Suolavajan uusi järjestys

Otsikosta huolimatta ei syytä huoleen: luvassa ei ole trendikästä KonMari-intoilua. Ihan arkista järjestelyä vain. Emme raaski enää laittaa paljoakaan roskiin, vaan säilömme mieluummin pahan päivän varalle. Mitä tahansa saattaa myöhemmin tarvita!! KonMari-siivousmetodi on kaupunkia varten, jossa ei ole erillisiä vajoja ja liitereitä, joissa säilöä vuosisatojen romppeita. Eikö vain, näin puhuu aito saaristolainen? ;))

Aloitimme suolavajassa säilytettävien tavaroiden järjestelyn. Vajaan tarvitaan vielä hyllyjä, mutta toistaiseksi tänne päätyi kasa vanhoja verkkoja (niitä nyt on joka puolella), maalit, pigmentit ja muut maalaustarvikkeet sekä työkalut ja koneet. Onneksi venevajakin taas siistiytyy suolavajan käyttöön oton ansiosta. P.S. Jos ihmettelette vajan seinien raitaista laudoitusta, se johtuu siitä, että n. 40 % laudoista on vanhoja kierrätyslautoja ja loput uusia.



Ikkunoiden asennuksen ansiosta vajassa näkee nyt etsiä tavaroita ja toivottavasti löytyy myös malttia pistää jutut paikoilleen.



Vajan helmi on vanha komuutti, joka aikoinaan löytyi pikkumökistä. Haaveilen sen siirtämisestä päätaloon sitten joskus, mutta siihen asti komuutti joutuu palvelemaan varastossa.

Mietin, viitsinkö edes vilauttaa ennen-näkymää, jonka nappasin suolavajasta keväällä hetkeä ennen remontin aloittamista. Pimeä vaja oli varsinainen romuvarasto ja joutunut aikkas huonoon jamaan :(. Pois tämä mielestä ja siirrytään äkkiä seuraavaan asiaan!

Laittelimme pihallakin mahdollisimman paljon paikkoja kuntoon siltä varalta, jos vesi nousisi tai talvi tulisi. Lajittelin lautakasoja, mikä tuntuu olevan jokasyksyinen homma ja Mikko teki mm. uuden oven saunaan rikkoutuneen tilalle.

Lautoja lajitellessa syntyi pino huonokuntoisia lautoja, jotka eivät kelpaa rakentamiseen vaan polttopuiksi (hmph, KonMari pääsi sittenkin valloilleen). 

Ja tähän pinoon lajittelin kaikki tilalta peräisin olevat vanhat "perinnelankut", joita voi käyttää latojen korjailuun tai vaikkapa lankkupöydän rakentamiseen päätaloon (joo!). Kova homma oli muuten - perinteiset painavat enemmän kuin uudet. 

Vain kaakon suunnasta puhaltava tuuli osuu suoraan meidän lahdelta sisään, ja nyt saimme kokea aika extremet, kun puuskissa yli 15 metriä sekunnissa puhaltava tuuli tuiversi yötäpäivää koko syyslomamme ajan. Tuuli osui voimakkaimmin pikku mökkiimme, jossa sisälläkin lähti ihan tukka lepattamaan. Latasimme kamiinaa tauotta, mutta öisin, kun tuli hiipui, mökki oli hetkessä viileä kuin jääkaappi. Tällaista ei olla ennen koettu - peruspakkasellakin lämpö pysyy hyvin sisällä. Vanhoille taloille tuuli on ruttoa, mutta tästäkin selvittiin pipo päässä nukkumalla ja ottamalla Mauro peiton alle lisäpatteriksi :).

Myrskyn ankeutta lievitti Mikon tekemien jätkänkynttilöiden iloinen roihu. Tällaisessa tuulessa ne tosin paloivat hetkessä. Seuraavalla kerralla kannattaa odotella tyynempää säätä, mutta nyt ei ollut malttia, kun ensi kertaa näitä kokeiltiin itse tehdä.

Taas tuli empiirisesti testattua, että sekä järjestys että tulen katsominen rauhoittavat mieltä. Hyvillä mielin siis kohti uutta viikkoa!

Syksyä

Syksyn kiireisin työrupeama on takana (selvisin) ja samaan aikaan, kun kiireet helpottivat, päätti kannettavanikin sanoa sopimuksen irti ja jäädä lepolomalle. No, nyt olen taas kytkeytynyt maailmaan :). Suuntasimme töideni hellittäessä luonnollisesti heti saariston rauhaan minua rauhoittamaan. Edellisestä käynnistä olikin yli viikko, sillä seniori valtasi edellisviikonloppuna tilukset kaverinsa kanssa kahdestaan. Hyvin he pärjäsivät eikä siitä ollut tietysti epäilystäkään. Samalla tuli korjattua se mahdollinen väärinkäsitys, etteivätkö pojat viihtyisi Idurissa. Kyllähän he viihtyvät - vain paremmin, jos me emme ole paikalla :D.

