perjantai 6. heinäkuuta 2018

Katastrofin kartoitusta


Aloitimme tällä viikolla ulkolaudoituksen purun ja draaman kaari oli täydellinen: ensimmäinen purkukohta oli julkisivun vasemmanpuoleisen ikkunan alusta. "Oh my, läpeensä laho talo!" huudahdimme. 


Hirret ovat läpilahot. Sisäpuolen seinän perusteella olimme kuvitelleet, että talo on tästä kohdasta ihan ok, mutta lahon kuorimisen jälkeen päivähän siitä läpi paistaa.



Työt seisahtuivat tähän. Laskeuduimme lamaantunein mielin venevajalle istumaan ja katsomaan taloa ylhäällä. "Jaaha, saas nähdä, kuinka iso katastrofi tämä vielä on", puhuimme ja kävimme salamannopeasti kaikki vaihtoehdot läpi talon polttamisesta kallistuneisiin remonttikustannuksiin.

Otettuamme yhdet neuvoa antavat ja hetkisen keräiltyämme itseämme, lähdimme jatkamaan työtä  avataksemme loputkin ikkunan alustat. Ja mitä löytyi? Ehjää hirttä! (Alin kerros on kauttaaltaan vaihdettava, sen tiesimmekin ennakkoon.) Näin vaihtui epätoivo huojennukseksi. Ehkä tästä selvitään!




Ihmeellistä tämä vanhan talon kunnostus; tapahtumien kulkua ei voi ainakaan tylsäksi moittia :). Purku on toki vasta alullaan, joten vielä ei tiedetä koko totuutta. 


Nyt mennään kuitenkin toistaiseksi rauhallisin mielin eteenpäin ja ihaillaan jokaista ehjää senttiä. 

Huojentuneena, 



37 kommenttia:

  1. Ei hätää! Vaurio on lopulta pieni koko talon mittakaavassa. Laitatte ikkunan alle uutta puuta ja vaurio on sillä korjattu, koska jää vuorauksen alle niin ei ole edes pakko olla hirttä. Jos vaurio on kuiva niin voitte jopa kaivertaa hirrestä lahot pois, jättää paikoilleen ja laittaa uutta puuta kaiverretun puun tilalle.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri! Oli puhdas sattuma, että avasimme tämän pahimman kohdan ensiksi ja siksi pelästyimme. Yläkerran ikkunanaluset ovat toinen kysymysmerkki, mutta jos hyvin käy, rakenteet ovat kunnossa ja kokonaisuudessaan korjattavaa ei siten niin paljon olisi. Kiitos tsempistä, sitä tarvitaan aina!

      Poista
  2. Vanhat talot tuovat aina yllätyksiä tullessaan. Pidän peukkuja, että yläkerran ikkunanalusten rakenteet ovat kunnossa. Tsemppiä teille. Ahkeria olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, kiva kannustus tuntuu aina hyvältä!

      Poista
  3. Kyllähän lahoista hirsistä aina selviää! Nimimerkillä Kokemusta on... 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon näin ja ollaan toki 6 vuotta opiskeltu asiaa ja seurattu monia onnistuneita projekteja blogeista ja muualta hyvinä esimerkkeinä! Kiitos!

      Poista
  4. Mun vauva korjaa työkseen vanhoja rakennuksia - toki tekee uusiakin välillä - ja hän sanoo, että vanhoja hirsirakennuksia harvoin kannattaa purkaa saati hävittää, niissä yleensä on aina enemmän hyvää kuin pilaantunutta. Juuri paikoilla ja pienellä ehostuksella näistä tulee upeita, kestäviä ja terveellisiä. Ottakaa iisisti vaan,
    Tsemppirutistuksin Keekis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on eikä tämä onneksi olekaan läpimätä :). Mieli meinas tehdä tepposet, kun ensimmäisen neliömetrin alta löytyi pahin paikka, huh! Otetaan iisisti! :)

      Poista
  5. Anonyymi21.04

    Ikkunan yläpuolet jiirin kohdalta kannattaa tarkistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tehdään. Ja käydään joka kohta suurennuslasilla läpi :).

      Poista
  6. Usko pois, kymmenen vuotta eteenpäin ja nauratte vielä, että muistatkos kuinka säikäytti se hirsiseinä... 😉
    Kyl se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! Alkujärkytys oli masentava, mutta toipumaan päin jo ;)

      Poista
  7. Lahoista hirsistä selviää, ei paniikkia! Ja kokemusta on, täälä juuri vaihdettu kymmeniä metrejä. Älä vain polta hyvää taloa ;) vanhoja taloja voi korjata ja ne on parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei paniikkia eikä ainakaan paniikkiratkaisuja :). Kuusi vuotta ollaan taloasiaa kypsytelty, joten nyt on syytä edetä kaikki kerätty tieto ja maltti mukana. Kiva kuulla sinusta ja teidän talo on hienona esimerkkinä ollut monet kerrat mielessä - ja on vastedeskin!

      Poista
  8. Taitaisi olla enemmän poikkeus kuin sääntö, jos alimmat kerrokset olisi olleet ihan moitteettomia. Niinkuin moni muukin täällä, olen omien työperäisten kokemusteni perusteella yhtä toiveikas (ja varmakin) sen suhteen, että parempaa on luvassa.

    Ymmärrän silti hyvin teidän alkutuntemukset <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Alkujärkytykses kun selvittiin, pystyn jo minäkin ajattelemaan yhtä selväjärkisesti kuin mitä kiteytit. Toiveikkuus on yhtä tärkeä ominaisuus tässä projektissa!

