sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Vaikka mitä puuhaa

Onnellisuusmittarissa oli nupit kaakossa, kun saatiin viettää ihana, kiireetön piiiiitkä viikonloppu Villa Idurissa. Lisää tällaista! Paljon ehtii tehdä, kun ei tarvi koko ajan hösätä menemistä ja tulemista, vaan saa keskittyä siihen, mitä tekee ja pysähtyä vaan nauttimaan siitä, mitä on. Nyt seuraa kuvavaroitus: en millään saanut paketoitua tunnelmia ja tekemisiä vähempään määrään ;). 

Tuntuu, että päästiin taas kunnolla asettumaan. Asettumisen tunnetta edesauttaa mm. isännänviirin nostaminen salkoon ja kukkien leikkaaminen maljakkoon. 




Mikko nakutteli kattoa valmiiksi ja minä tulin maalisudin kanssa perässä. 





Tuolla mustan katon alla uurastimme, joten se suojasi nenän palamiselta.


Ystävämme rouva Rantakäärme näyttäytyi muistuttaakseen, että rinnakkaiselo on alkanut. 

Pojat noutivat kaikki syksyn vedenpaisumuksessa karanneet pöllit ja laudat naapurin puolelta ja polttivat jätepuuta. Teinityövoima on paikallaan silloin, kun itse on superepämotivoitunut johonkin hommaan, mutta halvaksi se ei tule ;)

Mikon kasvattamat pavunidut pääsivät strömsölådaan.

Kuistilla kirjoittelin välillä työjuttuja.

Tuoli sai vihertävän kukikkaan päällisen - kokeillaan, miellyttäisikö se silmääni vähän aikaa. Seniori rakensi rinteeseen alustan isolle lautapinolle, joka on seuraavaksi tarkoitus siirtää niityltä navetan taakse vähän piiloon. 

Ja tänään sain nauttia rakkaitteni kanssa minun päivästäni ♥. Pojat tekivät kakun ja äitienpäivälahja, jota en odottanut, nauratti, osui ja upposi. Ei ollut sentään takavuosien pelastusrengaskategoriaa ;). Juniori oli vieläpä etsinyt valkovuokkoja, mutta niitä meillä ei näyttänyt kasvavan. Onneksi narsisseja on paljon!

Vintin katto ja seinät saatiin pientä viimeistelyä vaille valmiiksi. Lattian maalaaminen kertaalleen oli vielä viimeinen rutistus tälle päivälle. Värisävynä tuollainen pellavan sävy, joka näyttää kyllä kivalta seinämaalina olevan hennon mintun kaverina. Olisin alunperin mennyt valitsemaan varmaan vähän tummemman sävyn lattiaan, mutta viisaat blogin lukijat ehdottivat kaikki vaaleahkoa, joten siitä minunkin mieleni sitten muuttui. Kylmän harmaan sijaan päädyimme vähän lämpimämpään ja murrettuun väriin, joka Tikkurilan kartassa on nimellä Ajopuu ja Uulalla Pellava. Alla näkyvät kaikki kolme sävyä rinnakkain: katto, seinä ja lattia. 




Vintti on jo varsin hyvällä mallilla, kun aikataulurajamme on Juhannuksessa :)

Ja Idurin emäntä on juuri nyt varsin hyvällä mielellä,



42 kommenttia:

  1. Lumoava tuo teidän puuhamaa-vinttinne. <3
    Kyllä sormia syyhyttäisi päästä sisustelemaan moista vaaleaa tilaa,ah. :)
    Ja tuo tuoli on superkaunis!
    Hyvää äitienpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti siitä tulee ihan oikeastai lumoava valmiina, kun syyhyttää jo minuakin sisustaminen :). Ehkä tuolikin pääsee sinne!

      Poista
  2. Näyttää todella hyvälle ja tunnelmalliselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ollut niin kiva fiilis viimeiset neljä päivää :)

      Poista
  3. Oi miten upeaa jälkeä saitte aikaiseksi! Ihania kuvia, onneksi et karsinut, tykkäsin niistä kaikista. Mahtava fiilis =). Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)) Samoin sinulle, Katinka!

      Poista
  4. Ihana tuo vintti :)

    Ja aivan huippua saada noin paljon kuvia teidän maisemista. Niitä ei voi koskaan nähdä liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu :). Kamera täyttyi ihan pakosti, kun oli niin kaunis ilma. Aurinkoa alkavaan viikkoon sinulle!

