Rysäverkolle käyttöä

Viikonloppuna ahkeroin venevajan alakerrassa, Mikko vintillä. Päätin ryhtyä hommaan, mikä olisi edessä ennen pitkää, eli operaatio pääskysverkkojen asennukseen. Ikkunoiden ja ovien yläpuolella on jos jonkinmoista koloa, johon taas ensi keväänä ilmestyisi kymmeniä pesiä, ellei niitä verkotettaisi.

Hommaan löytyi sopivat tarvikkeet ihan omasta takaa edellisen omistajan jäljiltä. Jättikokoinen rysä, jota yritimme aikamme kaupitella ilmaiseksi, on maannut nämä vuodet rannassa. Olemme säästelleet sitä siinä toivossa, että verkkokasalle keksittäisiin jotain käyttöä ja tähänhän se sopii! Harmi vain, että kasa ei mainittavasti pienentynyt - siitä kului vain noin viidennes, eli valtaosa on vielä jäljellä :(. Se on siis kirjaimellisesti mallia jättiläis-.

Leikkasin siitä sopivia kaistaleita ja naulasin kiinni.

Nyt verkko kiertää koko vajan ympäri katonrajassa, ikkunoiden ja ovien yläpuolella.

Tässä samalla tulee esiteltyä vajan uudet messinkilamput, joita olemme vasta ihan viime päivinä päässeet käyttämään. Kivaa, kun on pimeää ;).

Toivon, että pääskysiä kuitenkin taas ilmaantuu ensi keväänä. Armeliaisuuttani (ja koska veneen kulkuaukolle en onnistunut verkkoa kiinnittämään) jätin linnuille yhden räystään vapaaksi. Ensiluokkainen pesimäparvi käytössänne, olkaa hyvä! Ulkopuolellekin saa toki majoittua.

Mauro vaan ei tahdo kestää, että me molemmat olemme yläilmoissa tavoittamattomissa. Samasta syystä linnut varmaankin ärsyttävät sitä kaikkein eniten maailmassa. Tyytymättömyytensä se ilmaisee kovalla haukunnalla ja epätoivoisella ulinalla, mikä lakkaa vasta jommankumman meistä laskeuduttua maan tasalle. Kunnolliset portaat tarvitaan vintille vanhuksia, lapsia ja koiria varten. (Huom. olemme ehkä jossain vaiheessa itse ne vanhukset.)

Vintillä päätyseinät ja lattia ovat valmistuneet, seuraavaksi on vuorossa sivuseinien lautaverhoilua.

Mukavaa maanantaita ja puhtia koko viikkoon!

Rantapengerrys

Edelliskesänä teimme kesäkeittiövajan edustalle pikkuhiljaa rappusia ja yhtäkkiä syksyn tullen ne olivat vain valmiit, kun kiviä oli yksitellen kanniskeltu paikalle. Viime keväällä katselin puolestaan venevajan arkkujen asennuksen yhteydessä myllättyä rantaa ja mietin, että tässäpä ei enää pikku kivien kanniskelu riitä. Taisin tuhahdella ääneenkin, että "on ihan hippitouhua lähteä kunnostamaan tätä myllättyä rantaviivaa itse - maansiirtokonetta tässä kaivattaisiin!"

Muistin kuitenkin edellisen kesän palkitsevan lopputuloksen ja sen, että kivi kerrallaan on parempi kuin olla tekemättä mitään. Kun ei siis ulkopuolista apuakaan ollut luvassa, aloin raahata paikalle venevajasta purettuja vanhoja arkkuhirsiä ja tuin ne paikoilleen. Hirret muodostavat penkereen rajan, ja kesän mittaan olen "muurannut" niiden sisäpuolelle kivetystä nostaen merestä savea ja asettelemalla löytökiviä saveen.

Aina kun näin jossain sopivan kiven, kannoin sen paikalle. Noin kuuden metrin pätkä rakentui kuin itsestään, koska tykkään tällaisesta fyysisestä hommasta ihan älyttömästi. En suurin piirtein edes päästäisi muita auttamaan! Kuusi metriä kesässä on ihan kelpo suoritus huomaamatta tehdystä työstä. Kymmenessä kesässä se tekisi 60 metriä... ;). No, ehkei tarvita niin pitkää matkaa, mutta paljon olisi vielä töitä ennen kuin koko venevajan takaosa ja toinenkin reuna olisivat kunnossa.

