sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Ideointi lähti laukalle

Sanoin viimeksi kirjoittavani suopakuurauksesta seuraavaksi, mutta se aihe siirtyy "seuraavaksi". Nyt, kun olemme taas paljon täällä saaressa ja myös tehneet 80%:sti etätöitä yli vuoden ajan, olemme alkaneet miettiä, minkälainen asumismuoto meille sopisi parhaiten. Vaihdoimme kaksi vuotta sitten ykköskotia, mutta nyt olemme alkaneet miettiä, olisiko syytä muuttaa vähän pienempään ja satsata tähän saaritilaan ja purjeveneeseen. En ole koskaan kutsunut tätä paikkaa kesämökiksi, joten kai jonkinlainen kodin ajatus on ollut koko ajan takaraivossa. Sitä ajatusta ei tietysti ole aiemmin halunnut tai voinut päästää valloille isommin, koska talokin on ollut kunnostamatta. 

Vapun pyhinä aloimme pohtia, minkälaiset fasiliteetit tänne pitäisi rakentaa, jotta elämä sujuisi ihan mihin aikaan vuodesta tahansa ja oli mahdollisuus kuinka pitkäaikaiseen olemiseen tahansa. Saunan ja talon kunnostus ovat toki askelia tätä kohti. Mutta aloimme miettiä nyt myös tekijöitä, jotka mahdollistaisivat toimistopäivätöiden paremman sujuvuuden täältä käsin. Nyt meillä on ollut vähän soviteltavaa toistemme kokousten kanssa, kun kailotamme kenties molemmat samaan aikaan videokokouksissa kunnon työtilojen puuttuessa. Ja istumatyön ergonomia... en edes viitsi aloittaa vuodatusta puisella penkillä istumisen aiheuttamista vaivoista, mutta taloon emme halua nykyaikaisia toimistokalusteita jatkossakaan. Eivätkä ne edes mahtuisi kirjastohuoneeksi kaavailtuun kamariin. Se on talon pienin huone. Ergonomia on yksi iso syy, miksi meidän pitää toistaiseksi lähteä täältä välillä ykköskotiin ja toimistoille. 

Niinpä käänsimme katseemme navettaan, jolle en ole uhrannut aiemmin milliäkään ajatuksistani. Mikko on puhunut jo pitkään, että haluaisi kunnostaa sen studiomaiseksi työtilaksi ja nyt minäkin innostuin: ulkopuolelta ja materiaaleiltaan perinteinen, fasiliteeteiltaan moderni. Nyt juuri Mikko lähti kalastamaan ja minä päätin ottaa mittoja navetasta. Mennessään Mikko huikkasi, että jossain navetan takana pesii isokoskelo, joten älä häiritse sitä. 


Aikomukseni oli mitata navetan yläkerran huonekorkeus ensin, mutta oikein pelästyin, kun astuin sisään: iso merilintu lensi kaakattaen toiselle puolelle vinttiä. Jahas, ei sitten mitata, koska oletkin näköjään ominut rakennuksen. En muista, koska olisin edes käynyt viimeksi navetassa, mutta nyt, kun sinne ei voi mennä, tuli yhtäkkiä mieleeni ainakin 10 asiaa, mitä sieltä tarvitsisin :). Kuinka kauan isokoskelo pesii??! Ehkä Mikko tietää. 

No, takaisin työhuoneen suunnitteluun. Mittasin navettarakennuksen ulkopuolelta: pinta-ala 46 m2, ja harjakorkeus hulppeat 4,7 metriä. Hassua, olen koko ajan luullut, että navetta on pinta-alaltaan suurempi kuin päätalo! Itse asiassa se olisi passelin kokoinen mahtavaan studiomaiseen työtilaan, jossa voisi olla parvi ja muuten avoin huonekorkeus. Talo on laho kuin mikä (mm. katossa on luodinreikiä!), joten eihän tässä(kään) mitään järkeä ole... mutta, kun... 

Jos lähtisimme työstämään navettaa, se tulisi aiheuttamaan suurta päänvaivaa ratkaisujen suhteen, koska tietojemme ja kuvamateriaalin perusteella taloa on muuteltu useaan otteeseen. Ikkunoiden asettelun ja kivijalan osalta ei ole esim. laajennuksen yhteydessä mietitty estetiikkaa tai sopusointuisuutta, vaan on ymmärrettävästi "tehty vaan".  Mikä sitten olisi ohjenuorana omiin valintoihin, en tiedä. 