      Poista
  5. Anonyymi21.22

    On se vaan tää mökkielämä vertaansa vailla! Ja eikös ole jännää, miten sitä ensin hommaa perus/kaupunki/arkikodissa kaiken mahdollisimman helpoksi juoksevine, lämpimine vesineen, pyykki- ja tiskikoneineen - sitten sitä palaa menneisyyteen, alkeellisiin oloihin mökille lämmittämään puilla ja pseytymään vadista. Ja on niin onnellinen! Sinne mekin päästiin viikonloppuna, omaan kesäpaikkamme.
    'Perus'kodin pihalla oli ikäviä yllätyksiä:myyrät on talven aikana pistelleet poskeen lähes kaikki narsissien ja tulppaanien sipulit, kevätkaihonkukka ja sinivuokot on paleltuneet ja keltaluumukin näyttää entiselle... Mutta sellaista tää omakotiasujan elo on. Kerrostalossa niistä ei paljoa tietäisi.
    Äitienpäivän loppuiltaa toivotellen Keekeläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :). Ai että, kun tulin viestistäsi hyvälle tuulelle, kun kuvasit niin hyvin sitä, miten ihminen nauttii, kun saa olla perusasioiden äärellä vesiä kantamassa ja puita hakkaamassa, heh. Kivaa, kun pääsitte myös maalle, mutta olipa pihallanne tehty harmillista tuhoa! Meillä myyrät tekevät niitylle kauheita kumpuja, mutta narsissit ovat jättäneet rauhaan.

      Poista
  6. Vintti on todella hyvällä mallilla! Ja miten paljon narsisseja. Noista raaskii leikata maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niin on hyvällä mallilla, seuraavaksi lattiaan uusi maalikerros ja sitten listat. Totta, maljakkoon päätyi vain murto-osa, eli narsissimättäät eivät millään muotoa saaneet kauneushaittaa leikkuustani :).

      Poista
  7. Näyttää upealta vintti! Ihanan värisävyn löysit lattiaan. Ihana nähdä kuvia sieltä ja mitä enemmän sen parempi :). Tuoli on myös hyvin kaunis - on sulla silmää kauniille asioille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinttikuvia tulee varmasti näkymään enenevässä määrin :). Aluksi, kun aloitin lattian maalaamista, pelästyin vähän ensimmäisten lankkujen kohdalla, kun sävy näytti jotenkin likaiselta, mutta suurempana pintana se ihmeellisesti raikastui ja raikas vaikutelma oli juuri toivottu. Uskon, että nappivalinta tuli tehtyä. En malta itsekään odottaa, miltä lattia näyttää useampaan kertaan maalattuna ja kuivuneena.

      Jännä juttu tuon tuolikankaan suhteen: jotenkin en lämpene tälle kankaalle, vaikka tavallaan se on nätti :(. Kangas tuli ostettua vähän heräteostona, mutten ole ihan varma, pidänkö siitä riittävästi… Päiväpeittoonkaan se ei päätynyt, niinkuin alunperin piti. No, päällinen on helppo vaihtaa, jos siltä tuntuu! Kangas voisi ehkä sopia paremmin, jos jaksaisin hioa tuolin ruskeaa sävyä enemmän esiin.

      Poista
  8. Ihanalta näyttää! Narsissitkin jo kukkivat! Tosi hyvällä mallilla on vintti aikatauluun nähden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, narsissit kukkivat ihan valtoimenaan :))

      Poista
  9. Auts, ihanaa! Täällä hieman vihreänä, sillä meidän kesäkotikautemme ei vielä alkanut lasten tuhansien menojen vuoksi. Kotonakin kyllä kivaa, ja ajoittain leppoisaa, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou, toivottavasti pian pääsette kesäkotiin!!

      Poista
  10. No on teillä ollut vaikka mitä puuhaa. Ihania kuvia <3

    Venevajan vintistä tulee kyllä tosi kaunis. Ja mitä tahtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, nyt tuntuu niskassa, että kattoa on maalattu kolme päivää putkeen ;). Mutta kuitenkin tekeminen on ollut kivaa! Kiitos Taru :)

      Poista
    2. Ihan varmasti. Katon maalaus on kyllä fyysisesti hiton tuskallista puuhaa. Siihenkin hommaan vois joku keksiä "jonkun innovaation". Kysyntä olis varmasti taattu :)

      Poista
    3. Älä muuta sano!

      Poista
  11. Vintistä tulee varmasti hieno! Ja kuvista pääsi mukaan tunnelmiinne, toivottavasti tämä kesäinen ilma nyt jatkuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä - yritin nauttia kuin viimeistä päivää! Toivotaan silti, ettei tämän kesän helteet olleet tässä ;)).

      Poista
  12. Idurin emännän hyvä mieli välittyi tänne asti :). Joskin oli sellanen kestohymy itselläkin päällä koko eilisen päivän. Sellasta Ellun kana-meininkiä ja välillä vähän jotain puuhaakin. Ihan parasta.

    Vintin lattia näyttää just täydelliseltä!

    PS. Mikähän lie valkovuokoille tullut, kun niitä ei ole täälläkään vanhaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, että sielläkin on ollut kestohymy päällä :D !! Samaa mieltä, lattiasta tulee kyllä hyvä, sävy on just minun makuuni, että kiitos vaan kaikille avustajille taas ;).

