Asettuminen

Yhteiskunnan poikkeustila mahdollistaa sen, mistä olemme pitkään haaveilleet: voimme asua täällä yhtäjaksoisesti pidemmän aikaa. Tila tuntuu entistä enemmän kodilta, kun arki ja päivätyöt rullaavat tässä ohessa. Suunnittelemme jo tulevaisuudessakin asuvamme täällä aiempaa enemmän - ainakin näin keväisin. Olen vakuuttunut, että työpaikallani varsin luontevasti omaksutut etätyö- ja videokokouskäytännöt ovat tulleet jäädäkseen. Paradoksaalisesti tähän tarvittiin kriisi nimeltä korona. Eihän etätyön sujuvuus ole kiinni vain itsestä, vaan edellyttää yleistä työkulttuurin muutosta, eli digitaalisten yhteyksien luontevaa käyttöönottoa. Mikolla yrittäjän työt ovat jo tähän mennessäkin kulkeneet mukana paikasta riippumatta. Esimerkiksi viime kesänä hän teki useita työpäiviä täältä käsin.



Etätoimisto on perustettu kuistille, koska mäen päällä olevalla talolla verkkoyhteys toimii parhaiten. Parin viikon ajan näkymä on kypsyttänyt ajatuksen hieman avarammasta takapihasta ja karsittavista puista. Iso hyväkuntoinen pihakuusi saa jäädä. Kuulin maalla asuvalta työkaveriltani, että pihakuusi suojelee vanhojen talojen pihapiiriä :). Oletteko te "tienneet" tätä?

Pääsiäisenä vaihdoimme toimistotyöt ulkotöihin. Seniori tuli avuksi ja seuramieheksi ja onkin varsin reipas nuorimies painamaan hommia. Tosi ihanaa, että hän viihtyy täällä aina päivän pari ja osoittaa kiinnostusta tällaiseen tekemiseen. Junioria ei (vielä?) näy mailla ei halmeilla... :)

Karsimme tältä alueelta pienehköä puustoa ja komeat satavuotiaat saaristolaismännyt saatiin esiin.  Suunnittelemme tälle paikalle jossain vaiheessa kasvihuonetta. Perustuskivet löytynevät maastosta.



Poltimme kuusi kokollista risuja ja talon huonokuntoisia purkulautoja.

Aurinkoisina päivinä on jo syöty ulkona. Seniori yllätti tullessaan itse tekemillään lämpimäisillä <3, mikä olikin aivan ihana yllätys, koska meillähän ei täällä vielä uunia ole. 

Mielikin on asettunut parempaan päin, koska täydellisen hämmästyksen vallassa olemme saaneet todistaa Mauron voinnin paranemista! Vain hetki sitten olimme vähällä lopettaa sen elämän ja nyt tilanne on tämä, huh. En olisi voinut uskoa, että lääkkeet ja hoito toimivat: kipu ja ilmeisesti tulehdus ovat taittuneet, minkä seurauksena se on alkanut liikkua paremmin ja on muutenkin virkeämpi. Liikkumisen myötä se on myös laihtunut vatsan ympäriltä, mikä helpottaa nivelrikkoisen kuormitusta. Toki meno on yhä ontuvaa, eli pakkolepohetket ovat edelleen käytössä :)

- Noniin, on on painoni tippunut. Kuvaamisen voit nyt lopettaa, lähdetään metsään.
- Oikeasti, pitää komentaa, vai? Lähdetääs jo!

Niin tosiaan, Mauro ei ole yli vuoteen juuri jaksanut enää komentaa, joten tämä on hyvä merkki :). Toinen hyvä merkki Mauron toipumisesta oli pieni episodi tässä yhtenä iltana: se karkasi myöhään illalla, kun päästimme sen iltapissalle, mutta sitä ei kuulunut pitkään aikaan takaisin. Huolestuimme ja pelkäsimme sen kuukahtaneen jonnekin kallionkoloon. Mikko lähti otsalampulla etsimään ja löysi Mauron alla olevan kolon ääreltä täydessä touhussa kaivamassa suuaukkoa isommaksi. Se osoittautui ketun pesäksi. Totesimme, että nyt lepoa on ollut jo liikaa ja koira alkaa turhautua, kun pitää keskellä yötä lähteä yksikseen metsälle.