Kivetyksestä näyttää tällä menetelmällä tulleen oikein tukeva: kuivuttuaan se kestää hyvin seisomista ja kävelyä. Pengerrys on tullut testattua sekä kosteilla että kuivilla säillä - edelleen se jököttää tukevasti paikoillaan. Jos talvikaan ei aiheuta mitään, tätä voi halutessa jatkaa pidemmälle.

Kun katselen kivetystä näistä kuvista, en meinaa tunnistaa tuota meidän pihaksemme. Miten ihmeessä se näyttääkin noin siistiltä?!

Kivihommiin hurahtanut,

Lempeä syksyn aloitus

Viikonloppuna tuntui jotenkin siltä, että ilmassa olisi jo vähän syksyä. En muistakaan, olisinko koskaan toivonut syksyn tulevan, mutta nyt yhtäkkiä odotan sitä. Syksy voi parhaimmillaan olla todella kaunis. Polttavimman teränsä menettänyt aurinko sopivasti lämmittää, ei enää paahda. Juuri tällaista kuin tänä viikonloppuna on ollut, saisi kestää pitkälle lokakuuhun. Pistetään tilaukseen, kiitos!

Keksin aivan hiljattain ottaa yhden käyttämättömistä räsymatoista "pöytäliinaksi" ulkopöydälle. Se näyttää siinä aika kivalle. Näin elo-syyskuussa matto ja istuintyynyt täytyy iltaisin kerätä sisälle yökasteen vuoksi.

Teimme viikonlopun aikana vain pieniä askareita, kuten korjailimme lammasaitausta ja tyhjensimme lähes tyhjän kaivon, jotta pääsimme putsaamaan pohjaan laonneet lehdet pois. Ruokailuvajaan olen asetellut pimeneviä iltoja varten vihreitä pulloja kynntilänjaloiksi. Hopeiset kyntteliköt olisivat  toivelistalla, mutta vanhat pullot luovat omanlaista tunnelmaansa - eikä maksa mitään!

Puoli perhettä tuli saareen sukulaisten kanssa purjeveneellä. Vesi on vielä niin matalalla ja veneessä yli kahden metrin syväys, joten alus ankkuroitiin kauemmas suuaukolle. Miehistö saatiin kuitenkin veneellä haettua illanviettoon ja aamupalalle.

Pimenevät illat, niissä on jotain... 

Sunnuntaina samoilimme metsässä. Metsän värit ovat oikeastaan syksyllä parhaimmillaan!

Mikko väijyi vähän lintuja, kun linnustuskausi on päällä, mutta tuloksetta. Minä harjoitin metsästyksen jalompaa muotoa (luin tämän kirjasta!): sienestystä. Saalis jäi vähäiseksi, koska kuivasta kaudesta on vasta lyhyt aika. Luulen, että viikon päästä sieniä on jo ilmaantunut enemmän, jos sadetta tulee. Paistoin kuitenkin löytämäni isohaperot lounaalle kylkiäisiksi.

Toivotaan sadetta ja aurinkoa sopivassa suhteessa, niin syksy saa minun puolestani tulla. 

Karkuteillä

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, sanoo vanha sananlasku ja lampaistakin tuntui siltä viime viikolla. Saimme naapurilta kaksi kertaa tiedon, että ne ovat karanneet aitauksesta. Arvasin heti syyn, miten näin oli päässyt käymään. Vesi on laskenut kuivan, kuuman sään seurauksena ja mereen rajautuvat lammasaitauksen päät ovat jääneet kuivalle maalle. Ystävällisesti naapuri kuitenkin sai pidennettyä aidan toiselta puolelta ja houkuteltua lampaat molemmilla kerroilla takaisin.

Itse pääsimme saareen vasta sunnuntaina johtuen juniorin purjehduskilpailuista. Tuntui vähän turhauttavalta, kun Airistolla odottelimme pääasiassa tuulta ja samaan aikaan olimme huolissamme lampaista tai lähinnä siitä, että ne ovat muiden kontolla. Eihän lampailla tietenkään mitään hätää ole käppäillä pitkin saarta.

Airiston regatassa otettiin tänä vuonna aika paljon vain aurinkoa ja katseltiin maisemia :) 

Purjehtijat pääsivät onneksi myös tositoimiin ja meidän juniorimme teki oman huippusuorituksensa hätyyttelemällä yhdessä startissa ranking-ykköstä ja PM-kultamitalistia. Siinä lähdössä tuli kakkossija ja kokonaissijoituskin asettui fleetin puoliväliin. Siitä se lähtee!

