maanantai 22. huhtikuuta 2019

Terapeuttista tekemistä

Aurinko on hellinyt pääsiäisenä ihan kunnolla ja se on kyllä piristänyt minunkin jakomielistä oloani: Toisaalta on ollut ihana päästä pitkän viikonlopun aikana taas saarielämän rytmiin käsiksi ja välillä istahtaa ihanaan auringonpaisteeseen laiturille, mutta jostain kumman syystä joku pieni stressi kaikesta vaivaa mieltä. Eikä aina niin pienikään. Taisi olla lauantai-ilta, kun en halunnut puhua tai tehdä yhtään mitään ja melkein tuntui siltä, että itku tulee. Mietin talon remonttia ja se näytti mielikuvissani vaan isolta vuorelta. Pyydän jo nyt anteeksi vuodatustani, jonka auki kirjoittamista emmin pitkään. Haluaisin keskittyä vain hyviin asioihin elämässäni, mutta nyt tuntui myös siltä, että kuvaus neljän päivän pääsiäisestä ei olisi aito, jos en kuvaisi ristiriitaisia tunnelmiani. No, ehkä kuvaus ei siinä mielessä ole nytkään aito, koska oikeasti päiviin mahtui myös ihanaa fiilistelyä ja iloa, mitä en ehkä nyt osaa kuitenkaan riittävästi tähän kuvin & sanoin tallentaa.

Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa blogiin aiheesta, että tämä paikka on opettanut minulle suurta kärsivällisyyttä, mutta seuraavassa käänteessä saankin itseni kiinni kärsimättömyydestä, kuten nyt. Mutta oikeasti, seitsemän vuotta on kulunut. Kauanko pitää vielä jaksaa? Aika monta kertaa viime päivien aikana tunnustan ajatelleeni, että, hitto vie, tästä ei ikinä tule valmista. (No ei tulekaan, mitä edes kuvittelit, vahingoniloisimmat voivat nyt todeta.) Tunteja tuhraantuu puuhommiin ja ties mihin näkymättömään. Jakomieliseksi tunnen itseni kuitenkin siksi, että toisaalta pidän puuhailusta enkä tee sitä mitenkään hampaat irvessä. En lopettaisi tekemistä, jos kaikki olisi valmista vaan keksisin uutta tekemistä. Eli, kaikki tekeminen saa olon tuntumaan paremmalta, terapeuttiselta, ja siitä olen toki tyytyväinen! Olen äärimmäisen kiitollinen - ihan oikeasti ja aidosti - kaikesta, mitä meillä on. Olisi vaan niin kiva, jos asiat etenisivät nopeammin, mutta kun ei. Näin ollen en vieläkään voi sanoa sisäistäneeni suurempia viisauksia, jotka järkeni kyllä osaa minulle kertoa.

No, nyt on ollut tämmöinen fiilis ja äkkiäkös se vaihtuu toiseksi. Sen sentään olen oppinut :). Sisätilat tuli siivottua, ulkona tehtyä pakollisia pihatöitä ja yhden kuormaan vanhaa metalliromua kuljetimme pois saaresta.


Kuisti oli vähän saanut ulkorempasta rakennuspölyjä sisäänsä, mutta nyt on taas puhdasta.



Ei mitään asiaa sisälle tuollaisena!



Kuistin matto - yksi hienoimpia löytöjä talosta - jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.



Venevajan vintti on vaikea kuvattava: vastavalo molemmista päistä saa pitkän mallisen tilan näyttämään aina kuvissa hämärältä.





Siivouksessa kokeilin ensi kertaa kidesoodaa pahimpiin paikkoihin. Jatkan käyttöä vastedeskin ja tästä ei pesuaine halpene! Pitää vain huuhdella hyvin, koska se jättää vähän samean pinnan muuten. Ruokavajassa tykkään erityisesti käyttää jotain tällaista kunnolla puhdistavaa ainetta, kun tila on käytännössä nurkista avoin pieneläinten temmellyskenttä. 



Mikko teki kierrätysmatskuista uuden tiskipaikan, mitä suunniteltiin viime vuonna, muttei ehditty toteuttaa. Tavoite oli saada enemmän laskupinta-alaa, saada korkeampi taso pitkiä miehiämme varten ja siirtää hela hoito kauemmas pois silmistä ulkona olevasta ruokapöydästä. Totesin uuden tason heti toimivaksi käytössä. Kidesoodalla nyt puhdistettu vanha tiskiallas ei ole koskaan ollut näin hohtava.  




Toivoin keskikokoisen männyn kaatoa talon edestä, koska pienessä hetkessä se peittäisi koko näkymän talolta. Tämä puu oli vyötärön korkuinen, kun saavuimme tilalle. Hämmästyttää, miten nopeasti joissain paikoissa täällä puusto kasvaa. 


Kaivoimme navetan vintiltä käyttämättömän pienen ruokapöydän, jonka seniori päätti ottaa uuteen omaan asuntoonsa. Hyvä, että saadaan ylimääräiset kalusteet hyötykäyttöön! Täällä se oli helppo hioa ennen mantereelle kuljetusta. Lupasin maalata pöydän pojan toiveiden mukaan. Taitaa jäädä valkoiseksi.  


Jotenkaan en ollut kuviini tällä kertaa täysin tyytyväinen. Olinko huolimaton, tarvitsenko uuden objektiivin vai katsonko kuvia kriittisemmin? Olisi kiva saada skarpimpia kuvia. Nyt sen huomasin, kun yritin kuvata vaikeita kohteita, kuten täysikuuta ja rantavajan kivijalassa asuvia rantakäärmeitä.  


Huomaatko alla olevassa kuvassa mitään? Lautojen välistä pilkottaa lemmikkimme pää. 





