sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Pakollisia venejuttuja ja haihattelua

Olen palannut 3 viikon flunssasta takaisin elävien kirjoihin, eli tällä väliajalla olen lähinnä selviytynyt elämän välttämättömistä velvollisuuksista. Edelliseen viestiin tulleisiin kommentteihin huikkaan pahoittelut vastausviiveestä! Luontainen sometaukokin tosin tekee aina hyvää.

Päätimme jokin aika sitten tarttua asiaan, jonka olemme tienneet tulevan ennen pitkää eteen: pitäisi vaihtaa vene sellaiseen yksilöön, joka soveltuu paremmin käyttöömme. Vanhan veneen lasikuitu ja kumi tulisi siis korvata kestävällä alumiinilla, joka kestää vähän ronskimman työkäytön: järkevin olisi ns. loppuelämän moottorivene, joka kestää isältä pojalle. Mehän emme tätä vanhaa venettä hankkineet tietenkään tällaiseen tarkoitukseen, vaan ns. "sisäsiistiin" käyttöön, eli poikien jollaharrastuksiin 10 vuotta sitten. Toisaalta se on ollut kyllä kätevä nykyisessäkin käytössä siinä mielessä, että kevyen veneen saa parissa minuutissa laskettua ja nostettua. Siksi olemme pystyneet käymään saaressa säiden puolesta aina viime tinkaan asti. Mietittäväksi jääkin, miten kulkeminen mahdollisimman pitkään loppukaudesta saataisiin toimimaan raskaammalla veneellä...


Harmi kyllä nyt olisi pystynyt jäätilanteen kannalta kulkemaan saaressa ihan säännöllisesti, mutta nostimme veneen myyntiä varten pysyvästi ylös. Veneen vaihto alkoi poltella, koska vene oli alkanut vuotaa ja nopean tyhjenemisen kanssa tuli mitta täyteen. No, sitten saimmekin heti yllätykseksemme veneestä sikahyvän tarjouksen - vaikka tosiaan kerroimme sen viat täysin rehellisesti. Kysyimme useaan otteeseen toisiltamme, "oikeastiko??!". Moottori toki tässä arvokkain on, mutta veneelle emme olleet enää itse juurikaan arvoa laskeneet. Joten, hah, toki teimme mielellämme kaupat. Bye bye, sinne meni!

Tässä välissä kävimme (lue: raahauduin puolikuntoisena) myös Düsseldorfiin Euroopan suurimmille venemessuille. Olisi luullut, että olisimme kolunneet vaan noita pieniä alumiinimotareita, mutta ehei, en astunut jalallanikaan niihin halleihin. Tämä kertonee, miten epäseksikäs aihe saariveneen vaihto minun mielestäni on.


Sen sijaan olimme tehneet listaa niistä pienehköistä purjeveneistä (max 30 jalkaa), joita vuosien varrella olemme kuvissa ja testiartikkeleissa ihailleet, ja jotka nyt olisi mahdollista nähdä livenä. Matka oli siinä mielessä onnistunut, heh, että IHAN JOKAINEN unelmaveneemme sisälsi joitain ongelmia, minkä vuoksi ne karsittiin pois unelmavenelistalta. Esim. tämä yllä ja alla oleva ranskatar (Tofinou-merkkinen) oli niin matala sisätiloiltaan, etten edes minä pystynyt istumaan sisällä selkä suorassa. Jos vain ulkonäkö ratkaisisi, tällaisen perään haikailemista voisi jatkaa. Mutta: ei jatkoon.


Tämä uusi Dehler 30d, jota pidimme hyvinkin kiinnostavana, olikin 2,2 metrin kölillä varusteltu. Se tuli yllätyksenä, koska olin mielestäni lukenut jostain, että siinä olisi nostoköli. 2,2 syväyksellä ei meidän lahdelle rantauduta - eikä paljon muihinkaan saariston satamiin :(. Ei jatkoon.


Ja seuraavassa ehdokkaassa oli muuten kaikki täydellistä, mutta ongelmana päätön hinta, jne jne jne... hohhohhoijaa. Ei jatkoon, ei jatkoon, ei jatkoon. (En rasita teitä yksityiskohtaisemmalla listauksella)

No, alunperin idea lähteä käymään tuolla oli puhtaasti sosiaalinen. Meitä oli neljän pariskunnan  seurue ja kaikilla jonkinasteinen purjevenekuume. Lopputulos: ainakaan kukaan ei ole vielä venekauppoja tehnyt, joten haaveilu yhdellä jos toisella jatkuu :). Reissu oli kyllä siinä mielessä hyödyllinen, että nyt ei ainakaan haikaile jonkun sellaisen netistä bongatun vaihtoehdon perään, mitä ei edes halua. Oikean koon, mallin, hinnan ja tyylin mukaisen purkkarin etsintä jatkuu ja jos oikeasti jossain kohtaa meinaamme hankkia purjevenettä, onhan se selvä, että kompromisseja on silloin  tehtävä. 

