No niin siinä kaikista suunnitelmista huolimatta sitten kuitenkin kävi, että T-päivät (huom. monikko) alkoivat jo lauantaina, vaikka olin saaressa. Totesimme, että urakka on liian iso Mikolle yhden päivän aikana toteutettavaksi ja toisaalta ulkona oli liian lämmintä säilöä alkupään lihoja vuorokautta. Eli oli pakko kääriä hihat jo lauantaina, että sain vietyä osan lihoista edeltä lihantuotantolaitoksena toimivaan kotiimme käsiteltäväksi. Mikko tuli loppujen kanssa perässä sunnuntaina.
Kun saavuin lauantaina perille kahden lihalaatikon kanssa ja pitkälle iltaan vakuumoin, punnitsin ja nimiöin paketteja, ehdin miettiä, että on tämä oman lihan tuotanto vaan aika iso homma lähtien karitsojen noudosta, vesitiekuljetuksesta, aitojen huoltamisesta, tarkkailusta, sadekatosten laitosta, ampumisesta, nylkemisestä, paloittelusta, kuljetuksesta ja lihan eri osien käsittelystä lopulta säilömiseen ja itse ruuan laittoon. Aika monta vaihetta, vaikka tavallaan lampaat ovatkin eläiminä helppohoitoisia - mitä nyt poislukien kaikki poikkeustilanteet, kun ne hyppivät porttien yli tai tunkevat päätään aidan läpi…
Työtunnit ja kaikki hankitut tarvikkeet jos laskee yhteen, liha ei ole ihan ilmaista, mutta koko ajan kun oppii, nopeutuvat vaiheet ja välineiden arvo per vuosi laskee.
Kaiken a ja o on asiaan tarkoitettu veitsisarja. Näitä käytetään viiltohanskat kädessä, niin terävät ne ovat. Valitettavasti näytän vain veitset - en teurastaja-Mikkoa pitkä (verinen) essu päällään, pitkät hanskat käsissään, jotka pitelevät sahaa ja veitsiä. Voi herkkänahkaiset, älkää lukeko pidemmälle, vaikken aiokaan yhtään enempää mässäillä tällä asialla.
Luvassa siis kuvia vain tuotantoketjun loppupäästä, josta en olekaan aiemmin postannut mitään. En ole varmaan kyennyt siihen, kun olen ollut niin tunteiden kouristelemana. Ihan ammattilaisten asenteesta ei vieläkään puhuta, mutta ei nyt mennä minun tunteisiini enää syvemmälle. Olette saaneet niistä jo varmaankin ihan tarpeeksenne ;).
Lihat kulkevat saaresta laatikoissa ja puhtaissa pusseissa.
Sähkökäyttöinen lihamyllymme on superhyvä. Meillä kävi tuuri, sillä saimme sen vaihtokauppana kolme vuotta sitten. Vaihdossa meni muutama kilo karitsan lihaa ja tämä kallis laite jäi vastineeksi meille. Teimme hyvät kaupat.
Jauhelihat jaoimme 280-330 g:n annospusseihin, joita tuli kaikkiaan 26 kpl.
Osa paloista tulee jo saaresta leikattuina, joten ne voi vain laittaa vakuumiin ja kirjoittaa päälle, mikä on sisältö. Tässä on ulkofilee ja pienet sisäfileet.
Vakuumikone on huippukeksintö ja sillä saa etenkin isot epäsymmetriset potkapalat tai ribsit hyvin umpiopakattua.
Jo valmiiksi mureaa karitsaa ei tarvitse riiputtaa toisin kuin vanhempaa lammasta, mutta vakumoitua lihaa voisi pitää viileässä ulkosalla vuorokauden, mikä vastaa riiputusta. Nyt niin ei tehty, koska lämpötila ei sallinut sitä.
Pakkaseen päätyi noin 70 kiloa lihaa. Maurollekin useampi kilo, eli kaikki osat saamme hyödynnettyä. Kun ajatellaan, että suomalainen syö vuosittain lihaa keskimäärin tämän määrän mitä saamme lampaista vuosittain, laskeskelen, että me syömme varmasti alle keskiarvon. Jonkin verran käytämme näiden lisäksi muuta lihaa, mutta paradoksaalisesti oman lihan tuotanto kannustaa vähentämään lihan käyttöä.
Tänään valmistimme pitkään haudutettua ja eilisestä asti marinoitua karitsanpalapaistia. Rinnalle tein viikonlopun tateista risoton.
Huomaan, ettemme paljon puhu lihoja laittaessamme. Viikonlopun monotonisen urakan jälkeen teki mieli vain kaatua väsyneenä sänkyyn. Kaiken väärti tämä isosta työmäärästä huolimatta on ja jopa olen valmis kärvistelemään raakalaisuutemme kanssa. Kun huomioi lampaiden kesän aikana suorittaman maisemointityön, mikä taas toisesta suunnasta helpottaa työtä, on sekin hyvä muistaa tässä kohtaa. Ja tietysti lihan laatu, vastaavaa ei ole.
Tuotantolaitoksesta toivotetaan väsähtäneenä viikonjatkoja,