Vaikka kuinka tietää rantakäärmeet vaarattomiksi, silti säpsähtää, kun sellaisen näkee. Yritin siedättää itseäni ja tarkkailin niitä pitkiä aikoja. En saanut perhettä yhteiskuvaan, mutta samanaikaisesti niitä vilisi tässä ainakin neljä, ellei jopa viisi. Toivon, että ne pitävät kyyt loitolla eikä se ole pelkkää kansan uskomusta!!

Tekeminen pitää kyllä ikävät, huolta herättävät ajatukset poissa. Varsinainen terapiapääsiäinen tämä olikin. On kai ihan sallittua tuntea tätä paikkaa kohtaan ristiriitaisia tunteita. Aina ei aurinko paista mielessä, mutta se oikea aurinko saa kyllä kaiken tuntumaan monin verroin ihanammalta!

Kevätkuulumisin,




55 kommenttia:

  1. Olisi kai se ihme jos ei joskus väsyisi noin pitkään remontti-ja kunnostusputkeen. Ja vaikka tietää että lopputulos tulee korvaamaan kaiken vaivan ja työn, niin silti... Voi Mauro kun tuollaisilla kuratassuilla on tulossa ihanalle kuistillenne!
    Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta Kristiina! En vaan millään pysty ylläpitämään jatkuvaa positiivista mieltä, vaikka moni asia ilahduttaakin. Iso kuva siis rassaa. Niinpä, siinä se vinkui tunnin verran vieressä, kun putsasin kuistia ja ihmetteli, kun tällä kertaa ei päässytkään sisälle :).

      Poista
  2. Voin hyvin samaistua tuntemuksiisi, sillä kesäkotimme on loputon työmaa. Aina kun jonkun kohdan saa reilaan alkaa seuraava nurkka jo repsottaa. Lisäksi ikävää on pitkä välimatka. Välillä mietitään, onko moisen työmaan ylläpitämisessä mitään järkeä. No, kunhan kesä tulee ja elo maalla taas kovin auvoisaa, ymmärtää paikan arvon ja jaksaa kunnostella nurkkia. Ihana saaripaikka teillä, vaikka työtä teettääkin ja Mauro on aina yhtä ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnniK. Vaikken toivo kellekään muulle samaa tunnetta, se silti lohduttaa, kun tietää, etteivät muutkaan aina jaksa :). Etäisyys ja kuljetusten hankaluus minunkin stressiäni lisäävät, koska olisihan kaikki paljon nopeampaa, jos ei esim. kuljettamiseen menisi niin paljoa aikaa. Olet oikeassa, hyvät hetket peittoavat huonot ja kesän auvoinen tunnelma saa nämä ajatukset väistymään. Itsekin juuri viikonloppuna totesin, että kunhan puut ovat vaaleanvehreässä lehdessä ja kaikkialla on kaunista, en vaihtaisi mitään pois! Saan kesäisestä luonnosta paljon virtaa. Virtaa toivottelen sinne sinullekin kaikkiin kesäprojekteihin!!

      Poista
  3. Tämmönen Via Dolorosa sulla pääsiäisenä :-D En mäkään mikään kärsivällinen luonne ole. Mutta tuollainen juttu kuin Villa Idur pitää ottaa jatkuvana harrastuksena kuten vaikka tanssi tai vesivärimaalaus - ei niissäkään koskaan harrastus tule valmiiksi.

    Kyllä mäkin varmaan joka kerta pomppaisin rantakäärmeen nähdessäni vaikken mikään käärmefobinen olekaan. Hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahus, kun en itse keksinyt tuota osuvaa ilmaisua postauksen otsakkeeksi! Kyllä, jonkinlainen läpikäynti tämä taas oli. Ja tiedän tuon, mitä viisaasti sanot ja yritänkin sitä taas muistutella itselleni. No, seitsemään vuoteen mahtuu toki kaikenlaisia tuntemuksia... olipa harrastus sitten vesivärimaalaus tai kunnostus. Toivon, että tämä on vaan käynti kuopassa josta olen hakemassa uutta spurttia!

      Kumma primitiivireaktio ihmisellä vaan on käärmeiden suhteen. Minäkään en ole mikään supersäikky, mutta en mene ihan viereen ja vähän selkäpiissä karmii, vaikka kyse on vain rantakäärmeistä.

      Poista
    2. Painoin 'julkaise' liian aikaisin, kun piti vielä sanoa, että toivoinkin, että sinulta tulisi jokin järjen ääni tähän ja tulikin, joten kiitos :)

      Poista
  4. Olipa niin lohduttavaa lukea kirjoituksiasi, sillä kyllä noita samoja tuntemuksia on täälläkin. Välillä vaan väsyy siihen, että on niin paljon kunnostettavaa sekä mökillä että kotona ja tänä keväänä myös paattiin on tekeillä taas uudistuksia.
    On hyvä, että ei aseta liikoja aikataulupaineita, vaan sietää leppoisalla mielellä keskeneräisiä asioita, ja antaa itselleen luvan vaan oleilla. Toisaalta, kun vaan oleilee, alkaa helposti tuo haaveilurintama noustaa päätään ja suunnitelmat vaan lisääntyvät:D Kai tämä on vaan ajateltava elämäntavaksi, jossa tunnelmat vaihtelevat niin kuin monessa muussakin asiassa:)
    Tsemppiä sinne joko haaveiluun tai puuhailuun - tai sitten ihan johonkin muuhun<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa vastavuoroisesti lohduttavaa, kun jätit tämän kommentin. Tuntuu ihmeen voimaannuttavalta, kun on samanlaisia kohtalotovereita, jotka ovat haalineet itselleen kaikenlaisia isoja remppavastuita :). Kiitos, kun jaat tunteen siitä, etteivät nämä kunnostusjutut ole vain jotain auvoista koko ajan, vaikka siitä tykkääkin. Ja huh, meillä kun on vielä purjevenekuumekin tähän lisänä. No asiaa jarruttaa toki nämä olemassa olevat velvoitteet ja työmäärä, jossa on jo ihan tarpeeksi, ettei tarvittaisi mitään venettä enää tähän lisää! Hyvin sanoit, että elämäntapana tämä pitää nähdä ja siihen kuuluu kaikenlaiset vaiheet.

