Bysantin aarteet

Täällä ollaan taas linjoilla pienen tauon jälkeen. Idurin emäntä on nimittäin reissannut vähän liikaa työn puolesta viime aikoina ja poissaolon myötähän sitten kotipuolessa käytännön asiat aina vähän kasaantuvat. En ole siksi vähäisimmässäkään määrin ottanut stressiä blogista; kirjoitustauko on sopinut tähän väliin hyvin. 

Viime aikojen maailmantapahtumatkin ovat järkyttäneet ja pistäneet minut ihan konkreettisesti sanattomaksi. Edessä on vielä loppuvuodelle muutamakin työmatka ja olkoon turhaa luuloa tai ei, matkustaminen on käynyt minusta vähän liian jännittäväksi. No, minkäs teet, työt on hoidettava, vaikka mieluiten näkisin itseni juuri nyt vain Idurin erakkona. Järkytys liittyy kyllä enemmän uhreihin kuin omaan pelkoon, mutta turvattomuus on ihan uusi tunne työmatkailua ajatellen. 

Olin mm. viikko takaperin Istanbulissa (sinä viikonloppuna, kun siellä pidätettiin Isisin aktiivinen solu). Nämä kolme vanhaa kaakelia tarttuivat sieltä mukaani vanhan tavaran myymälästä. Nyt mietin, muistuuko terrori mieleeni aina kun näitä kiehtovia bysanttilaisia kuvia katselen. Ehkä, idän ja lännen verinen vastakkainasettelu on ollut maailmanpolitiikan pysyvä tila vuosituhansia. Ihmiskunta ei koskaan opi, ei sen paremmin länsi kuin itäkään.

Olen elänyt niukan tavarafilosofiani mukaan, eli ollut ostamatta oikeastaan yhtään mitään. Mutta matkoilta on joskus kiva ostaa mukaan jotain maan historiasta muistuttavaa, jos sattuu löytämään jotain autenttista. Toiselta matkalta ostin paikallista ruokaa, mikä on aina hyvä, käyttökelpoinen tuliainen. Nämä kaakelit maksoivat 4-5 € kappale, joten en vain voinut jättää niitä hankkimatta. Ajattelin, että ne voisivat päätyä venevajan seinälle kertomaan suurista meristä ja tarinoista kaukaisissa maissa :).

 Toivottavasti tulevat ihmiskunnan tarinat kääntyvät pian positiiviksi!

Turvallista, tavallista viikonloppua toivottelee,

Ai niin...

…minähän olen unohtanut esitellä jugend-lampun paikoillaan. Taisin uppoutua edellisen päivityksen syviin vesiin ;). Kiitos kaikille erittäin kannustavista kommenteista ♥.

Ja nyt lamppuun. Se ansaitsisi vaalean ympäristön tullakseen paremmin esille, eli mielestäni menee tässä meidän ruokailuvajassa vähän "hukkaan", mutta ainakin se roikkuu paikoillaan paremmassa säilössä kuin varastoituna jossain nurkassa. Niin pienestä asiasta sitä ilostuu - kuten vaikkapa siitä, että on valoa puuhata keittiössä ruokaa laittaessa, heh.

Otin kuvia sekä päivällä että iltahämärässä. 

Valoisaa marraskuuta kaikille ihanille lukijoille, 

toivottelee,

Utua elämässä

Syksy on utuista aikaa - meille sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Emme oikein näe tulevaisuuteen juuri nyt ja välillä vähän huolikin painaa: Miten tätäkin urakkaa saa taas eteenpäin vai saako ollenkaan? Miten muuten pärjäämme?

Olemme eräänlaisessa käännekohdassa. Kunnostuksessa on lainarahat käytetty. Tämän lisäksi toinen meistä on ottanut riskin ja harppauksen tuntemattomaan. Aika näyttää, miten asiat järjestyvät. Kaikki on epävarmaa, mutta kuitenkin hienoa. Valinta on ollut oma. Ja asioillahan on toki tapana järjestyä.

Kukaan ei pysty stressaamaan akuutisti päivästä toiseen. Olemme siis yllättävänkin rauhallisia juuri nyt. Kunhan vain pystymme pitämään tämän paikan ja elämän kasassa, niin kauan on kaikki hyvin. Ei mikään ole itsestään selvää, mutta jotenkaan en osaa pelätä elämässä pahinta, vaan odottaa parasta.

Nyt ovat kuitenkin hintavat remonttisuunnitelmat hetkeksi jäissä. Talvi ja ehkä tuleva kevätkin mennään enemmän kierrätys- sekä tulevaisuus balanssiin -periaatteella, mikä on hyvä. Tekemistä riittää näinkin: Rannassa olevan pienen varastovajan huonokuntoinen laudoitus on suunnitelmissa ensi vuonna vaihtaa vanhoihin, hyväkuntoisiin purkulautoihin. Venevajan vintillä työt jatkuvat jo hankituilla materiaaleilla ja sisustus aikanaan koostuu siitä, mitä löytyy.

Säästäminen on meille tuttua puuhaa. Tämä projekti on alusta asti pakottanut jättämään monta muuta asiaa väliin. Tällaisessa taitekohdassa pitää vain vielä vähän lisää nipistää - varmuuden vuoksi. Ehkä nyt on aika jonkinlaiseen hiljentymiseen ja pysähtymiseen. Kun on pakko, ylimääräisten menojen karsimisesta tulee itsestäänselvyys. Se on myös helpottavaa. Kun ei saa haluta mitään, ei asiaa tarvitse edes pohtia.

