Pyykkipäivä

Aamupäivän sää oli täydellinen pienelle pyykkäykselle. Aurinko porotti ja virkeä tuuli puhalteli. Myöhemmin on luvassa ukkosmyräkkää, mutta pyykit ehtivät hyvin kuivua sitä ennen - jos sade nyt  edes meitä tavoittaa.

Vanha vesisoikko ei pidä vettä, koska se on kuivunut käyttämättömänä. Se toimii silti hyvin työskentelyalustana.

"Jaahas, täällä tapahtuu jotain. Vesitarjoilu voisi virkistää"

Karitsat maastoutuvat kätevästi rantaan. 

Iltapäivän mittaan kauempana on alkanut jyrähdellä. Toivottavasti ukkonen ei kierrä meitä ja jätä tuomatta vähän sadetta. Ainakin kaivot ja yrttimaa huutavat sitä. 

Virkistävää keskiviikkoa! 

Hiljaista

Huomasin, että olen ollut normaalia hiljaisempi täällä blogissa nyt heinäkuussa. Alkukuussa oltiin niin työn touhussa ja juuri palasimme Norjasta Hortenin kylästä pojan purjehduskisamatkalta. Kisarintamalla oli ikävä kyllä myös hiljaista: neljästä kisapäivästä kolmena purjehtijat vain odottelivat tuulta ja paahtuivat plägässä. Mitä piinaa se aina onkaan näiden hellekisojen kanssa! Vasta viimeisenä päivänä kisoissa päästiin tositoimiin, mutta oma poikani napsi varaslähtöjä useamman, joten lopputulos ei ollut mainittava. Täytyyhän sitä ykköspaikan ottamistakin opetella ;). Matkamme oli kuitenkin aivan ihana, ihanien ihmisten ja kauniin Atlanttin rannikon ympäröimä.

Seniori on paraikaa Ahvenanmaalla serkkujen kanssa purjehtimassa ja juniorikin hoidetaan samaan venekuntaan, kunhan tästä taas päästään matkan jäljiltä kotoa liikkeelle. Olisi niin tehnyt mieli itsekin ottaa purjehduskyläkutsu vastaan, mutta Idurissa työt kutsuvat vieläkin kuumeisemmin. Houkutus lähteä purjehtimaan oli kyllä lähes vastustamaton, mutta nyt on viikko loma-lomailtu, joten on järkipäätöksen aika. Mikko oli samaa mieltä. Huippujuttu, että pojat pääsevät kiertämään saaristomerta. Idur onneksi kutsuu aina muistakin syistä kuin velvollisuudesta.

Norjan viikon aikana hoidimme myös muutamia tarjousasioita, kun niihin oli tässä kohtaa hyvää aikaa. Suunnittelurintamalla asiat ovat menneet harppauksen eteenpäin; melkein kahden vuoden tutkiminen ja pähkäily alkaa tuottaa tulosta. Kyse on venevajastamme, josta kerron lisää joskus myöhemmin, kun saamme päätöksen seuraavasta vaiheesta loksahtamaan kohdilleen.

Taitaa meilläkin työtahti näillä säillä olla vähän viipyilevämpi kuin joskus muulloin. No, sitä tehdään, mitä jaksetaan, vaikka välillä oltaisiin kuin hidastetusta elokuvasta.  

Helteistä heinäkuun jatkoa! 

Maailman söpöin pelastui

Meillä on ollut yhden lampaan kanssa vähän murhetta - ensin pientä huolta - sitten isompaa, kun huomasimme sen tilan dramaattisesti heikkenevän. Nimittäin toiseksi pienin karitsamme yski harvakseltaan jo alusta asti, mutta jossain vaiheessa huomasimme yskimisen lisääntyneen. Soitimme kasvattajalle kysyäksemme hänen kokemuksiaan, ja hän totesi, että harvoin karitsayskä paranee itsestään, eli kannattaa hakeutua sen kanssa lääkäriin.

Mielestämme lääkäriin lähtö veneellä ja autolla mantereelle tuntui heikon, pelokkaan laumaeläimen kannalta aikamoiselta stressinaiheelta. Mikko soitti kunnan eläinlääkärille, jolle annamme täydet pisteet. Hän ymmärsi, että karitsan kannalta on paras, jos yritämme lääkitä sen tilalla itse. Tarpeeksi ikävää pistoksina annettava lääkintä tulisi jo muutenkin olemaan.

Lääkäri soitti reseptin apteekkiin, jonka kävimme hakemassa mantereelta. Onneksi sen verran on kokemusta pistoksista, vaikkakin ihan maallikkona, että osasimme apteekissa myös katsoa mukaamme oikeanlaiset ruiskut ja neulat noin 8-kiloiselle karitsalle. Farmaseutti ei ollut niin sanotusti vahvuusalueellaan! Uskoimme selviävämme lihakseen annettavasta viiden päivän penicillin-kuurista, kunhan vain saisimme säikyn eläimen kiinni. Lääkäri ohjeisti, että pistos annetaan pakaraan. Päätimme antaa kumpaankin pakaraan vuoropäivin, ettei pistoskohta kipeydy. Eläin oli niin laiha, ettei sillä ole juuri mitään luiden ympärillä. Se lisäsi hieman haastetta.