      Poista
  5. Voi Pilvi! Kuulostaa kovin tutulta!
    Erityisesti tuon kärsimättömyyden ja lukuisien projektien keskeneräisyyden osalta voin hyvin samaistua tuntemuksiisi. Meidän projektit ovat paljon pienempiä, mutta tuskastuttaa kun täysin valmista ei tunnu koskaan tulevan, ei kotona, pihalla kuin paatissakaan. Kaikki kun on vanhaa, tekijätkin, niin eipä tässä kai muuta voi olettaakaan ;)
    Tulin muuten äsken metsälenkiltä koirien kanssa, ja nyt kaksi kuramaakaria odottaa eteisessä iltaruokaansa, ja kuivumista. Ennen ei ole asiaa peremmälle. Jotain marmatusta sieltä alkaa jo kuulua :D
    Tsempit ja hali sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, on niin tärkeää saada kommenttisi ja kannustuksesi. Niinpä, missään ei tule valmista ja suurimman osan ajasta sen varmasti hyväksyy, mutta joskus iskee isompi epätoivo. Hee, mieltä piristi myös mielikuva metsälenkin jälkeisistä karvatassuistasi - sellaisia ne koirat ovat, mutta ihanaa, kun saavat rypeä mielensä mukaan :)).

      Poista
  6. Tuttu tunne ja aivan sallittua. 14 vuotta asumista tulee täyteen tänä kesänä eikä ole vieläkään kaikki rempat tehtyinä. Ehkä sitten kun on asuttu 20 vuotta. Joskus sitä vain on täysin kyllästynyt tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos. Sinä, kun vaikutat ikuiselta ikiliikkujalta ja jaksajalta, niin et tiedäkään, kuinka tärkeää on kuulla, että tiedät, mistä puhun. Minustakin pitää voida sanoa ääneen, että kyllästyttää. Nyt on juuri se hetki.

      Poista
  7. Niin ajattelen kuin edellisetkin, tympiminen on sallittua ja jopa 'kuuluu taudinkuvaan'. Eikä mikään ihme, kun ootte vuosikaudet käyttäneet lähes kaikki sulan veden aikaiset pitkät vapaanne mökin remppaan.

    Toisaalta on niinkin, että kun vanhan ostaa, on vaan pakko taipua siihen, että jonkinasteinen korjaaminen ja remppa on ikuisuuskysymys, ikään kuin elämäntapa. Joskus vaan on parasta puhaltaa peli hetkeksi tauolle, lähteä jonnekin muualle ja ottaa etäisyyttä. Yleensä se auttaa näkemään taas kesäpaikan ihanuuden. Ja jos niin kävisi, ettei rakkaus enää syty, voihan mökin aina myydä......jos raaskii..sittenkään....
    Rauhallista kevään jatkoa toivottelee Keekis
    Ps kylpylässä oli tyyyylsääääää, yksi päivä ois riittänyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, luulen, että minulle kävisi juuri noin, jos päättäisin tämän ikuisuustyömaan sijaan lähteä kylpylään pidemmäksi ajaksi, että alkaisi tuntua tylsältä jossain vaiheessa. Eli, kuten sanottu, tiedän tasan tarkkaan, että kaipaan tällaista remppatyömaata ja oleiluun riittää vähempikin aika. No, teillä kylpyläloma teki mitä ilmeisimmin tehtävänsä!!

      Ihana saada kannustuksesi ja järkevä analyysisi 'taudinkuvasta'. Välillä tulee epäusko siihenkin, jos kyllästyttää, että onkos tämä tunne nyt sallittua. Vielä ei olla tuntemuksissa siinä pisteessä, että harkittaisiin myymistä, mutta ihan kaiken vapaa-ajan laittamisesta likoon tämän edestä en enää ole varma. Toisaalta hyvä, että näinkin pitkään on jaksettu painaa lähes täysillä, koska paljon on sen voimalla viety projektia eteenpäin. Luulen, että tämä on yhdenlainen käännekohta, jossa työmaalla vietetty aika pitää vaan normalisoida...

      Poista
  8. Melkoisia työleirejähän nuo vanhat talot taitavat olla. Varsinkin kun on vielä sitä maata ja sivurakennuksiakin. Ja kun yhden kierroksen saa loppuun, alkaa toinen kierros. Täytyy kyllä sanoa, että se toinen kierros on jotenkin paljon armollisempi ja vähemmän stressaava.
    Toisaalta alkuremontti on ihanan palkitsevaa, kun saa paljon näkyvää ja isoja muutoksia aikaan.
    Ole armollinen itsellesi ja muista, että kesäpaikka on teidän harrastuksenne ja "rauhan satama"!
    Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, yritän pitää mielessä kauniisti muotoillut sanasi rauhan satamasta. Sitä se nimenomaan on ja haluan sitä vaalia. Onneksi olen oppinut olemaan sentään asettamatta aikatauluja, se olisi ihan vihoviimeinen ajatus tällaisessa projektissa. Upeaa kevättä myös sinulle!!

