lauantai 30. tammikuuta 2016

Talviretki


Päättelimme viime viikonloppuna ihan oikein, että jos mielii käväistä jalan saaressa, se on tehtävä nyt. Käyntimme jälkeen on sää huomattavasti lämmennyt. Jäivätköhän viime viikonlopun talviset tunnelmat saaristossa vuoden viimeisiksi? 

Matkasimme linnuntietä saarten läpi meille ihan uutta reittiä, ja olikin mielenkiintoista nähdä lähisaaristoa taloineen ihan eri perspektiivistä. Aiemmin hyväjäisenä talvena olemme valinneet toisen reitin, jossa kuljetaan enemmän jäällä ja puikkelehditaan vähemmän saarten läpi. 


















Nämä harmaat kuvat jäivät muistoksi tästä talvesta - yhtään ei aurinko paistanut. Menomatka kesti noin 50 minuuttia, kun koputtelimme sauvoilla jäätä edessämme. Paluu samaa reittiä pitkin sujui vähän sutjakkaammin. Saarilla oli aika isot lumikinokset, joten rämpiminen nosti ihan hien pintaan.

Jäällä oli paikoin floskaa ja runsaastikin vettä, mutta kun ohi ajoi tuo mönkkäri isot pöllit lavalla, en enää pelännyt kantavuutta. Tarkkanäköisimmät ehkä huomasivat alkupuolen kuvista, että tein ylitykset pelastusliivit päällä :). Kuluneen viikon lauhtuneen sään jälkeen en enää jäälle lähtisi. Kiva, että päästiin edes tämä yksi reissu tekemään ja toteamaan, että siellä se tila uinuu. Tunnelma oli niin pysähtynyt, että ihan tuli tunne, ettei meitä siellä edes kaivata ;).  

Lempeää lauantaita,



46 kommenttia:

  1. Miten ihanalta näytti Idurin maisemat talvisessa muodosssaan. Hyvä että pelastusliivit olivat yllä. Mua ainakin olisi vähän jännättänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, talvi peittää kaikki pienet repsottavat yksityiskohdat niin hyvin alleen ja kaikki näyttää niin seesteiseltä.

      Poista
  2. Oii, niin kauniin näköistä!!! Onneksi pääsitte käymään saaressa talvella ja vielä näin lumisessa kelissä. Ei ole varmaan itsestään selvyys ihan joka vuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Juu, ei ole itsestään selvää - viime talvena ei tullut lainkaan kantavia jäitä. Ja nyt näyttää taas siltä, että tästä tulee vielä piiiitkä kelirikkokausi.

      Poista
  3. Idyllisen näköistä! Onneksi ette hukkuneet ja toivottavasti ei mönkijäkuskikaan! :-) Saa nähdä tuleeko tänä talvena vielä talvi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olimme kyllä varovaisia ja latasin 112-appsinkin menomatkalla, joka näyttää sijainnin koordinaatteina ihan tarkasti. Vähän siis jännitti mennessä, vaikka tiedämme virtauskohdat emmekä tietenkään menneet mistään vaarallisista kohdista ummikkoina.

      Jos talvi tältä erää tyssäsi etelässä tähän, veikkaan takatalvea huhtikuussa :(.

      Poista
  4. Ihania talvisia kuvia, vaikkei aurinkoa näkynytkään. Paljon on sielläkin ollut lunta. Täällä on nyt lumet sulaneet melkeinpä kokonaan.
    Jäälle olen kyllä itse niin arka menemään, että ainoastaan ihan pakottavassa tilanteessa menisin.

    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä, että harmaudessa ja sinisyydessä on oma rauhallinen viehätyksensä ja kauneutensa :). Kyllä, lunta oli vielä viikko sitten ihan hirmu paljon!

