Palasimme yhdenlaisesta erämaasta, kiipeily- ja vaellusmatkalta Dolomiittien ylävuoristosta, ja nyt on kova kaipuu jo omaan yhtä syrjäiseen "saaristoerämaahan". Sitä saaristo eritoten syksyllä on. Tämä oli ensimmäinen pidempi matka, jonne emme enää lähteneetkään koko perheen voimin, vaan Mikon kanssa kaksin. Palattuamme seniori alkoi puhua omaan kotiin muuttamisesta, joten selvästikin uusi elämänvaihe on käsillä! Tavallaan haikeaa, mutta tavallaan kutkuttavaa tämäkin. Muutaman vähän hazardimman teinivuoden jälkeen vaikuttaa siltä, että välit poikiin syventyvät ihan uudella tavalla, joten siksi voin vapautuneesti tuntea onnea näistä uusista käänteistä - myös erossa ollessamme. Ehkä emme ole enää niin 24/7-neljän-hengen-paita-ja-peppu arjessa, mutta yhdessä jaetut asiat ja riemut ovat nyt toisella tavalla entistäkin arvokkaampia. Yllättävää kyllä, en juurikaan koe taaksepäin katsovaa haikeutta heidän kasvuunsa liittyen. Elämä muuttuu ja on muututtava itsekin sen mukana.
Jälleen kerran ajattelen, että kokonaisvaltainen projektimme saaressa luo mieltä ja merkitystä omaan elämääni, mitä tarvitaan erityisesti tällaisessa tilanteessa. Ja tämä kaikki siihen liittyvä on myös jotain, jonka onneksi koko ajan jakaa läheistensä kanssa.
Ja hei, viikonloppu on tulossa: pääsemme näkemään omin silmin, miten talo on edistynyt ja ehkä metsästä löytyy jokunen sienikin!
Tällaisia pohtii,
Kirjoitit ihan just niin kuin itsekin tunnen. Ja tärkeä pointti (josta aina ajoittain joutuu itse itseään muistuttamaan) on toi ".. on muututtava itsekin sen mukana".
VastaaPoistaRentouttavaa viikonloppua ja tervetuloa takaisin tänne " maan pinnalle" :)
Kiitos - on ERITTÄIN kiva olla takaisin maan pinnalla, niin huimaa kuin matkalla olikin :).
PoistaOlen miettinyt, että äitinä lasten kasvu aikuisiksi tarkoittaa myös oman identiteetin uudelleenmäärittelyä. Ainakin itse elin vuosikaudet laittaen asiassa kuin asiassa lapset itseni edelle. Tästä pitää opetella nyt pois, koska sitä ei enää tarvita. Ihmeellistä ajatella vain itseään ja omia tarpeitaan! Rooli äitinä muuttaa muotoaan ja tämä kai vaan pitää tajuta, ettei jää kiinni menneeseen. Mutta ei se ihan yksinkertaista ole, kuten nähtävästi sinäkin koet!
Jaan täysin ajatuksesi, samaa elämänvaihetta itsekin elän ja koetan opetella jättämään Äidin roolin pikkuisen vähemmälle ja tehdä tilaa omalle itselleni.
VastaaPoistaSe vaatii varmasti opettelua!! Jokainen äiti on kohtalotoverini ja sekin auttaa pureskelemaan tätä uutta vaihetta. Kiitos Hirnakka!
PoistaKolmen aikuisen ja nyt jo perheellisenkin lapsen äitinä tunnistan aatoksesi! Ja usein siteeraan Gahlil Gibranin runoa siitä miten lapset lähtevät meistä kuin elävät nuolet...
VastaaPoistaHaikeansuloista aikaa elätte, mutta ihanaa on tieto siitä, että poikaset seisovat omilla jaloillaan. Seuraa niiton aika sille, mitä olette vuosia kylväneet. "Siis taivu riemulla"! Nyt alkaa olla aika seukata uudelleen tuon entisen poikaystäväsi kanssa; tulossa on kivaa ja ihanaa, voin luvata.