      Poista
  9. Apua miten kaunista teillä on, täydellistä. Kaiketi kesäpaikat ovat sellaisia työleirejä, mutta kuten mies taas sanoi jo ihan putsatessaan tätä meidän omaa pihaa, että ruumiillinen työ tekee niin hyvää. Teillä on ollut pitkä projekti ja voin kuvitella, että tunteita on mennyt laidasta laitaan, mutta voi vitsi minkälaista jälkeä olette tehneet.

    Teidän kesäpaikka on unelma ja kuten taas sanon, muistuttaa niin kovin mummini Sipoon paikkaa. <3

    Ihanaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Työleiri isolla T:llä :DD. Miehesi on ihan oikeassa, ruumiillinen työ ei aina välttämättä tekemisen hetkellä ole kaikkein nautinnollisinta, mutta juuri sen pariin kuitenkin hakeutuu. Urheilun kannalta otan ainakin itse aina kaikki raskaat jutut ja sillä tavoin motivoin itseäni :). Mutta joo, kokonaisuus vähän nyt ahdistaa, ei sinänsä jokin yksittäinen askare, vaikka kaipa tästä taas noustaan! Kiitos niin kovasti kannustuksesta!

      Poista
  10. Olisikohan sillä kuuluisalla seitsemännellä vuodella jotain asian kanssa tekemistä tässäkin?😉
    Voi kuule,enemmän ihmettelisi jos ei välillä kyllästyttäisi moinen urakka!
    Onhan se jaksamisen kannalta aivan eri asia kun suuret,pakolliset linjat ovat vielä kesken kuin se, että pääsisi sitten valmiissa puuhastelemaan extempore ihania uusia pienempiä ideoitaan mielensä virkistykseksi.
    Kyllä täällä lukija ymmärtää, että nautit vastakin tekemisestä,kunhan suuri savotta on vihdoin saatu maaliviivoille.
    Saattaapi blogikin luoda sinulle alintajuisia paineita,kun täällä useampi satapäinen naislauma odottaa valmistumista kerallasi.😉
    Kyllä on KAUNIS ja raikas terassi!Ja tuo matto!
    Ääneen naurahdin Mauron kuvaa terassikuvien jälkeen!
    Jotenkin niin kuvioon osuvat nuo mielenkiintoiset rantakäärme-kuvatkin,en muista koska olisin viimeksi pilkkuniskaa nähnyt.Itselläni ei ole käärmeinhoa,hämähäkit taas saavat pientä puistatusta aikaan,jos ovat isoja ja karvaisia...
    Paljon jaoit silmälle iloa kuviesi kautta taas.Tuollaisen kesäkeittiötason minäkin haluaisin!
    Niin,ja kiitos pesuainevinkistä!
    Näiden ja tulevien aurinkopäivien jälkeen kesä on ihan kohta käsillä,ah!😊
    Tsemiä roppakaupalla täältä lähettelen minäkin!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä taas luit ajatukseni noin monelta osin?? Ensinnäkin, en ole yhtään taikauskoinen tai muuta, mutta pakko myöntää, että tuo seitsemän vuoden käännekohta -juttu kävi mielessä. Joku logiikka siinä seitsemän vuoden syklissä on pakko olla ja nyt aika näyttää, mihin tämä tästä kääntyy...

      Ja toinen, missä puit taas paremmin asian sanoiksi kuin minä itse, on tuo, kun ymmärrät niin hyvin sen tuskan suurten linjojen keskeneräisyydestä ja eron pikkuprojekteihin. Kyllä ihan mielelläni otan pienempiä projekteja työn alle, kun ne ovat jotenkin käsitettäviä. Nyt siis rassaa ison vuoren ylitys, kun siitä ei oikein saa otetta. Täytyy kai vaan alkaa pilkkoa sitä osiin.

      Joskus olen kyllä miettinyt, luoko blogi paineita tähän, joten pohdintasi siitä ei ole yhtään hatusta temmattu. Mutta, olen kyllä tullut siihen johtopäätökseen, että blogilla on ollut koko touhulle vaan tsemppaava vaikutus. En ole missään vaiheessa ajatellut, että sata silmäparia (ihan ilmaisu tuo sinun satapäinen naislauma, hah) kovana seuraavaa lukijaa asettaisi paineita, koska olen saanut niin paljon kannustusta ja ymmärrystä. Ei siis tunnu siltä, että pitäisi jotenkin näyttää jollekulle jotain - mikä on ihan superhyvä juttu ja teidän ihanien ihmisten ansiota!!! Sinäkin kannustat aina niin, että jaksan kommenttisi voimalla taas rymisten kohti seuraavaa haastetta :). Siksi iso kiitos!!

      Poista
  11. Täältä ruudun takaa katsellen tuntuu, että teillä hommat etenevät hurjaa vauhtia.
    Turhautuminen on täälläkin tuttu tunne, puuhakauden alkaessa tuntuu, että joka paikka huutaa toimintaa ja joskus stressi yrittää nostaa päätään. Olen kuitenkin tiedostanut, että puutarhan ja vanhojen rakennusten suhteen ei koskaan tule valmista. Mutta joskus saisi olla vähän valmiimpaa :)
    Mauro saa kaunistavia mutahoitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos. Tuon kuuleminen tuntuu kyllä tosi hyvältä ja varmasti osaltaan auttaa armeliaisuudessa itseä kohtaan. Luulen, että olotilani johtuu monilta osin siitä, että en kuitenkaan ole talon suhteen päänikkari ja siksi asia on jollain tavalla nyt hallinnan tunteeni ulkopuolella. Toivottavasti pääsen myös itse projektiin käsiksi ja löydän siitä mielen, kuten aiemmissakin hommissa. Aivan niin, "vähän valmiimpaa" olisi toiveena täälläkin ;). Kyllä, Mauro nuorenee kesäisin silmissä varmaankin hyvän kuntokuurin ja mutahoitojen ansiosta, heh!