      Poista
  9. Meillä on tuvan kengitys tehty ja navetta odottaa vuoroaan. Tuvan kanssa meni ihan hyvin, neliöitäkin oli vähän. Navetta huolettaa ja olemme hitusen haluttomia hommaan ryhtymisessä.

    Onneksi teillä alku säikäytti ja loppu näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen lienee tuskallisinta! Sitten, kun työ on alkanut, näkee etenemisen joka päivä ja se on niva. Kyllä se oikea paikka ja aika ja tarvittava motivaatio teidän peojektille aikanaan varmasti kypsyy!

      Poista
  10. Niin kiva, kun jaat näitä kokemuksia täällä. Näistä oppii ja saa voimia omiin koitoksiin. Kiitos Villa Iduriin inspiroivista postauksista - sellaisena koen myös tämän siitäkin huolimatta, että hetkellisiä synkkiä hetkiäkin siellä on koettu.
    Tsemppihaleja sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kommentti, joka auttaa jaksamaan!! Ja yhtälailla myös me olemme saaneet paljon inpiraatiota ja tietoa muiden projekteista. Vanhojen talojen kunnostus kulkee enemmän tai vähemmän samaa latua, eli vertaistuki on tosi iso juttu :).

      Poista
  11. Oletteko kyllä niin sisukkaita... Yhdet neuvoa antavat kannattaa aina ja onneksi löytyi hyvääkin hirttä! Ja niin hyvä, ettei tarvitse turvautua ainakaan polttamiseen, teidän käsissä talosta muodostuu aivan ihana kultakimpale, joka kantaa historiansa kunnialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti - kiitos!
      Kun omin kätösin oikein uurastaa, niin kyllä se valmiina varmaan ihan kultakimpaleelta tuntuu :))

      Poista
  12. Toivotaan ettei uusia totaalilahoja kohtia löydy! On tuossa hommaa, ootte hurjia! :-) Miten ihmeessä alimmainen hirsi vaihdetaan? Koko talo nostetaan jättiläistunkeilla ilmaan? ;-) Odotan raporttia sitten kun siihen vaiheeseen pääsette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Täytyy myöntää nyt: tää on aika iso urakka! Joo, hirrenvaihto on periaatteessa ihan yksinkertaista, näin olen ymmärtänyt, eli talo vaan tunkataan. Me ei tehdä tätä itse, mutta ollaan tunkattu ja korjattu pari pienempää rakennusta täällä. Yllättävää kyllä tällaiset perinteiset rakennukset on niin joustavia. Mutta saas nähdä minkälaisen raportin tästä saan, katsotaan!

      Poista
  13. Tsemppiä! Toivottavasti enempää lahoa ei löydy. Sukulaisilla oli vastaava tilanne ja selvisivät vähin hirrenvaihdoin.

    VastaaPoista
  14. Täällä peukutetaan ettei enää lisää lahoa löytyisi. Nyt vaan pää pystyyn ja muistakaa miten se muumipappakin pitkää, vaiherikasta ja vaikeaakin talonrakennusprojektia jälkeenpäin muistellessaan totesi lopulta iloisena että "Se oli mukavaa aikaa!" ;)
    Tsemppiä teille ja uskokaa pois, talo on teidän käsissänne matkalla kohti uutta kukoistustaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin - muumipapan hermoilla mennään :). Itse asiassa tämä vaihe on jotenkin jännää ja vielä kaikki niin uutta, että ainakaan vielä ei olla tuskastuttu. Toivottavasti ei myöhemminkään! Kiitos Ansku, talon kukoistusta odotellessa :)

      Poista
  15. Paljonhan tuossa on tervettä hirttä kuitenkin. Nuo ovat onneksi aika helposti korjattavissa, vaikka varmaan säikäyttikin ensin. Hyvä siitä tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa - uskon myös niin :)

      Poista
  16. Hienoa, että vain alin hirsikerros täytyy vaihtaa kahden tai useamman sijasta. Muita tavallisia lahokohtia on käsittääkseni juurikin ikkunanalustat ja päälystät sekä nurkkakohdat, eli niistä kohdista kannattaa asettaa itselleen ennakko-odotukseksi, että jonkunmoista lahoa löytyy, niin pääsee pääkoppa helpommalla :) Mukavaa remontin jatkoa :)

    VastaaPoista
  17. No huh! Voin kuvitella tunnelmat ensimmäisen lahdon löytymisen jälkeen. Onneksi loppu näyttää paremmalta. TYön iloa uurastukseen!

    VastaaPoista
  18. Voin vain kuvitella fiiliksen, toivottavasti alta löytyy sitten enemmän ehjää kuin lahoa! Meidän pitäisi ensi kesänä purkaa tontilta vanha pihasauana täällä Vihdissä. Se saa onneksi mennä sellaisenaan loppusijoitukseen. Ei muuta kuin vaihtolava pihaan ja sauna osina sinne!

    https://www.esapalvelut.fi/kuljetukset-ja-vaihtolavat

    VastaaPoista
  19. Hienot vanhat hirret ja harmillista, että ovat paikoittain päässeet lahoamaan. Onneksi kauniin talon voi kuitenkin korjata. Meillä on myös mökillä purkutyöt edessä, kun yksi piharakennuksista pitäisi purkaa pois.

    VastaaPoista
  20. Varmasti teillä on ollut kova säikähdys tuossa laudoituksen purun alkumetreillä, kun hirret olivat läpilahot. Upeaa, että lopulta löytyi kuitenkin ehjää hirttä tarpeeksi ja saitte huokaista helpotuksesta. Vanhemmillani oli myös vanha hirsitalo, ja sen remonttihommissa on tullut muutamakin vaihtolava täytettyä.

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...