Tämä oli meillekin ihan uusi tilanne, missä kykymme joutuivat jo vähän koetukselle. Taisimme olla aivan viime tipassa asialla. Karitsa oli ensimmäisenä lääkintäpäivänä niin voipunut, ettei se jaksanut edes juosta pakoon vaan jalat pettivät alta. Sitä ennen se oli jo erkaantunut laumastakin, kun ei jaksanut kulkea sen mukana. Sydän oli kyllä ihan syrjällään meillä kaikilla sen puolesta!!

Karitsa oli Mikolla tai pojilla sylissä ja minä annoin pistoksen. Karitsa otti sen hyvin. Syötimme sille joka kerta pistoksen jälkeen vedessä pehmennyttä leipää, ja sillä oli ilmeisesti aikamoinen ravinnontarve ja nestehukka elimistössä. Jo ensimmäisestä ruokinnasta lähtien se alkoi vaikuttaa virkeämmältä. Viimeisenä lääkintäpäivänä se edelleen yski, mutta kuurin loputtua yskä talttui, huh. Se pysyi taas lauman mukana.

Arvatkaapa, mitä tästä seurasi? Pikku karitsa on päättänyt pyytää leipää jatkossakin ja olemme katsoneet järkeväksi antaa sille hieman lisäravintoa, koska se on ihan älyttömän pieni edelleen. Nyt sen todellisen koon vasta huomaakin, kun keritsimme sen ja muut muutama päivä sitten.

Sairaana olleesta pikkuruisesta on tullut lauman rohkein. Yksi toinen karitsoista on uteliaana seurannut sen esimerkkiä. Muut tulevat myös aavistuksen lähemmäs, mutta eivät vielä kaipaile rapsutuksia kuten nämä kaksi.

 Nämä kuvat otin tänään, kun pieni rääpäleeni - tosin jo terhakka sellainen - tuli taas juoksuaskelin leivänhakuun:

Suojeluvaistot kyllä heräsivät. Ihan sama, vaikkei ole enää luomulihaa, mistä teinari sarkastisesti pääsi huomauttamaan. Pääasia, että tämä maailman söpöin pelastui! ♥

Punainen navetta ja "Strömsö-låda"

Saimme navetta-verstaan ison maalausurakan valmiiksi kolmen sivun osalta. Nyt sekin on punainen! Metsän puoleinen takaseinä jää odottamaan vielä seuraavaa inspiraatiota. Haastavinta oli keikkua tuolla korkealla. Mikko hoiti kaikkein korkeimmat kohdat.

Ensin vielä muistutus kahden kuvan kera siitä, mistä lähdettiin liikkeelle:

Vanhempi poika inspiroitui tekemään salmiakkikoristeet ikkunoiden päällisiin. 

Tein päädyssä olevaan vihreään peitettyyn oviaukkoon sävykokeiluja - kerrankin maltoin testata ensin! Valitsin keskimmäisen vihreän, jolla maalasin alueen.

Maalausurakan jälkeisenä päivänä Mikko ja juniori alkoivat kantaa navetan eteen venevajan purkulautoja. Kysyin, että mitäs meinaatte nikkaroida. Vastaukseksi sain, että tästä tulee sinulle Strömsö-låda syntymäpäivälahjaksi. Jaha, vai niin. Sehän on mielenkiintoista, jotkut naiset saavat koruja, toiset hajuvesiä. Aiemmin olen saanut mm. veneen pelastusrenkaan, joten odotin innolla, mikä mahtaa olla 'Strömsö-låda' ;).

Taisimme kaikki yllättyä, miten hieno punamullatusta istutuslaatikosta tuli -  suoraan Strömsöstä - kun vielä siihen istutettiin heidän seuraavana päivänä hakemansa tomaatit ja äitini tuomat yrtit. Oma surkea kohopenkkini (juu, ei kuvia eikä juttua siitä sen enempää) ei ole tähän mennessä tuottanut salaatin salaattia, joten josko tällä ja taimilla onnistuisin?

Tässä vielä koko kokonaisuus. Strömsö-låda näyttää siltä kuin se olisi ollut tuossa aina. Rinnekin tuli hyötykäyttöön.

Näiden valmistumisen jälkeen olemme retkeilleet hieman veneellä. Eilen kutsuimme yhdet naapurit kahville ja istuimme tuokion jutustelemassa tuossa navetan edustalla. Viime kesänä vain painoimme hommia, mutta on hyvä kyllä muistaa, että antaa aikaa myös lähipiiriin ja -ympäristöön tutustumiselle. Se on tärkeä osa asettumistamme tänne. Meillä on varmasti vielä monta arkista, mutta meille arvokasta, juttua kuultavanamme tilasta ja seudusta.   

Sunnuntaiterveisin,