      Poista
  12. Oivoi, tuttuja tunnelmia. Yhtenä päivänä sitä kiroaa ettei tullut ostaneeksi vain asuntoautoa ja seuraava päivänä sitä itkee onnenkyyneleitä pihalta löytyneiden tulppaaneiden takia, ym. Olen iloinen etten ostanut yhtään isompaa mökkiä, koska homma ei pienessäkään lopu ikinä. Välillä vähän kateellinen seuratessani pariskuntia, joilla on yhteinen projekti ja kahden käden sijaan neljä. Sen olen onneksi juuri oppinut että huonotkin fiilikset menevät usein ohi, karsivällisyyttä taas minäkään en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti tästä kommentista!! Ihana kuulla, että joku muukin välillä kiroaa sitä, mihin tuli sormensa sotkeneeksi. Nämä manaustunteet kuuluvat asiaan, nyt sen taas näen selkeämmin näiden kommenttien myötä. Meidänkin piti hankkia jokin karu kallioluoto pelkällä saunalla ja yhtäkkiä olemme kohisevasti kasvavan ympäristön ja monirakennuksisen tilan ongelmien ratkojia. Voi meitä! Kommenttisi oli kyllä todella hyvä, koska asioilla tämmöisissä taloprojekteissa on niin vaihtelevat mittasuhteet. Seuraavassa käänteessä sitä voi tosissaan liikuttua tulppaanin takia, niin hullulta kuin tuntuukin! Juuri niin, tuttu tilanne! Totta, muiden projekteja seuratessa joskus haksahtaa kateellisuuden häivähdykseen. Kuten vaikkapa minä silloin, kun seurailin kattosi maalausta :). Vielä kun ei olla lähelläkään sitä vaihetta itse. Mutta hyvin nopsaa sitä onneksi tulee järkiinsä ja näkee muiden tekemiset itselle kiinnostavana oppina. Jokainen kohtaa haasteita ja eri tilanteissa näitä tehdään. Pakko muuten kertoa: et arvaakaan, kuinka kateellinen olin vanhaa taloa kunnostavalle työkaverilleni tänään, jolla oli kolmena päivänä pääsiäisenä ollut talkoot ja auttamassa 30 ihmistä. Sellainen porukka saa enemmän aikaan kolmessa päivässä kuin me koko kesässä! Huh huh! Kiitos vielä, kommenttisi myötä tunsin huonon fiiliksen liikahtavan taas hiukan kauemmas minusta :)

      Poista
  13. Voi Pilvi! Minä katsoin ihaillen juuri viikonloppuna sinun instakuviasi ja tästäkin postauksesta ensin kuvat - ja kiinnitin huomioni juuri ihanaan kuvaan täysikuusta :) Ja mietin instakuvien kautta, kuinka joillain vain on niin kaunista ja kieltämättä pieni kateellisuuden pistoskin käväisi sydämessä. Luulen, että sosiaalinen media luo meille meidän tahtomattakin kärsimättömyyttä; hienoja kuvia, valmiita pintoja, kukkia ja serpentiiniä :D Vaikka kuinka sen ymmärtää, että eihän se ole koko totuus, alitajunta silti raksuttaa jotain aivan muuta.

    Ymmärrän siis täysin ajatuksesi. Mietin juuri viikonloppuna, että pitäisi laatia oman elämänsä tavoitteet ja juuri siltä pohjalta, mitkä ovat itselle ne tärkeimmät asiat. Ja palauttaa ajatus näihin, kun tuntuu, että kateuden pisto iskee sydämeen ja miettii, kuinka kaikilla muilla on asiat niin paljon kauniimmin ja asiat valmistuvat nopeammin. Sillä kyllähän elämässä on niin paljon tärkeämpiä asioita kuin ne, minkä parissa ainakin itse energiaani poltan turhaan :) Lapset hidastavat meillä tahtia mahdottomasti - mutta mikä on tärkeämpää kuin lapset? Noin esimerkiksi <3

    Niin ja teillä on se ulkotiskiallastaso, josta minä olen haaveillut nyt neljä vuotta :D Mutta en anna asian lannistaa, vaan otan teidän hienon toteutuksen vinkkinä muistiin - siihen päivään, kun on tiskialtaan vuoro. Siihen asti tiskaan milloin minkäkin pöydän päällä selkä notkolla ;D

    P.S. Olisi kiva kuulla ja nähdä tarkemmin, miten olette toteuttaneet ulkokeittiön vajaan (vai mikä rakennus se on?) - ja oletteko suojanneet astioita tms. hiiriltä? Ja onko muita vinkkejä toteutukseen? Meillä olisi EHKÄ ensi kesänä kesäkeittiön toteutuksen vuoro navetan ns. lato-osaan. Viime vuonna päästiin jo siihen pisteeseen, että tyhjennettiin tila - mutta itse rakenteet puuttuvat vielä lähes kokonaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tuossa ylhäällä Stellalle joitain haja-ajatuksia juuri tuosta kateuden pistosta. Se on kyllä mielenkiintoinen aihe ja ansaitsisi oman postauksensa! Kiitän kauniisti noista sanoistasi kuviini ja tunnelmiini liittyen. Täysin paradoksaalista on, että samaan aikaan, kun jokin kaunis yksityiskohta saa mieleni sykähtämään ja koen vilpitöntä onnea jostain kauniista, tuntuu, että minähän olen kiittämätön sika, kun sitten samaan aikaan valitan jostain keskeneräisestä, mikä myös valtaa koko mielen. No, totuus minulle on kylläkin se, että juuri kauniiden pienten asioiden näkeminen ja kuvaaminen auttaa pitämään mieleni kasassa ja uskon siihen, että parempaa ja valmiimpaa kohti mennään! Blogi auttoi jotenkin lokeroimaan asioita heti alusta pitäen kun kaikki oli vaan romua, roskaa, ränsistynyttä ja rikki. Aina kuitenkin löytyi jokin pieni kaunis kuppi tai kulma, johon auringonsäde osui ja sitä kautta opin näkemään pieniä kauniita asioita, vaikka ympärillä olisi kaaosta. Kaikki muu rajautui kuvissa ulkopuolelle - kuten nykyäänkin. En yritä aikaansaada somessa epärealistista kuvaa meidän paikasta, mutta en vaan halua kuvata noita rumia kohtia, joita toden totta riittää ihan vietävästi yhä!!