Terveisin toista nuoruuttaan elävä juuri eläköitynyt Keekis mottonaan Elävänä eläkkeelle ja terveenä hautaan :)
Kiitos hauskasta ja lämminhenkisestä kommentista. Haikeansuloinen on juuri oikea ilmaisu kuvaamaan tätä olotilaa. Jäin ensin nopealla lukemisella miettimään, että miksi kehotat minua kääntymään jonkun vanhan poikaystävän puoleen nyt, kunnes tajusin, että "sen yhden tietyn" ;). Juuri niin teenkin. Ja muistan itse asiassa, kun esikoista odotettiin vähän hämmennyksen vallassa, niin sanoin miehelle, että "ajattele, 18 vuoden päästä, kun vauva on aikuinen, mekin olemme vielä nuoria". Se oli aika kauaskantoinen ja idealistinen ajatus + ehkä vähän laiha lohtu silloin, mutta jos olisin kristallipallosta nähnyt, kuinka yhdessä edelleen ollaan, niin olisin tullut ikionnelliseksi. Nyt on tosiaan niiton aika ja uskon sinua, kun lupaat kivoja aikoja :)
PoistaOi anteeksi, jos hämmensin kommentillani; itse ajoittain esittelen yli 45-vuotisen avioliittoni toisen osapuolen entisenä poikaystävänä. No...kyllähän jotkut vähän ensin katselee pitkään, kunnes tilanne ratkeaa nauruun. Hyvää naurua se on sanaleikille ja lisäksi täysin totta - hän OLI aikanaan poikaystävä. Siitä kaikki alkoi kultaisella 70-luvulla maksitakkien ja mikrohousujen aikaan.... :D ja edelleen ollaan parhaimmat kamut ja ajoittain jopa umpirakastuneita.
PoistaLämmöllä Keekis
Oi ihanaa. Perässä tullaan :)
PoistaIhana kirjoitus, itse teinien äitinä allekirjoitan myös nuo sekavat tunteet äitiyden muuttumisesta! Elämä on <3 Ja ihanaa syysviikonloppua!
VastaaPoistat. Tanja
Kiitos Tanja - varmasti tunteet, jotka jokainen äiti (ja isäkin) joutuu käymään läpi itsessään tässä vaiheessa. Kiitos samoin sinulle!!
PoistaIhanaa ettei joku muukin nyyhki haikeuden kourissa lasten kasvaessa! Lasten hommahan on kasvaa ja kehittyä. Jos ne muuttavat pois kotoa, niin vanhemmat ovat hoitaneet hommansa hyvin. Pientä outouden tunnetta oli mullakin kun tytär muutti aikoinaan omilleen - jo lukion viimeisen luokan syksyllä! Mutta ei todellakaan mitään voivottelua vaan ylpeyttä siitä, että on niin omatoimisen ja itsenäisen nuoren naisen saanut kasvatettua. Elämä jatkuu lasten poismuuton jälkeenkin ja entistä parempana :-)
VastaaPoistaNiin... luulen, että aika moni nyyhkii, mutta kukin tavallaan :). Muistan, että oma äitini ei nyyhkinyt minun perääni ja se tuntui kivalta, reilulta. Tämä on varmasti jäänyt itsellekin esimerkiksi. Ja ihanaa, kun sanot, että elämä jatkuu entistä parempana. Hei, odotan jo sitä! Menee varmaan vielä tovi, että molemmat pojat on pullautetu ulos. Tunnen myös syvää ylpeyttä, jos saan lapset kunnialla kotoa maailmalle jokin suunta mielessään, koska samaa mieltä: niin sen kuuluu olla.
PoistaAi kun ilahduttavan tervehenkinen kirjoitus lasten aikuistumisesta ja oman itsensä arvostamisesta muutenkin kuin vain äidin roolin kautta.
VastaaPoistaMinä olin vähän reppanana kun esikoinen muutti (jo vuosia sitten)omilleen.Olisinpa silloin osannut olla yhtä aikuinen ja järkevä, kuin sinä nyt.Olisinpa silloin tiennyt, kuinka mukavaa elämäni tulee olemaan taas enemmän omana itsenäni.Ja kuinka ihanilta tapaamiset esim. tyttäreni kanssa tuntuvat, kun ollaan kaksi aikuista naista keskenämme. :) Poikani asuu vielä kotona, mutta viettää Kreikassa pitkiä aikoja, joten hänen kanssaan ei varmasti tunnu enää niin haikealta, kun hän päättää muuttaa omaan kotiinsa joku päivä.