Postattavaa viime viikonlopusta, jolloin oli taas meidän vuoromme, ei myöskään liiemmin ole; lähinnä yritimme tässä viilenevässä säässä vain pysytellä liikkeellä, haravoida ja keräillä ja poltella risuja. Kaikenlainen isompi tekeminen jäi odottamaan hieman lämpimämpiä päiviä.

Istuttelin viime kevään helmililjasipulit. Saas nähdä, kasvaako niistä ensi keväällä mitään!

Mennessä Mauro tutisi ja vähän minäkin. Poispäin lähtiessä annoin sille takkini venematkaksi ja tyyppi oli tyytyväinen untuvatakissa. Se sopikin mainiosti Mauron päälle :)

Syksyssä on oma ihana tunnelmansa, josta tykkään kohmettumisesta huolimatta!

Kunpa ruska säilyisi vielä pitkään...

  

Pähkäilyä

Kerroin viimeksi varovaisesta suunnitelmastani verhoilla itse 30-40-luvun nojatuolin tai tuoleja (kuva löytyy edellisestä postauksesta). Kiitos vaan kannustuksesta ja vankkumattomasta uskosta, että osaan;  kukaan muu kuin minä itse ei näytä epäilevän kykyjäni :). Enpä tiedä vielä, mitä ajattelisi, mutta innostava palaute ajoi ainakin siltä seisomalta haarukoimaan sopivia kankaita. Kankaiden valinta on vaikeaa erityisesti allekirjoittaneelle, mutta olen päässyt jo pitkälle. Lopullinen päätös uupuu, joten vilautan hieman ajatuksiani.

Tuoleja on kolme, mutta tarkoitus olisi saada ainakin kaksi käyttökelpoiseksi uudella verhoilulla. Toivoisin, että kankaista henkisi raikas meininki, nykyaikainenkin, mutta vanhahtavalla tyylillä. Juu, helpommin sanottu kuin tehty. Kivan säväyksen tuoliin/tuoleihin antaisi se, että selkämys olisi kirjavammalla, ehkä kukikkaalla kuosilla ja istuinosa tähän sopivalla yksivärisellä ja tukevalla  kankaalla. Eli ajatukseni on yhdistää yhdessä tuolissa kahta kangasta.

Vaihtoehtopari I

Selkämys tällä:

Istuinosa tällä:

Vaihtoehtopari II

Selkämys tällä:

Istuinosa tällä:

Kysymys: valitako vain jompi kumpi näistä pareista ja tehdä kaksi samanlaista tuolia vai tehdäkö kaksi erilaista tuolia kummallakin näistä vaihtoehdoista?? Yhtenäisyys vai erottuvuus? Sijoituspaikaksi olen ajatellut päätalon oleskelukamaria - niin pöhkö ajatus kuin tämä onkin - koska talo ei ole valmistumassa lähiaikoina (huokaus). Tästä huolimatta tosiasia on, että olen jokaiseen nurkkaamme tähän asti suunnitellut kalusteet etukäteen, joten miksei tälläkin kerralla?

Kankaat pitävät tänä viikonloppuna mieleni pois teurastuksesta - tarkoituksella. Mikko sai onneksi muita apuja, joten en joudu kohtaamaan asiaa "on the spot". Ei siitä vaan pääse yli eikä ympäri, että masentaa ja surettaa taas niin, ettei kukaan sitä ymmärrä. No, huomisesta lähtien on sitten lihankäsittelytalkoot, joten tänään ajattelin antaa itselleni luvan miettiä jotain ihan muuta.

Täällä siis yritetään keskittää mieli ei-niin-raskaaseen pähkäilyyn kankaista,

Peiliasetelma ja ulkohommia

Kuistin sisustuksen yhteydessä haaveilin pienestä peilikokoelmasta. Sinne sellainen ei lopulta mahtunut eikä minulla silloin mitään peilejäkään ollut… Sen jälkeen olen onnistunut hiljaksiltaan löytämään muutaman vanhan peilin kirppareilta. Tein venevajan vintille niistä asetelman, jota toivon vielä kasvattavani, mutta näinkin näyttää jo kivalta. Jos joskus saan sisustaa meille päätaloon makuukammarin, haluan myös sinne ehdottomasti tällaisen rykelmän. Peilikokoelmalle toivotaan siis edelleenkartutusta, mutta haasteena on, että aidosti vanhoja peilejä sattuu kohdalle hyvin harvoin. Kaikki nämä neljä olen kylläkin onnistunut hankkimaan pikkurahalla, 2-12 eurolla.