      Oman elämänsä tavoitteet ovat erittäin hyvä ajatus. Minä taidan laatia saman listan. Ja sen myötä lakkaan ajattelemasta, miten pieteetillä, seesteisesti ja ennen kaikkea mielestäni NOPEASTI teidän remonttinne etenee! :D No, vaikka kateus joskus häivähtäisikin, olen oikeasti äärimmäisen onnellinen siitä, että muiden hommat etenevät, koska se antaa uskoa itsellekin. Vertailu on vaan ihan turhaa, koska jokaisella on omat haasteet asioiden etenemisessä. Meillä ehkä kuljetukset saareen, teillä pienet huollettavat lapset tai jotain muuta jne jne. Olen kyllä moneen otteeseen ääneenkin todennut, että nyt on elämänvaihe ainakin kunnossa. Meidän pojat olivat sellaisia peräänkatsottavia, että tästä hommasta ei olisi meillä tullut mitään, jos pojat olisivat yli kymmenen vuotta nuorempia! Eli hatunnosto sinne ja kaikille muille lapsiperheremontoijille!

      Auts, en ajatellut ollenkaan, että meidän puolessa päivässä tehty tiskiallastaso herättäisi kateutta ;)) - tämä olikin päivän hauskin piristys. Kiitos, Mrs Sinn! Kyllä sinäkin sen vielä saat, mutta tiedän kyllä, miksi tällaisia pitää odottaa niin kauan: ovat sitä toisarvoista tekemistä ja niitä toisarvoisia, mutta tavallaan tärkeitä pikku hommiahan riittää vanhassa talossa ja pihapiirissä vaikka kuinka... Ja usein sitä on miehen inspiraation varassa. Pakottaminen on huonoksi havaittu metodi ;).

      Kiitos ehdotuksesta ulkokeittiö-postauksesta. Voin hyvinkin laittaa siitä tässä kevään mittaan paremman päivityksen. Tyhjennyksestä meilläkin juttu alkoi, joten jes, olette jo pitkällä!

      Kiitos, aivan ihana, voimaannuttava kommentti!

      Poista
    2. Heh, mun täytyy nyt kyllä sanoa miehelle, että se on vain puoli päivää, kun kasaat tiskipöydän 😅 No joo, me ollaan toisaalta myös aikamoisia jahkailijoita; pitää olla varma lopputuloksesta ennen kuin lähdetään toteuttamaan ideaa. Tekemistä kun on niin paljon, ettei ehtisi montaa asiaa tehdä moneen kertaan 😁

      Kauniit yksityiskohdat ja niihin pysähtyminen tosiaan auttaa - ja sellaiset asiat, joita on kuviin vaikea vangita, kuten keväinen lintujen konsertti, ensimmäisten kimalaisten pörinä ja kukkien tuoksu ❤️

      Ja kiitos myös kauniista kommentistasi blogissani 😘

      Poista
  14. Voi kunpa sitä voisikin jotenkin ohjelmoida itsensä keskittymään siihen, mitä kaikkea on saanut aikaiseksi, eikä miettiä sitä, mikä kenties vielä on kesken. Mutta tiedän niin hyvin, kuinka se on tietyssä mielentilassa niin paljon helpommin sanottu kuin tehty.

    Olette uurastaneet vuosien varrella ihan mielettömästi ja saaneet aikaiseksi niin paljon hyvää ja kaunista, jonka todellakin osaat myös muuntaa kauniiksi valokuviksi, että niin toivoisin keksiväni konstin, jolla sun tilapäinen ahdistus helpottaisi (ellei jo kaikkien noiden aiempien kivojen ja viisaiden kommenttien ansiosta ).

    Ja kyllä. Vaikea kuvitella teitä kovin pitkiä ajanjaksoja pelkästään "olemaan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kommenttien ansiosta helpottanutkin).

      Poista
    2. Olet oikeassa, kaikki kommentit ovat auttaneet pääsemään tilapäisestä ahdistuksen tunteesta eteenpäin, joten kiitos sinullekin noista kauniista sanoistasi! Mitä tekisinkään ilman blogia ja lohdutusta, joka tulee juuri oikeaan paikkaan!?

      Mietin ihan oikeasti lauantai-iltana, etten halua enää puhua koko paikasta, saati nähdä sitä! Mutta onneksi emme vielä jaa aivolohkoja Mikon kanssa, koska hän oli ja on ihan hyvillä fiiliksillä, luojan kiitos. Hänpä juuri sanoikin saman kuin sinä, että "huonona hetkenä keskityn siihen, mitä on jo tehty". Helpommin sanottu kuin tehty meikäläisen kohdalla, mutta ei kai sitä yksinään kovin kauaa viitsi kiukutella...

      Kiitos, kun kehut kuviani. En tiedä, tyytyäkö nykyiseen kuvauskalustoon ja vaihtaako sitten vaan omat linssit, mutta jostain syystä pääsiäisen aikana ottamani 150 kuvaa menivät kaikki pieleen. Tällaistakaan tilannetta ei ole ennen ollut, mutta ehkäpä tuo yleinen tunnelmani vaikutti jo kuvaushetkellä, saati sitten kuvia selatessa. Täytyy skarpata. Ja voisi muutenkin yrittää ottaa taas kuvaamisen kanssa seuraavaa askelta, eli ehkä opetella siinäkin taas jotain uutta!