Kuten huomaatte, ideoista ei ole pulaa. Ja juu, tiedän, talo ja saunakaan eivät ole valmiit ;). 


Visioi,



17 kommenttia:

  1. No, mikäpä sitä koskaan valmis olisikaan...
    Kuulostaa tosi hyvältä idealta ja toivottavasti etätyömahdollisuus on jatkossakin! Se on ollut luojan lykky saariasujalle, ettei tarvitse toimertua mantereelle kokouksiin, kun niistä ei ikinä yöksi takaisin kotiin pääse.
    Tuo on vähän kaksitahoinen asia, että on paljon rakennuksia: kaikki pitäisi kunnostaa, mutta on myös sitten kaikenlaisia mahdollisuuksia. Jotenkin se remonttikausikin on kovin lyhyt. Onnea projekteillenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, emmepä taida edes haluta, että elämä olisi joskus valmis :). Meillä tosiaan on etätyömahdollisuus jatkossakin, mikä on tietysti kimmokkeena koko ideoinnille. Jotain hyvää siis tästä hankalasta vuodesta! Katsotaan, syntyykö tästä projektia, vai jääkö ideaksi. Kiitos tsempistä!

      Poista
  2. Hieno visio ja usein se menee noin, uudet ideat lähtevät lentoon vaikka vanhat eivät ole vielä täysin toteutuneet. Mutta tuosta on hyvä lähteä työstämään ideaa eteenpäin. Voiko hyödyntää vanhaa rakennusta edes osin vain onko tehtävä uusi vanhaan rakennuskantaan sopien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt tekee alkuideoinnin jälkeen mieli lähteä oikeasti selvittämään asiaa. Pitää pyytää rakennusapu paikalle ja jutella, mitä on säästettävissä. Ehkä runkorakenne, mutta nykyinen alakerta seinineen ja välipohja ovat lahot, koska alakerta on eristetty lastulevyllä ja vuorivillalla ja sitten on tullut kosteutta mukaan, eli eipä tässä paljoa säästettävää ole, kun kattokin pitää uusia. Johtuen huonosta kunnosta en ole pystynyt uhraamaan tälle ajatusta aiemmin...

      Poista
  3. Aina pitää olla suunnitelmia ja uusia projekteja. Toivon että saatte toteutettua sunnitelmanne. Nykyään on kyllä hienoa kun monissa töissä pystyy toimimaan myös etänä.
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa teille sinne saareen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitää! :). Totta, olen todella kiitollinen siitä, että työn teko on muuttunut joustavammaksi. Nyt tuntuu jopa ihan hullulta, että ennen kaikkien asiantuntijatyötäkin tekevien piti siirtyä joka päivä yhteisiin toimistotiloihin saadakseen asioita eteenpäin. Nyt syyt tavata ovat ihan toiset, joten ainakin minun työpaikassani uusi paikasta riippumaton työntekotapa on tullut jäädäkseen.

      Poista
  4. Varmasti jo tiedätkin,että siitä kun isokoskelo on munansa laskenut(toukokuussa) menee reilu kuukausi n.35 päivää,että se marssittaa poikansa navetastanne mereen ja tila on taas käytettävissänne suunnitteluun.😊
    Eiköhän tuosta työstudio vielä joku kaunis päivä tule,kun olette jo antaneet idealle lähtölaskennan.Kuulostaa kyllä mitä oivemmalta idealta jos alatte miettiä kokonaan Iduriin muuttoa.Hyvähän ne työasiat on pitää erillään muusta,etteivät muuta päätaloon,jossa muu elämä toteutuu?😉
    Meilllä on maalla navettarakennuksessa samat värit,punamultaa,valkoista ja sammaleenvihreää ovissa,tuli niin ikävä maalle,kun en ole vielä tänä vuonna päässyt.
    Kivoja suunnitteluja!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa isokoskelotietoutta - aplodit! :) Tuota marssia Mikko ei osannut minulle kuvailla, mutta nyt jään kalenterin kanssa kyttämään sitä iloista perhetapahtumaa silmä kovana ;).