      Poista
  5. Kaunista, talviunta nukkuva Iduri! Teidän talviretkestä tuli mieleen oma retki viime talvena saaristossa, se oli aivan ihanaa. Tietenkin oli myös eväät mukana. Eläydyn sinun juttuihisi aina täysin ;). Ihan viisasta, että liivit oli päällä. Tästä käynnistä tilalla jäi ainakin kauniit talviset muistot, tuo ensimmäinen kuva on niiiin kaunis!
    Rentouttavaa viikonlopun jatkoa! Ps. Mauro on ihan paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - minua kyllä niin syyhytti päästä näkemään talviset maisemat. Kun tämä nyt oli tällaista harvinaista herkkua, nousee reissu arvossaan entisestään.

      Mauro nautti täysin rinnoin, kun sai viilettää jäällä vapaana ja kahlata kinoksissa :)

      Poista
  6. Viime yönä satoi ja nyt jään päällä on vettä, jääkin on rannoilta sulanut, jäälle ei ole enää menemistä kuin ilmatyynyaluksella. Keskiviikkona Fåföngöseen tullessamme se kulki reipasta vauhtia lossin luona. Sen voi tilata Sommarön Fiskebodista ja se kuljetta ilmeisiä kelirikot aikana saariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen kuullut ilmatyynyaluksesta! Ehkä sitä voisi joskus tilata tai ainakin selvittää, mitä maksaa. Vaikka aika lyhyitähän nämä kelirikkokaudet nykyisin ovat, että ehkä me siedämme sen, kun nyt ei ole ihan välttämätöntä pakkoa päästä kulkemaan :). Mutta ilmatyynyalusmatka olisi kokemus sekin!

      Poista
  7. Kaunista on Idurin maisemissa talvellakin. En ole varmaan koskaan ennen nähnyt taloa verannan puolelta. Suloinen! Oli varmasti oikea aika käydä saaressa jäitä pitkin, sillä ainakin meillä talvi on tällä erää vain muisto. Kyllä pelastusliivit olivat ihan tarpeelliset matkavarustukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en ole taloa montaa kertaa tältä puolelta kuvannut, kun kasvukautena puut ovat täynnä lehtiä eikä taloa oikein erota niiden takaa. Mutta verannan puoli on tässä torpassa pihan puoli, eli kun ryhdymme asuttamaan taloa, karsimme varmasti vähän puustoa edustalta ja otamme tätä puolta haltuun. Meillä on talosta tältä puolelta vanha kuva, jossa on katettu kahvipöytä ulos ja vieraat sekä perhe poseeraamassa :).

      Poista
  8. Ihanat talviset maisemat!
    Nyt vesisateiden jälkeen kelit taas muuttuivat, joten ei taida tosissaan olla jäille asiaa.
    Kävittekö päiväreissulla vai maltoitteko yöpyä saarella?
    Mukavat viikonlopun jatkot sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sellainen 3/4 vuorokauden reissu ;) eli aikaisin aamulla ylös matkaan päivän ruokien ja kuuman mehun kera ja illalla kotiin. Samoin Anu, mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Uinuva tunnelma talvisesta ja hiljaisesta Idurista välittyy kuvistasi hienosti. Muutenkin vaikuttaa ihanan reippaalta retkeltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä reipasta. Minä niin nautin tuollaisesta tarpomisesta :).

      Poista
  10. Miten ihanaa talvi-idylliä! Idurissa on aina niin kaunista ♥
    Hyvä sinä, kun olit pukenut pelskarit päälle :)
    Leppoisaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos sinulle Ansku! Mietin jopa kuivapuvun laittamista, mutta se on niin epämukava tarpoessa. Pelastusliivit toivat paitsi mielenrauhaa, myös voivat olla pieni apu hädässä, jos ikävästi kävisi. Mutta menimme kyllä hyvin varovasti ja testasimme koko ajan sauvoilla jäitä ihan kunnolla ;). Samoin sinne, Ansku!

      Poista
  11. Todella ihania talvikuvia! Parempi pelata varman päälle ja pitää pelastusliivit yllä, ei olisi kiva tippua jäihin. Varmasti mukava retki teillä oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli kivaa retkellä! Niin juuri!

      Poista
  12. Kauniit talvikuvat! Olikohan se tosiaan tässä vai palaako pakkaset ja lumi...
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä loppui aikaiseen, jos ei talvi enää tule. Tavallaan toivoisin, että vielä päästäisiin nauttimaan talvisista säistä!