      Poista
  15. No onhan tuossa urakkaa, ei ihme jos välillä kiukuttaa ja turhauduttaakin. Tai ihan vaan itkettää.
    Itse olen todennut monta kertaa, että talon rakentamiseen tai korjaukseen ei kyllä koskaan lähdetä. Lapsuuskodin kattoremontissakin oli jo ihan liikaa aikanaan yksivuotiaan kanssa ja vain arjen perusasioiden keskellä. Pääsiäisenä täällä jo itsekin meinasin ahdistua, kun nyt on ensimmäistä kertaa oma piha ja kaikki oksat myrskyn jäljiltä, puskien leikkaukset, polttopuiden teot, vierashuoneen pintaremontti (joka vielä täynnä tavaroita vuoden takaisesta muutosta), ikkunoiden pesut, istutukset jne. Joskus ei vaan osaa katsoa palasina ja koko vuori kaatuu niskaan. Varsinkin jos on myös työkiireitä tai väsynyt.
    Kevyempiä kevätpäiviä toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kiitos myötäelämisestä :). Talven jälkeen on helposti kaikki ihan myrskyn jäljiltä. Pikkuisen kauhuissamme aina palaamme talven jälkeen katsomaan, mitä on tapahtunut, mutta tänä vuonna onneksi ei kummempia, huh! Ja remppahommien osalta pitää vaan muistuttaa itseään, että pilkkoo tehtävät pienemmiksi palasiksi eikä vaan katso sitä niskaan kaatuvaa vuorta :).

      Poista
  16. Johtuukohan omasta iästä vai mistä, mutta aika tuntuu kulkevan ihan omaan tahtiinsa - jos joku olisi kysynyt kuinka monta vuotta on siitä kun polkunne johti Idurin tiluksille olisin heittänyt kevyesti, että neljä! Mihin aina katoaa??? Itse asiassa johan PellePelottomankin lähdöstä on yli neljä vuotta, samoin siitä kun omat työt loppui, joten todellakin ajantaju hämärtyy 😄
    No mutta kumminkin, työleiriähän tämä elämä on tavalla tai toisella, välillä ruumiillista, välillä henkistä. Täytyy sanoa, että välillä kaipaan jotain kunnon projekteja kun kaikki tuntuu olevan pelkkää nypläämistä, mutta tämä on nyt tätä. Aikansa kutakin - ja eikös ole hyvä kun ei huomisesta määräänsä enempää tiedä, vaikka suunta ja suunnitelmat onkin selvillä 😉
    Että ei muuta kuin nautinnollista aherrusta jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, aika vaan katoaa jonnekin :D. Ja kuten sen tuossa sanoitkin, se katoaa sinne "elämän työleirille" heh. En ole siitä lainkaan harmissani, hyvä se on, että on projektia ja tekemistä, mitä sitä muutakaan jaksaisi!! Kiitos Pepi kun olet seurannut mukana niin pitkään ja tsempannut monessa käänteessä silloin alkutaipaleellakin, jolloin useimmiten kysyi luonnetta, että tuleeko tästä mitään!

      Poista
  17. Venevajan vintin katon muoto...ah, onpa ihana. Ymmärrän kyllä kirjoituksessasi vaeltelevan ahdistuksen tekemisen määrän loputtomuudesta. Tästä blogistasi voit hyvin huonoina hetkinä mennä taaksepäin ja katsoa kuinka paljon sitä onkaan tapahtunut. Monesti sitä katselee eteenpäin vaikka hyvää tekee myös nauttia menneestä. Ihminen on aika pöhkö otus ;) Vihreyden iloa kevätpäivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, huone on matala kuin mikä, mutta tunnelmaa on :). Olet ihan oikeassa, onneksi on blogi arkistona, josta voi katsoa, mitä on tullut tehtyä. Ja ihan oikeasti, aina ei vaan jaksa!! Kiitos kivasta kommentista :)

      Poista
  18. Kiitos rehellisestä blogitekstistä :) on lohduttavaa että muillakin on mielessä välillä epätoivoisia ajatuksia.. Mietin usein katsoessani tv:stä Huvila ja huussi -sarjaa, että miltä tuntuisi tulla silmät sidottuna huvilalle kun kaikki on tehty valmiiksi. No, se ei meillä (eikä varmaan teilläkään) ole vaihtoehto. Juuri se suunnittelu ja tekeminen on SE JUTTU. Vaikkakin se uuvuttaa ja koskaan ei valmista tule.. Tsemppiä kevään ja kesän urakoihin ja muistakaa myös laiskotella kahvikuppi kädessä auringossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, no ei tosiaankaan olisi vaihtoehto, että oma tekeminen loppuisi ja yhtäkkiä vaan levättäisiin valmiissa paikassa. Ihminen on kyllä niin paradoksaalinen! Kiitos Pauliina kannustuksesta - aivan varmasti muistetaan myös lekotella ja muista sinäkin!

