet. Josko nyt saisin tilauksen lähtemään minäkin. Ja oikein hyvää uuttakin vuotta sinulle! ☺️
VastaaPoistaOlet oikeassa, hinta on ainakin ollut perinteisesti hyvä mittari ja itsekin olen mennyt sillä tähän asti. Mutta kasvistuntemuksen laajentaminen kiinnostaa myöskin, ja siihen luulen kalenterin tarjoavan avun. Toivon uuden tiedon kasvattavan kasvisten määrää meidän ruokavaliossa. Siihen kalenteri taitaa olla helpoin väline. Ei tätä varmaan joka vuonna tarvitse hankkia, kun onhan kalenterissa oleva tieto paikkaansa pitävää vielä seuraavanakin vuonna. Nyt tilaus vaan menemään! :)
PoistaSaimme joululahjaksi edellisvuonna tuon satokalenterin, joten tuttu tuote, vaikka eihän tuo sisältö tähän päähän jäänyt:) Sen verran kuitenkin ajatusta tarttui mukaan, että malttaa ihan rauhassa odottaa niitä kotimaisia mansikoita ja uusia perunoita. Tuo kalenteri löytyy myös netistä, josta voi vaikka kännykällä tarkistaa kaupareissulla, jos haluaa varmistaa jonkun tuotteen satokauden:)
VastaaPoistaHyvältä kuulostaa! Hei kiitos nettiversiovinkistä - luulen, että se on jopa käyttökelpoisempi kuin fyysinen kalenteri ainakin tulevina vuosina. Enpä tiennytkään siitä!
PoistaTotta töriset ja olen ollut tietoinen satokausikalenterista jo pitkään. Mutku...mä oon vaan niin surkea kokkaamaan kaikenlaisista uusista raaka-aineista ja en edes tykkää kaikista kasviksista. Että espanjalaisilla tomaateilla taidan mennä jatkossakin :-( Siitä huolimatta hyvää kohta alkavaa vuotta teidän perheelle!
VastaaPoistaTottumukset on tiukassa, tiedän ja myönnän! Mutta itselläni nyt juuri tylsistyttää kaikki vanhat ruuat, mitä aina tekee. Tein myös vuosi sitten tietoisen päätöksen lisätä kasviksia ja aluksi vähän tökki monien kanssa, mutta sitten jossain vaiheessa huomasin, kun tuli jokin tauko, että suureksi hämmästyksekseni yhtäkkiä teki juuri sitä kasvista mieli, mitä ensin vähän pitkin hampain söi. Nyt ajattelin tämän avulla vähän vielä buustata "positiivista kierrettä", mihin olen pikkuisen päässyt käsiksi uuden opettelun suhteen. Kiitos!!
Poista