      Poista
  13. Voih, upeat maisemat teidän retken varrella! Yhteen kertaan on jäänyt omakin jäälle uskallus tänä vuonna. On kai sekin parempi, kun ei kertaakaan. Lepposaa lauantain jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Normaalisti tulee käveltyä ja lenkkeiltyä koiran kanssa jäällä aika paljonkin, mutta nyt alkutalven pakkasista huolimatta jäät ovat olleet yllättävän heikkoja. Päälle tuli vissiin liikaa lunta tai jotain. Mutta kivaa oli näin kertaluonteisestikin!

      Poista
  14. Onpa upeita kuvia! Täälläkään ei meren jäälle ei ole enää menemistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo, ollaan nyt vaan varovaisia ja kärsivällisiä :)

      Poista
  15. Ihanat on maisemat. Hieman surettaa, että nyt ovat maisemat sitten jo aika karut. Mutta peukut pystyssä, että tästä vielä jonkinlainen talvi saadaan.
    Täälläkin suunnitellaan pikku retkeä uinuvaan kesäkotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aika vetiseksi ja ruskeaksi on maisema mennyt ihan yhtäkkiä :(. Jee, mukavaa matkaa teille kesäkotiin!

      Poista
  16. Siellä se kaikki kiltisti nököttää ja odottaa teidän paluuta. Jotenkin ihan hassua nähdä kaikki tollasessa pysähtyneessä tilassa. Vähän niinkuin talviunilla tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä hassumpaa on, että tuonne mennessä oli jopa epäilys, että nököttääkö ne siellä paikoillaan ;)).

      Poista
  17. Olipa hienoja talvisia kuvia Idurista ja sen ympäristöstä. Tuolla retkellä sai varmasti hyvän treenin. Pelastusliivit olivat järkevät päällä, olihan sulla myös kuivat vaihtoovaatteet repussa? Mauro on aina niin keskittyneen näköinen, osaako se relata ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivat vaihtovaatteet, jotka olisivat saaneet kelvata, olisi olleet saaressa.

      Voih, ei se osaa! Tai ehkä yöllä osaa rentoutua :). On se aika intensiivinen koira, eli välillä käy jopa vähän meidän hermoille sen takia. Mutta, ehkä se elää tämän ominaisuutensa ansiosta pitkän - äärimmäisen mielenkiintoisen ja rikkaan - elämän :)

      Poista
  18. Ihania talvisia kuvia! Rauhallinen tunnelma saaressa näyttää kauniilta.

    VastaaPoista
  19. Lumi korostaa rakennusten kauneutta. Upean näköistä!

    VastaaPoista
  20. Idyllinen retki. Kaunista ilman aurinkoakin.
    Jäällä kannattaakin olla varovainen. Lapsuudessa saattoi luottaa jään kantavan järvissä ja kotijärven jäällä vietettiin paljon aikaa talvisin. Nykyään moinen ei tulisi mieleenkään. Kummallisia nämä talvet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko niin, että talvet ja jäät ovat nykyisin heikompia?? Vai eikö sitä vain muista, jos joskus lapsuudessa oli floskainen talvi? En tiedä, mutta kyllä mieluusti pitäisin kunnon talvet täällä etelässäkin!

      Poista
  21. Voi miten upeat kuvat. Tekee mieli lähteä itsekin heti ulos. Mukavaa vikkoa ♥

    VastaaPoista
  22. Siellä se teitä odotti! Olipa ihana kuvasarja! Myös täällä meillä kestävät jäät ovat muisto vaan tältä erää.

    VastaaPoista
  23. Hauska retki! Kunto kohoaa ja saa olla ulkona.
    Punaiset rakennukset ovat niiiiin kauniit valkoisen lumen keskellä.
    Todellakin taisi jäädä ainoaksi kerraksi tänä talvena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on - nyt ovat jäät aivan heikkona! Minunkin silmääni vanhat punamultarakennukset näyttävät niin idyllisiltä lumen keskellä :)

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...