Samaan aikaan toisaalla oli lampailla varmastikin mukavaa. Kuten sanottu, ne pääsivät uusille apajille, kuten yrttipenkkiini. Lampaiden suihin olivat päätyneet artisokat (tämän kesän kokeilu), minttu, oregano ja lipstikka. Sen sijaan basilika ja salvia olivat saaneet jäädä… mielenkiintoista. Sunnuntai-illalla palatessamme olivat anarkistimme turvallisesti ja tyytyväisenä omalla, ihan riittävän vihreällä, niityllä, kiitos neuvokkaiden naapureiden.

Mikko pidensi heti aitausta myös toisesta reunasta aina laskeneeseen vesirajaan saakka. Merenpohja, joka on nyt tullut näkyviin, näyttää ihan karsealta. Koko ranta on pelkkää kaislankortteen ja mudan peittämää jättömaata, josta vesi on vetäytynyt :(.

Tällaista emme ole nähneet täällä vielä tähän asti. Saisi jo vesi palata ja vähän sadettakin tulla! Lähtevätköhän syödyt yrtit muuten enää uuteen kasvuun…?

Himputti!

Pieni verhoiluprojekti

Lieneekö ihana lämmin sää vai lasten koulun aloitus syynä, että blogiin on tullut kai pisin tauko ikinä? Kirjoiteltavaa kyllä olisi ollut vaikka mitä, mutta ei ole tehnyt yhtään mieli istua sisätiloissa koneen äärellä! Myöskin seniorin lukion aloitus on vienyt minunkin ajatukseni kirjojen hankintaan, e-kirjasysteemiin perehtymiseen, erikoiskurssipohdintoihin sun muuhun. Niin se aika vaan menee, yhtäkkiä olen pikkupoikieni kanssa tässä pisteessä! Olen superonnellinen, että nyt on vanhempi heistä saatettu kunniallisesti lukiotaipaleelle, ja että hän pääsi haluamaansa kouluun, jossa tuntee olevansa kotonaan. Hyvä opiskeluhenki on tässä ikävaiheessa niin tärkeää.

No mutta nyt äkkiä siihen, mitä Villa Iduriin kuuluu! Palan halusta näyttää hiljattaisen pikku verhoiluprojektini tuloksen. Ostin jo vuosia sitten laadukkaan verhoilukankaan noin 1930- tai -40-luvun sohva-divaaniin, joka sinänsä on huonekaluna aika mitätön. Päätin kuitenkin pelastaa sen ja katsoa, josko ilme muuttuisi uudella kankaalla. Jätin tuolloin verhoilutyön tarkoituksella odottamaan, kun ei sohvalle ollut mitään sijoituspaikkaa. Nyt tartuin toimeen, koska divaani voitaneen sijoittaa venevajan vintille. Sormet ovat jo useamman vuoden syyhyneet tälle projektille :). 

Tästä lähdimme - Mauron kanssa, tottakai - liikkeelle. Sohva oli suoraan sanottuna aika ruma ja kangaskin rikki.

Jousitettu rakenne on täysin priima, joten mitään rakenteellisia korjauksia ei tähän tarvinnut tehdä. Tukevuuden ja hyvän kunnon vuoksi juuri ajattelin, ettei tätä huonekalua voi hylätäkään, eli tuunaus on ainoa vaihtoehto. Ruskeaksi petsatut jalat hioin kevyesti enkä aio niitä käsitellä sen enempää.  

Jouduin vielä toistaiseksi säilömään sohvan navetan eteiseen, mutta eiköhän se siinä säily peitettynä käyttöön ottoon asti.

Ulkona oli kiva puuhata tämän parissa aurinkoa ottaen. Aikaa kankaan pingottamiseen ja kangasnitojalla kiinnittämiseen meni arviolta tunti. Tein sen vieläpä hitaasti ja huolellisesti, etten joutuisi korjaustoimiin ja pilaisi hyvää kangasta. Tämä oli kyllä ihan pelastamisen arvoinen kokeilu: kangas maksoi muistaakseni noin satasen, ja sillä saatiin loihdittua rumasta kalusteesta pieni silmänilo ja päiväpeti meille. 

Kaunista ja aurinkoista viikkoa kaikille!