Kun kuljemme tästä ohi, se työntää päänsä tuonne syvälle koloon ja haistelee, josko siellä oltaisiin kotona.

Työnteon lomassa maistuu itse tehty, raikas ja terveellinen kombucha. Tästä pisteet kuuluvat yksinomaan Mikolle, joka opetteli sitä tekemään. Menossa on jo toinen erä, josta hän teki vähän ensimmäistä satsia kirpeämmän ja vähemmän makean. Suosittelen!

Pirteänä,

Kevätmuutto: vene- ja koirakuulumiset

Aloimme viime viikolla valmistella muuttoa saareen ja ensimmäisenä asiana oli Espoon pursiseuralle toimitetun uuden veneen siirto omalle venepaikalle Tammisaareen. Heitin Mikon ja pojan, mallia Seniori, EPSille ennen auringonnousua. Luvassa oli tuuleton päivä 50 merimailin matkan taittamiseen. Päälleen he pukivat toppatakit ja pilkkihaalarit. Lähtiessä oli pari pakkasastetta ja jääriitettä, mutta jo pian heidän lähtönsä jälkeen sain kauniita kännykkäkuvia auringonnoususta. Loppumatkasta tuli hurjia videoita sakeasta lumipyrystä!

Heidän päivänsä kuitenkin selkiytyi perillä ja pihapiirissä oli ollut näin kaunista ja kirkasta.



Tulin hakemaan miehistön autolla vielä kotiin, jotta saisimme kevätmuuton toteutettua kunnollisten  markettikäyntien kautta.

Viime viikonloppuna lumet olivatkin enää muisto vain. Lastasimme usean viikon tarpeistot mukaan.



Muutama sana veneestä. Se on juuri sellainen kuin tarvitsemme: käy tavaroiden ja rakennusmateriaalien kuljettamiseen - ja puolikuntoisen koiran :), eli huomannette alas laskettavan maihinnousukeulan. Hankimme veneen lattialle tarttuvapintaisen maton, jotta Mauro pystyy kulkemaan siinä liukastelematta ja se oli hyvä ratkaisu myös omien jalkojen alle. Pojat ovat jo vitsailleet, että Mikkokin pystyy sitten vanhoilla päivillään kulkemaan veneeseen rollaattorin kanssa.



Kotimainen Faster 545 vene on muuten käsityönä valmistettu. Aika hienoa, että tällaista valmistusta meillä vielä on.

Sitten kuulumiset koiran tilanteesta. Mauro oli jotakuinkin ok, kun teimme siirtymistä ja ilahduimme, kuinka innoissaan se oli jo venerannassa. MUTTA, eihän sitä pidättele mikään ja niinpä se pulahti tavalliseen tapaan uimaan jääkylmään mereen. Sen seurauksena siltä meni taas kropan takaosa alta. Seuraavana päivänä metsässä sillä oli ihan hullunkiilto silmissä ja se yritti "juosta" jalkojaan holtittomasti raahaten. Mietin jo, että tänne tulo oli sittenkin huono päätös. Se oli sydäntäsärkevää. Olimme ensimmäisen vuorokauden aivan murheen murtamia ja suoraan sanottuna itkeskelimme vähän väliä ja teimme luopumista Maurosta. Kävimme niin syvällä pohdinnoissa, että Mikko valmistautui tekemään lopun sen vaivalloisesta elämästä. Annoin jo siihen luvan. 

Päivän murehtimisen jälkeen yritimme koota itsemme ja rationaalisesti ajatella, mitä tilanteessa  kannattaisi tehdä. Mietimme, että katsotaan vielä yksi tai kaksi päivää ja annetaan sen lähteä tästä maailmasta vaikka keskiviikkona, jos mitään edistystä ei tapahdu. Sitä ennen olisi kuitenkin järkevää seurata, tehoavatko vasta vajaa viikko sitten saadut lääkkeet. Samalla pitäisimme Mauron poissa vedestä (VAIKKA VÄKISIN) ja korkeilta kallioilta (VAIKKA VÄKISIN) sekä pakottaisimme sen pysymään suurimman osan päivästä aloillaan (VAIKKA VÄKISIN), kun joka tapauksessa itsekin teemme täällä päivät etätöitä ja olemme aloillamme. 

