tiistai 7. toukokuuta 2013

Kesäkeittiössä



Ihmeellistä, miten sitä saakaan yhdessä viikonlopussa aikaiseksi. Lauantai-aamulla esitellessämme paikkoja ihka ekoille vieraillemme ehti jo iskeä (taas) pienoinen epäusko, että mitenköhän tämän kaiken saa edes säädylliselle tasolle. Mutta sitten: aurinko paistoi, puuhailimme pitkin päivää kaikenlaista rennolla otteella ja yhtäkkiä päivän päätteeksi totesimme, että oltiin menty iso askel eteenpäin. Mikä mielenkiintoisinta, askel otettiin suuntaan, jonka kuvittelin häämöttävän vasta kaukana tulevaisuudessa. Sen askelen nimi on sisustus ja kohteena rantavajaan tuleva kesäkeittiö. Jiihaa.

Tyhjensin ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa rantavajan työkaluista, kalastustarvikkeista, bensakanistereista ja kaikenlaisesta muusta rojusta. Tältä vajan sisusta näytti alussa:


Hävitettävän jätteen lisäksi ranta täyttyi melkoisesta määrästä outoja rautaosia, joiden funktiota voimme myöhemmin paremmalla ajalla arvailla. Ja tänään en muuten jaksa murehtia siitä, miltä kasoja täynnä oleva pihapiiri näyttää, joten en takuulla näytä yhtään ikävää kuvaa siitä!

Siivouksen jälkeen rakensin kalastuslaatikoista ja lankuista kesäkeittiöon työskentelytason ja ripustelin verkkoja näköesteeksi vajan toiseen päätyyn, jossa on puutavaraa hujanhajan. Nuo puulaatikot ovat muuten täynnä pitkäsiimoja - kussakin noin 30 kpl hyvässä järjestyksessä omissa kouruissaan ja sinne saavat jäädä talteen. Huh, tämä tila todellakin on ollut ammattilaiskalastuskäytössä.





Olipa hauskaa rakentaa ystävän pikkutytön kanssa keittiötä. Tässä huomaan näin poikien äitinä tyttöjen ja poikien eron: Hän halusi lakaista pölyjä ja pestä lattiaa, tykkäsi sommitella verkkoja koristeeksi ja kannoimme astiakaapin ja pöydän sisään. Hän ihasteli kaikkea, mitä saimme aikaan. Kyllä myönnän, että itsekin ihastelin ja ihmettelin nopeaa lopputulosta. Tyttö sai aloittaa uuden vieraskirjamme ja kirjoitti siihen: 'Det var roligt att bära saker och se hur vackert det blev i sommarköket!'

Tällä välin minun poikani jynssäsivät perämoottoreita (haukotus). Voitteko kuvitella; toinen heistä ei edes vilkaissut uuteen keittiöömme ja kyseli myöhemmin kotona, miksen ollut tehnyt mitään saaressa koko viikonloppuna! Aha.







Sunnuntaina viimeistelin kesäkeittiön sisustusta. Airot, myrskylyhdyt, rysät ja laatikot löysivät paikkansa. Paljon tavaraa jäi vielä yli muualle laitettavaksi, eli 'koristelun' osalta vallitsi aikamoinen runsaudenpula. Hyvä, että sain myös tyhjennettyä nurkkia kotoa Iduriin kuuluvasta tarpeistosta. Vein uuteen keittiöön astialiinoja (jotka innoissani olin hankkinut samoihin aikoihin, kun vasta jätimme tilasta tarjousta, heh), Idurista löytyneet, kotona pestyt pitsiliinat ja viime viikonloppuna tuunaamani amppelit.



Enää puuttuu kaasuliedet ja astiat, eli lähestulkoon valmiiksi tuli koko keittiö. Miesten (vähän tylsemmät) aikaansaannokset sitten seuraavassa postauksessa.

Kivaa viikon jatkoa kaikille!


55 kommenttia:

  1. tulipas viehättävä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Luulen kans, että täällä on kiva kokkailla :)

      Poista
  2. Nyt kyllä tuli niin hieno kesäkeittiö että.. :)

    Semmosia ne miehet välillä mahtaa olla.

    Tuli mieleen tätä juttua lukiessa että pitäisikö äkkiä tyhjentää puuliiteri ja alkaa tekemään siitä itselle kauan haaveiltua kesäkeittiötä. Hmmm, ehkä keksin mihin laittaisin sitten puut.

    Kivoja ja aurinkoisia hetkiä teille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helinä! Nyt äkkiä puut pressun alle jonnekin pientareelle ja vajaa sisustamaan parempaan käyttöön :)

      Poista
  3. Sulla on ollut näppärä apulainen :)
    Ja tuli kiva kesäkeittiö, nyt vaan kalasopan tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Tämä on kuin luotu kalasopan tekoon.

      Poista
  4. Ihanan näköistä ja kekseliästä!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea työtasosta syntyi ihan sattumalta. Ehdin jo roudata lootat vajasta pois ja tuskailin, että mihin ne tunkisi. Sitten vaan idea tuli jostain, mikä ratkaisi sekä puuttuvan työtaso- että laatikoiden säilömisongelman.