      Poista
  19. Mikä aarrepaikka teillä onkaan! Huikean kaunista olette saaneet aikaan! Satalasissa ymmärrän ja tunnistan tuntosi peilaten vanhan kototalomme elämänkestävää (huoh!) remppaa, ikänä kun valmista ei tunnu tulevan. Itsekin koen, että jos jotakin, niin juurikin kärsivällisyyttä on pesäsen laitto opettanut. Ja sekin on sulautunut nahkoihin ja elämäntavaksi, että tässäpä sitä touhuillaan ja värkkäillään, juuri ja vain sen verran, mitä arjen vilskeiltä ja haasteilta jaksetaan. Myönnettäköön, että ajoittain kajahtavat kirosanat ja taivastelut, mihin sitä onkaan aikoinaan tullut lähdettyä, toisessa hetkessä mieli taas laulaa ihan vain portaikon narinaa kuullessaan;)

    Valoa ja tsemiä kevään ja kesän eloon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi Hannah! Niinpä, kirosanatkin ovat osa tekemistä, se vaan pitää myöntää ja sitten taas noustaan kuopasta. On ihana kuulla, että siellä on samat kokemukset ja tunnot! Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  20. HIeno postaus! Kärsivällisyys on hyve, jota itsekin tavoittelen. Hurjan puuhakkaita olette olleet.
    Rantakäärme on minusta suloinen otus. Turhaan sitä pelätään – enpä ole kuullut, että olisi koskaan ketään tuttuani puraissut. Pakoon kiemurtelee, jos sitä lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh, en nyt ihan suloiseksi rantakäärmettä sanoisi ja varsinkaan kun niitä luikertelee pienellä alueella useampia ;) mutta kyllä me yhteiseloon totumme! Keväistä viikonloppua sinulle!

      Poista
  21. Oi, pidän tästä suuresti. Hienosti kirjoitettu.:)

    VastaaPoista
  22. Teillä on niin kaunista... upeita yksityiskohtia ja ihania juttuja. Sekä suloinen koiruuskin siellä. Missä on mahtanut käydä, kun näyttää niin kuraiselta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuta! Juu, Maurosta ei ihan aina tiedä, missä on käynyt, mutta yleensä tonkii merenpohjaa ja "oarantelee" rantaviivaa, öhöm ;)

      Poista
  23. Täältä sivusta seurattuna tuntuu että olette saaneet todella paljon lyhyessä ajassa aikaiseksi ja olettehan kyllä saaneetkin. Hommat ei taida loppua koskaan näiden vanhuksien kanssa, eikä yleensäkään omakotitalojen kanssa. Tuli jo kerran ajateltua että miksi sitä piti hankkia toinenkin työmaa, mutta pian meni se ajatus ohi kun pääsimme ensimmäistä kertaa talven jälkeen kesätorpalle. Meillä vasta hommat siellä alkaa, mutta kyllä sormet syyhyää jo siihen malliin että pian on päästävä tositoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun kiva kuulla ja saada kannustusta! Joo, hommaa riittää, mutta pitää vaan odotella motivaatiota eikä puurtaa väkisin. Tsemppiä sinne ihaniin projekteihisi myös!

      Poista
  24. Teillä on iso projekti. Ei ihme, jos välillä turhauttaa. Paljon olette saaneet kuitenkin aikaan ja paikkahan on aivan ihana!
    Kesä tulee ja kaikki näyttää silloin vielä paremmalle:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta se on, tämä pitää vaan muistaa, kun meinaa painua mieli maahan. Kesän ja kevään vehreys kätkee onneksi muutamat pahat näkymät taakseen ;).

      Poista
  25. Kidesooda! Olen vallan unohtanut tuon ihmeaineen, jolla nuoruudessani jynssäsin milloin mitäkin. Sitä pitääkin ostaa siivouskomeroon, jota ei enää ole. Tunnistan tunnelmasi ja sen kestää, kun aavistaa, että kyllä taas tulee parempi päivä tai aika. Joskus minullakin yli 20 vuoden uurastuksen jälkeen tulee olo, että huh, huh. Tällaisina kesäisinä unelmapäivinä usko palaa. Nyt on aika muuttaa kesäkamariin pihan tuolle puolen ja se, jos mikä tekee hyvää mielen liikkeille. Saunoin pitkään ja nautin ilta-auringon lämpimistä säteistä ja tallustelin pitkin pihaa paljain jaloin, mikä teki hyvää koko ihmiselle. Pilvi, teilläkin on paljon tehty ja tekemättömien listaa ei kannata vaivautua tutkimaan epätoivon hetkellä. Blogisi on ihana. Kommentoinnit jääneet vähäisiksi, mutta koitanpa ryhdistäytyä näiden lemppareideni osalta.
    Kesäillan iloja! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kommentti - kiitos Tuija! Ja kuulostaapa ihanalta tuo kuvauksesi! Juu, työlista on mikä on, se ei murehtimalla lyhene, joten turha sitä on veivata edes takas. Katse vaan eteenpäin :)

      Poista
  26. Idur on teidän käsissä muuttunut niin valtavasti! Sellainen vie aikaa ja tunnistan tuon tunteen. Joskus toivoisi, että olisi valmista, mitä ikinä se sitten oikeastaan onkaan. Jotenkin itse olen vaipunut ajatukseen, ettei ole eikä tule valmista. Ettei se ole niin tärkeä juttu ollenkaan, lopulta. Silti joskus toivoisi, että joku tietty juttu olisi jo poissa silmistä.

    Vaan enpä tiedä mitä sitten tekisi jos oikeasti olisi "valmista" ;) Tästä on jo tullut elämäntapakin.

    Onhan muuten siellä kaikki ok? Olet ollut niin hissukseen instankin puolella pitkään. Oikeen piti tänään kurkata onko fiidissä vaan mennyt idurit ohi.

    VastaaPoista
  27. Ihan totta, täysin valmista ei tule enkä sitä edes halua. Mutta tietyt isot rutistukset, kun on vielä edessä, niin jotenin tuntuisi niin ihanalta, että pääsisi sellaiseen ylläpitovaiheeseen. No, ennen pitkää. Ihana, kun kannustat!! Ja täällä ollaan :))

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...