      Meillä kyllä kotipihalla kasvaa valkovuokkoja ihan älyttömästi, mutta saaressa niitä ei kai ole ollutkaan, tiedä häntä.

      Poista
  13. Mahtavan kuuloista tarmokkuutta :) Taitaa olla aurinko syypäänä joka on saanut väen puuhastelemaan yhdessä jos toisessakin torpassa ja pihamaalla. Tosi kaunis tuolin verhoilu muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, minä laitan puuhakkuuden myös ihanan sään piikkiin. Kun on kaunista, sitä pyörii ympäriinsä ja keksii tehdä vaikka mitä vielä pitkälle iltaan asti!

      Poista
  14. Kaikki tuolla näyttää niin ihanalta, että hyvä mieli on varmasti taattu, kun saa rauhassa nauttia ja puuhastella. Minä olisin jaksanut helposti pidemmänkin kuvapläjäyksen. Olisipa ihana saada tulevaisuudessa itse kerätyt kukat myös teinipojilta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, kun on aika tekemiselle, se tekee kaikesta työstäkin iloa.

      Kyllä todella tuntui ihanalta saada kukkien kera oikein sellaiset rutistushalaukset teinipojilta ja ihan liikuttavaa on heidän ajattelevaisuutensa äitiä kohtaan. Arjessa sitä mennään ja pysytellään enempi halauksistakin loitolla nykyisin :). Mutta suloisia ovat ja sitä vaan on niin ylpeä poikasistaan :). Mutta, pari vuotta sitten valkovuokkokimput olivat kyllä tosi laihat ja mitättömät, että murrosiän alun kyllä huomasi, heh. Nyt parempaan päin jo äidin kannalta :).

      Poista
    2. Mun on pakko tähän nyt sekaantua väliin ja kertoa, että mun valkovuokkokimppu tuli 20- ja 22 vuotiailta pojilta. Että kyllä se perinne teilläkin ihan taatusti jatkuu <3. Perustuu varmaan paitsi siihen, että me äidit ollaan ihan oikeasti tärkeitä (näin vilpittömästi uskon), myös siihen, että kun niitä kukkia ei ennakkoon pyydä, eikä "velvoita" keräämään, vaan aidosti aina siitä itsepoimitusta kimpusta ilahtuu, niin kyllä siitä varmasti tulee poimijoillekin hyvä mieli :)
      T. Annukka (tulee varmaan vanhan blogin profiililla tää kommentti, kun puhelimella kirjoitan)

      Poista
    3. Just niin Annukka. Aito ilo, minkä kukat ovat saaneet aikaan varmaan kannustavat poikia jatkossakin ilahduttamaan äitiä :)

      Poista
  15. Ah, miten kaunis tuosta vintistä tuleekaan. Kauniin lattiasävyn valitsitte. Ja tuo tuoli - kangas sopii siihen just eikä melkein. Särmän näköinen, ihanaa sosoisuutta, pehmeyttä ja särmää - tykkään :) Olette kyllä olleet todella työntouhussa siellä ja jälkeä syntyy.
    Pikkuhiljaa veneilyn ja saarireissujen myötä olen tottunut kohtaamaan käärmeitä, mutta joka kerta ensimmäisiä kavahdan ihan hirveästi.
    Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - kannustavaa! Minä kyllä kavahdan noita rantakäärmeitäkin, joka ikinen kevät, koska käärme se on käärme ja ihminen on dna:ssaan pakotettu pelästymään niistä ;)

      Poista
  16. Huoks... Mitkä tunnelmat, oikein uppouduin niihin! Upea tulee vintistä ja tuoli kankaineen <3

    VastaaPoista
  17. Todella kauniit ja hyvin yhteen sopivat sävyt olette osanneet valita<3 Ihania tunnelmia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tykkään sävyistä just yhdessä!!

      Poista
  18. Kaikki näyttää niin ihanalta aina tuolin vieressä söpösti poseeraavaa Mauroa myöten, että ei ihme, että oli onnellisuusnupit kaakossa :-)

    VastaaPoista
  19. Voi miten ihana kuvapläjäys. Tunnelma välittyi jotenkin niin täydellisenä tänne asti. Kyllä kesä on suloista aikaa ;-)
    Mauro saa aina hymyn huulilleni, tänäänkin epäluuloisena katsellen siltaasi, hih. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  20. Suloinen viikonloppu ja myös tehokas!
    Vintistä tuli kaunis vaalea tila. Varmasti ihanaa päästä sitä sisustamaan.
    Pidän tuosta kankaasta, jolla päällystit tuolin. Se on raikas.
    Narskut pullossa ja herneenvarret vadissa - Sinusta on kuoriutumassa viherpeukalo pikku hiljaa!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...