      Poista
  5. VOIN vain kuvitella mikä kalastajan pieni oma paja tuo kyseinen nykyinen kesäkeittiö on ollut ja onneksi jätit sitä vanhaa henkeä tavaroiden muodossa sinne, sillä se kertoo eletystä ajasta ja historiasta mitä taas ainakin minä arvostan. Olet saanut pikku apulaisesi kanssa paljon aikaan ja näyttää todella kutsuvalta paikalta tuo teidän kesäkeittiö...Ihana paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kun tuota pikkutavaraa on niin paljon, se ei suurina määrinä oikein edes näytä miltään. Mutta sitten kun asettaa vaikkapa käyttökelvottoman ruosteisen lyhdyn seinälle koristeeksi, se kertookin ihanasti menneistä ajoista. Vajassa oli kyllä täysin eri fiilis ennen: rojun seassa öljyisiä epämääräisiä nyyttejä ja kaikkea mahdollista käytöstä poistunutta, mitä kukaan ei ole jaksanut hävittää. Mutta, nyt on suursiivous tämän ladon osalta tehty.

      Poista
  6. Upea kesäkeittiö omista tarpeista. Tuo poikien ja tyttöjen ero oli hyvin kiteytetty. Kiva kun sait niin reippaan ja sisustusmielen omaavan apulaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri, luulen, että tyttö jaksoi tämän yhden päivän ja jos se olisi hänelle jokapäiväistä, voisi ahkeruuskin lopahtaa (äitinsä katseli ihmetellen!) Mutta tämä riitti mulle oikein mainiosti ja molemmille jäi hyvä mieli!

      Poista
  7. Hahaha! Ihanan miehekäs kommentti sun pojalta, mutta onhan ne perämoottorit todella kiinnostavia :D Todella viehättävän kesäkeittiön saitte aikaiseksi ja kyllä nuori mieskin kiinnostuu, kun siellä aletaan tekemään herkkuruokia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et olisi voinut osua oikeampaan, veikkaan, että hyvät ruuanlaittofasiliteetit kiinnostaa kovastikin! :)

      Poista
  8. Just niinkuin Pepi sanoi, nyt kalasopan keittoon, ihan tulee jo tuoksu nenään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pääsispä pian keittelemään kalasoppaa! Sopivat liedet on jo katsottu valmiiksi; vielä pitää löytyä aika noutaa ne kaupasta ja kuljettaa perille.

      Poista
  9. Ihana turkoosi kaappi ja ihana pitsiliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyneet liinat on kivoja - myös kaappi on mieleeni, mutta se vaatii hionnan ja uuden maalin, mikä kuvasta ei oikein näy. Tämä tulee olemaan jonkun aurinkoisen kesäpäivän puhde.

      Poista
  10. Romun siivoamisessa on just se hyvä puoli, että tulosta syntyy hyvinkin nopeasti. Mahtava että hyödynsitte kaikkea jo olemassa olevaa kesäkeittiötä rakentaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Olen samaa mieltä: kamala kaaos muuttuu yhdessä hetkessä avaraksi mahdollisuuksien tilaksi. Noh ja köh, myönnettäköön silti, että nyt osa rojuista lojuu ikävästi pihalla ;) eli vielä on matkaa siitä lajiteltuna roskalavalle. Muihin rakennuksiin saatiin myös tilaa näin, kun edes kaappi ja pöytä löysivät täältä paikan.

      Poista
  11. Hieno, sitä saa paljon aikaan, kun on porukkaa tekemässä!
    Tuo turkoosi kaappi on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Emännänkaappi on mustakin kiva ja sopii hyvin tähän miljööhön. Se oli päätalon tuvassa ja jos tykästyn tähän sijoituspaikkaan ihan lopullisesti, voi päätaloon sopiakin paremmin jopa vähän isompi astiakaappi.

      Poista
  12. Aivan ihana kesäkeittiö! No juu... noi miehet on vähän erimieltä näistä sisustusjutuista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! On ne joo; kaikin puolin oli vaisumpaa suitsutus miesrintamalla kuin mikä oli oma fiilikseni tämän valmistuttua, mutta suotakoon se heille :)

      Poista
  13. Kaunista ja ajan patinoimaa. Hienoa jälkeä olette saaneet aikaan. Hienoja nuo vanhat ajankuluttamat esineet.
    Tuo vihreä astiakaappi näytti heti hyvin tutulta, lapsuuteni enolassa oli täsmälleen samanlainen. Sen ovia olen aukonut monen monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä esineillä ja kalustoilla saa kivannäköistä helposti. Luulen, että emännänkaappi on tosi yleinen ja monelle tuttu. Huonekalut, joita tilalla on, suurin osa edustaa juuri sellaista kaikkein tyypillisimpää maalaistalon mallia. Mikäpä siinä, tänne sellainen sopii.