Jossain vaiheessa, kun lapset olivat pienempiä, annoin vuosien mennä niin, etten pysähtynyt nauttimaan jokaisesta päivästä, koska huolehdin tulevasta. Nyt niin ei saa enää tapahtua. Vaikka mitä ulkoisia paineita olisi, on nähtävä tämän hetken kauneus tai muuten paineisiin luhistuu ja alkaa vain hyödytön murehtiminen. 

Asiat eivät ole lainkaan huonosti, päinvastoin. Kaikenlaiset tilanteet voi kokea joko niin tai näin, omasta suhtautumisesta riippuen. Kun on uuden äärellä, voi pelko hiipiä helposti kehiin, mutta koska pelko ei johda mihinkään, valitsen mieluummin uteliaisuuden. Uteliaisuus huomista ja tulevaa kohtaan tuo ilon pintaan tässä hetkessä. Tällaisia asioita olen työstänyt viimeiset kuukaudet ja ihmetellyt, että voiko olla mahdollista, että onnellisuuden tunne on taas piirun verran lisääntynyt.

 Utu väistyy kun on väistyäkseen,

Asetelmia

Kun olin viikonloppuna pilkkonut, kantanut ja polttanut kaksi päivää risuja, iski askarteluhimo. Idea tehdä pieni taulukokeilu on muhinut mielessä jo pitkään. Aina, kun olen löytänyt jonkun kivan, vanhan pikkuesineen, joka ei kelpaa enää alkuperäiseen käyttöönsä, laitan sen säilöön. Voitte arvata, että näitä "arvottomia" tavaroita kertyy aika paljon.

Päätin tehdä pienen kalastusaiheisen asetelman. Sitä varten kaivoin esiin vanhat puupaneelit, joista postasin pari vuotta sitten. Katso täältä, kun ne löytyivät: klik. En edelleenkään tiedä, mitä tai mistä nämä osat ovat.

Valitsin tämän levyn tulevaan tauluun.

Lisäksi otin esiin laatikon, joka on täynnä kohoja ja pitkäsiimoja. 

Tauluun päätyi neljä pikkuesinettä. Naputtelin ne riviin pienillä nauloilla.

Tällainen siitä tuli.

Oman asetelmani lisäksi tulin yllätetyksi varsin kauniilla "asetelmalla". Naapurit tulivat toivottamaan hyvää talvikautta ja antoivat kauniin sytykekorin. Sytykkeissä on upeat värit ja kun ne vielä on itse tehty, voi olla, ettemme taida näitä ihan heti raaskia käyttää! Puuta tosin palaa nyt ripeää tahtia, joten nämä tulevat ihan tosi tarpeeseen. 

Kylläpä on kuvaukselliset sytykeruusukkeet!

Inspiroivaa, kaunista viikkoa kaikille,

 

Lampun henki ja syksypuuhia

Päätalon pyhäkamarissa oli vanhasta öljylampusta sähköistetty jugend-henkinen kattolamppu, joka on ollut nyt kolme vuotta varastossa odottamassa mahdollista tulevaa käyttöä. Kaivoin lampun esiin säilöstä, koska tarvitsemme ruokailuvajaan kattolampun. Illat pimenevät. 

Myös venevajan vintille pitäisi löytää lamppu, mutta tämä yksilö vaatii korkeamman huonetilan, eli ei kelpaa sinne. "No sepä hyvä", tokaisi Mikko. Hän ei taida ihan pitää näin kruusatusta tapauksesta, vaikka minusta juuri tämä olisi sopinut venevajaan. Siellähän saisi olla vähän sellaista captain's cabin -henkistä, menneen ajan fiiniä meininkiä. Minäkin pidin tätä aluksi väärän värisenä ja liian koukeroisena, mutta mieleni on nyt muuttunut. Vanha öljylamppu voisi herätä henkiin, jos se vaan löytää paikkansa. Huomenna käyn ostamassa kattokoukun, niin voimme kokeilla tätä ruokailuvajaan.

Valitettavasti olin säilönyt lampun huolimattomasti :(.  Yksi metalliosa on katkennut. Sain korjattua sen tyydyttävästi rautalangalla, mutta harmi.

 Pyyhin pölyt kuvusta. Tältä se näyttää kokonaisuutena. On muuten ihan älyttömän painava.

Onneksi säät vielä suosivat, sillä kaikki tekeminen tapahtuu enemmän ja vähemmän outdoor - meillä ruuanlaittoa ja ateriointia myöten. Aamupäivät ovat kyllä niin kylmiä, että välillä on ihan pakko mennä aurinkoon lämmittelemään kuuma teekuppi kädessä :).

Maurokin löytää nyt mielellään paikan auringosta. Huomaan tästä kuvasta, että haravointihommiakin olisi taas.

Vähäiset yrtit, mitä karkulampaat minulle jättivät, ovat kuivumassa mökissä viime vuoden tapaan. Salviat säästyivät.

Risusavottaa ja poltettavaa riittää joka syksylle. Kokon polttaminen illansuussa muuten lämmittää kivasti.

Syksyssä on taikaa. Ei kiitos sateille! 

Nyt vietämme ansaittua syyslomaa ja yritämme sopivissa väleissä epätoivoisesti edistää myös hidasta venevajaprojektiamme. Aah, ehkä pitäisi alkaa kutsua sitä Iisakinkirkoksi - sen verran pieninä annoksina se etenee, kun mieluummin puuhaisi vaan ulkona!

No, puuhataan mitä puuhataan...