Jatkamme siis epämääräistä haihattelua purjeveneen osalta ja järkiratkaisu moottoriveneen osalta tehtäneen tänä keväänä. Kiva tunne on kuitenkin se, että vanha vene meni kiertoon ja korjaukseen uudelle omistajalle eikä päätynyt ongelmajätteeksi, jollaiseksi se olisi meidän käytössä ennen pitkää muuttunut. 

Hui hai,


maanantai 6. tammikuuta 2020

Metsäkylvyssä



Ai ai, taas sai hymähdellä pienessä ylemmyydentunnossa, kun luin, että japanissa metsäkylpyjä määrätään potilaille lääkärin toimesta tasapainottamaan kaupunkielämää - tavoitteena pulssin, verenpaineen ja stressihormonin lasku (tutkittua tietoa metsän vaikutuksista). Metsäkylpy tarkoittaa, että "koko metsän ilmapiiri sisäistetään kaikilla aisteilla". Kuulemma jo näkymä luontoon vähentää stressitasoja, luonnon äänten kuulemisesta puhumattakaan ja mitä pidempi on altistumisaika, sen parempia ovat fysiologiset tulokset :) (lähde: Biohakkerin käsikirja). Tällaista lääkettä meillä on saatavana ilmaiseksi! Ja useimmille lääkettä annostellaan ihan automaattisesti, kun Suomessa on melkeinpä vaikea välttää kohtaamasta luontoa.



No, meille suomalaisille luonto ja metsä ovat itsestäänselvyys. Vaikka nykyisessä kiivastahtisessa elämänmenossa ei ehkä voi sanoa, että metsässä oleilu olisi kuitenkaan ihan itsestäänselvää. Täytyyhän sitä osata arvostaa ja siihen raivata tilaisuus. En kylläkään jättäisi itse käyttämättä mahdollisuutta samoilla metsässä tasaisin väliajoin. Kaipaan metsään, kun edellisestä kerrasta on liian pitkä aika. Mieletön etuoikeus se kuitenkin on, että mistä tahansa pääsee Suomessa helposti metsään, jopa pääkaupungin ydinkeskustasta. Itse arvostan metsää korkealle, koska ilman tutkimustietoakin sen huomaa, kuinka tehokas latautumispaikka se on.



Koska viikonloppuna emme kovan tuulen takia edelleenkään päässeet polttamaan niitä raivostuttavia jätelautakasoja tontilla, jäi hyvin aikaa lähteä kameran kanssa metsään. Tällä kertaa kuljin ihan vaan omassa metsässä ja yritin havainnoida yksityiskohtia miettien, olenkohan nähnyt tätä puuta aiemmin, entä tuota kumpua. Omalla tontillamme oleva metsä on aika pieni metsäksi, mutta riittävän suuri kuitenkin, että kun sen koluaa läpikotaisin, saa ihan ok lenkin aikaiseksi - kiitos korkeuserojen, jonka takia juuri tykkäänkin pikku metsästämme kovasti. 



Ja häh, mitä tuli vastaan tammikuisessa saariston metsässä?


Vastaan tuli myös oma kasvikompostini, jonka käänsin, kun kerran kohdalle osuin.


Juomatauko rannassa, jossa kasvaa komeita honkia. 



Mauro saa aina tuplalenkin, jos eksymme Mikon kanssa toisistamme jomman kumman jäädessä kuhnaamaan jonkun nyppylän kuvauksen takia. Silloin Mauro juoksee meidän kummankin reitin väliä ja pitää silmällä, missä kumpainenkin meistä liikkuu :).



Tontillamme kasvaa todella paljon katajia. Se onkin lempihavupuuni, joten aivan ihanaa, että sitä on luonnonvaraisena täällä niin paljon. Katajat ovat saaneet myös lisää kasvutilaa siellä, missä olemme harventaneet muita puita. Talon ympäriltä tullaan harventamaan tulevina vuosina villiintynyttä risukkoa ja kuusikkoa, joten tavoitteeni on kasvattaa katajien määrää myös talon läheisyydessä.


Hyvät kylvyt oli!

Terveisin,








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...