      Poista
  14. Voi että <3, vieraskirjakommentti on liikuttava. Tuo tarpeisto, mitä kuvissa näkyy, on aivan mahtavaa. Tämä blogi on kyllä yksi parhaista ja kiintoisimmista tällä hetkellä. Kiva seurata Villa Idurin matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se oli liikuttavaa luettavaa. Voi että, meinaan ihan häkeltyä - kiitos Tarja, ilahduttaa kovasti saada tällaista palautetta. Mukavaa, aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  15. Ihanan kesäkeittiön saatte sinne! Mahtavaa että tyttö sai aloittaa hienon vieraskirjanne täyttämisen. Mitä tulee poikien ja tyttöjen kiinnostuksen kohteisiin voi vain todeta vanhan mainoslauseen sanoin: "Eläköön se pieni ero"! Mukavia kokkailuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, pienet erot sukupuolten välillä on vaan hauskaa. Itse nautin kovasti poikien juttujen seuraamisesta ja sopivin annoksin tuputan heille vähän myös niitä vähemmän miehekkäitä juttuja välttääkseni ainakaan itse kasvattamasta heitä liiaksi minkään oletetun mallin mukaan. Mutta vaikka kuinka olen aikoinani kannustanut heitä nukkeleikkeihin yms., niin pojille tyypillisemmät kiinnostuksen kohteet ne vaan puskee jostain ikiaikaisista geeneistä. Kun itsellä on ollut vain sisko, nautin tilanteestani ja yritän opetella ymmärtämään perheemme kolmen miehen aivoituksia.

      Poista
  16. Noin tulee valmista kun naisenergia pääsee valloilleen. Siitä tuli tosi viehättävä kesäkeittiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä se selitys tulikin!!

      Poista
  17. Kivat ja kauniit kokkaushetket siis tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, niitä odotellaan jo kovasti!

      Poista
  18. Onnea kesäkeittiöstä!Siitä onkin hyvä jatkaa kun muonitushommat on hanskassa :)
    Luulenpa että miesväkikin hakeutuu paikalle kun tuoksut alkaa tulvimaan ;)

    Ihania tavaroita ja tuo astiakaappi ♥ tuollaisesta haaveilen omaan keittiööni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuanlaittopaikan laittaminen ensi tilassa oli äärimmäisen tärkeää, koska jos sitä ei ole mietitty, joudutaan menemään retkimeiningillä ja se alkaa kyllä rassaamaan pidemmän päälle. Pidän hyviä ruokailuhetkiä tosi olennaisena osana sujuvaa remonttityömaata, kuten sanot. Ja onhan se pientä arjen luksusta istahtaa aurinkoiselle aamukahville vajan reunaan ja maistuvalle aterialle päivän päätteeksi. :)

      Kiitos! Kaappi on ihan tavallinen ja aika pieni, mutta väri on hauska, tykkään siitä itsekin.

      Poista
  19. Tuossa kesäköökissä kelpaa kokkailla ruokaa talkoolaisille. Sydämeni vei täysin tuo ruosteinen herätyskello. Tosi symppis. Viestiikö se, että Idurin keittiössä ei kokkailla kello kaulassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kello on aina varttia yli kolme eikä kiire minnekään. Paitsi ehkä silloin, jos on lettukestit ja monta syöjää niin on kiire paistella lisää :)

      Poista
  20. Ihanalta näyttää!!

    VastaaPoista
  21. Kurkkapa sellainen kuin Villa Fanninka, siellä näyttäis olevan samanmoista astiankuivausrelinettä kaupan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepi, kun tulit tänne vastaamaan, näyttää tosiaan olevan etsimäni kaltainen. Hyvä palvelu sinun blogissasi! :)

      Poista
    2. : D
      Pitkä kokemus palveluammatissa....

      Poista
  22. Kylläpä olette saaneet kivan näköisen kesäkeittiön. Voi vaan kuvitella, miten kiva tuota on ollut laittaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Kyllä oli sekä kiva homma että kiva nähdä lopputulos :)

      Poista
  23. Olipas teillä ihana viikonloppu. Hyvän ystävän kansa on mukava puuhailla. Paljpn saitte aikaan ja niin suloisen näköistä.

    VastaaPoista
  24. Kaunis kesäkeittiö. Wanhaa ja harmoonista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä elementeillä se oli helppoa!

      Poista
  25. Todella kaunista!!♥

    VastaaPoista
  26. Ihana kesäkeittiö, vaikkei edes kokkailisi mitään vaan istuisi ja ihailisi :) päästiin samaan lehteen :) mukavaa viikonlopun jatkoa. Toivotaan että meri pian lämpenee, täällä tosin on jo pääskysiä, mutta kovin joutuvat kylmässä merituulessa oleilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vaiheessa se onkin pieni pakopaikkani - ainoa paikka, missä on kokonaisvaltaisesti kivan näköistä :)

      Ai että päästiin? Kiva! Täytyy hakea Kotoliving kaupasta, en tiennytkään, että oli jo ilmestynyt :)) Hauskaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  27. Hih - pojat on poikia :)!
    Ihana kesäkeittiö! Antoi minulle uskoa alkaa kuoria vilja-aitastamme kesähuonetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva jos antoi - ei muuta kuin väsäämään siitä omaa pakopaikkaa - suosittelen, se käy varmasti helposti!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...