Jännittävä ehdotus

Sain joulun alla ehdotuksen eräästä aikakauslehdestä, jota itsekin luen: josko kirjoittaisin lehteen omakohtaisen jutun siitä, millaista on tehdä tällaista pitkällistä entisöintiprojektia ja mitä oivalluksia olen matkan varrella saanut, ja, mitä vinkkejä minulla olisi jakaa asiasta. Jutusta maksettaisiin palkkio.

Olen nyt kuukauden päivät miettinyt, tartunko tarjoukseen vai mitä pitäisi tehdä. Lupasin päättää asian ensi viikolla. Kirjoitan paljon ihan työksenikin, joten asia vähän houkuttelee, mutta nyt kyse olisi tästä työmaasta asiantuntevasti kirjoittaminen - ja tuntuu, että paha mennä neuvomaan ketään!!! Olen lähinnä yrittänyt miettiä tyylilajia, eli miten välttäisi neuvomisfiiliksen, vaikka niitä neuvoja pyydettiin. Syntyisikö seitsemän vuoden aikana tulleista omista oivalluksista mitään kiinnostavaa kokonaisuutta? Löytyisikö kenties jostain vanhasta blogipostauksesta ideoita? Vältänkö neuvovan sävyn, jos vain olen oma itseni ja kirjoitan siltä, miltä on tuntunut ja mitä olen kokenut? Paljonhan tässä on toki erilaisia asioita "oivallettu" matkan varrella, se on totta, mutta on kyllä todella vaikeaa arvioida omia kykyjä, kun ei ammatiltaan ole toimittaja.  

Olen kirjoittanut eilen ja tänään lyhyttä koeversiota ja ajattelin lähettää sen päätoimittajalle ensi viikolla. Jos se on ihan jotain muuta kuin mitä hänellä oli mielessään, tai vastaavasti jos tekstinpätkä vetoaa, voi reaktio helpottaa päätöstäni suuntaan tai toiseen. Rakastan kirjoittamista, mutta aikakauslehtijuttuja en ole tehnyt - vain kirjoittanut tätä blogia ja työssä roppakaupalla artikkeleita asiantuntijalehtiin tai -kirjoihin sekä tiedotteita ja tutkimusta. Yhtenä kriteerinä tässä ehdotuksessa pitäisin sitä, että jutun pitäisi syntyä aika kivuttomasti ja luonnollisesti. Pakottamalla siitä tulisi taatusti kaamea.

Joku on joskus täällä blogissa ehdottanut, että kirjoittaisin näistä asioista kirjan. Taitaa olla kirja aika kaukana toteutumistaan, kun yksi pieni artikkelikin pohdituttaa näin paljon! :)

P.S. Älä anna kuvien johdatella. Kuvat ovat random-lehdistä, joita luen joka kesä uudestaan ja uudestaan :). Paljastan lehden sitten, jos teen jutun.

Jaahas, joo-o, nooh, katsotaan...

Sohvakaluston verhoilu, osa II

Pari kuukautta sitten aloittamani puusohvan verhoilu on edennyt. Sohvan täyttövaiheesta voi katsoa postauksen täältä. Sohva jäi tuon vaiheen jälkeen kuitenkin tönöttämään paikoilleen keskeneräisenä paristakin syystä:

Ensinnäkin, olin jopa jo kiinnittänyt varsinaisen verhoilukankaan paikoilleen kolmelta sivulta, mutta sen niittaaminen ei selkänojan alta onnistunutkaan, koska nitojalla en päässyt reunaan asti. Piti siis miettiä takareunan kiinnitykseen toinen menetelmä.

Toiseksi, jäin epäröivänä pohdiskelemaan, olinko sittenkin laittanut istuintäytteitä liian vähän, kun sohva näytti niin lattealta. On ylipäänsä toivottavaa, että täytteet voisivat hetkisen asettua ennen kuin pitää jatkaa seuraavaan vaiheeseen, joten jäin suosiolla odottamaan. Ilokseni myös eräs nuoripari istui kuukauden päivät tässä ruokapöydän päätyyn tiensä löytäneessä sohvassa. Käytössä täytteet litistyivät tietenkin entisestään, joten verhoilukangas oli avattava uudelleen (etureunaa lukuunottamatta) ja lisättävä uudet kerrokset hamppua ja puuvillavanua sekä niiden päälle lakanakangas.

Sitten uudestaan verhoilukankaan kiinnitykseen. Takareunaa varten löysin omasta kaapista pikkuvasaran ja pienenpieniä nauloja. Se oli vain melkoisen viheliäinen naputeltava. Sain sormenpääni kipeiksi ja monta ohutta naulaa taittui turhauttavasti pilalle, koska naulat piti vasaroida selkänojan vuoksi viistossa. Kiroilin tätä yllättävän työlästä ja pitkäkestoista hommaa, mutta Mikko lohdutti, että "kyllä blogin lukijat sitten taas pitävät sinua työn sankarina kaiken tämän jälkeen" ;). Joo, se mielessä jaksoin tunteja laskematta, koska niitä tässä vaiheessa kului yllättävän monta :)).

Aika ärsyttävä naula. En tiedä, onko tällaiset yleisesti verhoilijoiden käyttämiä (tuskin ovat), mutta kun ne löytyivät kaapista...

Kuten tiesin, työ tekijäänsä kiittää. Ai että, kun olin tyytyväinen nyt tähän profiiliin. Juuri sopiva korkeus jugend-tyylin kannalta ja tässä on vielä pieni painumisvara olemassa.

Viimeksi kerroin epäsopivan koristenauhan hankinnasta, mutta onneksi löysin ihan kotimaisesta kankaita.com-verkkokaupasta uuden nauhan, joka on "maanläheisempi". No, vielä yksi vastoinkäyminen oli se, kun sain nauhan postista ja sävy olikin yllättävän tumma - ikäänkuin tumman pellavan sävyyn värjätty. Keksin onnekseni kokeilla sen valkaisua ja homma toimi! Lopputuloksena sain juuri oikean sävyn, eli saman luonnonvalkoisen kuin kankaan vaaleissa kohdissa.

Edullinen kangasliima löytyi Tokmannilta. Sen käyttö oli helppoa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun tätä asiaa tein.

Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Paikoitellen ohut nauha vähän "pomppii" kankaan päällä paksuimmissa täytekohdissa, mutta se, että nauhan myötä sohvaan tuli vähän elävyyttä ja käsityön jälkeä, näyttää lopputuloksessa kivalta. Kankaan kuvioinnin puolestaan onnistuin venyttämään millintarkasti suoraan ja sitä toivoinkin. Seuraavaksi tartun sarjan tuoleihin ja ne varmaankin sujuvat kuin lasten leikki :).

Ihan parasta käsityöaikaa tämä pimeä talvi,

tuumaa,