      Se voi hyvinkin olla, että lähtölaskenta tuottaa tulosta... Jos niin käy, sitten joskus on hauskaa palata näihin ajatuksiin ja viisaihin ennustajan sanoihisi! Mutta juuri tuo ajatus meillä tässä onkin, että mikäli haluamme täältä käsin tehdä töitä, pitäisi työt pystyä pitämään vähän erillään vapaa-ajasta. Se on aika tärkeä juttu pidemmän päälle.

      Kohta sinäkin pääset maalle, ennustan vuorostani sinulle ;). Viimeistään kesän kynnyksellä, kun toivottavasti tämä korona-aika alkaa vielä enemmän helpottaa!

      Poista
  5. Tykkään kovasti tuosta "ei mitään järkeä, MUTTA <3" -lauseesta. Go for it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, kiitos! Ainakin pitää alkaa lähemmin selvittää asiaa. :)

      Poista
  6. Vau. Tää kuulostaa kyllä niin kiinnostavalle projektille! Tulisi varmasti upea. Rakennus on kuin studioksi tarkoitettu.

    Hommia se tosin teettäisi, mutta olisi varmasti kaiken vaivan arvoista. Tiedätkö muuuten tarinaa luodinreikien takana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, kiteytyksesi "rakennus on kuin studioksi tarkoitettu" kolahti kuin kohtalon isku! :). Näin sen itsekin näemme, mutta ei noin osuvasti osattu sitä sanoa. Ajatuksesta peruuttaminen alkaa kohta tuntua suorastaan mahdottomalta, hee. Haaveilemisen arvoinen ajatus nyt ainakin - kiitos kannustuksesta!

      Luodinreikien loogisin selitys on, että ne ovat metsästyksen tuotteita. Tilan edellinen isäntä oli linnustaja, joten ehkä ihan siitä syntyneitä reikiä siis.

      Poista
  7. Tuo on niin mahtavaa, kun voi ideoida ja heittää hullujakin ajatuksia ja haaveita. En toki tarkoita, että tuo on hullu idea, päinvastoin!. :) Mut just tuo tunne, kun ajatus lähtee ja ehkä joku päivä toteutuu!!

    Me muutettiin viime kesänä kotitilalleni ja sama ideointi/haaveilu on käynnissä. Vinttikamareihin (toiseen)sais miehelle hyvän etätyöhuoneen ja toiseen harrastushuoneen. No, projekti on siinä mielessä helppo, että se olis vain tapetointi ja kalusteiden vaihto.
    Navettaan tai talliin vois tehdä kanala tai vaikka "kotikaraokebaari". Hah, haa onhan näitä laidasta laitaan haaveita. Tiedä sitten toteutuuko koskaan, mutta kiva on ideoida.

    Toivottavasti teillä tuo haave joku päivä toteutuu, koska se on niin hieno!

    Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana viesti. Huh, hyvä, kun on siellä ruudun toisella puolella samanlaisia hulluja ideoijia :) Teidän suunnitelmat kuulostaa tosi hyviltä!

      Poista
  8. Ihania suunnitelmia teillä. Mekin "muutamme" pian mökille ja mies tekee sieltä käsin etätöitä. Nyt kun sai saunan katon tehtyä niin muuttaa toimistonsa sinne taas niinkuin viimevuonnakin 🤗😁
    Pitää lauteet teettää ja listotusta ja muutakin vielä ennenkuin saunaa voi alkaa käyttämään joten nyt taas toimistona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaa siis riittää sielläkin :). Ja sitä mukaa kun suunnittelee, tulee uutta hommaa... Tsemppiä projekteihin ja toivottavasti sauna pian valmistuu!

      Poista
  9. JOO! Hieno visio, mutta pientä laittoa vaatisi tosiaan navetan saattaminen työtilaksi ;-) Itse kun ollaan rempattu reilun 10 neliön matalaa mökkiä viime syksystä alkaen eikä loppua näy (no, kyllä kesäkuussa varmasti näkyy) niin voin kyllä kuvitella miten hillitön homma tuo ois. Mutta mahtava ajatus kyllä!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...