maanantai 2. tammikuuta 2023

Kalusteryhmän verhoilu

Kiitos ihanat ihmiset edelliseen (iäisyys sitten) postaukseeni jättämistänne kommenteista, joihin vastasin osin törkeällä viiveellä (auts!). Ja kiitos myös kaikille muille blogissa vierailleille. Nyt sain taas blogikirjoitusinspiraation. Todettava on, että harvoinhan se nykyisin iskee, mutta minkäs teet!? Jos mietin syitä blogin asteittaiseen hiljenemiseen, niin muilla elämän rintamilla on vaan ollut kovin kiireistä. Remonttia on myös tehty urakalla koko viime vuoden ykköskodissa. 

Harmillisesti pakkasen ja sulan välillä sahaava talvi tuli taas kovin aikaisin eli kulkumme saareen katkesi jo aikaa sitten, marraskuun lopulla. Viimeisimmällä käynnillämme saaressa näytti tältä. Juuri nyt näyttää varmasti aika samanlaiselta. Mikko on sen sijaan käynyt lähisaaristossa metsästämässä useana viikonloppuna paikallisen metsästysseuran kanssa. On kiva, että hänellä on syntynyt tällaisia siteitä sinne. 

Pelastinkohan tuon tuolin sisätiloihin, hmm??

Minulta on jäänyt esittelemättä viimeisin verhoiluprojektini. Jugend-sohva tuli verhoiltua jo aiemmin pari vuotta sitten, mutta syksyllä vasta sain aikaiseksi tarttua kalusteryhmän tuoleihin. Inspiraatio syntyi tuvan sisutustamisen ansiosta. Jugendiin kuuluu matala pehmuste, joten laitoin vain pienen kerroksen hampputäytettä ja vanua. Niiden päälle tuli valkaisematon lakanakangas, ja sen päälle varsinainen kangas, kuosina art decón / jugendin koristeaihe totta kai. 



Jonkinlainen koristereunanauha pitäisi löytää tuoleihin vielä, mutta muilta osin valmista tuli. 





Orion, tässä noin 9 kk, hyppäsi heti sohvalle, kun sen näki. Se oli söpöä, koska se muistutti minua Maurosta: sohva ehti olla meillä hetken aikaa ykköskodissa ja Mauro halusi maata siinä aina. Mahtaako tuohon siis koskaan kukaan ihminen päästä, heh? Koristenauha sohvasta vähän Mauron toimesta rispaantui, joten siksi mietin, että sohvaan pitää nauha vaihtaa ja tuoleihin laittaa myös paksumpaa ja kestävämpää nauhaa kuin tämä. 



Kyllä tykkään kokonaisuudesta. Kalustamisen ja värikkäiden tekstiilipintojen myötä ympäröivä vaaleuskin asettuu uomiinsa. 

Toivottelen tyytyväisenä kaikille kivaa Uutta Vuotta 2023!



10 kommenttia:

  1. Huh, ihan sydämessä läikähti kun luulin, että siinä on Mauro. Kiva tavata myös tämä uusi perheenjäsen. Tuoleista tuli kauniit ja todella kauniit ovat myös nuo matot.
    Täytyykin vähän päivittää Idurin kuulumisia, en ole vieraillut täällä pitkään aikaan.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, itsekin hätkähdin, kun ei tuo nuorikko näytä niin nuorikolta sohvalla pötköttäessään, vaan kuvassa näyttää ihan Maurolta!

      Pääset päivitysprosessissasi helpolla, kun olen ollut harvasanainen täällä viime aikoina :D. Kiva kun kävit!

      Poista
  2. On tuo edelleen sitten vaan kaunis kangas ja hauskasti ikäänkuin toistaa maton kuvioita. Pysyisikö tuossa pyöreä nyöri ommeltuna ja liimattuna paikoillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on tullut intuitiivisesti valittua matot ja tämä kangas yhteensopivaksi keskenään. Hmm, olen etsinyt vuosia kunnollista koristenauhaa tähän, joten ehkäpä päädyn nyöriin. Olen vaan etsinyt nauhaa, jottei tarvisisi ommella, koska nauhan voi vain liimata, heh. Tai ehkäpä nyörin voisikin naulata pienillä kangasnauloilla... Kiitos vinkistä, pitääpä miettiä.

      Poista
  3. Onpa mahtava kangasvalinta, tyylikäs ja värikäs.
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään väreistä kankaissa etenkin, kun muuten meillä on hillitympiä sävyjä ympärillä. Samoin!

      Poista
  4. Ihana, kun sulla on nuo eri tyylisuunnat niin hyvin hallussa, että verhoilutkin on just eikä melkein täytteiden paksuutta myöten. Ei voi kuin ihailla sen sortin visioita, pedanttisuutta ja taitoa toteuttaa visiot.

    Kokonaisuus on todella kaunis ja raikas ja todistaa sen, ettei kuosien tarvi olla yhteneväisiä keskenään sopiakseen noin hienosti yhteen.

    Jos multa kysyttäisiin, minkä värinen Pilvi on, vastaisin epäröimättä sininen. (Aina silloin tällöin törmään jossain kaupassa tai kirpparilla tietyn tyylisiin sinivalkoisiin esineisiin, joista tulet aina mieleen). Joskin olet mielikuvissani myös vähän vihreä :). Sellainen rauhallisen sävyinen.
    Tätähän sä kysyit :D (en edes tiedä miksi aloin miettiä moisia, mutta varmaan ihan siitä ilosta, että olit pitkästä aikaa kirjoitellut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, arvaan ja tiedän, että olen mielikuvalta sellainen sinivalkoinen, mutta olipa kiva kuulla, että vähän myös vihreä. Pikkuisen täytyy sekoittaa väripakkaa :). Kiitos Annukka kivasta viestistä!

      Poista
  5. Jopas on raikkaat sävyt! Ja mikä kuosi! Täytyy ottaa mallia ja olla rohkea värien käytössä. Pitkä valkoisen aika on hiukan minulla taka-alalla ja yllättäen hento vaaleanpunainen on hiipinyt sisustukseeni. Sävy jota en voinut kuvitellakaan sitten lapsuusvuosien. Elämä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itse päättänyt olla kaikissa tekstiilien värivalinnoissa rohkea. Niitä pystyy myös sitten helposti vaihtamaan, jos tuntuu, että on mennyt jo liian värikkääksi. Muiden pintojen suhteen suosin neutraalimpia vaihtoehtoja, jolloin saa todennäköisemmin pitkäikäisemmin silmää miellyttäviä lopputuloksia. Valkoisen osalta suosin eri valkoisen ja vaalean sävyjä eli en pelkkää yhtä ja samaa valkoista, niin lopputulos on minusta elävämpi ja luonnollisempi. Vaaleanpunainen on ihana väri sisustuksessa, mutta itsekin sitä vähän arkailen. Pieninä annoksina se on hyvä! :) Noihin minun mattoihin tuli matontekijän toimesta "salaa" juuri vaalenpunaiset raidat, ja ihastelin mattoja pitkälti niiden ansiosta, heh.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...