Nyt on perjantai ja Mauro on edelleen saanut pitää henkensä. Sen piteleminen aloillaan on ollut vaikeaa, mutta kuin ihmeen kaupalla pakkolepo, lämpö ja lääkkeet ovat tehneet siitä hieman parempivointisen. Se lenkuttaa edelleen toista jalkaansa ja väsyy nopeasti, mutta esimerkiksi se hyppää jo itsenäisesti tälle kuistin divaanille ja vie paikkani, joten siirryn tietokoneineni siitä muualle :). 

- Tässä voidaan ihan hyvin. Kunhan nyt vain pääsisi jahtaamaan metsän hajuja...

Maanantaina, kun oli kaikkein murheellisin päivä, ajattelimme, että koiran päivät ovat yhden käden sormilla lasketut, mutta nyt taas uskallamme ajatella, että mennään ehkä "viikko kerrallaan". Voitte arvata, että koira on ihmeissään, kun se saa jatkuvia halauksia, rapsutuksia, suukkoja ja kannustavia kehuja jonkun pienen nyppylänkin sulavasta ylittämisestä :).

Kiitos, kun myötäelätte meidän ja Mauron vaiheita. Myötätunto ja vertaistuki liikuttaa ja lohduttaa!

Kiitollisena,

Lääkitys kohdilleen

Jos olisin kuullut jonkun tuttavani kertovan, että hänen koirallaan on diagnosoitu seuraavat asiat, kysyisin, että "sekö siis lopetettiin?": pikkuaivojen rappeuma, horjuva kävely, kivessyöpä, nivelrikko ja alkava hammaskivi. Pam!

Kyllä, luit ja arvasit aivan oikein. Maurostahan tässä on kyse. No, lääkäri oli toiveikkaampi kuin me ja koska olimme varautuneet pahimpaan saman tien, lähdimme käynniltä kotiin yllättävän kevein mielin. Nyt meihin valettiin toivoa, jonka en usko olevan koiralle kärsimykseksi, vaan se saa nyt hoitoa akuutteihin vaivoihinsa.

Seuraavat 2 kk näyttää, saadaanko pahimmat asiat kuntoon, eli tuo aivorappeuman alku ja nivelrikko joko pysähtymään tai hidastumaan lääkkeillä. Jos näin käy, voi Maurolla hyvällä tuurilla olla vuosi, pari elinaikaa jäljellä ja hoidetaan siinä tapauksessa myös kivessyöpä pois päiväjärjestyksestä (kastraatio). Niin, ja mennään hammaslääkäriin ensimmäistä kertaa sen kanssa :). Nyt juuri ei kuitenkaan hammasröntgen ole ensimmäisenä listalla.

Jos kahden kuukauden sisällä Mauron tilanne huononee ja kohtaukset uusivat, ei kannata hoitaa näitä pienempiä asioita, vaan hyvästelemme rakkaan Mauron ♥️.

Saimme myös muita hoito-ohjeita ja yksi parhaista oli lääkärin kannustus, että lähdettäisiin vaan pian  saareen, jossa Mauro voi kulkea ilman hihnaa omaan tahtiinsa ja muutenkin liikuntaa tulee enemmän. Mauro määrättiin myös 5 kg:n (!) laihdutuskuurille. Se on aika paljon, kun katsoo tuota alla olevaa tuoretta kuvaa, jollainen se on, mutta aiomme ihan oikeasti tiputtaa siltä ainakin 3 kg - olipa se itse  mitä mieltä tahansa.



Nyt toivon, että pääsemme tästä pian "muuttamaan", ja että metsäkylpy, hermo- ja kipulääkkeet tehoavat. Olisimme kiitollisia, jos saisimme vielä yhden aktiivisen kesän sen kanssa.

Huh, aikamoinen diagnoosi viime hetkiin asti täysin terveen oloiselle koiralle, mutta nyt ainakin tiedetään, missä mennään. 

Parempia päiviä toivoen,