Teitä aivan varmasti auttaa tässä elänvaiheessa yhteinen haave ja tekeminen Idurissa miehesi kanssa.<3
Ihanan kannustava viesti - kiitos täydestä sydämestä. Luulen, että sitä oman itsen arvostamista pitää opetella koko elämänsä, mutta tämä vaihe erityisesti sysää siihen. Mahtavaa, jos löytäisi tasapainon uudenlaisessa äidinroolissa. Se, että ajatukset ovat balanssissa, on kai ensi askel?
PoistaTeillä on tulossa hienoja muutoksia! Vaikka itse kyllä nyyhkin aikoinaan lasten muuttaessa omilleen, oli osa kyynelistä myös niitä ilon kyyneleitä siitä, että uskalsivat pesänsä jättää. Sillä niin kuuluu elämän mennä, että lapset ovat vain laina - ja onneksi laina, josta korkoa ei tarvitse maksaa vaan se kertynyt korko palaa takaisin. Niissä hetkissä, kun he soittelevat ja kertovat kuulumisiaan, ehkä pyytävät apua - tai tarjoavat sitä. Tai silloin, kun he vielä välillä poikkeavat ihan vain katsomaan, miten me vanhukset jaksamme. Tai perhejuhlissa, saunailloissa tai viikonloppuina Sauvon farmilla - teillä varmasti siellä saarella välillä tulee trafiikki käymään!
VastaaPoistaJa vaikka he lähtevätkin, lapsinamme he tulevat pysymään. Aina.
Aika hauskaa on ollut tämäkin vaihe, kun voimme isännän kanssa lähteä vaikka extempore-reissulle ilman, että siitä tarvitsee kenellekään tiliä tehdä tai katsoa, että kotiin jää täysi jääkaappi. Suhde siihen omaan puolisoonkiin löytää taas uusia sävyjä - välillä ollaan kuin juuri rakastuneita kakaroita - ja välillä ne kaksi vanhaa varista sohvalla loikoilemassa;)
Onnea ja voimiakin uuteen elämänvaiheeseen teille!
Ihan liikutuin viestistäsi, kun mietin tuota lapsien lainassa oloa. Se on juuri nyt käsinkosketeltavana faktana mielessä. Mutta on varmasti tervettä myös myöntää, että lapsissa on oma iso vaivansa ihan arjen tasolla ja siitä irti pääseminen on täysin ansaittua kaiken yksityiskohtaisen huolenpidon jälkeen. Mutta vielä olemme siinä pisteessä, että "jääkaapin on oltava täynnä" yms, jos itse lähdemme jonnekin, vaikka kaikki on vuosi vuodelta helpottunut jo hurjasti. Elän suuressa toivossa, että suhteeni lapsiini on tulevaisuudessa juuri tuollainen kuin sinä kuvailet omalta osaltasi. Silloin on kaikki kunnossa, kun suhde on luonteva ja molemminpuolinen. Ja ihan selkeästi tästä alkaa uusi vaihe puolison kanssa - hauskaa :)
PoistaMeillä jo molemmat lapset lentäneet pesästä ja nautin tästä(kin) elämänvaiheesta täysin. Näin sen kuuluu mennä, osata irroittaa otteensa ja antaa lasten elää omaa omanlaista elämää. Ja mikä tuntuu niin ihanalle, he todellakin soittelevat ihan muuten vaan äidille kuullakseen kuulumisia ja kertovat mitä heille kuuluu... he pärjäävät omilla siivillään. On myös vapauttavaa osata irtautua "liiallisesta" äitiydestä ja elää aivan omaa elämää kahdestaan miehen kanssa. Vaikka ainahan me olemme äitejä, siitä ei pääse mihinkään. Jos lapsilla on huolia ja murheita, elää sitä tuskaa itsekin mukana. Mutta sekin tuntuu hyvälle että he soittavat silloin äidille, ehkä sitä on onnistunut antamaan sen turvallisuuden tunteen ja luottamuksen siihen että kaikki selviää ja elämä kantaa.
VastaaPoistaOnnea uuteen elämänvaiheeseen ❤️
Ihana viesti - kiitos Johanna. Liiallinen äitiys on hyvä termi :). Äitiys säilyy, mutta aikuiset lapset eivät tarvitse enää holhoamista. On osattava luottaa siihen, että tähän asti annettu kasvatus kantaa ja että lapsista on kasvanut viisaita, itsenäisiä aikuisia. Liiallisen äitiyden karsiuduttua elämään mahtuu jotain muuta tilalle - sitä odotan innolla ja esimakuahan nyt on siitä jo saatukin maistaa.
