keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kiire kiire kiire

Yhtä kamala otsikko kuin on tunnelmakin. Joka vuosi tähän aikaan on tuhat rautaa tulessa työrintamalla ja juuri samaan aikaan tekisi jo niin mieli siirtyä pysyvästi ulkotiloihin, elää luonnon rytmissä, alkaa leppoistua. Vaan ei kulje tämä toive todellisuuden kanssa samaa tahtia...

No, tässä superpikaiset kuulumiset menneiltä päiviltä ja tulevilta. Viime viikonloppuna touhusin kotipursiseuran järjestämissä optarikisoissa talkoissa ja ilohan siihen oli suunnata energiat, kun tätä meidän pojan iloista tiimiä katselee. Tyypeillä on aina niin kivaa keskenään ja vetävät yhtä köyttä, vaikka yksilölaji onkin kyseessä, että äitinä pidän tätä ihan huippujuttuna.


Oma poikani purjehti näissä karsintakisoissa PM-maajoukkueeseen. Koko tiimi - Lumikki ja seitsemän kääpiötä, kuten me vanhemmat olemme tämän jengin ristineet - sai arvokisaedustukset, kolme heistä jopa MM-kisoihin, mikä on seuratasolla huikea saavutus. Me matkaamme nyt sitten heinäkuussa kisoihin Norjaan - jippii.  Matkavalmistelut on jo aloitettu. Reissu tulee olemaan meille Mikon kanssa tuiki tarpeellinen pakkoloma remontoinnista.

Tulevista päivistä lyhyesti sen verran, että huomenna noudamme lampaat ja yritämme sopeuttaa ne meille mahdollisimman nopeasti. Viime viikonloppuna Mikko raivasi koko tilan niittykasvuston vielä lihasvoimin matalaksi, mutta nyt vaihtuu työnjako. Hyvä niin, sillä ihmisten panos tarvitaan muuhun.

Kivaa pyhäpäivää kaikille! 
Seuraavaksi palaan tänne ihan varmasti karitsa-aihein :)


11 kommenttia:

  1. Vielä kun kiire helpottaa... muuten mukavia kuulumisia sieltä :)

    VastaaPoista
  2. Oi mahtavaa, lammaskuulumisia odotellessa! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun pääsette vähän hengähtämään matkalle. Lampaiden kuvia odottelen mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea koko perheelle hienosta kisasaavutuksesta ja sen poikimasta 'pakkolomasta'. Minäkin odotan jo kovasti kuvia ja kuulumisia kesälambeista....

    Mukavat viikonloput!

    VastaaPoista
  5. Hienoa. Onnentoivotukset lapsille! Olen kokenut myös että junnupurjehtijoilla on tosi kivaa keskenään. Tsempataan ja kannustetaan.
    Lampaat on aivan mielettömän ihania ja hyväntahtoisia eläimiä. Kuvia odotellessa :-)

    VastaaPoista
  6. Lumikki ja seitsemän kääpiötä :D Satuolennoilta erinomaiset saavutukset, onnittelut!
    Toivottavasti lampaat viihtyvät hyvin ja hoitavat tehtävänsä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kommenteista - olemme juuri saapumassa autolla rantaan, karitsat peräkärryssä. Vielä merimatka päälle ja pässit ovat perillä!!

    VastaaPoista
  8. Huh teillä riittää kyllä energiaa. Upea homma tuo maajoukkue-edustus. Kyllä sieltä vielä ne olympialaiset tulevat ;)

    VastaaPoista
  9. Ehei, katsos me sponsorit halutaan itse purjehtia, joten ei jää resursseja Suomen Olympia-edustuksesta huolehtimiseen :)

    VastaaPoista
  10. Onnea nuorille tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...