Enimmäkseen olemme "sisustelleet" ulkosalla suolavajan kimpussa häärien. Moni kai jo ihmettelee, että eikö vieläkään ole valmista! No ei vaan ole, mutta koko ajan valmiimpaa. Tänä viikonloppuna maalailin ikkunankarmeja niin vajassa kuin saunalla, jonne laitoin pari viikkoa sitten kitit. Viisaat lukijat silloin varoittelivat, että linnut saattavat nokkia kittiä, joten viimeistään nyt, kun on tältä tihutyöltä vielä säästytty, oli parasta hoitaa puitteet kuntoon. Työ alkoi teippauksella.



Valmiista työstä ei ole näyttää kuvaa, koska kuivuminen kestää pitkään. Aiemmasta oppineena peittelin lopuksi kaikki maalatut ikkunat muovilla, etteivät syksyn roskat lennä pitkään tahmeana pysyvään pellavaöljymaaliin. Mikko asensi vajaan viikko takaperin maalaamani ovet, joissa jatkuu jo venevajassa hyväksi havaittu tyyli: kimröökitervattu pinta ja punaruskealla ruostesuojatut saranat. Haka uupuu vielä.

Keräsin myös osan yrteistä ja laulatin kuivuria. Sain talteen purkinpohjalliset sitruunatimjamia, mäkimeiramia, minttua ja ranskalaista rakuunaa, mutta lisää tullee vielä syksyn mittaan. Nokkostakin keräsin ämpärillisen. Sitä suositellaan kerättäväksi varhaisin keväällä ja taas syksyllä, kun nitriittipitoisuus on alimmillaan. Olemme niittäneet nokkosta kesän aikana, joten sain talteen uutta, nuorta latvusta.

 

Talvipuhdettakin aloin suunnitella: Alla olevassa kuvassa näkyy - sekaisen navettavaraston lisäksi -  punainen nojatuoli. Meillä on näitä kolme ja niistä luopumistakin on suunniteltu, koska verhoilu ammattiverhoilijalla maksaa maltaita (tiedustelin asiaa muutamastakin paikasta). Olen kuitenkin alkanut pohtia, josko osaisin verhoilla tuolit itse. Ne ovat hyvässä kunnossa, joten sisustöitä ei tarvitsisi tehdä. Punainen kuosi vaan ei nappaa… Seuraavaksi taidan viihdyttää itseäni kankaan etsinnällä samalla kun mietin, onko minusta hommaan.

Ainiin, Mikko ja Mauro kunnostautuivat linnustuksessa. Lepo vaan, Mauro:

Mikko on valmistellut talven tuloa useampana viikkona klapipinon kasvatuksella. Huom, pino on rinteessä, ettei tarvitse mahdollisen korkean veden vuoksi poimia tuhatta klapia merestä, kuten viime vuonna!!!

Sää oli jo vähän viileämpi, joten työn touhussa oli hyvä pysyä koko ajan. Touhukas on varmaan tuleva viikkokin :)

Ehostusta

Jännä, miten rantarakennusten ehostus on saanut pihapiirin keskellä olevan vanhan suloisen vajan poikkeamaan kokonaisuudesta. Kyseinen vaja toimii meillä ulkokeittiönä, ja se on ollut alusta asti rakennusrykelmämme helmi patinoituine pintoineen. Kauniin patinan takana on auringon kuluttama, maalausta huutava lautapinta, mutta emme vain ole ulkonäkösyistä raaskineet siihen kajota.  

Mutta, viime aikoina rutikuiva, kärsivä pinta on alkanut säälittää ryhdikkäiden rakennusten keskellä. 

Siispä päätimme viime viikolla sutia seinään purkinpohjallisen punamultaa, joka ei kuitenkaan säilyisi talven yli: parempi saada maalin loppu käytettyä. Pinta ihan imaisi maalin, joten pohjallinen ei riittänyt kuin puolikkaaseen seinään. 

Vajan maalaus jatkuu sitten keväällä, kun talvea vasten ei viitsi tuota punamultaa enää hankkia lisää. 

Mutta eipä yhtään harmita kauniin patinapinnan menetys, koska punamullattu pinta on toisella tavalla aina niin kaunis. Yleiskuvasta näkee jo nyt eron, miten maalattu vaja istuu paremmmin kokonaisuuteen. Ensi kertaa voikin puhua kokonaisuudesta! 

Yleiskuvia ottaessani aloin muistella sitä kaameaa tilannetta, kun koko lahden peitti järkyttävä kaisla. Kaivoin blogista jonkun vanhan päivityksenkin vuosien takaa, missä ryven kaisla-ahdistuksessa. Muistin virkistämiseksi esittelen arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia kolmen vuoden takaa:

Ei kiva näky, mutta eipä ole enää meidän riesana. Kiitos ahkeran kaislanleikkurin käytön ja nollatoleranssiasenteen ;). Kaksi kesää kaislaa leikattiin lähes kymmenen kertaa, tänä kesänä suoritettiin  enää pientä nyppimistä viikatteella.

Työ tekijäänsä kiittää!