PoistaTiettyä haikeuttahan siihen liittyy kun lapset muuttavat omilleen, mutta niinhän sen pitää mennä! Meillä lapset jo muuttaneet pois kotoa ja nautin täysillä kahden aikuisen arjesta! Ihanaa on myös ollut huomata, että kodin opeilla ja kasvatuksella nuorten siivet kantavat maailmalla. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOn niin kannustavaa ja mahtavaa kuulla sinulta ja muilta, miten elämän ihan uusista puolista saa nauttia sitten, kun lapset muuttavat pois. Vielä on vähän vaikeakin kuvitella sitä vaivattomuutta ja "itsekeskeisyyttä", mutta innolla odotan yhteistä kaksinelämää miehen kanssa. Siirtymä on onneksi vaiheittainen eikä tapahtu ainakaan meillä yks kaks. Ehtii tottua ajatukseen!
PoistaTuo aika kun lapset alkavat aikuistua voi tuntua haikealta ja vaikealtakin. Muistan kun tytär lähti au-pairiksi Lontooseen 18-vuotiaana ja me itku silmässä saatoimme hänet Arlandaan. Iso rinkka selässä tyttö asteli lentokentällä sille alueelle jonne me emme enää päässeet ja mielessäni pyöri miljoona ajatusta ja pelkoa miten hän pärjää. Silloin ei ollut kännyköitä eikä nettiä, joten yhteydenpito oli hiukan toista kuin tänä päivänä. Hyvin kaikki kuitenkin meni ja tytär sai valtavasti uusia kokemuksia tuolta jaksolta.
VastaaPoistaMutta se että tyttäret aikoinaan muuttivat omilleen, ei ollut minulle ollenkaan vaikeaa, vaan päin vastoin. Tuntui hyvältä että oltiin onnistuttu kasvattamaan kaksi hienoa tytärtä jotka nyt halusivat muuttaa omilleen ja kokeilla siipiensä kantavuutta.
Kaikkea hyvää teidän perheelle tulevaan uuteen vaiheeseen!
Jonain hetkinä tosiaan tuntuu haikealta, mutta pääsääntöisesti mieleni on asian suhteen seesteinen, kuten kirjoitin. Onneksi. En haluaisi roikkua lapsissani epäterveesti vaan olla tässäkin suhteessa hyvänä esimerkkinä. Kannustava esimerkkisi - selvisitte tuosta ulkomaan erostakin - ja ymmärtävät kommentit antavat perspektiiviä asiaan!
PoistaTunsin suurta haikeutta molempien tytärteni ilmoittaessa aikomuksistaan muuttaa kotoa pois. Herkkis kun olen, tirautin muutamia liikutuksen kyyneleitäkin, mutta pian huomasin jo riemuitsevani yhdessä heidän kanssaan tästä uudesta elämäntilanteesta. Ja mikä hauskinta, taisimme ensi alkuun tavata toisiamme enemmän kuin vielä heidän kotona asuessaan :D
VastaaPoistaKuopuksen poismuutosta on 3 vuotta aikaa, ja täytyy myöntää että olen nauttinut tästä kahdenkeskisestä, vapaammasta elostamme kipparini kanssa todella paljon.
Suhteeni tyttäriin on nykyään enemmänkin kaverillinen, mutta kyllä niitä äidillisiä neuvojakin aina välillä kaivataan, ja on niin ihanaa kun luottavat siihen että äiti auttaa ja on läsnä aina kun on tarvis.
Elämä kulkee eteenpäin ja muuttaa muotoaan, niin on tehtävä meidänkin :)
Kaikkea hyvää teille tähän uuteen elämänvaiheeseen ❤
Voin kuvitella, että jossain mielessä vanhemman ja lapsen välit ja kanssakäyminen voi jopa tiivistyä lapsen muuton myötä. Paljon varmaan riippuu, minkälainen etäisyys on jne, mutta toivon kyllä itse myös kovasti saavani olla osa heidän elämäänsä jatkossakin. Hauska kuulla sinultakin, että kahdenkeskinen elämä on ollut kivaa. Suhteen tiivistyminen on ehdottoman hyvä asia ja hatunnosto kaikille niille vanhemmille, jotka tämän lasten pitkän "väliintulon" jälkeen haluavat entistä enemmän taas viettää aikaa yhdessä. Onnea ja rakkautta teille! ❤
Poista